sunnuntai 14. elokuuta 2011

Waterproof

Minäkin haluaisin olla sellainen eksentrinen, runollinen, taiteellinen ja mystinen. Mutta ehkä minä voisin nyt yrittää olla vain minä. Tämä näin. Ihan tarpeeksi kaikenlainen, ja kuka tietää, ehkä joku jossain pitää minua jotenkin erityisen jännittävänä persoonana. Luotan siihen.

En saa tarpeekseni yksisarvisestani. Tahtoisin nimetä sen Luciferiksi, ihan vain koska örr derp derp vaaleanpunainen yksisarvinen. Halin sitä jatkuvasti ja se vähän häiritsee nörttäilyäkin tässä sylissä, mutta en kehtaa laskea sitä käsistäni!


Tämä päivä. Äh, kaikki stressaa. Typerät asiat. Tuntuu, etten ole aikoihin saanut ihan vain, tiedättekö, olla rauhassa. Hiippailla koko päivää yöpaidassa, katsella leffoja tuntikausia ja löhöillä. Laiskotella. Tunnen, että viikonloppunakin on joka päivä kuljettava jossain, ajeltava kotiin maalle tai tutkittava sunnuntain bussiaikatauluja tai vähintään käytävä kaupassa ja pestävä pyykkiä. Kun olisi välillä päiviä jolloin ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään. Sellaisen jälkeen jaksaa taas paremmin. Ensi viikonlopun tahtoisin pyhittää yksinäisyydelle ja laiskottelulle. Ei kai siellä kotona ihan joka viikonloppu tarvitse käydä saunomassa ja keräämässä marjoja. En tarkoita, että elämäni olisi mitenkään kovin hektistä, voi luoja, sitä en kestäisi lainkaan. Ajatuskin ihmisistä, jotka tekevät rankkaa työtä vaikka kuutena-seitsemänä päivänä viikossa, juoksevat erilaisissa kokkareissa ja baareissa ja näkevät sen seitsemän sortin kavereita ja reissaavat milloin missäkin päin Suomea... Huh. Sitä kun joku jaksaa muutaman vuoden, on kyllä melko terästä koko tyyppi. Eihän minun elämäni mitenkään rankalta kuulosta. Käyn vain neljänä päivänä viikossa työpajalla tätä nykyä, olen siellä vain viisi tuntia päivässä, eikä minun tarvitse esittää kenellekään mitään hurjuuksia, enkä näe juuri koskaan ihmisiä, jne. Yritän olla stressaamatta. Eihän tässä tarvitse. Eihän?


Minulla on ongelma. Sen nimi on suklaa. Sitä on maailmassa liikaa ja se juonii itsensä luokseni, tavalla tai toisella! Ostan suklaalevyn, syön sen, päätän olla viikon ilman, joku tuo sitä minulle, syön sen, päätän taas olla viikon ilman, sitä on alennuksessa enkä tajua mitä teen ennen kuin olen jo ostanut taas levyn. Ja sitten syön sen. Eikä minulla enää edes haluta koko suklaata, ei lainkaan. Luulen, että tällä puolellatoista levyllä mitkä minulla nyt on varastossa, pärjään koko ensi viikon. Alkaisi olla jo pakko. Syön liikaa sokeria, ja siksi oikea ruoka saattaa jäädä välillä liian vähälle. Ja se lienee se syy, miksi laihdun.


Tahtoisin olla sellaisella tavalla mystinen, kuin aamu-usva tai nuotiosta nouseva savu tai Die Verbannten Kinder Evas tai kaukaisuudesta kuuluva korpin kraakunta tai tuulessa huojuva synkkä kuusimetsä tai maassa lojuva pieni pääkallo tai pitsiverhon läpi siivilöityvä ilta-aurinko.

Tai en minä tiedä.

Kun tuntisin jonkun merkityksen. Jollekin. Jotain merkityksellisyyttä, mystisyyttä, kauneutta. Se valuu sormieni välistä kun menen ulos kalastamaan sitä. Tuijotan kauneutta ja se valuu päältäni kuin vesi hanhen selästä. Hemmetin kupla. Ja naamakirja sanoo PLIM väärällä hetkellä ja rikkoo kaiken. Ei se ole sen syy. Ei se voi tietää. En saa otetta ajatuksista, kimpoilevat pääkopassani kling klong pienet lasinsirpaleet.



Die Verbannten Kinder Evas - Mistrust

Käsittämättömän kaunis kappale. Richard on nero, nero sanon minä, ehkä nerokkain mies maailmassa, musiikin saralla ainakin! Tiesittekö, että Summoning on yhä kaikkien aikojen parasta musiikkia ikinä, Richard Lederer on puolijumala, Die Verbannten Kinder Evas on upeus, ja Ice Ages kanssa mainiota. Sellainen mies se ritsartti! Suosittelen tutustumaan kaikkiin kolmeen projektiin, jos ei tuttua ole ennestään.

Sekavuus.

4 kommenttia:

  1. Eikös olekin! Varsin halittava ilmestys ^^

    VastaaPoista
  2. Aaa, voi vitsit. Nuo kaksi ensimmäistä teksikappaletta osui ja uppos. Hirveän hyvin osaan samaistua. Akka PRKL -blogista tänne töhöilin ja taidan kyllä tulla takas uudelleenkin!

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.