tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jodl

Tänään oli kuntoutuspäivä, siellä piirrettiin suurelle paperille aikajana ja tärkeitä muistoja elämän varrelta. Se oli varsin mielenkiintoista, olisin voinut kirjoittaa paljon enemmänkin yksityiskohtaisia muistoja, kun olen sattumoisin juuri nyt viime aikoina paljon muistellut lapsuutta. Oli myös lolitapäivä, se blouse jonka ostin HelLo conista kuumotteli kaapissa. Mintunvihreähän on nykyään lempivärini, värit ovat jänniä.

Kotiin tullessani olin ihan lumessa, ehti sulaa ennen kuvan ottoa.
Se lumimyräkkä, josta eteläläiset eilen valittivat, ehti tänään tänne pohjoiseenkin. Eipä tuo minua niin häiritse, olenhan pohjoisnavan kasvatti ja menin nuorena kouluun jääkarhulla.






On tylsää posettaa normaalisti.

Tämä musta peruukki on paljon miellyttävämpi pitää kuin se piiitkä vaaleanpunainen. Ei ahdista niin paljon. Osaako kukaan muuten sanoa, onko tämä bittersweet, gothic vai classic lolitaa? Anyone? Eipä sillä kyllä niin väliä. Minusta tuntuu etten osaa tai tykkää pysyä alalajien rajoissa. Mitä sitä turhia.

Eilen taas kokeilin käytössä sitä huippua samettimekkoa jonka myös ostin HelLo conista. Siitä tosin ei tullut yhtään kelvollista kuvaa, mutta oli suorastaan siniverinen olo. On tuo kyllä kuuma, ei ihan kesävaate. En käynyt lopulta koko päivänä kuin kaupassa, mutta voin kuvitella kuinka ahdistaisi kulkea vaikkapa kaupungilla hiki hatussa tuon kanssa.

Kisu photobomb...

Ja kisu taas.


Minun on aika hyvä olla. Se on upeaa. Tänään melkein meinasin panikoida, sitten se meni ohi. Ihan tuosta noin vain. Ajatella, kuinka helppoa se nykyään on. Voisin vaikka pistää tanssiksi tästä elämisen riemusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.