perjantai 27. kesäkuuta 2014

Rest now

Aivan liian lyhyt oli Kössi-kissan elämä! Vain 9-vuotiaana suuren kisusuvun matriarkka väsyi.


Tuntuu kummalliselta, vastahan se oli ihan muutama vuosi sitten, kun sanoin isälle ääneen toivomukseni "eikö me voitaisi hankkia kissa", ja sitten hyvin pian ihme, pieni surkea pörröinen löytökisu ojassa. Ja tuttava tuumi, minne minä tämän raukan vien? Meille tietysti!


Tästä tulee hyvin kuvapitoinen postaus.






Kössillä oli aina tapana tulla ihmisten harteille hengailemaan. Siinä oli paras paikka pitää tassut lämpimänä ja samalla ihmetellä ympäristöä. Erityisen utelias se oli isän verstashommista, se tuli usein isän harteille katselemaan, mitä äijä puuhasi. Ja pörräsi koko ajan tiellä, oli usein ihan puuliimassakin ja kaikkea.



Silloin kun vielä asuin kotona, istuskelin usein Kössin kanssa verstaalla, se selvästi kaipasi paljon huomiota, silitystä ja sylitystä, mutta ulkokissana se ei varmaankaan saanut sitä tarpeeksi. Mielestäni Kössi oli aivan erityisen kiltti ja läheisyyttä kaipaava kissaksi, se ei oikeastaan koskaan purrut edes leikkiessä, ja piti kaikista. Kiipesi aina syliin, kun vain pikku hetkeksikin istahti terassille.







Kössi teki ehkä liian monta kertaa pentuja, sitä ei koskaan leikattu, mutta se toi pennut näkösille ja niiden kanssa sai leikkiä, ei tehnyt piilossa. Se sai olla vapaasti ulkosalla, ja vaikka sen elämä varmasti oli onnellista, on ulkokissoilla silti omat ongelmansa. Sillä oli epäilemättä loisia, vaikka madottelinkin sitä välillä (samoin kuin talon kahta muutakin kissaa, sekä omaani) senkin jälkeen, kun olin jo muuttanut kotoa. Toisinaan se oli tapellut jonkun kanssa ja saanut pieniä taisteluvammoja. Korva oli vähän halki. Turkki hoitamaton ja takussa. Sellainen kuin maalaiskissat ovat.




Mutta se jaksoi syödä mahdottomia määriä lihaa kerralla, jos sitä vain oli tarjolla. Vasta viime syksynä se söi melkein kokonaisen sorsan. Sitten sen masu oli pyöreä ja kova.




Olisi se varmaan syönyt kokonaisen hirvenkin, jos vain olisi masu vetänyt.






Kössi ei aina tullut toimeen toisten kisujen kanssa kovin hyvin. Myrskyyn se tottui, se kun oli Kössin ihka ensimmäisestä pentueesta, eli melkein yhtä vanha. Ne ehtivät elää melkein koko ikänsä yhdessä. Silloin kun meillä oli Kosti, Kössi ei aina oikein tykännyt siitä, mutta kärtysi aika harvoin.



Samassa laatikossa Kössi, Kosti ja Myrsky.

Sissistä Kössi ei tainnut koskaan oikein välittää, eikä minulla ole niistä olemassakaan yhteiskuvaa.




Maitonaama.


Itkin viime viikonloppuna pienellä haudalla, muistelin, kuinka samaan paikkaan haudattiin joitakin vuosia sitten koiraystäväni, ja nyt kisuystävä. Ikävä on kova. Vaikea olla itkemättä tässä kirjoittaessakin.


Kössi tykkäsi kovasti Haltiapojastakin.

WP_20140523_002

Viimeisiä Kössistä otettuja kuvia. Vasta 9-vuotias, mutta jo niin kovin vanha ja väsy.

Toivon, että Myrsky elää vielä monta vuotta, sekin on kai jo 8.



On näköjään tullut vuosien varrella napattua melkoisen paljon kisukuvia... Meni iltapäivä rattoisasti, vaikkakin kovin haikeissa tunnelmissa näitä selaillessa.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Oke tässä otsikko hyvä eteenpäin -->

Seuraavat kuvat ovat tiistailta. Kahtena päivänä peräkkäin lolitaa, oho. Samat kengät ja paita kuin edellisessäkin.


poof9

poof8

poof7

poof5

Halusin yrittää taas jotain kampausta omaan tukkaani, ja headdress peitti sopivasti juurikasvunkin. Paitsi takaraivolta.

poof10

Kotiin tullessani vaihdoin kotiasuun, mutta olin edelleen melko tyytyväinen somaan kampaukseen, joten halusin vielä pari kuvaa. Alkaa vihdoin olla tukka niin pitkä, että voin harjoitella kampauksia. Tosin turkoosi ei edelleenkään oikein sovi kaiken kanssa.

poof2

poof3

No nyt se juurikasvukin paistaa oikein kauniisti.

poof1


Pistin tiistai-iltana taas värin päähän, vihreän, en tiedä koska alan vaalentamaan juuria... Melkein pitäisi olla äiti apuna, yksin on hankala.





Sunnuntaina lähdetään Haltiapojan kanssa pohjoiseen taasen, sillä alkaa kesäloma. Odotettavissa vähintään viikon mittainen blogitauko, tuskinpa kirjoitan enää ennen sitä. Tai ehkä sittenkin. Kukapa tietää. Sen jälkeen käymme varmaankin Ruotsin puolella nopeasti veljen ja Haltiapojan kanssa, sitten täytyy olla iskälässä, en taida juuri ehtiä hengata kotosalla.



Ja kämpänkin irtisanoin eilen. Tästä on vähän niinkuin pakko lähteä heinäkuun aikana, sain sitten uuden tai en.

Pakata melkein pitäisi. Vaan missä välissä?





keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hush

Maanantaina käytin melko runsaasti aikaa tuumiskellessani ja kokeillessani, miten käyttää luonnonvaaleaa Innocent Worldin mekkoani. Halusin olla soma ja sievä ja vaalea, jättää tällä kertaa mustan kokonaan pois ja sen sijaan lisätä hieman vaaleaa roosaa. Miten se olikin niin hankalaa, kun kaapista ei meinannut löytyä mitään juuri sellaista, mitä olisin halunnut. Lopulta olin lähes tulkoon tyytyväinen ja otin muutaman pimeän ja rakeisen ja kökön kuvan. It's art, you wouldn't understand!


iw3

iw6

iw5

iw8

Mutta sitten päätin, että pitäisi käydä ruokakaupassa, ja tulikin ahdistus. Pelko siitä, että ihmiset tuijottavat ja tuomitsevat, tarve piiloutua maan rakoon. Vaihdoin äkkiä vähemmän silmiinpistävät vaatteet, vaikka vähän harmitti, koska minulla oli oikein sievä olo. Kaupassa oli edelleen sievä olo, mutta olin silti ihan varma, että ihmisten päät olivat täynnä ilkeitä ajatuksia. Erityisesti, kun vastaan tuli kaksi venäläistä turistia (niitä on täällä paljon) ja nähdessään minut nainen sanoi jotain miehelle, ja kun katsoin silmiin, hymyili minulle. Ehkä se hymy ei oikeasti ollut oikein tekomairea ja ilkeä, mutta se tuntui siltä. Yyyh miksi ihmiset toisinaan ahdistavat niin paljon. Eiväthän ne minua yleensä haittaa. Eivät ne oikeasti mieti pelkkiä ilkeyksiä.

ix1
Sormi

ix4

ix6


Kotiin tullessa olin edelleen soma ja sievä, mutta hieman harmissani.

Joskus vastustaa.




torstai 19. kesäkuuta 2014

Ayyyyy

Olen miettinyt viime aikoina niitä neuropsykologisia testejä, jotka minulle tehtiin muistaakseni 2011. Tai 2010? Olin ollut jo pitemmän aikaa sitä mieltä, että sellaiset testit olisivat tarpeen, ja sitä mieltä oli myös eräs silloinen valmentaja/ohjaaja/entiedämikä -tyyppi, samoin äiti, epäilyksemme kohdistuivat lähinnä ADD:hen. Testeissä ei kuitenkaan ilmennyt mitään neuropsykologisiin eroavaisuuksiin viittaavaa, ja homma jäi sitten siihen. En sitten koskaan saanut mitään selitystä sille, miksi minulla on joitakin sellaisia piirteitä. Eikä sillä nyt niin ole väliäkään, jokaisellahan on erilaiset aivot, erilainen mieli, erilaiset opitut käyttäytymismallit ja elämät ja tavat pärjätä ja niin edelleen. Oikeastaan keskittymiskyvyttömyyteni ei nykyään edes juuri häiritse elämääni, mutta minua vähän jännittää, nouseeko se taas esille, kun aloitan koulun. Onneksi tulevassa koulussani ei tarvitse istua hiljaa paikoillaan ja kuunnella, vaan saan purkaa energiaani tekemällä koko ajan jotain, mutta silti hieman mietityttää. En nyt varsinaisesti murehdikaan tätä, mutta on tullut viime aikoina mieleen.



Se, mikä erottaa minun keskittymisongelmani niistä neurologisista sellaisista, on se, että minun ei ole aina vaikea keskittyä. Ymmärtääkseni perustavanlaatuinen, yksinkertaistettu selitys on siinä. Jos minulla olisi ADD, en pystyisi keskittymään koskaan kunnolla. Nykyisellään minulla on toisinaan melko suuria vaikeuksia keskittyä kun katson vaikkapa elokuvaa, tai kirjoitan blogitekstiä, tai kuuntelen jonkun puhetta. Mutta ei aina. Elokuvaa katsoessa joudun yleensä keskeyttämään sen kerran tai pari tai seitsemän, ja tekemään hetken jotain muuta. Blogiin kirjoittaessa jätän melko usein tekstin kesken ajatellakseni jonkin aikaa jotain muuta, ja siksi tekstin valmiiksi saattamisessa voi hyvinkin kestää pari tuntia. Ihmisille jutellessa yritän tosissani, ihmisiä ei voi pistää pauselle tai jättää välilehteen roikkumaan. En halua vaikuttaa töykeältä, tai siltä, ettei kiinnosta. Jos kesken keskustelun ajelehdin hetkeksi jonnekin muualle, onnistun yleensä pääsemään takaisin kärryille niin nopeasti, ettei keskustelukumppani sitä huomaa. En juurikaan ajattele näitä asioita, toimin vain niin kuin itsestäni hyvältä tuntuu, enkä ole jäänyt miettimään useinkaan sitä, kuinka suuri määrä keskittymiskyvyttömyyttä on "normaalia". Kaikillahan on välillä vaikea keskittyä, etenkin väsyneenä tai kiukkuisena.

Mitä tulee muihin piirteisiini, jotka aikoinaan antoivat aihetta epäillä ADD:ta, mitähän niitä nyt oli... Asioiden loppuunsaattamisen vaikeus, organisointiongelmat, herkkyys ja alttius ulkoisille ärsykkeille - kuten äänet, hajut, tuntemukset iholla, valot - sisäänpäinkääntyneisyys, impulsiivisuus ja sitten niitä jotain sensorisia juttuja yms., olen huomannut, että osa niistä on hieman laimentunut viime vuosina. En tietenkään ole enää aivan yhtä herkkä, impulsiivinen ja ailahteleva kuin teininä, murrosikäiset nyt vain tuppaavat olemaan sellaisia. Pienet vastoinkäymiset kylläkin ovat edelleenkin ihan käsittämättömän suuria, se voi olla jopa naurettavaa jälkeenpäin miettien, mutta siinä tilanteessa ihan hirveää. (Kuten tuossa iltapäivällä kävellessäni vesisateessa, unohdin sateenvarjon, oli vain ohut takki päällä, jouduin melkein paniikkiin tuntiessani vesisateen kastelevan vaatteeni läpi asti, en tiennyt mitä tehdä, tuijotin kenkiäni ja halusin kotiin ja halusin itkeä ja halusin vain poispoispois tilanteesta, enkä tietenkään osannut selittää yhtään Haltiapojalle miksi minulla oli niin hankalaa, ja tiuskaisin puhelimeenkin aika ikävästi, kun äiti soitti...)

Olen oppinut lukemaan ihmisten kehonkielen viestejä mielestäni paremmin, sanomattomia sanoja. Olen oppinut juttelemaan ihmisille melko rennosti, olemaan hieman, tai aika paljonkin avoimempi, ja hillitsemään päähänpistojani. Kaipa minä olen ihan rehellisesti kypsynyt, aikuistunut.

En möläytä ihan jokaista hölmöä ajatusta kaiken kansan kuuluville, jos en tiedä, miten puolitutut ympärilläni reagoivat siihen. En oleta, että kaikilla on samanlainen huumorintaju kuin minulla. Yritän olla haukkumatta toisia. Yritän pitää keskuteluun liittymättömät ajatukset omana tietonani. Olen myös onnistunut kohottamaan itsetuntoni varsin hyvälle tasolle ja olemaan murehtimatta ihan niin paljon.

Hemmetti, eihän minulla oikeastaan ole enää juuri minkäänlaista hätää näiden "ongelmien" kanssa.




Samapa tuo, mistä nämä piirteet johtuvat. Ne ovat minun päässäni, joten ne ovat todellisia, tulivatpa ne mistä vain.

Viime syntymäpäiväkseni äiti lahjoitti minulle kirjan HSP - Highly Sensitive Person. Paitsi että se taisi olla suomeksi? En tiedä missä koko kirja on! Olen niin organisoitu katsokaas.

Minun pitäisi ihan totta lukea sitä varmaankin. Tulin tässä kirjoittaessani pohtineeksi, että eivätkö kaikki nuo piirteet, joita luettelin, liity hyvin vahvasti myös tähän ihmistyyppiin? Luulen, että olisi ainakin ihan hyväksi lukea ja ottaa selville. It's worth a shot.

Erityisherkkyydestä lisää vaikkapa täällä.


Myöskin se, että olen yliherkkää muunmuassa kofeiinille, alkoholille ja käytännössä kaikille lääkkeille, on jo aika vahva merkki. Olenhan minä miettinyt tätä ennenkin, mutta unohtanut koko jutun, kuten tapanani on, tähän asti.

En edelleenkään tiedä, mistä erityisherkkyys johtuu. Ehkä aiheesta lisää sitten siinä kirjassa. Hiivatti kun nyt menee sekavaksi, punainen lanka on taas ihan hukassa, pyörin vaikka kuinka monessa välilehdessä vuorotellen ja pohdiskelen ja yritän pitää tekstin kasassa. Jospa ihan vain tyylikkäästi jätän tämän tähän.




Ja kisukuvat todellakin ovat tärkeä osa tätä postausta. Kyseessä on Arokissa, pallaskissa.



 Ei kestä kiitellä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

It makes no sense at all

Koska silloin International Lolita Dayn aikaan en päässyt lolitoimaan, korjasin tilanteen eräänä toisena päivänä, kunhan hupsuttelin yksikseni kotona. Olen tuumiskellut Fanplusfriendin mekkoani, se oli ihan ihka ensimmäinen lolita-asiani silloin joskus, ja käytän sitä kovin harvoin, vaikka se onkin tärkeä. Mitenköhän voisin koordinoida sen uusilla, jännillä tavoilla?


mo1

mo3

mo4

Uusi alushame ainakin auttaisi.



Perjantaina, kun oli se 13. päivä ja täysikuu, eli noitien päivä, olin noita. Kuvat kylläkin otin vasta sunnuntaina palatessani iskälästä kaupunkiin, koska minulla oli tismalleen samat vaatteet päällä kuin perjantaina kaupungista sinne lähtiessäni, vain meikit puuttuivat. Iskälässä pidetään kumppareita ja lampaankakkavaatteita.

witch1

witch2

witch3

witch4

witch5

witch6

Ja todellakin, perjantaina käydessäni kirpputorilla siivoamassa pöytääni, pieni poika tuumasi ohi kävellessäni "tuolla menee noita!"

Mission accomplished.





Lampaat ovat päässeet ulos nauttimaan tilavammasta elämästä ja tuoreesta ruoasta.

DSCN0086

DSCN0079

Ne pitävät voikukista.



Sain nyt postissa sen virallisen hyväksynnän kouluun. Plus tiedot maksuista auts. Kallista lystiä, mutta on sitä ennenkin pärjätty.