lauantai 7. tammikuuta 2017

Let's jump the bandwagon

Mielenterveyssairaudet, neuropsykologiset häiriöt ja näkymättömät sairaudet. Kaikki ne kohtaavat paljon ennakkoluuloja.

Ehkäpä asiat ovat pikku hiljaa muuttumassa, mutta kovin hitaanlaisesti.













On ankeaa, kun mediassa lässytetään sitä iänikuista inspiraatiopornoa, kerrotaan sankaritarinoita, eikä koskaan muisteta niitä, jotka eivät kuntoutuneet joogan ja kasvissyönnin avulla huippuosaajiksi ja yhtiöpomoiksi.

Erityisesti on viime aikoina kiehuttanut Autism Parents™ eli ihmiset, jotka vinkuvat netissä kuinka rankkaa heidän elämänsä on ja kuinka mahtavia, inspiroivia, upeita tyyppejä he ovatkaan, koska kohtelevat autistista lastaan kuin oikeaa elävää hengittävää ihmisolentoa. He ansaitsisivat ilman muuta seläntaputuksia ja mitaleja, koska sietävät hirvittävää monsterilastaan, eivätkä laita tätä laitokseen. Monet myös ovat sitä mieltä, että antavat lapsensa mieluusti kuolla normaaleihin sairauksiin, johin on olemassa rokote, koska he kuvittelevat jostain helvetin typerästä syystä, että rokotteet aiheuttavat autismia, ja autismi on tietenkin pahempaa kuin kuolema.

Mielenterveysongelmaisten piireissä kyllä tuetaan toisia, mutta myös vertaillaan meriittejä, kellä nyt oli syvimmät haavat ja törröttävimmät luut, kellä oli pahimmat diagnoosit ja kovimmat lääkkeet, ja se on sitten saavutus josta saa salaa olla ylpeä. Aivan kuin tämä olisi jokin vitun kilpailu.

Ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa kovinkin avomieliä, näköjään edelleen vitsailevat kevyesti skitsofreniasta, pakko-oireisesta häiriöstä, autismista, vammaisuudesta, raiskaamisesta, traumoista, aivan kaikesta, ja todella lapselliseen, ylimieliseen ja ilkeään sävyyn. Useimmat eivät välttämättä edes tajua mikä tällaisessa käytöksessä on vikana, sehän on vain vitsi, vai mitä? Monelle tekisi ihan hyvää keskustella ihmisten kanssa, jotka kokevat näitä ongelmia, se voisi hieman avata näkökantoja.



En jaksa vauhkota enempää. Johan tässä olikin.

torstai 29. joulukuuta 2016

Dead End

Joulu oli. Se oli tänä vuonna syystä tai toisesta vähän hankalampi kuin yleensä.





Sain J:stä kovin hienon kuvan kuusenhakureissulta. Muokkasin sille komeat viikset naamasensuuriksi. Kuusi löytyi ihan pihan lähettyviltä, ei tarvinnut lähteä eeppiselle tutkimusretkelle, ja löytyi vieläpä varsin sievä ja terve, ruosteeton kuusi. Suopursuruoste on ollut riesana nyt pari vuotta.



Osa kuvista on kökköisiä kännykkäkuvia. Iskälässä oli tällä kertaa kummallisen hyvin kenttää, ja pystyin käyttämään instagramia melko helposti, joten tuli otettua sen takia kuvia myös kännykällä.


Olimme isän ja J:n kanssa keskenämme, juuri kuten olin toivonutkin. Emme tehneet mitään spesiaalia, perus muonat, lammasta ja ostolaatikoita jne, saunoimme ja sensellaista, ihan kaikessa rauhassa. Siivosin taloa jonkin verran, mutta mitään suursiivousta ei tehty. Oli leppoisaa ja stressitöntä.



Siltikin ahdisti. Aattona sen huomasin itse, levoton ja hankala olo, hieman suruinen, mutta varmaankin olin päällepäin ihan samanlainen kuin ennenkin. Joulupäivän aamuna paska vasta levisi käsiin. En tiedä miksi, mutta heti kun nostin päätä tyynystä, koin ihan järkyttävää huimausta, sellaista mitä ei ole ikinä ennen ollut. Niska oli kyllä jumissa, mutta en ole varma voiko se johtua vain siitä. J on urheiluhieroja, ja kokenut näissä hommissa. Teki minulle asentohuimaustestit ja hieroi vähän pään lihaksia. Purulihakset tuntuivat erityisen jumittuneilta. Oikean korvan tasapainoelin reagoi voimakkaasti joten huimaus tuli sieltä, mutta miksi? Kenties siellä vain oli sakkaa, niin käy joskus.

Sain kumminkin ihan helvetinmoisen paniikkikohtauksen. Ahdistus, pelko, ja fyysinen paha olo räjähtivät päälle niin, että itkeä vollotin kuin pikkuvauva enkä pystynyt ajattelemaan millään tavalla järkevästi tai puhumaan mitään, huusin vain "pelottaa pelottaa" kädet silmillä, enkä oikein muista tuosta aamupäivästä mitään. Isä ja J taisivat vähän säikähtää reaktiotani myöskin. En ole kokenut ties kuinka pitkään aikaan niin voimakasta paniikkikohtausta,

Isällä oli lihasrelaksanttilääkettä, otin sellaisesta puolikkaan niskan avuksi. Istuin keittiön pöydän ääressä uskaltamatta liikuttaa päätäni, nypläsin pieruhousujen lahkeita niin, että niistä irtosi iso kasa lankoja ja itkin ja mumisin itsekseni. Lopulta J käski minut makuulle sohvalle, ja siinä sitten alkoi paniikkikin hellittää. Lääke rentoutti jonkin verran, paniikin laukeaminen sai minut pulisemaan ja haukottelemaan, kuten aina. Kun reilua tuntia myöhemmin uskalsin nousta sohvalta, minua huimasi yhä, mutta muuten fyysinen ja henkinen olo olivat jo tasaantuneet.

Koko päivä meni vähän sumussa ja yksinäisessä ahdistuksen kuplassa. En jaksanut tehdä mitään, enkä oikein syödä kunnolla, mutten saanut nukuttua päikkäreitäkään, joten tuli lähinnä katsottua telkkaria ja makoiltua. Yöllä pelotti mennä nukkumaan, mutta huimaus oli jossain vaiheessa lakannut kokonaan. Lopulta nukahdin peitoista ja tyynyistä rakentamaani pesään olohuoneen sohvalle, telkkarin äänettömässä loisteessa.

Anteeksi tämä seikkaperäinen selonteko, piti saada purkaa.








Ostin itselleni joululahjan kuten tapanani on, tällä kertaa Shibajuku girls -nuken. En todellakaan tule varakkaasta perheestä, eikä meillä ole muutenkaan ollut erityisemmin tapana hankkia lahjoja, enkä todellakaan odota niitä enää keltään, joten paras ostaa itselle juuri sopiva. Sitten saakin ostaa jotain hölmöä ja lapsellista, mistä tulee hyvä mieli. Aika usein ostan nukkeja, mutta myös kirjoja, pehmoleluja ja vaatteita mieluusti, paketoin lahjani aina sievästi ja kirjoitan päälle "mulle", sekä tietysti laitan sen kuusen alle muiden lahjojen joukkoon. Ostan mielelläni lahjoja myös perheelle, vaikka vastalahjaa ei olekaan aina odotettavissa.

Nykyään en enää häpeä harrastuksiani kuten ennen, joten uskalsin ottaa nuket esille ja asetella niitä ikkunalaudalle tai arkkupakastimen päälle istumaan. Isä ja J eivät virkkoneet mitään.

Sain Sahalta kyllä todella ihanat villasukat:



Joulupäivän iltana olon kohetessa jaksoin hieman syödä (vaikka nieleminen tuntuikin tahmealta) ja ottaa kuvia. Paperiroskat yhä lattialla, tiskit yhä ruokapöydällä, vaan mitäpä tuosta.








Nyt olenkin ihan jossain sumussa. Olo on epätodellinen, yritän jutella ihmisten kanssa ja käyttäytyä normaalisti, mutta jokin vain tässä todellisuudessa on koko ajan vinossa. Silmät pyörivät päässä ja korvat kuulevat kaiken liian tarkasti. Enää ei huimaa, mutta pää on silti pyörällä. Putosin jouluna johonkin suonsilmään, ja vaikka kävelen ja hymyilen ja kirjoitan, en silti ole oikeastaan täällä. Onneksi tulin jo isän luota pois kaupunkiin kotiin. Saan olla ypöyksin.

Unirytmi kusi. Kävin pari päivää sitten yökylässä emolla, ja vaikka tiesin, että nukun siellä aina huonosti, en tiennyt, että emolla on kova yskä. Sellainen, että pitää yskiä koko yö. Nousin kahdeksalta ylös ja kävelin silmät punaisena itkupotkuraivon vallassa kotiin nukkumaan. En taida mennä enää ikinä äitille yöksi. Ja sen jälkeen olenkin nukkunut sitten vain päivällä. Johan se unirytmi pysyikin ainakin kaksi viikkoa hyvänä, heti sen jälkeen kun unettomuus pikku hiljaa jäi pois.

Päivät ovat sekaisin ja mieli turtana.





Onneksi en ole koskaan välittänyt uuden vuoden juhlinnasta. Se on perinteinen ryyppyjuhla taas, ihan sama. Jos pää antaa myöten, saatan käydä joen rannassa katsomassa rakettinäytöstä.


Noniin, olipas iloinen ja jouluinen postaus. Jihuu. Vaan sainpas sen vihdoin tehtyä, on lojunut keskeneräisenä jo kaksi tai kolme päivää.

Nyt voisinkin yrittää pelata. Sain J:ltä Steamissa pari joululahjaa, enkä ole pelannut mitään herranaikoihin.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

--

Nämäkin kuvat ovat jo muutaman viikon takaa. Oli silloin vielä kisu kotona. Tukka on jo melkein tarpeeksi pitkä kampauksia varten.














Yritän tässä pakkailla ja päästä lähtemään kohti metsää.



Joulupuu on rakennettu. Tämmöinen viritelmä.



Rakensin myös mökin, tämä kylläkin pikkujoulujen bingopalkinnoksi. Mutta äiti voitti sen, hah!



En ole jaksanut miettiä lahjoja, mutta muutama on näköjään silti löytynyt vahingossa. Iskän lahja oli ainoa etukäteen suunniteltu.



Eilen illalla leipaisin vuorellisen pebernøddereitä, perinteinen tanskalainen leipomus. Maku muistuttaa vähän pipareita, mutta pippurisempi. Minä tykkään, toivottavasti mummo ja muu perhe tykkää myös. Synttäreille meinasin viedä.



Aurinko! Kiipesin vaaran päälle katsomaan sitä.






Perinteideni mukaan hiljenen nyt somesta. Katvealueella ei ole hauska etsiä kenttää kännykällä, enkä jaksa sitä vanhaa läppäriparkaakaan siellä rääkätä.

Hyvää talvipäivänseisausta!

maanantai 19. joulukuuta 2016

"I am not complete"

PUPU NALLEPUVUSSA! H&M:n lastenosasto yllätti, rakastuin, ja sitten myös inspiroiduin.



Nämä kuvat ovat oikeasti jo marraskuun lopulta, mutta tässäpä nyt vihdoin ne.










Laitoin pupun brutaalisti hakaneulalla takkiin kiinni.



Aaaa tämä valkoinen tekoturkis on niiiiin ihana, siitä ei ole tainnutkaan olla vielä kuvaa blogissa? Kirpparoin sen syksyllä aikoja sitten, olin syömässä porukan kanssa, ja sitten masu täynnä tuumasin, että viereinen kirppis on vielä puoli tuntia auki, joten kävin pyörähtämässä ja kyllä kannatti, mikä löytö kympillä! Nämä ruskeat kengät sain kamulta viimeksi Oulun reissulla, ovat lämpimät ja mukavat jalassa. Olisin laittanut valkoiset lumimiestöppöset, mutta ne ovat ihan liian kuumat siihen asti kunnes on se -20 astetta.

En voinut laittaa oikeasti piilareita, koska unettomuus ja silmäkirvellys, joten ulos lähtiessä piti pistää asuun mätsäämättömät lasit, mutta pupureppukin oli......




Kokovalkoisissa asuissa on jotain taianomaista.




Tulin eilen iskälästä taas kaupungissa käymään, huomenna on näöntarkastus ja jos on näkö huonontunut, aion hankkia uudet lasit. Kävin jo viime viikolla sovittelemassa kehyksiä.

Keskiviikkona on mummon varsinainen syntymäpäivä, josta mainitsin viime postauksessa (paitsi saatoin sanoa väärän päivän hups), ja silloin mennään porukalla tädin luo, isä tekee hirvikäristystä, täti tekee kaakun, ja minä aion leipoa jotain pikkuleipiä. Täti, isä ja setä olivat porukalla ostaneet mummolle ihan mahtavan synttärilahjan, moottoroidun sängyn, joka sille oli nyt lauantaina viety. Mummolla on ollut jo vuosia kirjoja sängyn jalkojen alla, että olisi pää vähän korkeammalla, ja jättikasa tyynyjäkin. Kyllä oli mummeli tyytyväinen, vaikka tietysti tapansa mukaan päivittelikin, kun nyt tällä tavalla oli häneen rahaa tuhlattu.

On mukava olla välillä yksin kotona. Eilen jo ahdisti koko päivän, kun olin ollut sosiaalinen monta päivää putkeen, ja teki mieli kotiin erakoitumaan vähäksi aikaa. Onneksi pääsin. Univelatkin sain isän luona nukuttua pois, niin nyt tuntuu paljon paremmalta.

Nyt pitää katsoa Edward Scissorhands koska se on jouluelokuva, ja paketoida muutama lahja. Mutta miten paketoin isän lahjan niin, ettei siitä arvaa? Kyseessä on nimittäin tyyny. Pitäisi etsiä sille sopiva laatikko jostain. Kaiken muun voin paketoida helposti. En ole tosiaan käynyt joululahjashoppailemassa lainkaan, mutta sattumalta silti niitä lahjoja on muutamia eteen sattunut. Tavallista tuuriani!