perjantai 4. marraskuuta 2011

Tales of The Witch hunt

Kumma homma kun mietin joka päivä blogiin kirjoittamista enkä kuitenkaan saa vain aikaiseksi mitään. Ihme laiskimus. Koko viikko on muutenkin ollut ihan tyhmä. Enkä tahdo oikeastaan kirjoittaa mitään.

Taustalla näkyy uusi tauluni...
Kirjoitan silti. Tällä viikolla olen nukkunut huonosti ja väärinä aikoina ja liian vähän. Olen saanut aikaiseksi.... en juuri mitään. En ole jaksanut näyttää nätiltä, vaikka sitten meikittä ja farkuissa on olo ollut vielä astetta huonompi. Viime viikolla sentään jaksoin laittautua. Edes jotenkin.


Ja ostin hämähäkkikaulakorun Halloweenin kunniaksi, vaikka onhan se toki muutenkin aivan ihana. Tein savesta jotain koristettakin, koska kaupasta ei löytynyt paljon mitään kivaa. Hienon kurpitsalyhdynkin kyllä tein, mutta aivan liian myöhään... Viime perjantaina muotoilin, vieläkään se ei ole niin kuiva että voisi polttaa. Ensi viikolla sitten varmaan sen lasitan sisältä mustaksi ja maalaan päältä oranssiksi. Ja sitten ensi vuonna siinä voi polttaa kynttilöitä. Jos löydän sen vielä silloin jostain kaapin perältä. Mutta hieno tulee olemaan!

Tein nämä keksimuoteilla jotka kaveri toi minulle silloin taannoin!
Tänä aamuna heräsin tuskaisesti, puin tuskaisesti, vessan valot eivät toimineet, kaikki oli plöö, kävelin bussipysäkille, vitonen oli myöhässä. Sitten seisoskelin siellä, katselin niitä ihmisiä siellä, ajattelin bussissa istumista ja työpajalle menemistä. Ja lähdin kauhuissani takaisin kotiin. Kuvittelin tuntevani kaikkien niiden ihmisten julmat katseet ja ilkeät ajatukset selässäni pois kävellessäni. Tulin takaisin kotiin itkemään hieman. Omaohjaajani ei vastannut puhelimeen. Lähdin äidin tykö. Nukuin siellä hieman. Itkin hieman. Kävimme kirppiksellä ja siitä tuli parempi olo, löysin muutamia juttuja (mm. Björkin CD:n), kävimme Prismassa, siellä alkoi taas harmittaa kaikki, sitten taas itkin hieman. Hiemanhiemanhieman. Tai aika paljon.

Siellä ei ollut My Little Pony -joulukalenteria. Eikä se ollut ainoa harmituksen syy, mutta piruvie! Ponikalenteri!

Sain minä jotain rekvisiittaa raavittua kasaan kätköistäni.
Mutta viime lauantaina olimmekin ukkoni kanssa velipoikani tykönä ihan pikkuisen Halloweenia juhlimassa. Lähdimme yhdeksän bussilla kyllä jo kotiin kauhuleffoja katsomaan ja nukkumaan. Mutta se oli silti syy pukeutua ja mussuttaa.


Minä yritin olla jonkinlainen lolitanoita. Minulla oli terävät kengät, lepakoita naamassa, hämähäkki kaulassa, valkoinen peruukki, ja laitoin siitä roikkumaan vielä pari muovihämähäkkiä kuvan oton jälkeen. Vain kaulakoru ja sukat ovat uusia, eikä niitäkään ole ostettu vain tämä asu mielessä. Vihdoin sain käyttää oikeasti tuota mahtavaa hattua, se on peräti laatuisampi kuin ne Tiimari/K-marketti -hökötykset. Vaikkei nyt mitään oikeaa hienoa samettia sentään kuitenkaan, höhö. Kaikkein kalleinta mekkoa en sitten kehdannut laittaa, joten F+F:llä mentiin, ja se sopikin teemaan varmaan paremmin. Niin ja minulla on yhä tasan kolme lolitamekkoa ja yksi -hame. Kyllä tämä tästä...


Ukkonikin päätti pukeutua. Minä itse asiassa ihan pikkuisen pelkäsin tuota naamaria... Kaapu löytyi kätevästi minun kätköistäni. Illalla ulkona kävellessämme joku huusi autosta "karkki vai kepponen", loput ohikulkijat vain tuijottivat. Eikä ketään muuta laittautunutta näkynyt missään.


Velipojan J:n tyttöystävä oli laittanut hienon kakun. Tosin se oli mystisesti yön aikana lässähtänyt muodottomaksi, mutta mekahyvää se oli silti. Sanoin, että se näytti tulivuorelta joka sylkee kurpitsoja ja lunta ja poronpapanoita. Ja se oli turkinpippurisuklainen nomonom. Tyvär oli muuten pukeutunut Repo! The Genetic Operasta tutun hahmon tamineisiin. Jos joku muistaa ne hoitsutytöt siinä, joilla oli punainen pleksimaski? Jep, arvostan. Ja jaksan yhä hohkata siitä, kuinka mahtavan legendaarisen eeppisen mekajysäysupeus -leffa on kyseessä. Suosittelen.

Voisin kirjoittaa lisääkin, mutta en löydä miellyttäviä kuvia mistään tekstin seuraksi. Ihasama.

Näin unta että olin keski-ikäinen maustekauppiasmies 1800-luvun Lontoossa. Joku ukko tarjosi tupakkia enkä saanut sitä millään syttymään koska tulitikkuni olivat jotain sekundalaatua. Kaupungissa liikkui murhaaja joka ei ollut Viiltäjä-Jack. Olin ihmissusi, eikä murhaaja saanut minua hengiltä, koska ei tajunnut käyttää hopeaa. Onnistuin salaamaan ihmissuteuteni (hieno sana?) naapureiltani.

Jotain settiä jostain edellisistä elämistä? Kuka tietää? Minusta jälleensyntymisteoriat ovat huisin mielenkiintoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.