perjantai 20. toukokuuta 2011

New York - helvetisti kuvia

I've been there.

Muistellaanpa hetki vanhoja. Kesällä -09 minulle tarjottiin tilaisuus lähteä Nyyyjooorkkiin kolmeksi viikoksi. Serkkuni ja hänen äitinsä kanssa kolmestaan lähdimme sitten, yövyimme tutun luona ja sellaista, siis ilmainen majoitus. Tosin tämä tuttu ei suinkaan asunut Manhattanilla vaan melko kaukana siitä, mutta itse asiassa siellä "landella" oli paljon mukavampaa loppujen lopuksi. Olimme ensimmäisen ja viimeisen viikonlopun kuitenkin Manhattanilla, yövyimme hotellissa. Shoppailua. En nyt tiedä, lomakuvilla on sellainen mielenkiintoa laskeva vaikutus. Mutta tässä niitä silti HÄHÄÄ:

Maailman paras aamupala oli tuolla.

Empire State Buildingissa fiilistelyä.
Ja vielä...
Rankan shoppailupäivän jälkeen.
Toivottavasti serkku ei pahastu kun naamansa näkyy!

Chinatown oli jännä.

Kivoja putiikkeja.
Jep, minulla oli lyhyt tukka tuolloin.





Broadway.
Macy's.
Bussia odoteltiin.
Seuraavat kuvat sitten muualta kuin Manhattanilta.


The Great Escape -huvipuisto, siellä oli pari melko miehekästä vuoristorataa.
Kaksi viikonloppua oltiin isäntämme mökillä kaukana kaikesta, siellä ajeltiin moottoriveneellä järvellä sun muuta.
Ostin nuo legendaariset Mario-yöpöksyt.
Tuolla järvellä näin kilpikonnan uiskentelemassa.
Pikkukylässä oli mahtava antikvariaatti.
Eräänä päivänä ajeltiin moottorivenholla toiseen päähän järveä nättiin poukamaan jonka pohjassa hiekka loisti valkoisena. Ankkuroitiin sinne sukeltelemaan ja käristymään. Toisin sanoen minä sukeltelin niin että meinasi taju mennä hapenpuutteesta, muut vähän pulikoivat ja käristyivät. Löysin pohjasta paaaljon aarteita. Takaisinmenomatkalla loppui bensa ja huviretkestä tuli seikkailu :D


Sitten viimeinen viikonloppu taas Manhattanilla, eri hotellissa.


Istuin pimeässä komerossa. 
Luurankoja katolla.
Hotellin aulasta. Oli rikas olo.

Hotellihuoneen ikkunasta, 20. kerros.
Pakko laittaa, niin hieno kuva.
Johan ne kuvat riitti. Sain keltaisessa taksissa melkein joka kerta paniikkikohtauksen, en löytänyt juurikaan hienoja vaatteita, ja siellä grillattiin vähän liian usein... Mutta muuten oli oikein hieno matka. Olen käynyt vain Ruotsissa ja kerran Virossa, tietenkin tätä reissua lukuunottamatta. Kiva nähdä välillä muunkinlaista elämää. Siellä jääkaapit olivat leveitä ja leivät kummallisia. Siellä ruokakaupassa oli joka hemmetin välissä herkkuja ja kaikki joivat pullovettä. Siellä oli isoja hämähäkkejä ja kunnon ukkosia. Siellä oli suuria vuoria ja jänniä puita.

Halutti vain katsella ja jakaa noita kuvia tänään. Hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.