lauantai 8. lokakuuta 2011

Second Sunrise

En ole vieläkään paikantanut paremman kamerani piuhaa. En itse asiassa ole edes varma olisiko siellä muistikortilla mitään kovin mielenkiintoista blogiin laitettavaa. Tahdon kuitenkin kirjoittaa, joten tyytykäämme muihin kuin omiin kuviini.

Olen nimittäin miettinyt kovasti taas identiteettiäni. Olen jo teknisesti ottaen aikuisiässä (äääääää), enkä sittenkään ole varma siitä millainen olen ja millainen tahdon olla. Kyllä aivan, blaablaa olen kirjoittanut asiasta ennenkin, varmasti montakin kertaa. Mutta kun se on tärkeää, ja kirjoitan tänne asioista joita mietin ja jotka ovat minulle tärkeitä. Kas kun muiden ihmisten kuvia katsoessani - IRC-galleriassa, tumblr:ssa, ihan missä vaan - minua viehättää aivan selvästi kaikkein eniten ne sellaiset...


ilman muuta goottityyliset naiset. Katson heitä ylöspäin, luen heidän blogejaan, ihastelen heidän vaatteitaan, haaveilen huikeista mekoista ja meikeistä. Ja kyllä, toisinaan itsekin ulos mennessäni olen varsin helposti gootiksi luettavissa, vaikken sellaisena itseäni näekään. Pidän hempeistä jutuista, pastellisävyistä, pehmoleluista ja poneista, mutta jokin sitten kuitenkin aina vetää minua enemmän pitsin, verkon, tekonahan, solkien, nyörien ja mustan sametin pauloihin (Olen etsiskellyt itselleni samettista mekkoa tässä kauemman aikaa, huonoin tuloksin, tosin vain sivusilmällä vilkuillen silloin tällöin.). Blogini ulkoasu on hämäävän vaaleanpunainen. Aivan, olen kyllä ylpeä siitä, että olen vihdoin päässyt yli siitä tekopyhästä vaaleanpunaisen ja ylipäänsä pastellien vihaamisesta, mitä piti harrastaa vielä jokin aika sitten jotta olin tr00 evil metalhead. Mutta rajansa kaikella. Minulle on kertynyt vaaleanpunaista ja mintunvihreää tässä vuoden aikana jonkin verran - vaatekaappiin, kynsilakkakokoelmaan, esineistöön, blogiin jne - mikä on hienosti laajentanut ajatusmaailmaani, mutta olisiko jo aika palata perusteisiin?


Hurahdin silloin lolitaan ja aristoon, koskahan? Reilu vuosi sitten? Kaksi? Ja tahdoin kokeilla sitä sweetimpääkin puolta, eikä se ollut kovin kamalaa. Kaikkein eniten olen kuitenkin ihan ihan alusta asti ihaillut eleganssia, romantiikkaa, ja eritoten juuri aristoa. Monet varmasti jo tietävätkin/tuntevatkin Iiran, yhden Suomen ihailluimmista lolitoista/aristoista. Iira oli the ihminen, jonka kuviin törmääminen aiheutti minunkin innostumiseni, ja jota ihailen edelleen suuresti.


Olen haaveillut kulmakarvojeni sheivaamisesta, täyspitkistä hameista, hulppeasta lainehtivasta tukasta ja näyttävien meikkien opettelusta jo jonkin aikaa. En oikeastaan tiedä, koska aloin oikeasti kehittelemään mielikuvaa itsestäni goottina. Pohdin jatkuvasti, miltä minkäkinlainen upea jutska minulla näyttäisi. (Ainakin mustasta huulipunasta olen päättänyt pysyä kaukana, sillä se saa hampaani näyttämään kuvottavan keltaisilta...) Epäröin kulmakarvojen ajelua, sillä omani ovat tummat ja paksut luonnostaan, ja pelkään niin suurta muutosta. Tosin, jos en sitä pian tee, tuskin kolmekymppisenäkään enää viitsin. Olen jo aikoja sitten huomannut musiikkimakuni hieman muuttuneen, karkeasti katsottuna black metallista kohti goottirokkia. Vaikka molemmista olen aina pitänyt, ovat vaakakupit vaihtaneet paikkaansa.


Heitin muutossa vihdoin pois platform-saappaani, jotka ostin kirpparilta seitsemisen vuotta sitten ja joiden pohja oli auttamattomasti irtoamassa ja tekonahka kovasti hilseillyttä. Pidin niistä, vaikka käytinkin melko harvoin. Blogissakin ne ovat joskus esiintyneet, mutta keväällä ne vain tulivat tiensä päähän. Se on harmittanut minua nyt enemmän kuin olisin uskonutkaan. Jotenkin nyt vasta, vuosien jälkeen, olisin ollut valmis pitämään niitä paljon useammin. Olenkin jotenkin itseltäni salaa päättänyt hankkia jonkinlaiset vastaavat saappaat, joilla olisi mukava kävellä ja jotka olisivat varsin goottiuskottavat. En ihan tiedä kuinka korkeat niiden pitäisi olla, ei ehkä ihan mekajättiüberkorkeita heti ekaksi...

Vaikka houkuttelevaahan se olisi.
Tunnen tekstini nyt seilailevan miten sattuu, en enää muista missä järjestyksessä ja mistä kaikesta minun pitikään kirjoittaa. Joka tapauksessa yritän nyt vain saada ulos kaikkea mikä on mietityttänyt, joten antaa mennä.

Lolitasta vielä, olen päättänyt hankkia sitä lisää, yritän pysyä perusasioissa, ja tahdon ne äkkiä! Mielessäni siintää musta perushame, jota voisin yhdistää melkein kaikkeen, toisinaan kasuaalimmin, toisinaan rohkeammin. Minulla on vanhaa pehmoisista pehmoisinta flanellikangasta, josta olen aikonut tehdä bloomersit jo... aika kauan. En ole koskenutkaan ompelukoneeseen ainakaan vuoteen, tunnustan! Hävettää, mutta tunnustan. Se lojui kaapissa, pöydälläkin, mutta ikinä en mitään ommellut. Nyt se on taas äidilläni ainakin jonkin aikaa, mutta ehkä minä vielä ne hemmetin bloomersit saan aikaiseksi... Ne olisivat oikein mukavat ja lämmittävät, niinkuin flanellilla on tapana. Mitä ihmettä minä tässä nyt oikein löperrän? Liikaa ajatuksia päässä.



Aina kaikki ei ole kiinni pelkästään eleganssista. Jonkinlainen hiukkasen höpsähtäneen homssuinen post punk -tyylikin on mielestäni hirmuisen kolee ja vau. Ja ihmiset, jotka yhdistelevät odottamattomia elementtejä asuihinsa onnistuneesti, saavat kovasti kunnioitusta täältä päin. Musta pitkä suora tukkakin on aina ihailun kohde, sillä sellaistapa minä en tule saamaan. Tälle hamppukuolemapehkolle kun edes näyttää suoristusrautaa, se tipahtaa päästä, veikkaan ma. Oli minulla musta tukka joskus, ihan lyhyt tosin, ja se oli ihan jees, mutta pidän itsestäni enemmän vaalea- tai punatukkaisena. Mitähän vielä... Korsetit! Haluaisin kovasti treenata korsetin käyttöä ihan oikeasti, totuttaa vartaloni puristukseen, mutta en sitten tiedä, haluaisinko käyttää korsettia joka päivä, tai edes kerran viikossa. Ehkä, jos vain opettelisin, siitä tulisi luonnollisemman oloista. Rakastan ylipukeutua kaikkialle.



Kaiken kaikkiaan sekä pääni että tekstini on nyt oikeastaan vain iso kasa sekalaisia haaveita ja ajatuksia, joita on turha saada järkevästi esille, saatika muistaa kirjoittaa kaikkia ylös. Kuuntelen vanhaa The Gatheringia, joka kuulostaa hurjan hyvältä pitkästä aikaa, ja pohdin vaatekaappini sisältöä. Pohdin sitä, miten ihmisiin tutustutaan alakulttuurien kautta. Miten lolitafoorumilta voisi vaikka saada ystäviä, jos ne asuisivat edes jossain täällä päin. Miten en uskalla jutella goottien kanssa, koska hölmösti pelkään, että ne ajattelevat minun kuvittelevan olevani gootti ja pyörittelevät silmiään... Tiedän, vainoharhailu, ja väliäkö sillä vaikka joku niin niiiin tr00 jöötti pyörittelisikin. Ongelma lienee sitten siinä päässä. Äh, on ärsyttävää olla näin epävarma.

Lämpimät sävyt, miksi ne viehättävät minua syksyisin niin?
Onko ylipäänsä oikein sanoa "olen gootti"? Itse en voisi kuvitellakaan sanovani ikinä kenellekään niin, olivat ne kulmakarvat sitten ajellut tai eivät, tai oli päälläni sitten liehuvaa mustaa tai tavalliset pöksyt. En tiedä miksi. Jotenkin yyyyh, se sana tuntuu epämiellyttävältä ihan vain sanana, jotenkin ehkä rajoittavalta? Ja siltä, että yritän olla jotain mitä en tosiasiassa aivan kokonaan ole. Tai sitten pelkään vain taas jotain mitä muut ajattelisivat, mene ja tiedä.

Soma.
Tuli kai hullun pitkä epämääräinen sepostus taas? Ei kai tähän voi muuta sanoa kuin että tässä minä sitten yritän löytää itseäni ja miettiä identiteettiäni ja sitä millaisia ihmisiä tahdon tavata, millaisia kavereita tahtoisin hankkia, millaisen asunnon tahtoisin mieluiten sisustaa, ja kaikkea sellaista. Miten ilmentäisin itseäni. Miten tuon itseni esille niin, että tunnen peiliin katsoessani katsovani juuri minua ja siinä on kaikki, minä. Itse.

Tulevaisuus tuntematon sumuun on peittynyt
Kuitenkin se alkaa tästä ja nyt
Tulevaisuus arvaamaton, outo ja tuttu
Tulevaisuus epävarma, siinä koko juttu
Tulevaisuus johtaa meidät aikaan uuteen
Tulevaisuus porttini on - tulevaisuuteen

Mistähän hitosta tuokin tuli mieleeni, vuosia vuosia sitten luin tuon mistäpä muualtakaan kuin Aku Ankasta, uskokaa tai älkää, ja se on jäänyt sana sanalta mieleen. Syystä tai toisesta. Se on Milla Magian runo, ja jotenkin soma ja kiva. Ähä, Aku Ankka -runo, voi ristus.

Joko tässä on kaikki? Todennäköisesti ei, joten varautukaa uuteen melko lailla samaa shittiä sisältävään ryöppyyn, tai vaikka moneen, jossain tulevaisuudessa.


Sen myötä hyvää yötä.

PS: Aloin nyt muuttamaan blogini ulkoasua radikaalisti, en ole aivan varma jääkö se harmaa-musta-violetiksi, mutta kokeillaan. Uuden bannerin teen heti kun suinkin kerään kärsivällisyyttä ja ideoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.