keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

You look so absurd, you look so obscene



Viikonloppuna paistattelin terassilla päivää kisujen kanssa. Otimme oikein aurinkoiset torkut yksissä tuumin. Mikä autuus! Paljon muuta en koko viikonloppuna ehtinytkään tehdä, kyllä auringossa lekottelu riitti.


Tänään päätin, että on Halloween. Oli niin harmaatakin harmaampi sadepäivä (ooo kevätsadepäivä!), että sitä piti piristää syksyisellä oranssilla. Loogista. Hyräilin tietysti koko päivän tätä:


Ehkä minussa on jotain vikaa, kun haikailen jatkuvasti syksyn perään...

Ihailkaa noita takana törröttäviä tiskejä! Kyllä on ollut kuninkaalliset pöperöt viime päivinä.
*Masu pullollaan nytkin röyh*
Kävin ompelupajalla korjailemassa täydellisen sävyistä violettia juhlamekkoa, jonka olen varannut kesän sukujuhliin. Ostin sen kirpparilta joskus, ja se oli ihan hölmösti pienennetty. Jouduin purkamaan hiki hatussa pikkuruisella tikillä ommeltuja pienennyksiä, siinä pelkästään kesti kaksi tuntia, enkä päässyt vielä edes oikeasti ompelemaan. Minun täytyy pienentää sitä vähän fiksummin, jotta voin sitten kesällä häikäistä kaikki juhlissa.

Olen saanut uusia ajatuksia, valaistumisen, ahdistuksen aihetta, ymmärrystä maailmasta, mutta en jaksa kirjoittaa niin raskaista aiheista nyt. Ehkä toisena päivänä.


Olen myös saanut postissa ihmissusityttäriä kaksin kappalein. Coffin Bean ja Sisters Pack Clawdeenit. Olen vain liian pörrönä näihin. Laskin, että kokoelmassani on nyt 27 (ja puoli) Monster High -nukkea. Olisipa minulla vain kunnollinen hylly niille, jossa ne voisivat seisoa kaikki nätisti rivissä ja pääsisivät oikeuksiinsa.


Perinteisiä, klassisia ihmissusia, ne?


Kuten on tullut todettua varmaankin moneen kertaan, ihmissudet ovat kaikista monstereista ja otuksista ja olennoista lemppareitani. Tämä on Underworld-leffoista William, minusta niissä on miellyttäviä ihmissusia.

Eilen katsoin hupsun Dracula-filmatisoinnin Blood for Dracula. Siinä oli jotain itkettävän ihanaa ja campia ja kökköä.


Tänään taitaa lähteä pyörimään ruotsalainen kauhu Marianne. En vielä tiedä, mitä odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.