keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Bunch of Bunny Biscuits

Minä sain viimein tehtyä jotain, mitä olen halunnut tehdä jo kauan aikaa. Toissayönä unta paetessani päätin, että nyt on vihdoin aika. Niinpä astelin vessaan ja ajelin pois kulmakarvani. Päätin nimittäin, että kymmenen vuoden päästä en enää uskalla, ja nyt kun olen vielä nuori ja hölmö, minulla on oikeus kokeilla juttuja. Olen ehtinyt jo iloita ja katua päätöstäni, mutta kasvavathan ne takaisin. Piirtäminen ei olekaan niin painajaista kuin luulin, mutta en minä kovin kummoisia vielä osaa tehdä. Eilen jouduin käyttämään mustaa kynää paremman puutteessa, mutta ostin ruskean. Sekin taitaa olla vähän liian tumma kuitenkin.

Eilen. Jep, yleisen vessan siniset valot.
Eilen ihmisten ilmoilla tallustellessani tunsin itseni hirviöksi melkein koko ajan. Piti käydä sossussa yms, ja tuntui, että kaikki nauravat minulle hiljaa mielessään. Siltä minusta tuntuu useinkin, mutta eilen erityisesti.

Tänään.
Tänään meikkasin, ja ajattelin jonkin aikaa, että ehkä tämä olikin hyvä idea, ehkä minä opinkin vielä meikkaamaan kauniisti ja näyttävästi. Mutta vartti myöhemmin oli taas kurja olla ja näytin idiootilta ja byhyy. Tätä tämä elämä sitten taitaa olla. Naurettavan dramaattisia mielialanvaihteluita esiintyy koko ajan, joka päivä, monta kertaa. Enkä pääse hemmetin työpajalle, en vain pääse. En jaksa edes alkaa selittää, koska se kuulostaisi typerältä selitettynä. Mutta meneminen on mahdottomuus, enkä ole edes saanut hankittua sairaslomaa tänään, vaikka piti. Piti soittaa lääkärille. Piti kertoa.

Pitäisi myös vaalentaa juurikasvu, mutten tiedä uskallanko vaalentaa tätä reuhkaa enää. Ehkä sen juurikasvun verran. Tahtoisin vain hankkia paljon peruukkeja. Se olisi lystiä.

Laadukas kuva on laadukas.
Eilen halusin yhdistää lempparikesämekkoni syksyisesti. En olekaan käyttänyt koko mekkoa sitten helteiden.

Punainen joulumuki ja erimakuisia minivaahtokarkkeja kuumassa kaakaossa.
Koska nythän on jo melkein joulu.
Hei tiedättekös mitä! Olisi ihan älyttömän siistiä osata olla murehtimatta koko ajan! Sepä olkoon tavoitteeni elämässä.

Yritän hankkia itselleni jostain positiivista energiaa, jotta saisin ladattua akkuni ja jaksaisin taas. Tosin minulla ei ole hajuakaan, miten sitä energiaa hankitaan. Minusta ainakin tuntuu nykyään siltä, että silloin kun teen mukavia juttuja ja saan hyvän mielen, se menee heti kohta ohi. En edes tiedä, auttaisiko sairasloma asiaa sen enempää kuin mikään muukaan.

Onpas ärsyttävää. Tunnen olevani sellainen kasa stereotypioita joskus.

4 kommenttia:

  1. tämä oli jostain aivan kummasta ja selittämättömästä syystä miun mielestä aivan ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Aijaa, hauska kuulla x) Kiitän kovasti!

    VastaaPoista
  3. Pidin myös.:D Samanlaisia fiiliksiä oli kun ensimmäisen kerran ajelin kulmani, mutta siihen sitten tottui, kunhan sai itse sen fiiliksen ja varmuuden, että ei tämä ole järkkyä. Oho, selitykset täysi kymppi. XD

    Sinulla on muutoinkin ihana blogi, jota luen aina kun on päivitetty (kaikkia en siis lue).

    VastaaPoista
  4. Outoa, blogger oli määritellyt Babygirlin kommentin roskapostiksi o.O

    En ole vieläkään päättänyt, oliko kulmien ajelu kovin hyvä idea. Kun löhöpäivänä ei jaksa meikata, tuntuu, että näytän alienilta ja sitten mennään pipo syvällä päässä kauppaan. Tuntuu, ettei ukkokaan välttämättä arvosta näitä alien-päiviä. :D

    Kiitän kommentista, ja kauniista sanoista.

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.