perjantai 28. syyskuuta 2012

Piru vie!

Muuttaminen on perseestä. Sen kaikki varmaan jo tiesivätkin. Mutta perseestä ovat myös ne ihmiset, jotka tulevat pätemään siitä kuinka minulla on liikaa tavaraa, kuinka he  aina muuton aikana heittävät jätesäkkitolkulla tavaraa pois, kuinka paljon kivempaa ja fiksumpaa on kun heittää sitä tavaraa roskiin eikä sitten tarvitse roudailla sitä niin vitusti. Joo okei kiva kiitti, minulla on paljon tavaraa. Minulla on kaksi pahvilaatikollista poneja, sen viitisensataa jätesäkillistä vaatteita, verhoja, lakanoita, takkeja, kenkiä ynnä muuta. Ja ties kuinka monta laatikkoa somia koriste-esineitä, askartelutarvikkeita, pientä romua ja suitsukkeita ja kynttilöitä ja tietysti kirjoja. Nyt kun kaikki on laatikoissa ympäri kämppää vielä, täällä hädin tuskin pystyy kävelemään. Jossain vaiheessa iskee toki se ahdistus, tunne siitä että heitänkin nämä viimeiset laatikot ojanpohjalle mieluummin kun raahaan toiselle laidalle kaupunkia ja taas portaita ylös ja taas uuden olohuoneen nurkkaan. Mutta jumalavita! Minun roina! Tosin päätin heittää pois turhaakin turhempia astioita, joita kukaan ei huolisi edes ilmaiseksi, saati maksaisi kirpparilla euroakaan. Mutta en vielä ehtinyt tehdä sitä.

Katsokaa, netti toimii. Uusi modeemi pinkissä muovipussissa, surkeat pikkukaiuttimet ja Ashbury Heights. Kisu kyhjöttää epäuskoisena pimeän makuuhuoneen perimmäisessä nurkassa, pitää mykkäkoulua eikä edes vilkaise minuun päin kun yritän mennä hieromaan sovintoa. Tosin viime yönä, kun pimeä laskeutui, uskalsi se hiippailla tutkimaan kämppää. Ja piti tietenkin minua hereillä koko hemmetin yön. Varsinainen hajotus koko tämä päivä. Ja vieläkin on jotain laatikoita ja ärsyttävän paljon siivottavaa vanhassa kämpässä. Mutta hei, netti toimii!

Konttasin nälän ja unenpuutteen uuvuttamana keittiön lattialla, raahauduin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan laatikoiden kanssa edestakaisin, ylös rappuja, pitkän käytävän perälle asti, takaisin, autoon, toiselle puolen pitäjää, kiroilemaan astioiden kanssa, raahaamaan laatikoita alas rappuja, autoon, ylös rappuja... Tiputin kotiavaimeni vessanpönttöön ja jäin tuijottamaan suu auki pariksi sekunniksi, ennen kuin alistuin ja kalastin ne ylös. Pahvilaatikko kävi väkivaltaiseksi ja viilsi veljen molemmat huulet auki. Kännykän laturi hukkui jonkin laatikon pohjalle. Rautasängyn ruuvit tipahtelivat jonnekin Rovaniemen ja ei-minkään välille. Molemmat hiiret olivat väärässä osoitteessa kun päätin rentoutua internetin ihmeellisessä maailmassa. V kävi hermoille, oikeastaan kaikki kävi hermoille, aloin vihata entistä kämppää. Unohdin kaiken oleellisen. Sotkin tavarat minne sattuu, jonnekin vain, äkkiä pois täältä. Huomenna vielä. Apua. Kuolema.


2 kommenttia:

  1. Voij ei :/ Miusta tuntu muuton jälkeen, että puolet tavaroista hävis siinä vaiheessa, vaikka muuttopäivän illalla iski epätoivo kun sitä tavaraa on niin paljon, että ne ei varmasti mahu minnekkään. ;) Muutot on aina stressaavia, tsemppiä siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytpä se on ohi, vihdoin ja viimein. Tosin se laturi on yhä hukassa :D Kiitos tsemppauksesta.

      Poista

Penni ajatuksistasi.