lauantai 25. toukokuuta 2013

I'm looking for the magic in the places I remember it to be

Ihanaa on saada nukkua lauantaina univelat pois ja istua koko päivän yöhousuissa tukka pystyssä ja laiskotella oikein olan takaa. Tosin taitaa olla parasta kammata tukka ja pukea vaatteet päälle sitten kauppareissua varten. Tarvitsen mehua ja viikonloppukarkkia. En jaksanutkaan lähteä eilen illalla iskälään, vaikka kyyti olisi ollut, koska olin jotenkin vain liian poikki pakkaamaan ja pukemaan kisulle valjaat ja lähtemään taas liikkeelle. Kummallisen rankka viikko ollut, vaikka olikin menoja vain tiistaista perjantaihin. Tottumattomuutta, ja ne univelat.

Eilen aamulla heräsin viittä vaille kahdeksan ovikellon kilinään (Minulla oli herätys päällä kahdeksaksi joka tapauksessa).Tiesin, ettei siihen aikaan ovella voi olla kuin iskä tai postimies, ja iskän ei ollut tarkoitus olla käymässä kaupungissa kuin vasta illalla. Uskaltauduin avaamaan, ja postimies lykkäsi käsiini ison paketin. Ah, siinä se vihdoin tuli! Kiinan tuomiset! Viimeinen paketti, jonka olen tilaamassa pitkään aikaan, koska Turkkisäästökuuri.


Siellä oli muunmuassa avaruussukkikset ja valkoiset lolitapopot, yay! Ooh kuinka kauan olen halunnut valkoisia kenkiä lolitaan...



Ne ovat kisunkestävät...
Kenkien "brändi" on Angelic Imprint xD
Siellä oli muutakin, tarkoitukseni oli hankkia sandaalit ja uima-asu juuri Turkkia ajatellen.


Luulin kyseessä olevan uimatoppi ja alaosa, mutta se onkin yhtenäinen puku, jossa keskiosa vain pussittaa hassusti. Soma silti, jee!


Lisää sukkahousuja (OMG yksisarvisia, namusia ja kisuja!), lolitaan sukat, ja jokuset kynsilakat. Tuo sininen on sellainen, joka vaihtaa väriä lämmön mukaan. Pitkäkyntinen saa erikoisefektin, koska kynnen päässä on viileämpää! Olen halunnut tällaisia vuosikausia, enkä koskaan tiennyt, mistä niitä saisi. Seuraavaksi testaukseen, toimiiko. Alaoikealla on väritön glitterlakka, jossa monivärisiä syrämiä, tätä jo kokeilin. Sydämet on vaikea saada sieltä pullosta ulos.

Tästä lähin kun puhun Roihulasta, lukijoiden tulee tietää, että se nyt on sitten se paikka, jossa käyn useana päivänä viikossa tekemässä asioita tyyppien kanssa. Eilen siis Roihulan porukan kanssa lähdimme Lapin Ammattiopiston puutarhatapahtumaan. Halusin ottaa kuvia kukista ja kaikesta, mutta ääh. Ei siitä oikein tullut mitään.


Ostin käsintehtyjä suitsukkeita, jotka tuoksuvat vallan huumaavalle, ja saaristolaisleipää.

Pää oli jo kipeänä auringosta ja väsy, mutta tiedossa oli vielä jännittävyyksiä, koska aioimme äitin kanssa kokeilla ensimmäistä kertaa sushin tekoa. Poljin siis vielä sinne, ja aloitimme yksinkertaisista kylmäsavulohipaloista. Ei aivan ehkä kaikkien perinteisten sääntöjen mukaan tehtyjä, eikä nyt niin hirmuisen kauniitakaan, mutta nomnom, ja masukin tuli täyteen.


Olen nyt viettänyt taas aikaa äitin kanssa jonkin verran, ja uupunut siitäkin, niin että nyt voisi olla jälleen sellainen viikon tauko. Äiti on uuvuttava. Onneksi tänään saa vain hengailla kisun kanssa juttelematta kenenkään kanssa ja syödä sushijämiä ja karkkia.

Vielä yksi asia. Mietin tuossa, kun ihmiset aina niin kovasti häpeävät teini-ikäistä itseään. Se on jokin yleinen juttu, että sille 15-vuotiaalle minälle nauretaan, mutta samalla hävetään salaa. On jotenkin noloa nähdä kuvia niiltä ajoilta tai lukea jotain omia teinin raapustuksiaan. Miksi ihmeessä? Miksihän ihmisten tarvitsee ylipäänsä hävetä asioita menneisyydessään, sellaisia ihan tavallisia asioita? Esimerkiksi joku voisi nolostua, kun puhe tulisi siitä, millaisesta musiikista tämä joskus piti, tai millaisen tyypin kanssa seurusteli. Olen tullut siihen tulokseen, että ihan turhaa touhua. Silloin se musiikki ja se tyyppi tuntuivat hyviltä ja oikeilta, entäs sitten? Ehkä minä en teininä osannut ilmaista itseäni (kukapa osaisi), ja näytin huvittavalta (kukapa ei näyttäisi), ja esitin jotain muuta mitä olen (kukapa ei esittäisi), ja se on ihan ok. Voin olla ihan hyvillä mielin hieman huvittunut kuvasta, jossa yritän näyttää mystiseltä, joka on muokattu harvinaisen dramaattisesti, ja jossa minulla on kajalisutut silmien ympärillä - "mustat kuin paskaluukun ympärys" sanoi kuulemma isoisä aikoinaan sellaisista.

Ehkä se kertoo osaltaan huonosta itsetunnosta, kun ei kestä nähdä itseään sellaisena. Minä ainakin pari vuotta sitten häpesin kovastikin sekä teini-ikäistä että silloista itseäni. Ehkä minä olen vähän nyt kasvanut ihmisenä, jopa aikuistunut? Hui! Mutta häpeäkin on oikeastaan ihan ok. Kaikki häpeävät, se on tärkeä sosiaalinen juttu. Toiset häpeävät enemmän ja toiset vähemmän. Mutta nyt lopetan, ennen kuin jaarittelen ympäri ja ympäri ja ympäri tämän aiheen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.