perjantai 1. huhtikuuta 2011

Today and ever after

Tänään olen nukkunut, nukkunut ja nukkunut, yrittänyt nukkua henkistä pahaa oloa pois. En onnistunut, mutta ainakaan ei tarvinnut ajatella. Katsoin myös Geishan muistelmat, elokuvan olen nähnyt kerran aikaisemmin pari vuotta sitten, ja kirja minulla on omana. Se oli vaikuttava jälleen kerran. Lähdin ostamaan suklaata, kävin samalla äidin luona kylässä. Söin halloumijuustoa, enkä vieläkään osaa päättää onko se hyvää vai ei. Kovin on suolaista kyllä. Vedin jalkaani farkut ja pistin takarinksusta roikkumaan pörröisen hännän. Vedin hupun päähän ja maskeerasin mustaakin mustemmat meikit, silmät olivat kuin paskaluukun ympärys. Piiloon meikin taakse, piiloon hupun alle. Katse maassa, ketään ei saa katsoa silmiin, silloin ne eivät näe minua. Imeskelin tictacia ja imin itseeni auringonvaloa. Vanhemmat hakivat lapsia päiväkodista. Haisin hieltä, tukkani oli likainen ja häpesin. Kaupassa ei ollut tictaceja, joten ostin ksylitolipastilleja. Ja suklaata, pelastus.

Vihasin itseäni ja työnsin kaiken pois. Tuijotin elokuvaa ja unohdin olevani olemassa.


These are a few of my favourite things

Lempielokuviani ovat The Company of Wolves, Repo! The Genetic Opera ja Kaunotar ja Hirviö.




Lempiponejani ovat Silver Swirl ja High Flyer.


Symboli on sudenkorento <3



Lempisymbolini on Thorin Vasara.
Joita tietenkin on paljon erilaisia, tämä muistuttaa omaani.
Lempijalokiveni on smaragdi.
Koska vihreä!

Lempilehteni on Tieteen Kuvalehti.

Lempinäyttelijättäriäni ovat Alison Lohman, Christina Ricci ja Winona Ryder.



Lempikirjailijoitani ovat H. P. Lovecraft, Tolkien, Clive Barker ja Neil Gaiman.




Lempisarjakuvani ovat The Crow ja Sandman.



Lempieläimiäni ovat ketut ja sudenkorennot.


Lempiruumiinosani on selkä.


Lempiolentojani ovat keijut ja ihmissudet.




Lempimuukalaisiani ovat Predatorit.

Lempitaiteilijani on Boris Vallejo


To be continued...

4 kommenttia:

  1. Kiitän kohteliaisuudesta, kiva jos miellyttää ^^ Ainakin näitä on hauska tehdä.

    VastaaPoista
  2. Nää on kyllä kivoja, ehkä mäki teen tälläsen jossain vaiheessa :) Tai aika montakin xD Mulla on vaan edellisetki postaukset kesken. huooh xD

    VastaaPoista
  3. Lempiasioita ei ole vaikea keksiä, mulla varmaan tulee näitä vielä monen postauksen verran :D Koska mukava miettiä kivoja asioita!

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.