keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Ruins of me

Varovaisesti pienesti murentuu murenee musertuu
Niin ettei sitä huomaa
Eroosio kuluttaa vuosituhansien saatossa
Hivuttaa rajoja sisemmäs ja sisemmäs
Niin hitaasti etteivät mittarit rekisteröi, ei paljas silmä näe
Ei ymmärrä miksi ääriviivat käyvät läpinäkyviksi
Miksi ydin paljaammaksi ja aremmaksi
Jolloin uusi aurinko polttaa sitä minkä ei pitänyt auringon nähtäväksi koskaan tulla
Lävistää kaiken punahehkuisena miekkana
Näkee tilaisuutensa ja tarttuu kourillansa
Puristaa kunnes nyrkkinsä ovat tyhjät
Sivistyksen laitamilla autiomaat käpristyvät tuhkaksi
Tuhkahiutaleet leijailevat lumen seassa maahan
Ja sitten kun aurinko sulattaa lumen, tuhkaa ei enää näy
Vain kalkkitomua ohuena kerroksena maan yllä
Se on ehkä joskus ollut luuta
Äänet hiljenevät rapistuvassa maailmassa
Tuuli yksinään pyörittelee laiskanlaisesti tomua
Melkein pelkkä henkäys
Kummitus maallisia jäänteitään hyvästelemässä



















Taas yksi kevät
Jos menisin sänkyyn saisin unta
Jokin estää menemästä
Univajeen tuotokset
Teksti ja piirros
Ei kannata kiinnittää huomiota
Aamut ovat pahimpia
Ja parhaita
Liikaa sokeria
Olo on pieni ja avuton
Pelko muutti asumaan samaan sänkyyn kanssani
Vanha tuttu


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Atom

On ollut omituinen viikko, jotenkin jopa vaikea muistaa siitä mitään. Tiedän, että kävin keskiviikkona ja torstaina ulkona, mutta en muista mitä muuta tapahtui. Tiedän, että on ollut pieni ja surkea olo, mutta ei nyt mitenkään kovin kamala. Tiedän, että olen valvonut öitä, mutta en oikein muista mitä tekemässä. Perjantain jälkeen ne univelat vasta ovatkin kasautuneet, ja aionkin hiippailla tästä sänkyyn. Otin kuitenkin perjantai-illastani erittäin jännittävän ja tapahtumarikkaan videon (leikkasin siitä yli puolet poiskin, ette halua edes tietää), joten pitää kai sekin vielä saada julkaistuksi. Tiedänpähän ainakin, mitä perjantaina on tapahtunut, koska en muuten varmaan muistaisi. Ahdistaa videon laatu, oli niin pimeää ja yritin muokata sitä valoisammaksi ja kameranihan on muutenkin niin hyvä kapistus.

Kävin tänäänkin vihdoin taas ulkona, oli ihan kamala olo ja tuumiskelin jo pyörtyväni lumihankeen. Ajattelin kuitenkin, että raitis ilma ja rauhallinen kävely voisi olla ihan terveellistä, ja ruokaakin olisi mukava ostaa. Se oli ihan hyvä päätös.

Yritin etsiä uutta muistikirjaa kirjakaupasta, mutta mikään ei kelvannut. Jos ne kerran maksavat melkein kympin tai jopa yli, niin kyllä helvetti sentään pitää olla hieno eikä mikään susiruma tylsä yksivärinen tai raidallinen. Olen ainakin tällä viikolla kirjoittanut vähän muistikirjaan, sieltä löytyy vähän vihjettä siitä, mitä on ollut mielessä. Ostin tänään kuitenkin taikapyyhkeen. Sellainen, joka taianomaisesti muuttuu vedessä palikasta pyyhkeeksi. Muistoja lapsuudesta. Jostain syystä ostin myös greipin, vaikken ole koskaan pitänyt greipistä. Se oli oikein pieni ja sievä, ja sen pehmeä kuori tuntui mukavalta kynsien alla, ja kun jokaisesta siivusta kuori pois nahan ja söi pelkän hedelmälihan, se ei ollut kovin pahaa. Halusin ostaa viidakkomuroja, mutta niissä oli aika kallis kilohinta ja ne ovat melkein pelkkää sokeria. Nyt harmittaa kun en ostanut. Saahan sitä kerran kymmenessä vuodessa.

En pysy kärryillä ajan kulusta ja maailman menosta. Jos joku sanoo minulle useampaan kertaan tekevänsä jotain ensi keskiviikkona, se luisuu muististani välittömästi. En ole ikinä perillä mistään mitä muiden ihmisten elämässä tapahtuu. En muista missä kukakin on töissä tai koulussa, muistan kyllä mikä on kenenkin lemmikin nimi ja minkä värinen auto kelläkin on. En muista onko kukakin naimisissa ja minkänimisen kanssa, mutta muistan selvästi mitä tuolla tyypillä oli päällä kaksi kuukautta sitten kun näin sen jossain tai tehtiin jotain.

Enpä kyllä pysy hirveän hyvin kärryillä omistakaan asioistani. Havahdun neljältä yöllä siihen, että "ainiin aamulla pitää herätä kahdeksalta kurssille", vaikka olisin käynyt sitä kurssia jo useamman kuukauden. Tai "ainiin minun piti imuroida/pyykätä tänään" neljänä yönä peräkkäin, mutta vain yöllä, ei päivällä kun oikeasti saisi imuroida/pyykätä. Tai joskus "ainiin en ole syönyt tänään", aina yöllä. Miksi muisti pelaa vain yöllä?

Missä minä oikein harhailen päivät pitkät? Jossain toisessa ulottuvuudessa kenties?








Nämä kuvat ovat tältä päivältä.





On mukava kirjoittaa yksinkertaisia lauseita. Elämä tuntuu vähemmän monimutkaiselta.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

We won't be normalized

Mitä olen hommannut viime aikoina?

No, muunmuassa pyörinyt tällaisen epäilyttävän porukan kanssa:




FreakyAngelin kaikenkattavan postauksen partyista näet täällä.





Ja mitäs sitten tapahtui?



Perus.

Lue koko huikea tarina. EXCLUSIVE behind the scenes material!








Taidan postata muutamia varsinaisia shoottikuvia ensi kerralla.




Sitten oli Arctic Pride. Kävin taas kulkueessa Tiripin kanssa, vaikken mihinkään muihin pridetapahtumiin jaksanutkaan mennä.

Älä piippaa siinä!

Hyvä prideporo.







Rovaniemi Tapahtumat -kanavalta löytyi tällainen video.



Bongasin meidät myös Ranneliikkeestä taas.





Tässä pari fillerikuvaa, yritin ottaa sieviä yhteiskuvia kisun kanssa päivänä muuanna. Facebook törröttää taustalla höh.




*HAUKS*

Huomasitko uuden upean peruukkini? Huomaa se.




Tänä viikonloppuna minulla oli melko lyhyen varoitusajan tuparit, sovimme niistä keskiviikkona. Tein pitsaa, Tirippi toi sateenkaarijuustokakkua, velipoika toi takkapuita, ja niin edelleen ja niin edelleen, istuskelimme pelaamassa lautapelejä ja paistelemassa lammasmakkaraa (iskä antoi) ja höpöttämässä levottomia. Ruokaa jäi niin paljon, että päätimme samantien pitää rääppiäiset seuraavana päivänä. Mutta niistä kehkeytyikin ihan yhtä iso häppeninki kuin alkuperäisistä tupareista. FreakyAngel sattui yllättäen paikalle joten tästä on kuvamateriaaliakin, itsehän en ole taas perinteisesti dokumentoinut yhtään mitään.






Ja nyt onkin pyjamamaanantai. Lupasin Riesalle, että tänään ei tule yhtään vierasta enkä lähde koko päivänä kotoa mihinkään. Kisuparka ei arvostanut niin monia vieraita yhtä aikaa, piilotteli peiton alla vain ja oli selvästi kuumotuksissa.


keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Mustikkaaaaaaa

Tässä nyt se luvattu video.












tiistai 21. helmikuuta 2017

Notget

Täytin tammikuun viimeinen päivä 26 vuotta. Käytiin edellisenä viikonloppuna sushilla ja jäätelöllä. Tilasin itselleni uudet silmälasit synttärilahjaksi.







Aina jos taustalla on tämä sininen lokerikko, kuva on otettu nuortenryhmän aikana. Tästä lähin tiedät.



Seuraavat kuvat on otettu varsinaisena syntymäpäivänä.





Nimittäin muutin. Helmikuun eka päivä oli muuttopäivä.


Heti kun toin kisun uuteen kämppään, se asettui kotoisasti. Ei mitään hätää. Täällä on istuttavan leveät ikkunalaudat, sopivat sekä kisulle että minulle.



Sain Tiripiltä synttärilahjaksi Smashboxin luomiväripaletin, siinä on oikein kirkkaita värejä, minulla ei ole ikinä ennen ollut oikeaa hienoa luomiväripalettia. Vain se yksi Kiinasta, 88 väriä ja maksoi neljä euroa...




En ole vielä etsinyt kohtaa, jossa voisi ottaa asukuvia.






Olen ollut aika sosiaalinen. Käynyt taidekurssilla ja käsityökurssilla ja välillä nuortenryhmässäkin, jutskaillut ihmisten kanssa, poistunut kotoa melkein joka päivä. Tämän asunnon ikkunat ovat etelään, aurinko paistaa sisään.





Olen alkanut ahdistua, väsyä liikaa. Ei jaksa enää olla sosiaalinen. Ei jaksa kirjoittaa blogiin. Ei jaksa pysyä kärryillä sosiaalisessa mediassa, eikä varsinkaan oikeassa elämässä. Mutta olen päättänyt yrittää kirjoittaa taas muistikirjaan. Päiväkirjaan, jos siksi sitä haluat kutsua. Luin vanhoja muistikirjojani, niissä oli paljon olellista sekä epäoleellista, mutta mielenkiintoista tietoa. Tahdon saada jotain samaa taas aikaiseksi. Nykyisessä muistikirjassa on enää joitakin sivuja jäljellä, joten voisin kohta ostaa uuden. Etsiä sanaisen arkkuni avaimen. Antaa tajunnanvirran virrata taas.


Huomaan tyylini taas muuttuvan. Kenties se on varma kevään merkki, tai sitten vain vuodenajat sisälläni taas vaihtuvat. Olen suunnitellut tukan värjäämistä jo ties kuinka kauan, mutta pian. Pian.








Sitten päästään tuoreisiin, eilisiin kuviin. Ikkunan edessä nyt ainakin on hyvä valo. Minulla kesti neljä tuntia nousta sängystä ylös, pukea, pestä hampaat, meikata, letittää takkupehkoperuukki, värkätä jotain turhaa ja turhempaa ja vielä turhempaa, ennen kuin pääsin vihdoin ulos ja suoritin tehtävät. Piti käydä hakemassa Matkahuollosta paketti, toimittaa Postiin toinen, viedä vaatekeräyslaatikkoon pussillinen vaatteita. En ehtinyt nuortenryhmään taaskaan. Ehkä perjantaina sitten.






Tarkkasilmäiset huomasivat takan. Asunnossani on takka. Kyllä. Aivan. Jos et ole sattunut seuraamaan kun vauhkoan takasta instagramissa tai jossain muualla, niin nyt vauhkoan tässä. Näetkö. Katso. Ihaile.


Tästä pääsemmekin tähän hetkeen. Siinä oli update.

En tiedä kirjoitanko blogiin lähiaikoina. Ehkä, tai sitten en. Aika näyttää. Ainakin pitkä video odotettavissa hyvin pian. Muokkaan sen vaikka nyt heti.