torstai 23. toukokuuta 2013

What Dreams May Come

Edelliseen postaukseen linkkaamani kappale on nyt yksi lemppareistani mitä tulee tanssittavuuteen. Tässä on ehkä kaikkien aikojen suosikki tanssikappaleeni. Tänä yönä tahtoo taas fiilistellä ja tanssahdella.


Oli World Goth Day. En merkittävää päivää sen kummemmin viettänyt, mitä nyt musiikin parissa, kuten tavallista. Ei huvittanut aamulla mitään erityisen uljasta ja synkkää pistää päällekään, kun niin kuumakin on. Olen ollut harvinaisen toimelias, monessa paikassa, tehnyt paljon puuduttavia juttuja, melko vähillä unilla, ja sitten olin aivan poikki. Kas kun kävi niin, että nukuin "päikkärit" sitten illalla... Joten nyt taas ei uneta, ja aamulla kuntoutukseen vähillä unilla sitten. Huppista saatana. Onneksi on kuitenkin tiedossa leppoisa päivä, ja runsas aamiainen siellä myös.


Otin rämisevän ruosteisen pyöräni käyttöön vihdoin. Se on joskus muinoin ollut turkoosi, nyt se on vain ruosteen värinen. Kuulemma se on joskus kauan sitten hankittu tädilleni hänen nuoruusvuosinaan, sitten myöhemmin se on ollut mummolla kauppareissupyöränä, sitten kun kyläkauppa lopetti (90-luvun lopussa muistaakseni) se on lähinnä seisonut mummon varastossa, ja joitakin vuosia sitten se kulkeutui minulle. Toimiva vanhus, vaikkakin tosiaan melkoisen rämisevä, ja kovassa vauhdissa vähän jänskättää aina.

"Nainen kuoli Rovaniemellä oudossa pyöräilyonnettomuudessa - penkki irtosi alamäessä"


Onko kukaan koskaan pistänyt merkille, että vasemman käden etusormeni sojottaa hyvin usein kuvissa omituisesti? Se on aina ärsyttänyt ja huvittanut minua, mutta tuskinpa kukaan muu sellaista huomaisi. Se vain tekee niin, vaikka yrittäisin estää. Ja juuri kuvissa, en tiedä sojottaako se muuten vain yleensä...


Yöt ovat liian kivoja. Nyt kun vihdoin on se aika, ettei pimeä tule laisinkaan, minusta se on juuri sitä varten, että yöt hillutaan kalastamassa ja muuten vaan hiippailemassa! En suostu hyväksymään sitä, että muka kuuluisi nukkua! EN! Menee koko elämä ihan hukkaan nukkuessa.

Yöt ovat turkooseja ja usvaisia ja maagisia.

Jos oletetaan, että joku olemus joskus taikasauvan heilautuksella loi tämän kaiken, miksi se joku olisi keksinyt yöttömät yöt, ellei valvomista varten? Miksi käyttää vaivaa jonkin niin hienon keksimiseen, jos sen ohi kuuluu vain nukkua? Tosin nukkuminen on kyllä hienoa sekin.

Selitän sekavia.

Kisun photobomb vaihteeksi.


Olenko koskaan kertonut listastani? Kirjoitin 2011 värikkäillä tusseilla listan "Best Things in Life" ja koristelin sen tarroilla, se on aina ajankohtainen ja minulla yhä seinällä, tuossa koneen vieressä.


  • Mental Balance
  • People who care
  • Something to do
  • Music, books and art
  • Privacy and freedom
  • Excitement and adventure
  • Pets, animals and nature
  • Having fun and eating good food
  • Physical health
  • Pretty things

En tiedä, miksi sen silloin kirjoitin englanniksi. Se vain tuli mieleen sellaisenaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.