lauantai 9. maaliskuuta 2013

Robotti Ruttunen on laulun arvoinen

Olen tässä pohdiskellut Halloweenia. Viime vuonna siitä ei tullut mitään, mutta ehkä jo tänä vuonna löytäisin jonkun tyypin tahi tyyppejä, joiden kanssa tehdäkin jotain sitten. Päätin jo miten tahtoisin pukeutua ja kaikkea. Siihenhän on vain kahdeksan kuukautta aikaa!

Olen myös pohdiskellut uutta tatuointia. En ole aikaisemmin suonut niille paljonkaan ajatuksia, mutta nyt kuitenkin tajusin, että tahtoisin tatuoida jotain, mikä muistuttaisi minua A:sta. Sain jo käyttökelpoisen ideankin.

Olen haaveillut ulkomaanmatkoista. Nekään eivät ole koskaan minua niin erityisesti kiinnostaneet, olen ollut ihan tyytyväinen täällä perähikiällä, vaan jotenkin nyt sekin on alkanut kuumottaa. Olenhan aina kuitenkin haaveillut Australiasta, Itävallasta ja erityisesti Kiinasta ja Moskovasta. Mutta minne tahansa johonkin seikkailemaan tekisi kovasti mieleni nyt. Vaikkapa sitten tylsään turistikohteeseen, enhän ole koskaan moisessa käynyt. Mieli avartuu kohti uusia juttuja nyt.

Olen hoksannut, että se suunnilleen vuosi sitten hullujenhuoneella diagnosoitu vääristynyt omakuva, jonka kanssa olen tapellut murrosiästä asti, alkaa ihan selvästi rakoilla. Olen viime aikoina jotenkin nähnyt itseni paremmin, tuntenut fyysisen olemukseni paremmin, ja viis veisannut vaikkapa sellaisista asioista kuin kehoni massa. En ole punninnut itseäni ties kuinka pitkään aikaan, koska enää en tarvitse sitä lukua hahmottaakseni kehoani. Nykyään en välttele peilejä, enkä kummastele saatika vihaa olemustani. Olen jopa alkanut ihailemaan sitä.

Olen tullut siihen tulokseen, etten todellakaan kaipaa seurustelusuhdetta varmaankaan pitkään aikaan. Olen rakastunut itseeni ja yksinoloon juuri tällaisenaan, ja se on ihan upeaa. Minulla on niin hyvä olla, etten muistakaan koska viimeksi olisin ollut näin täynnä elämää. Tietenkin tämä nyt on entiseen verrattuna, en loppujen lopuksi ole vielä kovinkaan vahvassa kunnossa, mutta etiäppäin, sanoi lappalaisakka lumessa.

Torstai, kuntoutuksen jälkeen pyörin kaupungilla, Antti Tuisku pönötti siellä ohi kävellessäni, ilokseni se puhui yhä mietä ja sietä, istuin leikkipuistossa paistattelemassa auringossa kuunnellen Danzigia. Kävin sitten kylässä äitilässä. Siellä on iso peili, minäkin tahdon. Rinteenkulman Supermarketissa myytiin taas Skittlesejä, nom.





Perjantai, psykolla puhuttiin todellisuuden hämärtymisestä ja taas kävin äitilässä, vaikka emo ei edes ollut siellä. Söin pakkasesta jäätelöä vähemmäksi. Kauppakeskuksessa oli jokuplöö ja lapsille pöytä jonka ääressä sai värittää. Väritin kaksi Hello Kitty -kuvaa, koska halusin. Näin taas julkimoita, Joulupukin.




Psykoterapeutin vastaanotolta on näköalapaikka Rovakadulle.

3 kommenttia:

  1. Kommentti ihan vaan koska Australia on rakkaus. ♥

    + seurustelu on yliarvostettua, miksi viettää aikaa ihmisten kanssa kun on tietokonepelit ja hyviä sarjoja
    + värityskivatkin on rakkaus ♥
    + olet söppänä noilla hiuksilla hihi

    VastaaPoista
  2. Aivan oikein, totta joka sana! Ja kiitos ^^

    VastaaPoista
  3. Moih...ja sanon itsekin, et seurustelu on yliarvostettua ja kahlitsee elämää.

    Ja yks asia, mistä oon erityisen ilonen on se, ettet oo punninnut itseäs pitkiin aikoihin! Oikeesti, kunpa kaikki maailman tytöt tajuais sen. Mä oon niin väsynyt ja surullinen lukemaan niitä "Oon läski"-postauksia ja ties mitä painonlaskublogeja.

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi.