lauantai 29. joulukuuta 2012

Oakenshield

En koskaan kertonut mitään siitä illasta, kun kävin katsomassa Hobitin. Kerron nyt vähän. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni elokuvan 3D:nä. Se teki kokemuksesta vieläkin vaikuttavamman, jos mahdollista. Olen jonkinlainen Tolkien-nörtti, puhun örkkiä, Silmarillion on Raamattuni, sen sellaista. Hobitin lukemisesta oli jo aikaa, enkä muistanut sitä kovinkaan hyvin. Veli kielsi lukemasta kirjaa juuri ennen elokuvan katsomista, ettei tarvitsisi keskittyä kaikkeen mikä on "väärin" tai eri tavalla, vaan saa vain nauttia. Minusta se oli hyvä neuvo.

Poistuessani salista lähdin kiitämään kotia kohti, oli melkoinen pakkanen, ja minä itkin koko kotimatkan. Kyllä vain. Oli keskiyö, liikenne hiljaista, pari kilometriä kävelymatkaa kotiin, kylmä, ja kyyneleet jäätyivät poskilleni, kun kävelin enätysajassa keskustasta kotiin. Nyyhkytin, melkein vollotin mielenkuohussani, toistelin mielessäni samoja lauseita, kuten "miten maailmassa voi olla tuollaisia tarinoita?" ja pohdin sitä, minkälaista magiaa sanoissa, kirjoittamisessa, tarinan kertomisessa, elokuvan tekemisessä voi olla. Äh, en pysty kertomaan enempää, alkaa itkettää.

Jälkeenpäinkin joulun aikana jos telkkarista sattui tulemaan mainos Hobitista, piti pidätellä kyyneliä. Ihan totta. Juu, taidan olla säälittävä.

Nyt olen flunssassa, ja Ouluun lähtöä piti siirtää parilla päivällä. Alun perin olin lähdössä tänään, mutta en vain jaksanut. Kisu on isän luona hoidossa, ja on kummallista olla nyt täällä kotona ihan ypöyksin ilman Riesaa. Kirjoitan jotain joulumeininkiä kuvien kera toisella kertaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.