sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

I'm as light as I can be

The Muurolan Hullujenhuone

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa moneen viikkoon. Osaston miniläppäri ei hyväksy kameraani, enkä ole oleskellut kotosalla tarpeeksi ehtiäkseni päivittää kuulumisia. Ei se varmaan kenenkään elämässä ole ollut mikään suurensuuri menetys. Mutta ahdistava ajatus, kun tahtoisin kirjoittaa mutta en jaksa ja en saa aikaiseksi ja en oikeastaan tahdokaan ja kun tahdon en voi ja sitten onkin joku kylässä eikä ehdi ja niin edelleen. Eilen illalla kaksi hullua kävi kylässä. Olen tutustunut osastolla ihmisiin, mitä ihmettä?! Tuntui melkein siltä kuin olisi kavereita, kuin olisin ihminen. Istuskeltiin jutskaamassa ja leffaa katsomassa, ihan niinkuin osastollakin aina. Olen noiden tyyppien kanssa kaupungilla käynyt, tykönänsä vieraillut, muuten vain svengaillut, ja se on vaikuttanut mielialaankin positiivisesti.


Joko tässä alkaa olla kuusi viikkoa osastolla täynnä? Kolme tai neljä vielä, saapa nähdä. Onko siitä ollut erityisesti hyötyä. Olen päässyt mietiskelemään elämääni ja itseäni aika paljon, oivaltanut uusia juttuja paljon. Jutellut hoitajien, psykologin, fysioterapeutin, toimintaterapeutin, potilaiden ja lääkärin kanssa. Kaikille samoja juttuja, samat tarinat kuin aina ennenkin, ja vähän uusia. Ja sitten ei muista kenelle on puhunut mitäkin. Lääkkeitä on vaihdeltu, nostettu, vähennetty, on oloja pidellyt.

Ostin uudelta hullukamulta kenkulit!
Olen mököttänyt joka päivä ainakin vähäsen. Käynyt taas sukuloimassa äitylin kanssa. Kumpsastellut osaston käytävillä. Kävellyt kauppaan, ja takaisin, ja kauppaan, ja takaisin, ostanut liikaa namusia. Voittanut levyraadin goottirokkibiisillä. Kikattanut autossa niin että naamaan sattui. Maannut sängyssä ja toivonut voivani itkeä, tai kuolla, puristanut naaman ryttyyn jotta edes pari kyyneltä tulisi, muttei tule, ei pysty, ei osaa enää. Piiloutunut vaatehuoneeseen saunan viereen, tehnyt sinne pesän ja piilotellut illan hoitajilta, maailmalta. Ollut varsin hämmentynyt tunteistani, omasta itsestäni. Katsellut paljon leffoja. Tylsistynyt. Kuunnellut miniläppärillä Kerliä.


Matkalla kauppaan yritin vangita auringonvaloa joka paistoi risukasaan.
Eilen oli hieno päivä. Tulin lomille hullujen matkassa, menin yksin kaupungille, ostelin juttuja, kävin kirpparillakin. Kirppari oli antelias. Menin velipojan luo, voitin vihdoin ja viimein lautapelissä 7 Wonders, oli jo aikakin jumalauta! Ajeltiin äitiä katsomaan, söin ja lähdin taas hullujen kanssa liikenteeseen. Lopulta istuksimme täällä meillä, ja oli epäyksinäinen olo.

Varmaan pari viikkoa takaperin otettu kuva.
No siinäpä kuitenkin on.

Ja päivänä muuanna tuli postista kisuhuppari, vihdoinkin!
PS: Sen taskussa oli euro, kiitti Insanity :D
Unirytmi on nykyään mainio, se on yksi osaston parhaista puolista. Kello on jo yksi, enkä taatusti olisi enää hereillä ilman niitä emon luona otettuja päikkäreitä. Unilääkkeet lopetettiin jo muuan viikko sitten, melatoniiniakaan en enää ota. On kiva mennä nukkumaan kun väsyttää illalla, ja herätä ihmisten ajoissa. Oikeasti kivaa.

Tämä taas on tältä päivältä, emoni kanssa vain hengasin.
Jee uudet kalsarit ja toppikin kirpparilta.
Avaruusmeininkiä...

Nopea demonstraatio uudesta kenkuleihin mätsäävästä korsetista.
Uuuuuuu ko hieno.
Vielä kun opettelis hengittämään niin ettei pallea liiku niin kovasti.
Illalla puoli yhdeksältä ulkona oli juuri sen väristä kuin kesällä keskellä yötä aina on. Hurja tunne tuli. Kohta se on taas. Ihan kohta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.