maanantai 4. huhtikuuta 2011

Läkerol Dents

Jotain ihme naamakuvia tältä päivältä. Ikkunan edessä tuli soma sinertävä valaistus.




Ja en minä tiedä. Lisää naamakuvia? Innostuin illalla näpsimään.



Minun pitäisi syödä ja nukkua. Pitäisi opetella heräämään aikaisemmin. Pitäisi olla ihmisiksi. Pitäisi maksaa laskuja ja käydä hoitamassa asioita.

Pari sanaa nukeista (ja ne pari sanaa ovat: ME WANTS!).

Kuten jo todettua, harrastan BJD-nukkeja, joita minulla on atm kolme. Yhden aion myydä pois heti kun saan aikaiseksi, ja kaksi muuta ovat tärkeitä fantasiahahmojani tarinavyyhdessä, jota tuskin koskaan pahemmin julkaisen missään, korkeintaan pätkiä hartsilapset.fi:ssa. Tähän tarinaan kuuluu monta muutakin tärkeää hahmoa. Esittelen niistä pari, ja hahmoille kaavailemani kuoret.

Se Sigrid, olen toki näyttänyt Iplehousen Jessicasta kuvia ennenkin. Mutta niin, tästä nukesta tulee vielä Sigrid, tärkein hahmoni ja alter egoni. Satoja vuosia vanha ihmissusi, matkustanut ajassa taaksepäin joskus aikoinaan, syntynyt vuonna 2012 Islannissa, sota ja kaikkea sellaista. Vanha, yksinäinen, kuolematon, kyyninen, katkera ja arpinen. Sigrid saa tummanpunaisen, suoran tukan. Ehkä sellaisen, jossa on pari harmaata raitaa, sattuneesta syystä. Vihreät silmät ja jonkinlainen klassinen goottilainen pukeutumistyyli.


Sigridillä on joskus satoja vuosia sitten ollut myös paras ystävä nimeltä Storm. En ole ihan varma, aionko edes nukettaa Stormia, mutta se on silti tärkeä hahmo. Olen löytänyt nuken, joka mahdollisesti kuvaisi hahmoa parhaiten: Soomin Ivory. Storm saisi mustan tai mustasinisen tukan (tai sitten vaalean?). Ehkä etuhiukset, ja hailakan siniset silmät. Vaatteet olisivat hieman fetissihenkisiä, mustaa pvc:ta ja jotain cyber-henkistäkin, sekä varmaankin paljon verkkoa ja puffuisia tylliminihamosia. En tosin ole ihan varma tästä vielä.


Jo omistamallani nukella, hahmolla nimeltä Terhen, on olemassa pikkusisko nimeltä Mielikki. (Muita nimivaihtoehtoja ovat Kuura ja Halla, mutta tällä hetkellä tykkään Mielikistä.) Mielikki on pikkuinen kylmä metsänhenki, vain puoliksi tässä maailmassa ja hieman poissaoleva. Mielikki näkee paljon.. Hahmolle sopiva nukke on Fairylandin LTF Chiwoo Elf. Tukka tulee olemaan vaaleahko sininen, kihara ja etutukallinen, vaatteet pääasiassa valkoisia. Silmistä tulee jäänsiniset.


Sigridin paremmaksi puoliskoksi (hys, se on sitten salaisuus) olen etsinyt mahdollisimman pihvikästä miesnukkea, jolla ei olisi aivan liian babyface naama. Se on ollut yllättävän vaikea tehtävä. Katsokaas kun nukkevalmistajilla on joku sairas obsessio tehdä kaikista miehistä niin hemmetin tytön näköisiä että alkaa jo oksettaa! Minulla on kaksi potentiaalista ehdokasta, Unidollin Jace ja Iplehousen EID Akando. Ongelma on siinä, että Jacea ei ilmeisesti enää valmisteta. Tämä herraseni Eskil tulee olemaan habaisa ujo viikinkiukko jolla on jäätävän iso... miekka ja joka tyyneydellään ja charmillaan ah voittaa Sigridin kyynisyyden ja katkeruuden, johdattaen hänet rakkauden saloihin ja plaa plaa plaa. Oh so romantic stuff. Eskil saa pitkähkön blondin suoran peruukin ja ehkä jotain parrantynkää, sekä siniharmaat silmät. Ja jotain kampetta päälle, en ole ihan varma mennäkö viikinkiteemalla vai päivittääkö nykyaikaan.

Jace ja konkkanokka <3

Akando, ja kyllä, sekin on aika babyface! >.<
Sitten minulla on lolita-hahmo, jonka kuoreksi kaavailen Fairylandin MNF Rheiaa. Nimeä en ole vieläkään keksinyt, mutta muuten hahmo on muotoutunut jo melkein valmiiksi. Tämä hahmo saisi monta peruukkia ja paaaljon hönksöttelymekkoja jjipii! Varmaankin hyvin vaaleat vihreät silmät. Perustukka olisi blondi kiharapilvi.


Tässä olivat tärkeimmät hahmot, minulla on kyllä muitakin mietiskelyasteella. Saas nähdä, miten näitä tulee hankittua ja koska, vai tuleeko. Lisäksi on yksinkertaisesti nukkeja joihin olen rakastunut, ja joille pitäisi kehitellä hahmo, että niiden hankkimista voisi edes harkita. Tai sitten ei. Ehkä jonkun voisi hankkia ilman etukäteishahmoakin. Se vain tuntuu jotenkin kummalliselta minulle henkilökohtaisesti, vaikka tiedän monien tekevän niin. Jotkut näistä ovat sellaisia, joita ei enää valmisteta tai ovat olleet alun perinkin limited edition. Eli nykyään jos jostain löytää, se maksaa ihan hemmetisti. Tässä muutama:

Unidoll Ark. Mököttäjä, konkkanokka, korvat.
Sitten jotain kummallisempaa, Notdollin Aka Bomb.
Ei käsiä, ei pysty edes seisomaan itse.
Pieni häntä ja selkänikamamuhkurat.
Kiinteät sarvet ja sairas kropan muoto.
Ihanan ruma <3

PeaksWoods Briana. Koska se vain on niin kaunis.
Souldoll Freesia, sen suu on niin soma.
Pahantuulinen olento.
Soom Monzo. Gargoilimies.
Korvat, sarvet, siivet, tassut.
Jos tämän joskus saisin, antaisin sille nimeksi Mortem.
Eiköhän siinä ollut tarpeeksi nukkehypetystä taas yhdelle yölle. Nukuin "päikkärit" tuossa illalla kymmenestä kahteentoista, kun yritin mennä aikaisin nukkumaan päänsäryn takia. Tietäähän sen miten siinä käy, kun unirytmi on mennyt aivan päin helvettiä nyt viime aikoina. Ehkäpä keksin jotain syömistä ja yritän sitten uudestaan sitä nukkumista. Ainakaan päätä ei särje enää.

BTW, random otsikko on random, olen syönyt ksylitolipastilleja ja paketti kummitteli näytön vieressä kun en keksinyt otsikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.