lauantai 16. joulukuuta 2017

TEA

Viime lauantaina oli lolitamiitti! Ajelimme perjantaina Rovaniemeltä Tornion ja Oulun kautta röyhelöisiä mukaan napaten Äänekoskelle ja tulimme sunnuntaina pois. Reissu oli uuvuttava mutta sen arvoinen! Meillä oli lauantaina Vaajakoskella Teeleidissä yksityinen teenmaistelutilaisuus.

FreakyAngel kirjoitti jo blogiinsa useita postauksia viikonlopusta, sieltä löytyy taas ne perinteiset hämärät videotkin. Suurin osa näistäkin kuvista täällä minun blogissani tänään ovat tietysti hänen kamerastaan, kiitoksia.

Halusin jakaa täällä näitä asukuvia sun muuta. Inspiroiduin yhtäkkiä menhera-tyylistä, olin aina luullut, että se on sellaista sairauden glorifioimista, mutta sitten opin että luuloni olikin väärä. Se lähti itse asiassa liikkeelle siitä, että Japanissa mielenterveysongelmista ääneen puhuminen on tabu, ja nuoret ovat kyllästyneitä moiseen. Se on kapinointia vaikenemisen kulttuuria vastaan. Jos ongelmista ei kerran saa puhua, annetaan sitten ulkonäön puhua puolestaan. Tyyliin kuuluu meikata kuin olisi kipeä, pilleri-, ruisku-, sairaala- ja sideaiheiset asusteet, joskus laastarit iholla ja jopa tekoveri. Inspiroiduin, ja askartelin itselleni pilleri- ja ruiskukoruja, ompelin nallelle silmälapun ja kiinnitin sen tassuun siteen. Ajattelin, että tämä olisi hyvin kuvaava look tähän hetkeen, koska en ole viime aikoina voinut kovin hyvin.






Pastellisena oleminen on niin piristävää! Oli energinen ja sievä ja hassu olo, juuri sitä mitä kaipasin.

Kengät eivät mätsää, mutta kun on talvi ja Suomi.





Teenmaistelu venyi pitkälle Teeleidin sulkemisajan jälkeen, mutta henkilökunta oli oikein mukavaa ja leppoisaa väkeä ja he vakuuttelivat, ettei se haittaa (niinkuin asiakaspalvelijan kuuluu tehdä vaikka haittaisikin), ja ostimme paljon teetä. Toivottavasti heidän lauantaisuunnitelmansa eivät menneet pilalle meidän hitautemme takia.




Ehdimme kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa käväistä Pandan myymälässäkin. Olimme tehokkaita shoppailijoita, ja pääsimme liikkeestä ulos ihan hyvissä ajoin ennen kuin ovet lukittiin, ja silti ehdin poseerata kuviinkin.




Lähdimme vielä Jyväskylään kauppakeskukseen kiertelemään. Sushibuffetissakin tuli siellä sitten käytyä piiiitkästä aikaa. Ainoa ongelma oli, että olin fyysisesti vähän huonossa kunnossa tuona viikonloppuna, koska kehoni reagoi hyvin voimakkaasti hormonitasojen heittelyihin kuunkierron eri vaiheissa, ja juuri tuolloin sattui olemaan se kamalin vaihe. Se turvottavin, verisin ja itkettävin vaihe. Silloin olen koko ajan ihan pallo hukassa, masussa kiertää, kuume nousee, ahdistaa ja itkettää ja vituttaa ja oksettaa, sattuusattuusattuu särkylääkkeistä huolimatta, ja niin edelleen. Aamulla oli ollut vielä ihan ok, mutta tuossa iltapäivän edetessä alkoi vähän olla puhti poissa. Erityisesti kun nämä vaivat eivät oikein antaneet nukkuakaan edellisenä yönä. Noh, sellaista se nyt vain on. Oli se siitäkin huolimatta sen arvoista, ja hyvä reissu!





Ompelin itse myös tuon ison valkoisen päärusetin, mutta siitä tuli aika ruma, joten asettelin sen piiloon violetin rusetin taakse.


Meikkasin silmät violetilla ja hopealla, vähän niinkuin olisin kipeä ja/tai turpaan saanut ja itkuinen, mutta glamouristi.

Noista itse tekemistäni koruista otin lähikuvia silloin kun tein niitä:


Seuraavaa eeppistä miittimeininkiä odotellessa. Onneksi on innokkaita järjestäjiä.


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

That's why

Tarvitsen tämän talteen, tarvitsen sen niitä päiviä varten, kun on vaikea hyväksyä ja vaikea ymmärtää itseään.

Tässä minulle muistutus.

Alleviivaan, kursivoin ja lihavoin tarvittaessa.

(Postaus löytyi tumblrsta mutten voi linkata sitä koska alkuperäisen kirjoittajan blogi on poistettu)



ASD Traits Checklist

So, I’ve been researching ASD for nearly two and a half years for self-diagnosis purposes, and I’ve decided to make a checklist for ASD traits. I included as much as I could find from several different sources, including “atypical” and lesser-known traits.

These are traits, not symptoms, but they are associated with autism when enough of them are present. If you find that you display a lot of these traits, it’s likely that you are on the autism spectrum. I grouped them into categories for easier reading.

I hope this helps people who are suspecting they are on the autism spectrum or are in the journey of self-diagnosis.

School/Learning/Thinking/Executive Functioning:


○ Average to high intelligence, may have high grades

○ May have low grades due to executive dysfunction

○ Difficulty with executive functioning, i.e. remembering chores/assignments, beginning or finishing tasks, trouble multitasking or switching between two tasks, etc.

○ Has symptoms of AD(H)D such as forgetfulness, restlessness, impulsivity, and trouble focusing

○ Has symptoms of OCD such as anxiety, paranoia, delusions, and odd habits or routines that stem from anxiety (compulsions)

○ Has been (correctly or incorrectly) diagnosed with co-morbid disorders such as depression, anxiety, AD(H)D and OCD

A “teacher’s pet” and tells on students for breaking rules, may be a “tattler”

○ Seen as odd, shy, eccentric, and/or annoying by peers and classmates

○ Uses “formal” or “pedantic” language rather than casual/conversational language

○ Exceptional vocabulary since childhood

○ Skills tend to be far above or far below those of peers

○ Considered “gifted” or a “savant” in areas such as math, physics, science, vocabulary, reading comprehension, art, and/or music

○ Superior skills in mathematics or physics

○ Poor understanding of mathematics

○ Has or has symptoms of dyscalculia, a learning disorder characterized by:

    ○ Difficulty with mathematics (including basic concepts such as addition and subtraction)

    ○ Difficulty identifying patterns

    ○ Difficulty telling left from right

    ○ Poor navigational skills and sense of direction

    ○ Difficulty remembering long sequences of numbers such as phone numbers

    ○ Difficulty reading clocks and telling time

    ○ Difficulty with applying math concepts to real-life situations

    ○ Difficulty with measurements

    ○ Difficulty applying previously-learned skills to new concepts in math

    ○ Difficulty finding different approaches to the same problem

    ○ Difficulty reading charts and graphs

    ○ Poor spatial awareness, difficulty estimating distances and have poor depth perception

○ Has or has symptoms of dyslexia, a learning disorder characterized by:

    ○ Difficulty recognized letters

    ○ Difficulty matching letters and words to sounds (i.e. pronunciation errors, not knowing what sound a “B” or an “H” makes)

    ○ Limited vocabulary

    ○ Difficulty with word sequences such as counting or the days of the week

    ○ Confuses the order of letters, makes frequent mistakes in spelling and grammar

    ○ Difficulty remembering facts

    ○ Difficulty understanding the rules of grammar

    ○ Difficulty learning and retaining information, relies on memorization without complete understanding of concept

    ○ Difficulty with word problems in math

    ○ Difficulty following a sequence of directions

    ○ Difficulty understanding jokes, idioms, metaphors, and figures of speech

    ○ Difficulty learning a foreign language

○ Obsessions with particular topics, known as “special interests” in the autistic community

○ Talking about a special interest brings comfort and happiness, conversation is limited to or focused on a special interest

○ Not interested in talking about topics besides a special interest

○ Spends long periods of time researching a special interest and categorizing information on a special interest

○ Has a “comfort item” such as a toy, blanket, or stone, may take item everywhere and refuse to part with it, doing so causes anxiety, sadness, and/or a meltdown

○ Superior long-term memory

○ Weaker short-term memory

○ Prefers to be self-taught and direct learning

○ Intense interest in literature and writing, may have taught self how to read before formal education, may be hyperlexic

○ Prolific writer

○ Deep thinker, curious

○ Drawn to philosophy, may have shown interest and curiosity in subjects such as death and the meaning of life since childhood

○ Prefers visual and kinetic learning, needs to get hands-on to understand topics

○ Highly creative and imaginative, drawn to art and writing

○ Art and writing relieve anxiety

○ Enjoys music, may be interested in songs and lyrics

○ Tasks with several steps can be troublesome

○ Difficulty remembering and following verbal instructions, needs written instructions to complete a task

○ Difficulty locating objects

○ The thought of having to leave the house for an event causes anxiety, may avoid leaving the house, talking to people, or confronting people

○ Upcoming events cause a feeling of dread of anxiety

Easily irritated and/or frustrated, avoids and/or gives up on tasks that are not easily overcome or mastered

○ Difficulty lying, may appear to be naïve, gullible, trusting, or a “pushover”

○ Tendency to be logical and see things at “face value” and take figures of speech, jokes, sarcasm, metaphors, etc. literally

○ Odd combination of strengths and weaknesses in regards to memory, executive functioning, motor skills, academics, intelligence, and interests

Motor Skills/Physical/Sensory/Routine:


○ Poor motor skills, may be clumsy or cumbersome, difficulty holding a pencil, kicking a ball, writing/drawing by hand, etc.

○ Auditory processing difficulties, may take a moment to process and interpret words, speech, and noises, may have auditory processing disorder (APD)

○ Odd gait or posture, may walk on toes or drag/shuffle feet, may sit in a crouching or perching position

Learning to ride a bike or drive a car can be difficult due to a lack of necessary skills

○ Becomes non- or semi-verbal when stressed, overwhelmed, or tired (i.e. being unable to speak, speaking takes a lot of effort and is tiring/exhausting, words feel “stuck”)

○ Experiences meltdowns/shutdowns when stressed, overwhelmed, or tired, may cry, scream, become snappy/irritated/impatient, or become withdrawn (may appear to be a “temper tantrum”)

○ Thumb-sucking lasts past childhood into adolescence

○ Bed-wetting lasts past childhood into adolescence

○ Experiences insomnia

○ Not a “morning person”

Has a co-morbid chronic illness, such as IBS, gluten intolerance, allergies, asthma, fibromyalgia, seizures, epilepsy, etc. (endometrioosi)

○ Resistance to and/or inability to cope with change, which causes anxiety

○ Adheres to a daily routine, straying from routine causes anxiety

○ Likes to sit in the same seat in the car or at meals, wear the same outfit, or eat the same food

Sensory issues, sensitive to textures, touch, sound, taste, smells, light, etc.

Avoids loud or harsh noises, bright light, certain tastes/textures/smells

○ Experiences “sensory overload,” may experience a meltdown or shutdown if sensory input is too much to handle

Dislikes physical contact with people, resists hugs/kissing

○ Engages in self-stimulating behavior to soothe, cope with sensory input, and/or express emotion, known as “stimming” by autistic community

○ Visual stimming includes watching moving objects such as water, leaves, or cars, and waving or fluttering fingers in front of eyes

○ Physical stimming includes spinning, jumping, waving arms, flapping hands, swinging, waving or fluttering fingers, flicking or rubbing fingernails, rubbing hands against a surface or texture, bouncing legs, rocking, chewing or sucking on objects, fidgeting with toys, and petting/stroking/twirling hair

○ Vocal stimming includes shrieking, laughing, singing, humming, repeating sounds or words (echolalia), and clicking tongue

○ Auditory stimming includes listening to music, blocking out noise, and listening to sounds

○ Prefers comfortable clothes over stylish clothes, may have a favorite shirt or outfit, may cut tags off of clothes due to sensory issues

○ Has or has symptoms of sensory processing disorder (SPD)

○ Has a “sixth sense,” notices the presence of people, may dislike standing close to people or standing in front of people

○ Has an odd tone of voice, may speak with an odd inflection, in a monotone voice, with an accent, or too loudly/softly for a situation

Social/Behavioral


○ Difficulty understanding “social rules,” may be unaware of boundaries and personal space

○ Difficulty understanding the “social hierarchy” and roles within a family or classroom, may act as a teacher to their peers

○ Shy and quiet in social situations, may be an introvert

○ Loud and aggressive in social situations, may cross boundaries

○ Clings to one or two friends, prefers to have a small friend group

No interest in socializing or making friends

○ Prefers to interact with people who are younger or older, little interest in peers of the same age

○ Has trouble keeping up a conversation, whether face-to-face or online, may abandon conversations due to anxiety or boredom

○ As a child, preferred to talk to teachers than peers, may view peers as “boring” or “stupid”

Dislikes and avoids eye contact, eyes may wander during conversation

○ Appears rude due to lack of understanding of “social rules,” not making eye contact or using “appropriate” body language, or dominating discussion/reverting discussion back to self

○ Dislikes “small talk,” prefers to have “intelligent” discussion, talk about self, or talk about a special interest

Difficulty understanding social cues such as body language, gestures, tone of voice, and facial expressions, may not be able to read emotion

○ Taught self how to act “properly” in social situations and/or read emotion, may mimic people in real life or on television

Conversation and socializing is anxiety-inducing and exhausting, may need a lot of rest and “de-stressing” after socializing

Tendency to be bullied, shunned, mocked, teased, or ostracized by peers

Tendency to over-share

Difficulty understanding what is and isn’t considered “socially acceptable,” may be blunt and considered “offensive” or “rude”

Difficulty knowing when to speak, may interrupt

Considered annoying by peers, “unable to take a hint”

○ Sense of humor is “quirky” or “odd,” may not understand typical humor used by peers

○ Excess apologizing

Difficulty knowing when a mistake has been made, may not apologize

Imagination/Empathy:


Escapes through imagination, may have maladaptive daydreaming disorder (MDD)

Intense, overwhelming emotions

Hyper- or hypoempathetic

Highly imaginative and creative

○ May have had imaginary friends as a child

Easily distracted, gets “lost in thoughts”

Fantasy brings comfort and relief

○ May not be interested in fantasy

Prefers to play with toys in an “unusual” manner, may spend time setting up scenes with toys without acting out a scene, may line up or organize toys, etc.

Prefers fantasy over reality

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Archives

Joskus ihmiset päätyvät katselemaan blogiani, joko uudet ensimmäistä kertaa tai vanhat tuttavuudet pitkästä aikaa. Sitten minun kai asiaankuuluvasti täytyy hävetä. Hehheh joo siellä on paljon paljon postauksia, ja heh joo siellä on paljon angstipostauksia. Ahahaha. Mutta siis ihan hyvinhän minulla nykyään menee, se oli sitä nuoruuden vaikeutta, kylläkyllä, super hupaisaa. Minun täytyy kiusallisesti katsoa muualle ja naurahtaa. Noh, jos olet joku joka työnnät minua joko tahallaan tai tahtomattasi tähän häpeilevään muottiin, ja luet tätä jostain syystä taas, niin haistappa paska. Minun ei tarvitse selitellä, eikä sinun tarvitse kysellä. Voit yhtä hyvin lakata lukemasta. Onneksi on vielä oikean maailman ihmisiä, jotka eivät ole tietääkseni päätyneet tänne.

Internetissä omassa blogissani minun ei tarvitse olla niin varovainen. Vaan olenpa sittenkin, koska oikea maailma. Aika moni blogimaailman ihminen, jonka kanssa kommentoitiin edestakaisin paljonkin, on kadonnut tyystin. Sellaisia, jotka voisi jo laskea kavereiksi, tutuiksi, mutta joilla ei välttämättä ollut koskaan yhtään kasvokuvaa missään.

Nykyään joudun tekemisiin ihmisten kanssa kasvotusten. Olen oikeasti välillä hyvinkin sosiaalinen. Jaksan jutskailla, seurata toisten kasvojen ilmeitä ja eleitä, jaksan pinnistellä piiloviestien viidakossa, jaksan olla empaattinen, jaksan ottaa vastaan toisten tunteita ja jakaa omiani reaaliajassa, ehtimättä miettiä välissä. Jaksan reagoida heti, jaksan kuunnella, jaksan keskittyä. Välillä.

Sitten kun ei jaksa, ei jaksa. Monella tuntuu menevän kokonaan ohi, jos yritän selittää, millainen henkinen ponnistus tämä kaikki voi olla. Ja kun päällepäinhän näyttää siltä, että voin niin hyvin.

Aika usein voinkin. En jaksa enää kirjoitella joka kerta, kun iskee iltasuru ja ahdistus. Ei siinä ole enää mitään kirjoitettavaa. Se on kaikki käyty jo melko tarkkaan läpi. En jaksa enää miettiä, miksihän tällä kertaa itkettää ilman näkyvää syytä, ja miksi taas on pala kurkussa ja pelko, niinkuin satoja satoja kertoja ennenkin tämän lyhyen elämän aikana. Enkä edes jaksa enää kovinkaan kummoisesti noteerata sitä, kun tulee huonompi kausi, oho mietin öisin itseni vahingoittamista, noh sellaista se on, kaipa se menee ohi. Eikä kenenkään enää tarvitse olla huolissaan minusta, siis kirjaimellisesti huolissaan siitä, vieläkö elän huomenna. Ne ajat menivät jo. Ne huutoitkut on itketty, ja ne haavat ovat arpeutuneet. Tulee uusia huutoitkuja ja haavoja, mutta erilaisia.

Häpeähän ei toki ole minulle mitään uutta. Hävennyt olen aina, milloin mitäkin asiaa itsessäni. Aina jotain erityisen kamalaa blogipostausta. Ongelmiani. Harrastuksiani. Mielipiteitäni. Ulkonäköäni. Unelmiani.

"Paskat unelmat sulla."

Mutta nyt en kyllä millään jaksaisi sulattaa sitä, että minun täytyy hävetä vielä tätäkin. Ettei saa olla, ei saa näyttää, ei saa kertoa. Siellä ainoassa paikassa, missä minä olen aina saanut olla, näyttää ja kertoa. Missään muualla ja kellekään muulle en ole koskaan kertonut niin paljon niin kamalia ja henkilökohtaisia asioita, kuin mitä tämän blogin syövereistä löytyy.

Ja vaikka olisit lukenut jok'ikisen postauksen ihan alusta alkaen, siinä on vasta pintaraapaisu, niin paljon olen jättänyt kertomatta. Ihmisillä on outo taipumus kuvitella (kenties tiedostamattaan), että se mitä henkilöstä näkee tämän tekemisten, sanomisten, kirjoitusten tai taiteen kautta, on kaikki mitä siellä pinnan alla on. En tiedä onko tämä internet-ajan ongelma, vai vanhempi. Olen sitoutunut tähän blogiin varsin pitkäksi aikaa, se on ollut minulle tärkeä väline käsitellä kaikkea. En tahtoisi ulkopuolelta tulevan paineen takia sitä lopettaa.

Enkä tahtoisi aloittaa uutta anonyymina.

Mutta voi olla, että on tullut aika tehdä jotain. Menneisyyden haamut kummittelevat. Arkisto on hyvä olla olemassa, jotta muistan. Mutta ehkä kenenkään muun ei tarvitsisi muistaa.


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Ghost

Kyselin niistä kuvista, ja Sal lähetti!

Minusta on kuvia kahdelta päivältä, nämä ensimmäiset sain jo kesäkuussa, nämä otettiin WGT:n kolmantena päivänä, eli sunnuntaina. Silloin oli musta asu, tyllihame, korsettityyppinen vyötäröasuste josta lähtee pitkä häntä, huntu, ja lepakonsiivet nilkoissa.







Otin myös kuvia Salista, tässä yksi.



Seuraavat kuvat Sal lähetti eilen ja tänään. Nämä otettiin ensimmäisenä päivänä, perjantaina. Väsyimme Viktoriaanisen Piknikin väenpaljouteen ja etsimme itsellemme rauhallisen kuvauspaikan.




Pari selfietäkin.




Sitten kukkaistyttökuvat.








Näistä tuli niin maagisia!


sunnuntai 8. lokakuuta 2017

KILOMETRIPOSTAUS

Onko teillä koskaan tullut sellaista omituista reaktiota, että kun olet tilanteessa jossa aistit ylikuormittuvat, kaikki on aivan liian äänekästä ja välkkyviä valoja ja paljon ihmisiä ympärillä ja musiikki pauhaa niin että vatsassa tärisee, ja kaiken järjen mukaan pitäisi tulla ihan kauhean huono olo, niin sitten iskeekin päälle sellainen omituinen iloinen hysteria? Sellainen, että jaksat tanssia ja heilua tuntikausia, nauraa hohotat ihan luonnottomalla tavalla eikä kukaan onneksi kuule sitä musiikin yli, tuijotat valoja ja ihmisiä ihan mistään mitään ymmärtämättä silmät ristissä, ja olo on niinkuin unessa, jossain meltdownin tuolla puolen, hikisenä ja kikattavana ja puuskuttavana, ja niin helvetin onnellisena.

Tästä syystä tykkään nykyään livemusiikista. Ennen en koskaan ymmärtänyt, mitä hauskaa voisi olla festareissa. Kaikki kuitenkin vain ryyppäävät, musiikki on livenä paskan kuuloista ja liian kovalla, sanoista ei saa selvää, ihmismassa tönii ja kaikki on kurjaa, kun aina sataakin. Tämä oli minun kokemukseni suomalaista festareista. Mutta haaveilin Wave Gotik Treffenistä sen kymmenen vuotta, ja kun vihdoin 2016 pääsin käymään, minulle vihdoin valkeni, mikä siinä juuri minulle voi olla kokemisen arvoista. Samana kesänä lähdin myös ensimmäistä kertaa Lumous Gothic Festivaliin Tampereelle, ja totesin, että tämäkin on varsin kivaa. Yhteistä näille tapahtumille on se, että keikat ovat sisätiloissa, musiikki on minun tyylistäni, ihmiset ovat hyväkäytöksisiä ja mielenkiintoisia, ja kiinnostavia oheistapahtumiakin löytyy.

Ensimmäisessä WGT:ssäni koin sitten ensimmäistä kertaa tuon alussa kuvailemani överin. Ja niin tosiaan kyllä, selvinpäin. En harrasta alkoholia tai muitakaan myrkkyjä, paitsi sokeria, ja pääsen kyllä juhlatunnelmaan ja hassuun mielentilaan ihan omin avuinkin.

Velipoika kysyi taannoin, eikö tämän vuoden WGT sitten ollut yhtä kiva, kun en ole hehkuttanut sitä yhtä lailla. Mietiskelin asiaa. Blogitaukoakin on vähän ollut, en ole kirjoittanut reissusta. Enkä kai sitten kertonutkaan siitä niin paljon kaikille. Mutta ei se ollut meh! Viime vuonnakin oli kylmää ja tihuutteli, tänä vuonna vain satoi enemmän, mutta oli lämpimämpää. Ukkonen ja kaatosade veivät yhden festaripäivän meiltä melkein kokonaan. Majailimme Salin kanssa hänen tuttujensa luona, tällä kertaa siis en ollut yksinäisessä hostellihuoneessa. Se taisikin olla suurin ero viimevuotiseen. En päässyt vetäytymään minnekään yksin lepäämään. Siinä se ainoa ongelma taisi olla. Muuten kaikki meni oikein hyvin, näin upeita bändejä, ja kauniita ihmisiä. Ehkä emme jaksaneet Salin kanssa olla yhtä sosiaalisia kuin viime vuonna. Ei tullut istuskeltua ulkona Agralla jutskailemassa tuntemattomien kanssa, koska satoi.

Mutta aloitetaanpa alusta. Torstai, WGT:tä edeltävä päivä oli kuuma ja aurinkoinen, kävimme vaihtamassa liput rannekkeisiin ja kävimme jossain randomissa ostoskeskuksessa oikein kaukana keskustasta jostain kumman syystä, jota emme jälkeenpäin itsekään enää tienneet.



Kuvassa tekemäni rannekorutkin, tein yhden myös Salille.



Perjantaina alkoi kaikkien goottien juhla. Tänä vuonna halusin ehdottomasti Viktoriaaniselle Piknikille, koska se jäi viime vuonna välistä.









Piknik on kaikille avoin, eli sinne saa tulla kuka tahansa, vaikkei festarilippua olisikaan. Näistä kuvista ei mitenkään välity se helvetinmoinen väentungos, vaikka puisto olikin aika suuri ja avara. Suurin osa ihmisistä oli tavallisen näköisiä, he olivat vain tulleet katselemaan hienosti pukeutunutta väkeä, ja kuvaamaan. Kuvaajia siellä oli ihan älytön määrä. En mielestäni ollut pukeutunut kovinkaan erikoisesti, mutta minustakin otettiin aika paljon kuvia. Väsyimme melko pian väenpaljouteen. Menimme syrjemmälle niitylle ottamaan muutamia kuvia, mutta Sal ei ole lähettänyt minulle niitä. Uskon, että hän unohti, joten taidanpa lähettää viestin muistutukseksi. Julkaisen niitä sitten vaikka erikseen.

Minulla ei nyt sitten ole tuosta ensimmäisen päivän asusta kuvaa, vain pari selfietä. Ostin maata laahaavan valkoisen pitsiviitan huuto.netistä ihan tätä varten, ja olihan se aika cool. Tilasin glitteröivän resiinisen kuunkin Talking to Myself Jewelrystä, jotta saan liimata sen naamaan.




Teimme kaikkina festaripäivinä niin, että kävimme iltapäivästä siellä majapaikassa lepäämässä muutaman tunnin, vaihtamassa mukavammat vaatteet ja korjaamassa meikkiä, ja sitten lähdimme illaksi keikoille ja/tai bileisiin. Se oli hyvä taktiikka. Perjantain ilta-asu on tässä. Otin vain viitan pois, kiskoin hameen vyötäröltä lantiolle ja heitin päälle t-paidan. Päässäkin oleva kuu on Talking to Myself Jewelryltä, Milla lähetti minulle kaksi erikokoista kuuta vaikka tilasin vain yhden <3 joten liimasin suurempaan hiusklipsin.



Perjantai-iltana esiintyi ruotsalainen Kite, joka minun oli ehdottomasti nähtävä. Päätimme sitä ennen käydä Agralla, koska siellä on käytävä joka päivä. Emme vain muistaneet, että sinne on niin pitkä ratikkamatka, että ehdimme vain pyörähtää nopeasti myyntisalissa, kun piti jo suunnistaa keikkapaikkaa - Stadtbad - kohti. Itse asiassa olin suunnitellut näkeväni myös In Gowan Ringin joka esiintyi Schauespielhausilla, mutta se meni siinä kruisaillessa sitten sivu suun, huppista.



Sal kumminkin osti haaveilemansa silinterin, ja voi veljet kun se olikin tyylikäs hänen päässään.

 Kiten keikka oli ehkä lempparini koko tällä reissulla. Valoshow oli hyvin suunniteltu, tunnelma oli ihan erityinen ja vaikea kuvailla sanoin. Laulaja on ihan tajuttoman hyvä ja erikoisen kuuloinen, vaikka musiikin yli ihmisääntä olikin vähän hankala kuulla. Tanssin niin ihmeellisessä mielentilassa, etten oikeastaan muista koko keikasta mitään. Ostin ennen keikkaa patchin ja sain ilmaisen kortin, ja muistan hämärästi hyppineeni ja räpytelleeni innosta myyntipöydän luona, kai siksi kun olin niin odotuksesta täpinöissäni. Keikan jälkeen patchit olivatkin loppu, eli hyvä kun tuli ostettua etukäteen.




En ole vielä ommellut sitä nahkatakkiini tosin.

Muistutus siitä, mikä bändi olikaan kyseessä, jos ette satu muistamaan aikaisempia hehkutuksiani:


Tämä on edelleen yksi ihan ihan lempikappaleistani missään koskaan.

Sitten kruisailtiin vielä yön pimeydessä takaisin Agralle, koska Sal halusi nähdä Amanda Palmerin, joka esiintyi yhdessä muutaman muun tyypin kanssa. Ohjelmassa lukee Amanda Palmer & Edward Ka-Spel. Heillä oli teknisiä ongelmia syntikan kanssa, joten he lauloivat vähän aikaa ilman sitä, mutta kuin ihmeen kaupalla joku jostain toisesta bändistä lainasi heille syntikan, ja keikka sai jatkua tavalliseen tapaan. Ja kyllähän Amandalla on aivan käsittämätön ääni, huhhuh kun se tuntui kropassa. Yö oli jo aika pitkällä, joten minulla tuli suurin osa keikasta istuttua lattialla, mutta eipä minun hirveästi tarvinnutkaan nähdä, kun kyse oli selvästi enemmän äänestä kuin visuaalisesta showsta. Musiikki oli sellaista eteeristä ja rauhallista, ja kovin kaunista, siihen pystyi eläytymään myös istualleen. Onneksi käytiin sielläkin.

Tästä on näköjään tulossa pitkä postaus, noh, eteenpäin!

En oikein tiedä, miten kertoa siitä, mitä tapahtui ratikassa sinä yönä matkalla nukkumaan. Tämä kuulostaa niin huuhaalta, en tahtoisi edes kertoa. Mutta minun täytyy. Siellä oli joku tyyppi. Minusta tuntuu omituiselta vieläkin, kun muistelen tuota juttua. Kun katsoin häntä silmiin, sisälläni levisi lämpö, ja tuli vahva tunnistamisen tunne. Olin aivan varma, että se oli joku, jonka olen tuntenut jossain edellisessä elämässä, tai jälkeenpäin ajatellen minusta tuntuukin siltä, että hän oli osa minua joskus. Meissä on jotkut pienet palat samaa sielua, mutta olemme myös suurelta osin eri, tai jotenkin niin selittäisin sen? En uskaltanut mennä juttelemaan, miten tuollaisesta asiasta edes aloittaa keskustelun? Tyyppi näytti saksalaiselta, joten ei ole myöskään mitään takeita siitä, olisiko hän osannut englantia. Pohdiskelin, huomasiko hän saman, tunsiko hänkin jotain omituista minut nähdessään. Sitten huomasin, että tuon puolituntisen ratikkamatkan aikana vilkuilimme toisiamme kovin uteliaina, ja minua alkoi naurattaa. En sanonut Salille mitään, Sal istui selin tyyppiin nähden. Myhäilin itsekseni ja pohdin kuumeisesti, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Mutta en sitten tehnyt mitään. Lähetin hänelle telepaattisesti lämpöä ja rakkautta, jotain jäänteitä siitä, mitä jossain elämässä on ollut. Se tuntui oikein todelta, täydeltä, erityiseltä. Se teki minut hetkeksi ihan täydeksi, maljani valui yli kaikkea sitä. Enkä osaa selittää sitä mitenkään tyydyttävästi. Mutta nousin pois ratikasta, lähetin tyypille vielä yhden lämmönsäteen, ja jatkoin nykyistä elämääni niin kuin ennenkin.

Huhhuh, nyt on vaikea miettiä taas tämän maailman ja tämän päivän asioita.

Lauantaina minulla oli päällä itse tekemäni shoulder piece, josta olen edelleen niiiin ylpeä! Koska en tosiaan ole harrastanut ompelua ja asusteiden tekoa juurikaan. Mutta tuonkaan päivän asusta ei ole kuvaa, koska juuri silloin iski se ukkonen ja kaatosade, ja kiiruhdimme sitten majapaikkaan juomaan teetä ja leikkimään haisunäädän kanssa. Se yöpyminen meni silläviisiin, että olimme ensin pari yötä Vivin luona, sitten koska siellä ei voinut olla la-su, olimme pari yötä Sabrinan luona, siellä oli koira, kolme kissaa, fretti ja skunkki. Ja sitten olimme vielä pari yötä taas Vivillä. Eli tuli roudailtua matkalaukkuja ympäri kaupunkia. Mutta oli tosi hienoa nähdä ihkaelävä lemmikkihaisunäätä, harvinaisempi tapaus! Se ei haissut, fretillä leijaili enemmänkin se ominaishajunsa asunnon ilmassa.





Minulla on taaskin vain pari selfietä tuon päivän asusta, ja kyllä se olka-asia kai vähän sentään näkyy. Olisin kyllä halunnut kunnon kuvia sen kanssa. Taidan yksinkertaisesti ottaa sen mukaan ensi vuonnakin, koska suunnittelen taas valkeita asuja. Valkoinen vain tuntuu niin omalta.



Yhyy kännykän etukameran laatukuvat.

Illalla sateen hieman hellitettyä ehdimme taas seikkailla Agralla.





Sinäkin iltana olisi ollut useita mielenkiintoisia keikkoja, mutta Agralla oli VNV Nation, joka on ihan mahtava bändi myöskin, ja oli helppoa jäädä sinne, joten jäimme sinne. Halli oli keikan aikana aivan älyttömän täyteen tupattu. Siellä minulle tuli sellainen tunne, että ei hemmetti juuri nythän minulla pitäis olla meltdown ja paniikkikohtaus ja tämä tilannehan olisi normaalisti minulle silkkaa helvettiä. Mahduin hädin tuskin tanssimaan ihmismassassa, hikiset kehot läiskähtelivät toisiaan vasten ja valtava halli oli kuuma kuin sauna. Vaikkei olisi tanssinutkaan, se hien kosteus ja ihmispaljouden kuumuus olisi vienyt hengen. Jos siis olisin ollut normaali minäni sillä hetkellä. Mutta enpäs ollut! Sen sijaan tanssin ja heiluin koko keikan ajan vaikka lihakset huusivat hoosiannaa, katselin onnellisia hikisiä ihmisiä, kaikkien omintakeista tanssityyliä, hädin tuskin näin lavalle asti päämeren seasta, korvatulpista huolimatta musiikki pauhasi sisälläni hirmumyrskyn lailla, ja minä vain kikatin ja kikatin. Ja tanssin. Onneksi olin vaihtanut hienommat vaatteet pois tanssivaatteisiin, koska ne olivat pian litimärät hiestä. En ehtinyt edes hakea vettä, ennen kuin vasta ihan keikan lopussa. Vesihän festarialueella oli kalliimpaa kuin kalja, ja omia ei saanut tuoda, mutta ihmiskeho ei selviä ilman, joten ostettava oli.


Keikan viimeisen kappaleen aikana livahdimme Salin kanssa ulos, ennakoimme ihmismassan liikkeitä ja pääsimme ennen pahinta ryntäystä. Hyytävän kylmä sade tuntui sellaisen session jälkeen ihanalta iholla. Hassu onnellisuushumala jatkui vielä ratikassa ja majapaikkan päästyäkin, ja vasta sitten iski väsy.

Sunnuntaina päätimme päästä vihdoin sisälle Pakanakylään. Olimme katselleet sitä sadan metrin jonoa molempina edellisinä päivinä, ja kääntyneet takaisin. Pakanakylään sai ostaa lippuja myös festareille osallistumattomat, joten sielläkin tungeksi niitä "normeja", ei-gootteja. Sal oli rohkeampi ja röyhkeämpi kuin minä, ja onnistui venkoilemaan meidät heti jonon keskivaiheille hännänhuipun sijasta. Minua etuilu hirvitti tavattomasti, hih.







Viime vuonna tuo pakanakylä meni meillä jotenkin ohi. Hengailimme siellä kyllä, mutta emme tajunneet kuinka suuri se alue oli, siellä oli peräti kaksi eri lavaakin, ja hirveä määrä kojuja. Jotenkin meiltä jäi huomaamatta, että se alue jatkui myös toiseen suuntaan. Tänä vuonna kiertelimme siellä ahkerasti sunnuntaina ja maanantaina, paikkaamassa viime vuoden vajetta. Sateen takia ruohikkoalue oli muuttunut kokonaan mutavelliksi, mutta kaipa se oli autenttista keskiaikatunnelmaa se!

Tuolta päivältäkin on tietysti selfieitä.



Mutta myös oikeita Salin ottamia asukuvia! Taidan pistää nekin erilliseen postaukseen, koska ne ansaitsevat oman valokeilansa. Laitoin vaihteeksi päälle mustaa, ja olo oli sievä, mutta siinä samassa päätin, että tästä lähin kaikki wgt-asuni ovat kyllä valkoisia. Jokin siinä vain on niin maagista, kun valkoisena valopilkkuna seilaa mustassa goottimeressä.

Sinäkin iltana olisi ollut useita keikkoja, joiden näkemisestä haaveilin, mutta ehdin vain yhdelle. Lähdin yksin etsimään sellaista paikkaa kuin Volkspalast. Salia ei synkempi metalli niinkään kiinnosta, hän oli väsynyt, ja päätti lähteä majapaikalle tekemään läppärillä jotain koulujuttuja. Minä olin kumminkin päättänyt, että Alcest on ehdottomasti nähtävä, joten seikkailuun!


Tuon keikan aikana tapahtui toinen merkityksellinen tapaaminen. Näin naisen, joka muistutti Jumalatarta. Hän oli ehkä nelikymppinen, mutta iätön. Hänen punainen tukkansa ylsi polvitaipeisiin asti, ja hänellä oli suuri piikikäs kruunu päässään, ja harteilla höyhenistä tehdyt epauletit. Hänellä oli vartalonmyötäinen mekko, jossa oli alla vaalea kangas, ja päällä mustaa pitsiä, ja hänellä oli pitkät hansikkaat. Hän näytti täydellisen tietoiselta kaikesta ympärillään, hän hymyili vienosti, liikkui keveästi kuin aineeton olento, katsoi minua silmiin ja hymyili rakastavaa hymyä huomatessaan tuijotukseni. Rakastuin häneen pakahduttavasti. Hän säteili jotain ylimaallista valoa. Hän odotti kärsivällisesti, kun hänen ystävänsä istui portailla meikkaamassa, ja auttoi tätä pääkoristeen kanssa. En olisi ikimaailmassa uskaltanut kysyä, saanko ottaa hänestä kuvan. Tuntui epäkohteliaalta edes hengittää hänen läsnäollessaan. Tuntui siltä, kuin olisin juuri tullut uskoon, muttei kuitenkaan. Hän oli osa jotain suurta. Näin pienen pilkahduksen sitä, mitä se suuri voisi olla. Hän lähti keikan keskivaiheilla, enkä nähnyt häntä enää.

Tämänkin muisteleminen saa pään ihan pyörälle. Mitä siellä oikein tapahtui?

Alcest joka tapauksessa oli mahtava. Keikkapaikka oli sellainen niinkuin pieni fancy teatteri, istuin portailla ja näin silti hyvin lavalle. Sain eläytyä silmät kiinni ilman pelkoa kompastelusta. Näin, että moni muukin vain fiilisteli silmät kiinni, ja tunnelma siellä oli taas hyvin erikoinen ja omanlaisena, erilainen kuin muilla keikoilla. Olin hyvin tyytyväinen, että uskalsin lähteä etsimään tuota paikkaa, vaikka se olikin vähän syrjässä. Sieltä olikin vaikea päästä pois, odottelin ratikkaa muistaakseni sen 45 minuuttia, ja vaihdoin vielä keskustassa toiseen, että pääsin nukkumaan.



Noniin, voiton puolella ollaan, vielä maanantai. Postauksen loppu häämöttää!

Maanantaina varten olin pakannut vain simppelin mekon. Laitoin päähän myös pakanakylästä ostamani otsakoristeen. Sinä päivänä vaihdoimme taas yöpaikkaa Sabrinan luota Vivin luo.





Ostimme ja mussutimme karkkia, harhailimme Agralla ja Pakanakylässä, ilmassa oli surullista lopun tuntua. Ihmiset kanniskelivat leirintäalueelta pois tavaroitaan ja halailivat hyvästeiksi.

Joku ihan oikea valokuvaaja otti meistä kuvia, ja antoi käyntikorttinsa, joten löysin ne fb:stä helposti.





Kuvat ottanut siis Ralf Dettler.

Illan jo hämärtyessä päätin yhtäkkiä, että nyt minun on pakko ostaa se hame jota olin edellisenä päivänä sovittanut ja ihastellut eräällä kojulla Pakanakylässä. Kiiruhdimme sinne kauheaa vauhtia, ennen kuin kojut menisivät kiinni, onneksi enää ei ollut yhtään jonoa. Kojun pitäjää ei näkynyt missään, mutta hän ilmestyi paikalle sitten, oli ollut istumassa nuotion ääressä seurustelemassa muiden kojunpitäjien kanssa. Sanoin, että he taitavat olla kaikki melko väsyneitä neljän päivän tauottoman rutistuksen jälkeen. Myyjätäti naureskeli, että on kyllä melko kaikkensa antanut olo, mutta hän menee vielä polttamaan parit jointit niin kyllä sitä sitten saa rentoutua. Hassu täti. Ostin hameen, ja olen niin mahdottoman tyytyväinen siihen! Ensi vuonna se on sitten Saksassa päälläni, lupasin myyjälle.

Illalla lähdimme vielä viimeiselle keikalle, paikka olikin minulle tuttu Felsenkeller, jossa kävin viime vuonna yksin katsomassa My Dying Briden. Sal halusi lähteä mukaan katsomaan Equilibriumia, kun luonnehdin, että kyseessä on kai jonkinlainen folk metal. Odotin innoissani näkeväni ihmisten eläytyvän musiikkiin, koska en ollut ennen ollut sellaisen oikein rempseän ja nopeatempoisen metallibändin keikalla, enkä tiennyt, miten ihmiset siellä käyttäytyisivät.

Olisi kai pitänyt osata odottaa mosh pittiä. Olimme siellä ylemmällä tasanteella, ja sieltä oli ihan hemmetin hauska katsoa, kuinka paidattomat pitkätukkaiset ukot ja akat huseerasivat mosh pitissä. Käkätin taas ääneen niin onnellisena, ja tanssin sellaista ihan omituista hyppelytanssia.


Tuosta keikasta ei ollut mitenkään mahdollista saada minkäänlaista tyydyttävää kuvaa, tunnelma oli niin hektinen. Otinkin sitten pikku pätkän videoa sellaisessa kohtaa, kun ei tarvinnut itse hyppelehtiä.




Voit ehkä kuvitella, millainen tunnelma tällaisesta musiikista voi kansan keskuuteen tulla. Se oli huisia. Olin jälleen hiestä märkä ja kaikkeni antanut, kun tuolta pääsin ulos. Istuimme ikkunalaudalla odottelemassa ratikkaa, ja Sal kysyi, eikö minua palele, kun en raaskinut laittaa neuletta saati takkia päälle, vaan raahasin molempia mukana. Ei palellut. Yritin selittää, miltä tuntuu mennä ulos pakkaseen talviyönä saunan jälkeen, mutta en oikein osannut englanniksi, kun en osaisi kai suomeksikaan. Ylipäänsä kyllä englanniksi kommunikointi sujui koko viikon aikana mainiosti, aloin jopa nähdä englanninkielisiä unia taas. Kesti oikein hetki ymmärtää, mitä kirjan sivuilla seisoo, kun yritin välillä lukea mukanani ollutta suomenkielistä kirjaa.

Ja siihen loppui se meininki. Seuraavana päivänä löhöttiin ja nukuttiin vain ja vasta sitä seuraavana lähdin takaisin Suomeen. Berliinin lentokenttä on jo näin kokeneelle maailmanmatkailijalle (lol en todellakaan ole) ihan helppo nakki, jospa kokeilisin ensi vuonna lentää Frankfurtiin, Sal kun asuu siellä. Sieltä voisi tulla yhtä matkaa Leipzigiin. Noh, tässä ehtii vielä suunnitella.

Kohta pitäisi tietysti jo varata majoitus ensi vuotta varten, olen hyvin kiitollinen Salin ystäville ilmaisesta majoituksesta toki (vein molemmille kauheat kasat Fazerin suklaata ja muuta hyvää kiitokseksi), mutta kaipaan ehkä sitä hotellihuoneen omaa rauhaa. Pitää tässä alkaa jo miettiä sellaisia käytännön juttuja. Toukokuu pärähtää silmille aina ihan äkkiäarvaamatta yhtäkkiä.


Tässä vielä pieni videonpätkä, hieman yleistunnelmaa Agralta ensin lauantaina, ja sitten maanantaina. Huomaa, että maanantaina on väsynyttä, vähemmän porukkaa, ja kaikilla rennommat vaatteet päällä.