perjantai 18. helmikuuta 2011

All you need is loooove, tyttydydydyy...

Ensimmäistä kertaa minulle myönnettiin tällainen tunnustus.



Kiitoksia Mystral.


Näitä on pyörinyt melkein jokaisessa lukemassani blogissa viime aikoina. Asiaan kuuluvat kysymykset:


Milloin aloitit blogisi?
Viime syksynä, taisi olla elokuussa.


Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Minun elämästäni. Tekemisistäni, ajatuksistani. Hyvät ja pahat päivät.


Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Se on joka tapauksessa erilainen kuin muut. Vaikkakin vain hieman erilainen kuin toiset, ja kovasti paljon erilainen kuin toiset.


Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Luin hienoja blogeja, tuli mielihalu kirjoittaa niin että joku muukin voisi sitä lukea. Kirjoitan paljon muistikirjaani ja omiin salaisiin kansioihini.


Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivoisin voivani kirjoittaa asiapitoistakin tekstiä välillä, höystettynä kenties sopivilla, laadukkailla kuvilla. Ehkä vielä joskus.


Anteeksi, olen kurja enkä jaa tätä eteenpäin, koska tämä on jo niin monilla.


Eilinen oli hirvein päivä vähään aikaan. En edes  muista kunnolla mitä eilen tapahtui. En päässyt aamulla hammaslääkäriin, rikoin kännykkäni ja pari muuta juttua, itkin ja itkin ja itkin niin lujaa että naapureitakin varmaan ärsytti. Äiti toi ruokaa ja keitti teetä. Nukuin. Itkin. Nukuin. Ilta oli parempi, poikaystäväni saa minut hyvälle tuulelle pelkästään näyttämällä itseltään ja katsomalla minua. Tajusin, että elämässäni on hyviäkin asioita, vaikka monet harrastukseni ja innostuksen lähteeni eivät enää tuokaan minulle mielihyvää. Kai se on tilapäistä, onhan?


Kevään tulo toivottavasti tuo luovuuden ja puuhailun takaisin. Vaikka pidänkin talvesta, on kesää jo ikävä. Muistelin tänään rantasaunaa, kuinka juhannuksena istutaan koko yö rannassa nuotion äärellä, poltetaan kokko ja saunotaan, uidaan, soudetaan naapuriin ja kalastetaan. Kuinka kodassa paistetaan lättyjä tai pihvejä. Mansikoiden poimiminen. Hillassa käynti. Kalareissut. Metsässä kävely.










Poron luuranko.
Kaikki kuvat minun ottamiani.


Suren kuitenkin sitä, että viimeinenkin täälläpäin asuva ystäväni, S muuttaa maaliskuussa toiseen päähän maata. Kaksi parhainta ystävääni on jo muuttanut, nyt lähtee kolmaskin. Minä jään yksin tänne, enkä edes tahdo muuttaa pois koulun tai työn perässä. Täällä on minun kotini ja juureni. Monet entiset koulukaverit ovat lähteneet. Autioituuko Rovaniemi lopulta? Minulla ei ole täällä enää yhtään kaveria tai ystävää, kun S lähtee. En tiedä, mistä niitä voisi etsiä ja löytää. Olen arka ja sosiaalisesti rajoittunut. Onneksi minulla on kuitenkin rakkaani täällä näin.








Jospa viikonloppu olisi mukava ja ensi viikolla jaksaisin ja uskaltaisin käydä vielä pari päivää tätä kurssia, sitten se olisi ohi. Viimeinkin saan jotain valmiiksi, se olisi melkein juhlan paikka. Mutta en minä ruukaa juhlia edes syntymäpäiviäni, joten mitäpä sitä turhia. Ystävänpäivä oli myös aika soma päivä, istuskelimme tavalliseen tapaan poikaystäväni kanssa hänen luonaan ja nauroimme jutuille. Illalla yhtäkkiä sanoin hänelle "tänään on muuten ystävänpäivä", johon hän vastasi hämmentyneenä "aijaa, no, hyvää ystävänpäivää!" ja sitten jatkoimme iltaa normaalisti. Näissä asioissa olemme ilmeisesti samalla aaltopituudella :D


Hurjuuksien hurjuus, 10 lukijan raja on ylittynyt!

2 kommenttia:

  1. Vähän toi poronluuranko on siisti! Mä oisin ottanu varmaan messiin tollasen, wou

    VastaaPoista
  2. Se oli kyllä aika hurja juttu, löysin yhen laavun lähistöltä puoliksi syödyn poronraadon yhtenä keväänä, loppukesästä kävin vilkaisemassa uudestaan ja pelkät luut jäljellä. Hieno se oli ko mikä! Toinen takajalka makasi parin metrin päässä ja muut jalat puuttui kokonaan.

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.