torstai 16. joulukuuta 2010

The Proof

Minullakin on oikeus pukeutua vaaleanpunaiseen, blackmetallisti tai ei. Minäkin voin pitää suloisista jutuista. Minäkin voin hamstrata pörröisiä pehmoleluja, vaikka Cthulhuni niiden seassa onkin vähän yksinäisen näköinen. Nyt tahdon esitellä viime päiviäni kuvin.

Vetaisin pitkästä aikaa jalkaan farkut, koska vaaleanpunainen tunika ja villatakki. Kädessä mandariini.

Kirpparilta löytyi the yksisarvis-laukku <3

O hai thar

Ainoa kuva napapiirin-reissusta äidin kanssa.

Tänään löysin soman joulukoristeen.

Ja teepallon.

Piirsin jotain. En ole kaksinen piirtäjä eikä se ole tarkoituskaan.

Kuvaa ei ole läheskään kaikista ostoksistani, vain pienistä joista voi ottaa kuvan lukulampun alla. Agh pimeää aina vain pimeää, asuntoni on peikkoluola vaikka kaikki valot palavat!

Minulla on ostamatta joululahja enää isälle, olen aika ylpeä joululahjastressittömyydestäni. Koskaan ei ole tarvinnut juosta aatonaattona pää kolmantena jalkana kaupoissa, eikä koskaan ole tarvinnut raastaa hiuksia päästä lahjoja miettiessä. Veljelle ja isälle on vaikea ostaa, se myönnettäköön, mutta yleensä hankin jotain käytännöllistä ja yksinkertaista, yksinkertaisimmillaan vaikka sukkia!

Viikonloppuna menen kotiin maalle, aion leipoa pipareita ja piparitalon, torttuja ja varmaan pulliakin. Aion ostaa paljon syötävää ja juotavaa (Julmust, se Joulujuomana Suomessa myytävä!), siivota ja koristella taloa. Joulun alla minusta kuoriutuu oikea kodin hengetär. Paitsi oma mörskäni on hirveän näköinen, ja tokkopa jaksan täällä siivotakaan kun vietän joulun muualla...

Seuraavalla kerralla kerään merkintään inspiroivia kuvia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.