tiistai 17. syyskuuta 2013

Summe men sayen that I am blac

Minun on pitänyt julkaista nämäkin kuvat jo monta päivää, enkä ole saanut aikaiseksi. Nyt ei olisi kyllä oikea aika moiselle, kello on jo yksi ja kahdeksalta pitäisi taas herätä. Muttakun olen ihan liian innoissani Halloweenista taas vaihteeksi! Sähköposteilin tutun kanssa joka on jenkkilässä tämän talven, ja hän lupasi lähettää minulle postissa namusia ja koristeita sun muuta (maksan ne toki hänelle), joko minä kerroin tästä blogissa aikaisemmin? En muista. Joka tapauksessa tänään tuli ensimmäinen paketti, hän aikoi lähettää monta pientä, ettei mene tulliin. Olin aivan onnesta litteänä pakettia availlessani! Sain vähän namusia ja pumpkin spice -kynttilöitä ja kattoon ripustettavia paperisia lepakkojutskia ja sen sellaista pientä. Kuvaan niitä teille varmaan sitten joskus, kun koko kämppä on ihan valmis vuoden ihkuimpaan juhlaan, iih! Kuumottelisi maistaa noita karkkeja, mutta lokakuussa vasta sitten. Kaivoin tuossa päivällä kaapista myös ylpeydenaiheeni, itse taidepajalla savesta muotoilemani kurpitsalyhdyn. Se on sisältä lasitettu mustalla lasitteella, jotta siellä voi polttaa kynttilää huoletta, ja ulkoa tietysti maalattu oranssiksi.

Tällaistakin kummallisuutta on nyt alettu myydä kaupoissa:

Kauhujen virvoitusjuomaargh!
Ei se mitään hyvää kyllä ollut, mutta olihan se pakko ostaa yksi.



Nämä kuvat ovat kuitenkin viime viikolta, kun sain postissa brändipäivänvarjon, AP:n sellaisen. Käytettynä ostettu tietysti. Jotain simppeliä lolitaahan se vaati sitten. Tämä F+F:n hameeni on kyllä ihan ylikäytetty, muttakun se vain on paras.






Ei sen ihmeellisempää.



Olen muutamina viime päivinä ollut aivan innoissani musiikista ja taiteesta ja tietysti edelleen tuosta ulkona vallitsevasta vuodenajasta.

Tuossa tänään iltasella kyläilin veljen luona. Paistoimme uunissa J:n ampumaa sorsaa, ja voi pojat, olipa lysti syödä kun oli karsea nälkäkin siinä uunin tuoksuja nuuhkiessa ehtinyt tulla, ja ah niin hyvää että taas kostuu suu sitä miettiessä. Tässä kappale, johon siinä rakastuin, kun J soitti sen minulle. Vanha englanti on jänskää.


Blac is the colour that is good,
so say I and many mo;
blac is my hat, blac is my hood
blac is all that longeth therto

5 kommenttia:

  1. J:n kautta mieki tutustuin vaikka kuinka moneen hyvään bändiin, pitäis vissiin kysyä useamminki että mitäs se oikein taas kuuntelikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä ku on samanlainen musiikkimaku veljen kans, kätsyä! ^^

      Jännä oli ku mie tiesin tuon Qntalin ennestään, mutta en ollu koskaan juurikaan sitä kuunnellu, ja sitte ko se soitti mulle tuon kappeleen niin tajusin että mitä ihmettä, miksen mie ikinä kuuntele tätä?!

      Poista
  2. Voii kun olet pieni ja piskuinen. Tuo hame on huikean kaunis! Minäkin haluaisin löytää tuollaisen asukokonaisuuden jostain. :) Ihmettelin, että joko se Halloween on ensi viikonloppuna, kunnes luin pidemmälle! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai vielä pieni ja piskuinen :( Hö, oon jo iso tyttö! xD

      Lempparihame, sopii kaikkiin asuihin ja aina nätti olo se päällä. Onhan tuohon Halloweeniin vielä yli kuukausi, mutta elokuusta asti sitä on pitäny oottaa kieli pitkällä! Siitä tullaan kuulemaan vielä täällä blogissa taatusti...

      Poista
    2. Saako kysyä, mitä asioita odotat halloweenissa? :--)

      Poista

Penni ajatuksistasi.