maanantai 13. kesäkuuta 2011

My Musical Evolution

Tuli mielihalu selvittää itselleni menneisyyttäni musiikin saralla. Samalla siitä saa sepostusta blogiin.

Kaikki muistavat Spice Girlsin. Kaikki 90-luvulla eläneet lapset ja teinit muistavat kuunnelleensa sitä, kuinka HEMMETIN ISO juttu se oli. En ole poikkeus. Noihin aikoihin, todellakin hyvin pienenä, ehkä 5-7-vuotiaana, kuuntelin lisäksi Aquaa. Aquan levy oli ihka ensimmäinen ikinä omistamani CD. Pidin myös jostain perus lasten jutuista, Smurffit ja sen sellaiset, ei mitenkään järin erikoista tai kiinnostavaa, vai?



Mutta noihin aikoihin tapahtui myös jotain kummallista. Silloin ehkä 7-vuotiaana, kun isoveljistäni vanhempi oli vielä elossa, hän soitti minulle musiikkia. Nimeltä en muista enkä tiedä juurikaan niistä mitä sain kuulla (aka, millä hän aivopesi minut), mutta parhaiten jäi aina mieleen tämä näin:


Bändi on Dismal Euphony, ja levy Soria Moria Slott. Silloin saatoin kiivetä yläkertaan velipoikien huoneeseen, aina joskus jos tiesin A:n olevan hyvällä tuulella (mitä hän ei usein ollut) ja pyysin häntä soittamaan "sitä missä on se vesiputous". Tämä musiikki oli minulle jostain syystä hyvin vahvasti vaikuttavaa, en tiedä miksi. A oli tuolloin 18-vuotias, eli minua 11 vuotta vanhempi. Veljet olivat minulle suuria sankareita, eikä tietenkään ollutkaan mikään ihme että pidin kaikesta samasta kuin hekin. Mutta silti, miksi 7-vuotias pieni tyttö rakastuu juuri tällaiseen musiikkiin, on mielestäni melko mietityttävä juttu. Nykyään minulla on tämä levy tallessa. Se on tärkeä, hyvin tärkeä, ja sen kuunteleminen on äärettömän nostalgista, joskus jopa itkuun saakka.


Myöhemmin kuunnellessani veljen vanhoja levyjä, on mieleeni noussut muistoja kappaleista joita hän on kuunnellut ja minulla kuunnelluttanut. Näitä bändejä ovat olleet muun muassa Deine Lakaien, Amorphis ja Sopor Aeternus. Kätköistä on löytynyt esimerkiksi Samaelia, Summoningia, Mardukia, Bathorya ja muuta hilpeää. Muistan hyvin kuinka kovasti A piti joistain tietyistä kappaleista, muuten ne eivät olisi jääneet mieleeni niin selvästi. Erityisesti Deine Lakaienilta kappale Return on nykyäänkin minulle hirmuisen tärkeä. Kamalalaatuinen livevideo on ainoa alkuperäisversio mikä Youtubesta löytyi, joten suosittelen vaikkapa Spotifya ennemmin. Jostain syystä se akustinen versio on levinnyt netissä laajemmalti. Löysin myös vanhan Within Temptationin levyn Enter, vähemmän tunnettu älyttömän nerokas ensimmäinen CD siltä porukalta. Tässä nimibiisi:


Ala-asteen aikana minullekin kehittyi se jonkinlainen "OMFG tr00 metalhead"-kausi. Ehkä vitosluokalla, tai peräti nelosluokalla, tutustuin tyttöön jonka kanssa aloimme fanittaa HIM:iä niin helvetisti. Ne olivat lystejä aikoja kyllä. Pianhan sekaan mahtuivat ne muutkin perus meiningit, Nightwish ja The 69 Eyes sun muut. Tuolloin Within Temptation putkahti myös pinnalle aivan yhtäkkiä, ja olin tietenkin hyvin ylpeä truu fani kun olin kuunnellut Enteriä jo pari vuotta aikaisemmin.


Mitenkäs se sitten yläasteen aikana kehittyi... Veljistäni vanhempi A oli siis kuollut -99 ja yläasteen aikana heistä nuorempi J ilmeisesti otti asiakseen "valaista" minua lisää musiikin osalta. Muistan tuolloin kävelleeni aamuisin seitsemältä täysin pilkkopimeässä kohti bussipysäkkiä, kuulokkeet korvilla, kuunnelleen J:n polttamaa levyä joka sisälsi muun muassa Blutengelia, Danzigia, Apoptygma Berzerkia, Dark Tranquillitya, Funker Vogtia, My Dying Bridea, Type O Negativea ja VNV Nationia. Sekä monia muita. Seitsemännellä luokalla, ollessani 12-vuotias (sillä menin 6-vuotiaana kouluun) lakkasin äkkiä pelkäämästä pimeää, hiippailin virnuillen talviaamussa ajatellen vampyyreita ja kuunnellen tätä:


Ilmoitan myös yhä hieman rintaa röyhistellen soittaneeni kasiluokalla aamunavauksessa koko koululle tämän kappaleen:


Mikä tietenkin herätti suurta pahennusta ja yleistä dissausta. Ainahan olin toki kovin suosittu koulussa.

Jossain vaiheessa näin sattumalta leffan Cradle of Fear ja rakastuin Dani Filthiin - ja vasta sitten aloin kuunnella Cradle of Filthia. Se vaihe tosin ei kestänyt kauaa, vaikka pidän yhä parista tyyppien kappaleesta. Mutta yläasteen aikana sattui jotain maatamullistavaa: Minä löysin vihdoin kunnolla Summoningin. J:llä oli kätköissään kaikki Summoningin levyt vanhinta lukuunottamatta, ja hän lahjoitti lähes koko CD-kokoelmansa minun käyttööni. Siellä oli myös suurin osa A:n vanhoista aarteista. Voi luoja minkä räjähdyksen tajunnassani Summoning tuli aiheuttaneeksi. Se on yhä jotain elämääkin suurempaa minulle.


Tämä oli ensimmäinen niiden kappale joka iskeytyi tajuntaani kuin se olisi ollut siellä aina, värisemässä takaraivossani ja kiipeämässä kylmillä kourillaan selkärankaani pitkin, runollisesti puhuen.

Muistan lukioaikoinani syventyneeni lisää erityisesti Black ja Doom metalliin, unohtaen vihdoin lähes tyystin entiset ihkutuksen aiheeni. Yhä toki on toisinaan hyvinkin nostalgista kuunnella vanhaa HIM:iä tai The 69 Eyesia, puhumattakaan siitä Enteristä joka on aina vain mielestäni yksi parhaista levyistä ikinä. En ole suinkaan tyystin unohtanut evoluutiotani ja juuriani (Aquan levytkin ovat yhä tallessa). Muistaakeni lukion aikana - tai ehkä jo ysiluokalla - joskus tulin tuumineeksi musiikkimakuani, epäilleeni olenko sittenkään ihan oikeasti metallin ystävä vai kuvittelenko vain, mistä lie sellainen ajatus tullut päähän. Otin asiakseni kuunnella kaikkea kritiikittömästi. Kaikkea mahdollista mitä vain löysin. Ja kas, kovasti huomasinkin pitäväni Rihannan uusimmasta, jostain rokista, monenmoisesta popista, rakastuin päätä pahkaa goottirokkiin ai jumankekka, mutta huomasin yhä kaipaavani myös mättöä. Joten näin minusta tuli ennakkoluuloton musiikin kuluttaja. Jossain tässä vuosien varrella olen ottanut Wanhan kunnon jööttien metallittoman rokin täysin omakseni, ja se kulkee tyytyväisenä bläkkiksen rinnalla, välillä ohittaen, välillä antaen latua. Minulla oli Rammstein-kausi ja Theatre of Tragedy -kausi. Minulla on ollut EBM-kausiakin jossain välissä. Tähän mennessä kaikki on sulautunut somaksi sekalaiseksi sopaksi johon mahtuu mukaan monenmoista. Tämän tarkemmin en osaa suunnilleen viidestä viime vuodesta kertoa. Jossain vaiheessa kaikki on tullut remmiin mukaan. Mitään unohtamatta, mitään syrjimättä... paitsi ehkä reggaeta, ei helvetti en käsitä reggaeta en sitten yhtään!

Luulen unohtaneeni jotain hyvinkin tärkeää. Isken varmuuden vuoksi loppuun muutamia suosikeiksi muodostuneita kappaleita viime vuosilta.

My Dying Bride - Black Voyage
Tätä livevideota on tullut tuijotettua liikaakin.

Amorphis - Black Winter Day

Aesthetic Perfection - Schadenfreude

Beseech - Between The Lines

Danzig - Devils Plaything


Die Verbannten Kinder Evas - Mistrust

Wyrd - Henkien Yössä

The Coffinshakers - Last Night Down By The Grave

Theatre of Tragedy - Der Tanz Der Schatten

Tässä aika monta, yritin eri tyylisiä laittaa esimerkeiksi. Jei kilometripostaus. Oli lystiä taas muistella menneitä. Aika mennä nukkumaan, tai ainakin yrittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.