lauantai 13. lokakuuta 2012

Witchy business

Tänään on hyvä päivä. Tai oikeastaan eilenhän se oli, olen taas kirjoittamassa yöllä. Jostain syystä juuri yöllä on paras aika kirjoittaa blogiin. Kävin kahdella eri kirpparilla, ja vaikka haluamani esine jonka toissapäivänä rahattomana bongasin olikin viety, löysin aika paljon muuta mukavaa. Muunmuassa hameen, joka on ihan täydellinen Gothic ja varsinkin Pirate lolitaan, ah onnea! Siitä kuvia sitten kun käytän sitä asussa. Ja sekin oli muuten kolme euroa, ha! Mukaan lähti myös käsittämättömän sympaattinen pullea pupu.

Katso sitä!
Ja jättimuki lempiväreissäni, musta ja mintunvihreä.


Sekä noitailukengät puolellatoistaeurolla (!), entiset kun ovat hajoamassa.
Eivätkä ne entiset ole yhtä hienotkaan.

Sun muuta kivaa. Kävelin kirppareilla pari tuntia ja menin veljen luo, söin siellä pari tortillaa ja katsottiin jokin randomi leffa jossa oli Cate Blanchett ♥ Siellä oli kisun masussa iso arpi ja tikit.

Olen suunnitellut vähän Halloweenia, ommellut jotain pientä ja arponut, pääsenkö 23. päivä Oulussa pidettävään Terriblen miittiin, ja mitä sinne sitten pukisin jos pääsen, ja mitä sitä voisi leipoa tai tehdä jos olen Oulussa, jajaja...



Muistaako joku miltä näytin viime vuonna?


PS: Kisu tulee koko ajan vaikeuttamaan rauhallista koneella istumistani!


Hellyyden- ja seurankipeähän se vain on, mutta voi hemmetti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.