tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mätäs mättäältä, metri metriltä, vaivun maahan, maahan vetiseen

Lupasin mennä tänään Roihulaan, mutta EN TAHDO EN TAHDO. En ole käynyt kai moneen viikkoon laisinkaan, eilen sieltä jo soitettiin, ei ole näkynyt, tulisitko käymään. Ja lupasin. Ja tänä aamuna soitin että tulen vähän myöhemmin, mutta minut saa lisätä syöjälistaan, tulen kyllä syömään. Ja sitten tuumin, että ahdistaa, en pääse edes ovesta ulos. Tarttuvaa ahdistusta. Ihan typerää, että en sitten silloin yöllä kolmelta sitä unta saanut, makasin hereillä ja olin tarmoa täynnä, suunnittelin kaiken maailman hienoja käsitöitä ja muistelin juttuja ja paloin halusta etsiä vihreät sukkahousuni laatikkojen kätköistä, jonne ne aikoja sitten unohdettiin. Nousin ylös, löysin sukkahousut, puin, lakkasin kynnetkin myrkynvihreäksi, mutta lamaannuin jonnekin sairaalakäytävien ja lääkkeiden maailman ja oikean maailman väliin niin, että koko aamuyö valui ohi sellaisena tummansinisenä tuhnuna. Aamuyöllä päätin, että olen upea ja häikäisevä ja värikäs, nyt tuntuu, että olenkin jokin idiootti pelle. Nyt se myrkynvihreä ei enää olekaan hyvä. Yöllä sellainen oivallus loisti ylläni, muisto vihreästä, mutta aamulla se olikin haalistunut harhakuvaksi. Mutta silti vihreä on taas lähellä, ihan todellisuuden verhon tuolla puolen. Aion värjätä tukan vihreäksi.

Kirkas sekä tumma vihreä olivat vuosikausia minulle aivan ehdottomia värejä, pukeuduin melkeinpä pelkästään mustaan ja vihreään aina. Tuolloin minulla oli punainen tukka, vastavärit kiehtoivat, mutta nykyisin en ikimaailmassa värjäisi reuhkaani enää punaiseksi. Kenties sekin aika vielä koittaa. Se violetin täyttämä aika lopahti kuin seinään. Vihreä kertoo jotain teini-iästä, ja muutoksen ajasta, mutta ei siitä varhaisteiniajasta, vaan siitä myöhemmästä joka ei ollut aivan yhtä helvetillistä. Se oli aikaa, jolloin todellisuudentaju hämärtyi, pelko alkoi väistyä, ja kaikki muuttui. Unihalvauksien, Sigridin ja valaistumisien aikaa.







Kaikissa dress up -peleissä tein aina Sigridin. Pelaan niitä hölmöjä pelejä vieläkin, mutta enää ei jokaisesta synny Sigrid.



Äiti tuli. En vieläkään tahdo lähteä Roihulaan. Harmittaa. Puin ja meikkasin ja lakkasin huolella kynnet, ihan turhaan.

2 kommenttia:

  1. *Katsoo huolehtien maahan vajoavaa Miss Chaosta ja ojentaa kätensä, haluten auttaa ylös*

    Toi on kyllä niin ärsyttävää, kun suunnitelmat ja mielipiteet asioista muuttuu =( Mieli on kummallinen, kun päättää kääntyillä miten sattuu.

    Ooh, vihreet hiukset. Go for it :) Ja hyvää viikonloppuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muuttuu koko ajan hitaasti, niin ettei huomaakaan, mutta sitten välillä yhtäkkiä nopeammin, ja se on ihan kauhean hämmentävää. Eikä sitä osaa sanoa, mistä se muutos yhtäkkiä tuli.

      Ajattelin turkoosinvihreitä! Hauskaa että edes yksi tyyppi arvostaa tätä ideaa x)

      Poista

Penni ajatuksistasi.