sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Feeling Blue

Otin taas mekataiteellisia kuvia, kun piti ottaa tavallisia asukuvia ja alkoi tylsistyttää mokoma.




Ja vähän muitakin kuvia.







Olin viikonlopun kotona. Wäinö 4v. (siskopuolen poika) kommentoi asuani näin: "Miksi sulla on melkein Spider-man -puku päällä?" Ihmeteltyäni tätä kävi ilmi, että sinisten sukkahousujen päällä olevat verkkosukkikset tekivät yhdennäköisyydestä ilmiselvän. Tietenkin.

Lauantaina paistettiin jäätävä kasa munkkeja. Minä tein taikinan, ja oikeastaan hoidin paistamisenkin, äitipuoli sokeroi ja kaulitsi taikinaa sun muuta sellaista. Puolet meni pakkaseen odottamaan vappua. Itse söin koko illan aikana kaksi ja siinäkin taisi olla yksi liikaa. Kamala närästys niistä tulee, ellottava olo. Mutta nam silti. Ostin pitkästä aikaa ison pussin irtokarkkeja, eli melko sokerinen viikonloppu on ollut. Olen myös muistanut kirjoittaa muistikirjaan joka päivä jotain, ja se on tuntunut tosi hyvältä. Tänään pitäisi äänestää, mutta en sittenkään ole varma ketä, enkä itse asiassa ole edes ihan varma uskallanko kävellä tuohon parinsadan metrin päähän koululle äänestämään. Kas kun uusi pelottava tilanne, yksin sinne, ihmisiä ja kaikkea, ahdistus. Tässä on kahdeksaan asti aikaa miettiä mitä tehdä, kello on puoli viisi. Täh, juuri äsken se oli kolme?

Kotona oli parissa viikossa lumet kadonneet pihalta aika nätisti. Toki suurin osa lumista on tallella pelloilla sun muuta, mutta ruohoa ja lammikoita näkyy sen verran mukavasti, että tulee suuri halu vain istuskella ulkona auringonpaisteessa. Tietenkin siellä tuuli niin jäätävästi, että terassilla istuin lähinnä toppatakki päällä, mutta aurinko lämmitti silti ja kisukin paistatteli sylissä somasti. Milla oli paisunut melko lailla. Odotettavissa koiranpentuja kuukauden sisällä.


Pikku-Sissikin oli kasvanut jo melkein isoksi kisuksi. Snif, lapsoset kasvavat niin nopeasti. Sissi ei taida edes muistaa millaista on ulkona verstaalta, kun se vähän arastelee ulos menoa. Se oli ihan pikkuruinen pallero viime kesänä.


Kaupunkiin tullessa matkalla käytiin mummon luona taas. Mummo oli hieman hupsulla päällä, veisteli mustia vitsejä siitä kuinka arkkurahat menee pelaamiseen, juotti minulle yskänlääkettä ja antoi mukaani säkillisen pakastettua makaronilaatikkoa, hernesoppaa ja jotain lihaa. Sitten mummo kekkasi, että hänellä on käyttämättömiä nahkatakkeja kaapissa, ja antoi mukaamme muutaman. Varasin itselleni kirkkaanpunaisen mekapäheen hieman kasarityylisen nahkatakin. Vanha, suomalainen, aitoa nahkaa.


Sellainen viikonloppu. Seuraavaksi makaronilaatikkoa ja ehkä joku leffa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.