sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Repent, the end is extremely fucking nigh

Oli taas hemmetinmoinen määrä ihmisten blogipäivityksiä lukematta, kun en ollut päässyt rauhassa koneelle yli viikkoon. Nyt, yön jo ollessa käsillä, sain ne luettua, ja on vihdoin aikaa kirjoittaa itsekin. Koska niin minä aina toimin, luen ensin rästipäivitykset ja sitten vasta kirjoitan omani, jos kirjoitan.

Noin viikko sitten serkkuni V tuli Helsingistä asti käymään. Kävimme Ruotsissa Mataringissa markkinoilla, siinä ihan rajalla, ja olimme yötä perikunnan mökillä Suomen puolella, mutta yhä rajalla. Hassua, kun oli isän puolelta serkku mukana siellä Torniojokivarressa, jossa olen tottunut tapaamaan äidin puolen sukua. Markkinat ovat olleet minulle pienestä asti lähes jokakesäinen tapahtuma. Vaikka siellä ei enää olekaan juuri lainkaan omaperäisiä, hassuja kojuja joissa myydään jännää pientä krääsää, vaan enimmäkseen sitä samaa roinaa mitä muuallakin, se on silti yhä jotenkin tärkeä juttu. Siellä markkinat ovat iso tapahtuma, suurempi kuin mitä olen koskaan rajan tällä puolen nähnyt. Siellä on ihan tivolilaitteitakin muutama pystyssä, hulluna porukkaa, ja kaikkea sellaista. Itse olin lähes rahaton Oulun reissun jäljiltä, mutta onnistuin hankkimaan itselleni vihdoin ja viimein uuden lompakon, tingittyäni hieman hintaa. Kaunis, musta ja kukallinen lompakko oli, suuri parannus edelliseen kärsineeseen röllykkään jossa oli pääkallo ja liekkejä...

Yksi yleiskuva, etualalla veljeni tyttöystävänsä kanssa,
OMG julkaisen heistä kuvan!
Paras pöytä oli tällä simpukkanaisella, joka oli suomalainen ja ilmeisesti asui Italiassa.
Korut olivat varsin upeita!
Hopeiseksi spreijattuja ravunsaksia.

Pähkäilin kauan aikaa, olisiko minulla sittenkin varaa ostaa jokin vähemmän hulppea koru sieltä, mutta päätin sitten kuitenkin käyttää roposeni siihen lompakkoon, koska käytännöllisyys. Hassusti sattui sitten, että äitini kävi markkinoilla seuraavana päivänä, ja oli ostanut minulle sieltä hopeanvärisen meritähtikorun, ihan vain siksi. En ollut mitenkään puhunut äitylille kojusta tai mitään, kekkasi ihan itse. Taitaa tuntea minut melko hyvin.

Mökillä Saarenpäässä saunottiin, uitiin ja grillattiin. Perusmeininki.

Leikin horsmilla ja yritin löytää linnunpoikasta, joka selvästi huuteli jossain koivikossa.


Kotimatkalla kiersimme "maisemareittiä", koska halusimme käydä katsastamassa veljeni tietämän supersalaisen mesimarjapaikan. Pelkkiä kukkia ja raakileita! Mutta poikkeama tavallisesta reitistä oli ihan hauskaa vaihtelua, varsinkin kun paikkaa piti hieman etsiskellä.

Ja kotonahan saunottiin ja uitiin.

Mielestäni vesi ei näytä tässä aivan vedeltä.
Tulee mieleen eräs tarinani.
Olenko vielä tarpeeksi monta kertaa maininnut, että rakastan sumua?
Tätä taisin muokata.
Minähän se siinä kyykistelen kivellä.

Hauvavauvatkaan eivät enää ole mitään vauvoja, vaan isoja tyttöjä! Se ainoa poika on jo saanut uuden kodin, ja kaksi on vielä lähdössä maailmalle. Niitä kahta kutsutaan vielä Pilliksi ja Pullaksi, ne muistuttavat toisiaan erehdyttävästi. Kun taas työnimi Musti, hauvoista tummin, joka on jäämässä meille, on ihan eri maata. Hassusti sen luonne poikkeaa niin paljon kahden muun luonteista, siinä missä ulkonäkökin.




Tässähän se Musti on.
Vielä ei ole sitä oikeaa nimeä keksitty.
Kissaneiditkin päättivät tehdä perheenlisäystä, molemmat samaan aikaan, äiti ja tytär. Siellä on nyt sitten peräti 8 kissanpentua, saapa nähdä miten käy, löytyykö kaikille koti. Isä lienee reissannut jostain kauempaakin tyttösiämme tapaamaan, sillä tämän värisiä pentuja meillä ei ole ikinä ennen syntynyt.




Saa tulla hakemaan, siellä on pari mustaa, pari harmaata ja jokunen kirjava.

Olen sitten lomaillut tämän viikon, laiskotellut ja reissannut, ollut kotona heinätöissäkin, ja sen sellaista. On taatusti tehnyt hyvää, stressitason ja nukkumisen kannalta varsinkin. Tosin jotkin erittäin ikävät sattumat ovat kyllä hieman vaivanneet nyt muutaman päivän, lähinnä koskien äitiäni. Olen kyllä ollut jo vuosia ihan ihmeissäni tuon naisen kanssa, mutta eipä siitä sen tarkemmin.

Tiistaina sitten taas työpajalle, vielä viikko tuota löysää tahtia ja sitten pitäisi alkaa ihan oikeiden ihmisten rutiiniin. Hyrr, pelottaa. Pelkästään se, että tiedän joutuvani kulkemaan siellä useammin ja olemaan kauemmin, pelottaa minua, saatika se, että tiedän miten käy, jos olen liikaa poissa. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun se pelko jo valmiiksi saa minut ajattelemaan että "huhhei, päin vittua, ei tästä kuitenkaan tule mitään" ja sillä asenteella ei pitkälle pötkitä. Ääh nyt nämä ajatukset taas stressaavat minua suunnattomasti!

Sattumoisin vuosia uskollisesti palvellut kamerani hajosi tuossa tänä iltana. Se on reistaillut jo jonkin aikaa, kuluttanut akut loppuun ennätysvauhtia ja valittanut milloin mistäkin. Taisin hupsistakeikkaa tiputtaa sen lattialle pöydänkulmalta, ja noh, sen taru näyttää olevan lopussa. Minulla on täällä toinenkin kamera, isän itse asiassa, joka ilmeisesti onkin nyt minun. Minulla ei vain ole siihen sopivaa muistikorttia. Saapa nähdä, koska seuraavan kerran saan uusia kuvia blogia varten sitten. Muistikortinhan voi hankkia, marssia vain kauppaan ja ostaa. Jos on rahaa. Jota minulla ei ole ennen elokuun ensimmäistä päivää.

Mainittakoon muuten, että kamerani on aina ollut huono laadultaan, en ole koskaan kuvitellutkaan tietäväni mitään kameroista, enkä todellakaan pidä itseäni minkään sortin harrastelijakuvaajana.

Loppukevennys:

O hai thar.
Ja NYT, nyt vihdoin voin katsoa leffan jota olen odotellut tuntikausia. Koska en voi katsoa ennen kuin olen lukenut päivitykset ja kirjoittanut omani.

Terffe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.