torstai 16. helmikuuta 2012

I kissed the Seven Angels of Death

Pari päivää on soinut päässä Theatre of Tragedyn vanhempi tuotanto. Tässä ehkäpä lempparini, On Whom The Moon Doth Shine, jonka soitin kerran lukiossa levyraadissakin. Eivät jostain kumman syystä oikein arvostaneet, taisin saada huonoimmat pisteet.


Tämä päivä on tuonut tullessaan jotain pelottavaa. Akuuttiryhmän mielenterveystyöntekijät kävivät meillä kylässä taas, niin kuin viime perjantainakin. Tänään päätettiinkin peräti jotain. Minä menen sunnuntaina osastolle.

Olin siellä keväällä -09 vähän aikaa. Siellä oli positiivisia ja negatiivisia kokemuksia. Huomenna menen bussilla Muurolaan palaveriin lääkärin kanssa jutskaamaan, sitten lähden emon kanssa sukuloimaan. Ja sunnuntaina kun ajellaan takaisinpäin, äiti jättää minut sinne sairaalaan, ja jään sinne. Jännittää, surettaa ja pelottaa. Siellä ei istuta koneella, joten minusta ei sitten kuulu ainakaan kahteen viikkon, koska ensimmäisenä viikonloppuna ei muistaakseni pääse lomille. Katsotaan sitten. En ole koskaan ollut niin kauaa erossa ukostani, tai kisustani.

Olen tänään yrittänyt pakata, mutta ei oikein innosta.


Kuvat eiliseltä, kun pääsin vihdoin käymään siellä kaupungilla. Enpä ostanut mitään, paitsi hoitoainetta ja tarroja. Mutta tarkoitus olikin vain päästä ulos kämpästä, etten tule mökkihöperöksi. Ja käydä psykolla, ja viedä Kelaan lappu. Minulla oli kaunis olo. Pidän kovasti tuosta samettimekosta. Kun kuukausien etsinnän jälkeen sellainen tupsahti eteen kirpparilla jokin aika sitten, olin ihan innosta piukeana.


En oikein tiedä, mitä muuta kirjoittaa. Päässä pyörii vain se osasto ja jännitys.


Toivottavasti siellä olisi muita kivoja tyyppejä. Niinkuin viimeksi, minulla oli maailman paras huonekaveri. Äh, kaikki ajatukset ovat ihan sekavia.

Hyvää yötä maailma.

4 kommenttia:

  1. Nätti asu kyllä! Tykkään jostain syysta tuollaisista kaulakoruröykkiöistä kaulassa :)

    Ja tsemppiä osastolle! Se ei ole mitään mukavaa aikaa, mutta ehkä se auttaa eteenpäin. Kokemuksesta tiedän sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, sekä kauniista sanoista että rohkaisusta. Yritän nyt ajatella positiivisesti, että ehkä osasto on paikka, josta löytyy apua nyt. Ehkä olin viimeksi vielä liian nuori.

      Poista
  2. Paljon paljon tsemppiä minultakin! Kaikki menee varmasti oikein hyvin :)

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.