torstai 28. heinäkuuta 2011

Sadas blogiteksti

Kaksi uutta lukijaa, helei.

Tänään on ollut hieman kurja päivä, varmaankin lähinnä siksi etten ole nukkunut tarpeeksi. Pääsin kuitenkin kunnialla työpajalle (lähinnä ukkoni ansiosta, osaa käsitellä aamuminua) ja tein siellä savesta kisun, pesukarhun, pöllön ja ketun. Kotiin päästyäni synkkä pilvi leijaili pään päällä, en jaksanutkaan raahautua pyykkitupaan asti, ja nukuin pitkät - liian pitkät - päikkärit. Mikä ei oikeastaan auttanut asiaa, koska sitten oli uninen ja ärtynyt olo ja niskakin jumissa. Sain hölmön itkukohtauksen typerän asian takia, ja kaikkea sellaista. Sitten luin tämän blogimerkinnän, ja keksin rakentaa majan. Tutkailin kämppääni kauan aikaa, mietin kuinka hulppea majan tulisi olla, mitä kaikkea voisin käyttää, mitä apuvälineitä löytyy, mihin se pitäisi rakentaa. Lopulta sain aikaiseksi matalan mutta tilavan lakanamajan, ja aion nukkua siellä ensi yön. Vein sinne kaikki pehmolelut, viltin, tyynyjä, peiton, lukulampun ja karusellin. Vein tänään työpajalta Demi-lehden jostain syystä, ja löhöilin majassa lukemassa teinien hömppää ja juomassa teetä. En muistanut, kuinka mukavaa tuollaisessa omassa pesäkolossa on piilotella. Jätin kaikki kurjat itkettävät ihmiset ulos, työpajalle, nettiin, jonnekin tuonne noin, otin pupun ja piilouduin. Shh, ihan hiljaa kökötän siellä, kukaan ei löydä.



Tarvitsen suojaa, turvallisen olon. Paikan missä on hyvä olla. Hassua sinänsä, että tämä mörskäni on tähän asti ollut minulle tarpeeksi pesäkolo. Tänne ei pääse kukaan sisälle ellen minä päästä. Täällä kukaan ei satuta minua ellen minä sitä salli. Tämä on minun turvapaikkani. Joten nyt minulla on pienempi turvapaikka turvapaikan sisällä. Makes sense?




Kamerani on toki yhä hajalla, enkä näin ollen saanut kuvaa eilen näkemästäni jättitoukasta. Keskisormen  mittainen ja paksuinen toukka osoittautui googlen avulla matarakiitäjän toukaksi. Minulla on jännä kyky huomata kaikki pienet yksityiskohdat ympäristössä. Minä olen aina se joka pysähtyy katselemaan maassa olevia öttiäisiä, pelastamaan ritarillisesti niitä maantieltä, keräämään kiiltäviä esineitä ja kummastelemaan pieniä juttuja. Ulkona kävellessäni jotenkin skannaan ympäristöä koko ajan.

Tuollainen punainen piikki sillä oli pyllyssä.
Kuva googlesta.
Ja aikuinen.
Löydän jatkuvasti maasta kolikoita, koruja ja muuta pientä. Olen joskus löytänyt ihan kummallisiakin juttuja, kuten kerran kietaisuhameen, kengät (puolen kilometrin välimatkan päässä toisistaan, samaa paria olivat), lasten kenkiä, monenmonta tuttia jne. Aina kun jokin kiiltää, tarkistan mikä se on. Harakkamainen piirre?

Aloin miettimään, mikä tuollainen lakanamaja on englanniksi? Sanalle maja on käännöksiä cottage, hut yms, mutta nehän ovat sellaisia mökkirakennuksia.

Haaveilen kauniista makuuhuoneesta, joka itsessään olisi pesämäinen, rauhallinen ja viehättävä. Ostin jo aika kauan sitten Ikeasta sellaisen hyttysverkon joka ripustetaan sängyn päälle. En ole pystynyt asentamaan sitä kattoon, mutta tahtoisin sen sängyn päälle kyllä sitten, kun muutan ukkoni kanssa yhteen (mihin muuten ei enää mene kauan... koska laitoimme eilen VVO:lle asuntohakemuksen). Se on sellainen romanttinen ja viehättävä makuuhuoneen somistus, ja yksinäänkin tekee jo huoneesta erilaisen. Ja tuo sitä pesätunnelmaakin. Makuuhuone voisi olla sellainen turvapaikka aina, rauhallinen ja itsen oloinen, jonne voisi vetäytyä maailmalta piiloon suljettujen verhojen taakse lukemaan ja löhöilemään. Ja tietenkin haaveilen suuresta pylvässängystä, tai vuodekatossängystä. Hulppea, mutta ei liian sellainen... näyttelykappaleen oloinen. En haluaisi kotiini mitään, mikä on vain sitä varten, että vieraat sitten saavat ihastella. Enkä kaipaa kokovalkoista huonetta, se ei sovi mielestäni edes keittiöön tai vessaan. Makuuhuone kaipaa värejä, joista tulee hyvä mieli. Mutta rauhallisia. Vihreitä, maanläheisiä oransseja ehkä, tai violettia. En oikein innostu sellaisesta trendikkään oloisesta "ah-niin-itämainen"-makuuhuoneesta mustana, metallinhohtoisena purppurana ja oranssina värikkäine kynttiläkippoinen ja -kruunuineen ja koristetyynyineen. Makuuhuoneen kuuluu mielestäni kuitenkin olla hieman hämärä ja mystinen. Ripustaisin sinne ehkä sellaisia jouluvaloketjuja, vaalean yksivärisinä. Ja se ei saa olla liian siisti tai avara. Jopas innostuin jaarittelemaan makuuhuoneen olemuksesta. Hups.




Perfection?
Pretty damn close anyway.


Gootahtavat piirteet viehättävät,
mutta mustat huonekalut ovat mielestäni usein tökerön näköisiä.
Tänään minulle yhtäkkiä iski ajatus: miksi ihmeessä en ole kuunnellut vanhaa Nightwishia toooodella pitkään aikaan? Minulla ei ole sitä edes lainkaan koneella, mutta Spotify typerine mainoksineen kelpaa tähän hätään. Ja tuossa illalla ollessani herkässä mielentilassa, kun Ever Dream lähti soimaan, yläasteen aikainen minä ja elämäni tuli mieleeni niin elävästi, että taisi päästä itku.

Pitkät päikkärit joilta herää seitsemältä illalla eivät varmaankaan ole paras mahdollinen tapa korjata unirytmiä ja herätä aamulla freesinä töihin. Kello on kohta yksi, koska minulla kesti sata vuotta etsiä noita kuvia weheartit.comista, ja aion käydä vielä suihkussakin ennen majaan linnoittautumista. Paras kai sitten mennä.

Öitä kamut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.