keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Different state of consciousness

Tiedättekö toisinaan kun sataa juuri silloin kun ilta-aurinko paistaa matalalta, ja se värjää koko maailman oranssiksi tai vaaleanpunaiseksi? Juuri sellainen hetki on tällä hetkellä tuolla ulkona. Ihastelin sitä tovin aikaa olohuoneen ikkunasta, mutta nyt se on jo menossa ohi. Pilvi pukkaa auringon eteen ja maaginen hetki katoaa.

Olen erikoisemmissa iltapalapuuhissa. Tuhti puoli yhdentoista ateria sisältää nuudeleita ja sekaan pilkottuna pari soijanakkia. En ole vielä noita soijanakkeja maistanutkaan *maistaa* hmm, kelpaa! Isän luona ei ole taas vaihteeksi syöty kunnon ruokaa moneen päivään. Jotenkin se siellä vain unohtuu aina, sitten illalla nakataan pari leivänkänkkyä nassuun ja mennään unille. Kauhean terveellistä.

Ja niin sitä jouduttiin/päästiin äkkiväkkiä heinätöihin. Isä on tuskaillut, kun joka päivä tai vähintään joka toinen sataa, niin ei kannata niittää heinää, kun sitten se vain mätänee. Päivänä muuanna isä kuitenkin tuli herättämään minut "ylös, tule siivoamaan heinälatoa" ja sitten lähdettiin hakemaan järven päästä kaksi kuormaa. Naapurit olivat niittäneet omalta pelloltaan, ei tarvinnut kuin hakea pois, auttoivat vieläpä hankoamisessakin. Minä olen tunnetusti traktorin siirtäjänä siellä pelloilla. Tällainen heikko naisenpuoli ei heinähangon varressa varmaankaan kauaa jaksaisi... Mutta tiellä en saa ajaa, kortiton kun olen.


video



Haluan selittää ja selittää ja selittää selittämästäni päästyänikin siitä, mitä kaikkea mieleni läpi on risteillyt viime päivinä lukiessani Dyyniä! Luin jo ne kaikki kolme kirjaa läpi, valvoin yöt miettimässä aikaa, uskontoja, tulevaisuutta, ihmismieltä, kirjoitin laatimani ennustuksen, kirjoitin myös tarkat ohjeet mielestäni täydelliseen lapsenkasvatukseen, vaikka eihän siinä ole mitään järkeä eikä mikään mitenkään liity taas mihinkään. Onneksi en ole koskaan hankkimassa lasta. Opettelin ulkoa uuden mantrani. Se toimii.


Selitin tänään suu vaahdossa äitille ajasta kun kyläilin siellä hetken, aika... en ole koskaan nähnyt sitä tällä tavalla. Kummastelen, miksei Dyynistä tullut yhtä kuuluisaa kuin Sormusten Herrasta aikoinaan. Pohdin, onko se liian monimutkainen, vähemmän suuria massoja miellyttävä. Maailma ulkona on muuttunut taas kummallisen väriseksi, vaikka aurinko on piilossa. Sataa, puhuroi niin pirusti, näyttää maagiselta. Pitäisi nukkua, mutta nyt haluttaa ulos. Valvoin koko viime yön korjatakseni taas perseellään olevan unirytmini, mutta nyt ei siltikään nukuta. Fail.

Miten joku voi kirjoittaa niin monitasoisia henkilöhahmoja, fiktiivisiä mutta vähän liian todellisia, kaikki ajatukset ja eleet ja äänensävyt ja se kuinka jokainen muuttuu koko ajan, eikä eteenpäin vyöryvää tapahtumaketjua pysty pysäyttämään, ja kaikki ne olemassaolevat mahdollisuudet, ihmiseen hiipivä uupumus ja katkeruus, kuinka vaikea joskus on tuntea yhtään mitään, kaikessa, ihan kaikessa on aina kaksi puolta eikä absoluuttista totuutta ole. En pysty ajattelemaan kaikkien näiden Ajatusten alla. Ne litistävät minut niin litteäksi, että olen nollaa pienempi, miinusta.

Tahtoisin kertoa, mutta ehken vain osaa. Tai ehkä se on ihan pikkuisen liian intiimiä. Kaikki tämä, muotoutumattomat uudet väylät, aivan uudenlaisia tapoja nähdä asioita. Käsittämätöntä. Ja hurjaa, että pari kirjaa voi saada moista aikaan. Tahtoo lisää!



Minä viime yönä pienessä tihkusateessa ilman kenkiä palelemassa kivennokassa ensimmäisessä Moitién mekossani.

Nyt kello on jo puoli yksi. On aikaavievää saada ajatuksia ulos päästä. Jospa nyt nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi.