sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Potut ovat sokeita siksi koska ne asuvat maan alla

Ensinnäkin voi ei tätä bloggerin päivitystä...

Ja sitten yay, ensi lauantaina tiedossa lolitamiitti! Menen Ouluun juuri silloin kun paikalliset lolitat päättivät järjestää miitin, taas hyvä tuuri. Pääsen käyttämään sekä uutta hametta että uutta takkia. Toivon mukaan ne passaavat yhteen, en ole vielä kokeillut. Ajattelin  mennä gothic lolitassa. Sen näemme sitten, ja kuvia toivottavasti saan tällä kertaa enemmän. Ensi viikonloppuna Oulussa saattaa tapahtua muutakin jännittävää, mutta katsotaan miten kuvaajalla on aikaa. Jännittää taas kamalasti. Olen jännittäjä.

Tällä viikolla tein taas jotain, mitä olen halunnut tehdä jo varmaan vuoden. Leikkasin etutukan.


Kuvissa näkyy myös meikäläisen uusi huone osastolla,
siinä on mintunvihreät seinät!
Eilen ostin vieläpä suoristusraudan, mitä en koskaan suunnitellut tekeväni. Epäröin otsiksen leikkaamista juurikin siksi, että tukkani on kihara. Ajattelin, että se kuitenkin sojottaisi miten sattuu. Päätin eräänä iltana leikata joka tapauksessa, ja tylsillä askartelusaksilla leikkimisen jälkeen tulos olikin varsin miellyttävä, eikä lainkaan sojottava. Tosin sitten saunassa käynnin jälkeen olikin eri tilanne. Asettelin veden kanssa, mutta ei se totellut. Kokeilin kamun tykönä toissapäivänä suoristusrautaa, ja voilá! Ongelma ratkaistu. Joten eilen sitten nappasin ostoskoriini yhden myös. Nyt olen varsin iloinen uudesta ilmeestäni, ja vaikkei ero ehkä ole suurensuuri, se tuntuu harvinaisen hyvältä.



Mistä päästäänkin seuraavaan aiheeseen, sillä tuntuu siltä, että olen vähän pirteämpi ja energisempi. Luulen, että siitä on kiittäminen lääkitystä. Osastolla pitäisi olla vielä nelisen viikkoa, sitten jatkuu psykoterapia, kuntoutuspaikassa käynnit on aloitettu nyt leppoisasti kerta viikossa, ja kaikki vaikuttaa suunnitellulta. Ja olo on oikeastaan, kyllä, ihan jees. Ihmeellistä. Oli jopa oikeastaan aivan mukava käydä tiistaina pitkästä aikaa työpajalla. Maalailin tauluani, joka siellä oli jäänyt kesken, toin yhden savityön pois ja jutskailin ohjaajan kanssa. Maalaaminen tuntui onnistuvan eikä mikään ahdistanut oikeastaan lainkaan. Hyvä päivä oli se.

Riesa on jo iso poika!
Tämäkin viikonloppu on ollut mainio, koska kamuja! Näin M:ää ja S:ää, oltiin kolmestaan S:n luona yötä. Tyttöjen juttuja ja hassutuksia ja tortilloja ja sauna. Sitten M tuli vielä meille seuraavaksi yöksi, ja tänään jopa näin kahta uutta kamua, joihin olen tutustunut tuolla osastolla. On hurjan lystiä tutustua uusiin ihmisiin, kun olen siinä vähän huono. Terveisiä hullarityypeille.

S:n parvekkeelta otin kuvan pastellitaivaasta.
Ja vielä yksi asia pakko mainita. Unelmaponini on vihdoin minun!

Sugarberry <3
Nyt kello on jo niin paljon että nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Toi otsatukka sopii siulle tosi hyvin, ja se että siulla on kiharat hiukset, tekee siitä miun mielestä entistäkin sopivamman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustaki se sopii mulle, oon tyytyväinen ^^

      Poista

Penni ajatuksistasi.