lauantai 15. syyskuuta 2012

Happy thoughts, happy happy joy joy?

On yksi ominaisuus, joka jäytää minua jatkuvasti. Sellainen, josta en niin vain pääse eroon. Yritän kovasti olla oma itseni, tehdä parhaani, olla vertailematta aina ja koko ajan itseäni kaikkiin muihin. Vertailen saavutuksiani, taitojani, ihmissuhteitani, vaatekaappiani, jopa hemmetti kissaani. Koskaan mikään ei ole tarpeeksi hyvin juuri minulla. Miksi ihmeessä kaikkien muiden kaikki on parempaa, hienompaa, kalliimpaa, tai sitä on enemmän?

Kateus. Ruma peikko jota häpeän. Aina jos olen jollain tavalla vähänkään tyytyväinen johonkin itsessäni, johonkin saavutukseeni, ihan mihin vaan... aina heti kohta joku on tehnyt kaiken paremmin, isommin ja tyylikkäämmin. Tai siltä se tietenkin vain tuntuu. Enhän minä huomaa niitä tilanteita, kun minua ei jyrätäkään saman tien. Muistan vain sen, kuinka jäin muiden upeuden varjoon ja kihisin kateudesta. Ja kateus tuo aina mukanaan häpeän. Ja mitä seuraa siitä, ja siitä, ja taas siitä? Loputon tyytymättömyyden kierre.

Eikä minulla ole oikein keinoja käsitellä tätä. Siis mitä tehdä?




Luullakseni minun täytyy vain hokea tarpeeksi kauan mantraa "minä olen tarpeeksi hyvä" ja varmaankin myös "kukaan ei ole täydellinen" ja ehkä joskus, vielä jonain kauniina päivänä... sen sitten uskon. Täytyy siirtää ajatukset pois siitä mitä kaikkea voisi olla, siihen mitä kaikkea hyvää jo on. Siinä temppu, kai? Olisipa se niin helppoa.



Olkoon maagisen kisuyksisarvisen voima minun kanssani ja teidän kanssanne!

2 kommenttia:

  1. Hyvin tutun kuuloinen ongelma. Itselleni kyllä tuo suositeltu "tarpeeksi hyvän"-hokeminen aiheuttaa yhä vaan ahdistusta siitä tarpeeksi hyvän suorittamisesta. Se kuitenkin sisältää ajatuksen, että on olemassa tarpeeksi hyvä ja ei tarpeeksi hyvä, yhtään edes kertomatta mikä tuo maaginen raja on. Itse olen onnellisempi niinä hetkinä kun hukutan oman egoni asian rakastamiseen ja tekemiseen. Lohduttaudun mielumin sellaisilla ajatuksilla kuin virheiden tekeminen on olennainen välttämätön osa oppimista. Ja että mielummin kurkotan kuuhun ja kapsahdan katajaan, kuin etten olisi kuuta koskaan nähnytkään ja aina tuijottanut vain katjaan ja onnistunut siihen kiipeämisessä. Että on taiteessa kaikki lopulta epäonnistuvat, ja on aina parempi epäonnistua toteutuksessa kuin epäonnistua visiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä neuvoja, kiitos! Kateus ja riittämättömyyden tunne on varmaan monien ongelma tänä päivänä, emme ole yksin.

      Poista

Penni ajatuksistasi.