maanantai 14. maaliskuuta 2011

Epäsymmetria

Viideskymmenes blogiteksti.

Ripset tönkkööntyneet, silmälaseissa suolatahroja, päätä särkee - jep, tämä on taas niitä öitä. Äiti toi pottuja ja sienikastiketta illalla yhdeltätoista. Tuijotan pitkästä aikaa ah, juuri sitä mitä lääkäri määräisi, Sormusten Herraa. Järjestelin hattuhyllyni ja löysin leijonalapaset sekä gangsterihatun. Päivällä puin, meikkasin, laitoin tukan, leikin lähteväni johonkin, mutta ei minulla ollut mitään paikkaa mihin lähteä. Joten laittauduin kai sitten itselleni. Ja haltialle, joka minua stalkkaa ikkunasta tälläkin hetkellä! Se on ehkä jopa tässä huoneessa, vaatekaapissa, tyynyn alla!

Päivän pärstä: noita-akka



Tuli uudestaan nälkä jo. Leffa on yhä kesken. Huomenna pitäisi ehkä tehdä jotain. Suklaanhimo on huumaava. Katsoin jossain vaiheessa ensimmäistä kertaa elämässäni Disneyn Herkuleksen. Ei ollut kummoinen. Laulut olivat harvinaisen ärsyttäviä. Mutta nyt sekin on katsottu. Prinsessan ja Sammakon katsoimme ukkoni kanssa päivänä muuanna, yllätyimme positiivisesti. Ei mikään mahtava, mutta monilta osin melko mukava, hyvät musiikit ja ääninäyttelijät. Pitkästä aikaa pitäisi katsoa Braveheart, ja minulta on näkemättä Drag Me To Hell, ihan vain koska siinä on Alison Lohman <3 Olenko maininnut, että siinäpä vasta nainen?! Yksi lempinäyttelijöistäni, yksi kauneimmista tietämistäni naisista.



Kauniista naisista puheen ollen, voisin mainita vielä pari:

Björk
Christina Ricci
Danielle Dax
Luulenpa vauhkonneeni näistä ennenkin. Ainakin jotain. Ehkä.

Aion ommella Jack Skellington -räsynuken, kunhan saan jostain liituraitakangasta. Yritän tehdä siitä anatomisesti korrektin, eli mahdollisimman pitkät ja ohuet raajat, toivottavasti se onnistuu. Sormien kanssa voi tulla ongelmia, ja kauluksen, mutta keksin kyllä jotain. Niin, tuli vain mieleen. Että aion tehdä sellaisen. Mark my words! Aion myös ommella nukkelapselleni keijumekon eräästä viheriäisestä topista, jonka ostin kirpparilta jo pari vuotta sitten juuri tätä tarkoitusta varten. Nyt tiedän, minkä tyyppisen mekon ompelen. Yhtäkkiä iski ompeluvimma. Kankaita, lisää kankaita tarvitaan!

Miksi noita-akoilla muuten on piirretyissä joskus vihreä iho? Yleensäkin vihreä on jotenkin noitamainen väri. Tukka tai vaatteet. Lasten kirjoissa ainakin oli, muistan!

Tässä kuussa minä avaan säästötilin vihdoin ja viimein. Toivon mukaan muutaman kuukauden päästä olen säästänyt tarpeeksi hankkiakseni seuraavan nuken. Sigrid. En voi uskoa, että pian se voi olla minun. Ei-nukkeharrastaja ei varmaankaan ymmärrä sitä hurmion määrää, mitä yksi kasa hartsia voi aiheuttaa (varsinkaan sillä hinnalla!). Mutta ah. Kunpa osaisin selittää. Melkein kuin hiljaisen ystävän saisi.

Sigrid on minun mielikuvitusystäväni, minun äitini, minun siskoni, minun rakastajattareni, minun samusirkkani, minun alter egoni. Sigrid on täydellinen. Ja jonain päivänä se istuu vieressäni konkreettisena esineenä.

Hyvin nopea ja outo tuherrus.

Kuulostan kajahtaneelta, tiedän.

2 kommenttia:

  1. Björk on aika tavallisen mitäänsanomattoman näkönen kun siihen törmää ruokakaupassa, trololoo! :D

    VastaaPoista
  2. No, voihan se olla :D Me muualla maailmassa kuitenkin uskotaan tietysti promokuviin, meikattuna ja varmaan shopattunakin!

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.