Elämän ämpärilista

Näköjään kela on myöntänyt minulle nyt sen työkyvyttömyyseläkkeen. Se, mistä on ollut puhetta lääkärien ja hoitajien kanssa jo muutaman vuoden ajan. Se, mikä on stressannut ja mietityttänyt. Ja se, mitä olen myöskin toivonut, koska sitä ei tarvitse hakea vuoden välein uudestaan, se ei edellytä minulta mitään kuntoutussuunnitelmia, sitä ei voi ottaa minulta pois, ja sen ohella voi vaikka yrittää tehdäkin jotain mistä saisi tuloa, eikä tarvitse stressata sitä, että sen tekemisen pitäisi elättää minut kokonaan.

Tämä tuli niin yllättäen. Huomasin, että tässä lausunnossa oli jotain erilaista, mutta en ihan täysin tajunnut, ennen kuin viime yönä vertasin sitä vuoden takaiseen. Niin koruttomasti ilmoitettu vain. Se, mitä olen odottanut.

Mitä nyt?

Miten lähden toteuttamaan seuraavia tulevaisuudenhaaveita? Jotenkin tuntui, että kaikki riippui tästä, ja nyt tämä on selvä ja rasti ruutuun, mutta riippuiko kaikki tästä sittenkään.

To do list:

1. Synny autistiseksi tytöksi 
2. Masennu ja traumatisoidu
3. Mene mielenterveyshoitoon
4. Jätä monta koulua kesken
5. Syrjäydy
6. Yritä
7. Älä yritä
8. Yritä sittenkin
9. Älä sittenkään yritä
10. Kuntoudu
11. Ei onnistunut
12. Saa autismidiagnoosi
13. Jää työkyvyttömyyseläkkeelle
14. Yritä jotain ihan täysin muuta

???

Olen minä sitä miettinyt jo vuosikausia, että mitähän se minun elämäni sitten ihan lopulta voisi olla, mille rupeaisin, millä täyttäisin vuoteni jotta saisin joskus sitten katsoa kätteni jälkeä ja sanoa, että tuli tehtyä jotain. Se vain jotenkin katoaa otteestani, lipuu sormien välistä pois joka kerta. Kaikki mitä yritän. Täytyy yrittää vielä. Uudestaan ja uudestaan. Eihän tässä muukaan auta.

Eläminen itsessään vain tuntuu niin kovasti yrittämiseltä. Jokainen päivä on homma. Se, että ruokin itseni, pidän huolta henkilökohtaisesta hygieniastani, täytän sosiaaliset tarpeeni, ja ehkä jopa huvituksen tarpeeni. Siinä on minulla työsarkaa, ja minun on vaikea käsittää, miten joku voi jaksaa vielä sen lisäksi tehdä useita tunteja päivässä jotain muutakin.

Elämä itsessään on arvokasta. Se minun täytyy muistaa useammin. Minunkin, minäkin, vaikka en tuota kapitalismille rahaa, tai tee suuria tekoja, tai sano suuria sanoja, tai kosketa ihmisten sydämiä radikaalilla tavalla. Minäkin.

Sosiaalisia ja huvituksen tarpeita täyttämässä päivänä muuanna

Wenn die Stille wieder kommt

Edellisestä blogipostauksesta on kuukausi, melko tarkkaan. On tullut totaalisen rehellisyyden aika elämässäni, tuntuu hyvältä olla täysin avoin ja suora, tai ainakin niin paljon kuin suinkin mahdollista. Jatkan samalla linjalla blogissa nyt. Juuri nyt. En ole koskaan uskaltanut kirjoittaa näistä asioista, vaikka muuten kirjoitankin välillä nolostuttavan avoimesti kaikesta. On perjantain ja lauantain välinen yö, maanantaina lähden junalla kohti Helsinkiä ja keskiviikkona lennän Saksaan, WGT kutsuu jälleen. En ole ehtinyt stressata tai edes kovasti miettiä koko matkaa, elämääni ilmestyi yhtäkkiä yllättäen häiriötekijä. Annan tuolle häiriötekijälle vaikka täällä nimen Jokipoika, ja muistan nyt että edellistä postausta kirjoittaessani mieleni perukoille oli juuri ja juuri nousemassa hämärä tietoisuus siitä, että o-ou saatan pitkästä aikaa ihastua.

Tämä on ollut hieman ongelmallista. Nimittäin siksi, koska en ollut uskaltanut käsitellä monia asioita, ja olin sulkenut itseni tekopyhään kylmyyden kuplaan. En suostunut näkemään sitä, enkä tiedostamaan sitä, halusin vain suojella itseäni kaikelta. Mutta sydämen asiat eivät kysy lupaa eivätkä anna ennakkovaroitusta. Olen itkenyt pelkojani pois ja päättänyt uskaltaa ihan oikeasti, avautua sykkyrästäni. Joiltain osin en ole kovinkaan tunnekypsä ihminen, ja se olisi nyt vähän niinkuin työn alla, projektini tällä hetkellä. Opettelen luottamaan ja kertomaan ja kuuntelemaan.

Se on pelottavaa. On helppoa kylmettää itsensä ja tuudittautua yksinäisiin harhakuvitelmiin, että tällaista tämän kuuluukin olla ja olen ansainnut tämän.

Muutoksia on ollut meneillään. Nyt aion kumminkin pari päivää keskittyä ihan vaan pakkaamiseen ja projektien valmiiksi saattamiseen, jotta pääsen hyvin valmistautuneena matkaan, ja koska Jokipoikakin lähti omille teilleen vähäksi aikaa, häiriötekijäkin on hetken poissa. Sitä tulee miettineeksi, kuinka paljon voikaan yhtäkkiä ikävöidä, vaikkei oikeastaan edes tunne, kun joutuukin olemaan pari viikkoa erossa. Ihan hassua ja omituista. Ja niin, pelottavaakin. Pelottavaa.

Saksaan on luvattu hellettä, en löydä biksuja, liian iso tyllihame törröttää matkalaukusta ulos, kaksi kiloa meikkiä pussissa, ja niin paljon olisi kirjoitettavaakin. Aion aloittaa tarotpäiväkirjan, jotta pysyn kartalla siitä mitä kortit missäkin vaiheessa sanovat. Minulla on jo hyvä hieno kirja. Minulla on jo ensimmäinen merkintä sinne mielessä. Mutta en saa avattua kirjaa ja aloitettua, kohta en enää muista sitä yötä kun luin kortteja ja itkin. Onneksi kirjoitin siitä silloin päiväkirjaan muutaman sanan. Mietityttää kovasti, mietityttää. Mieleni tekisi kysyä tarkennusta. Vaan pelkään sitä viimeistä korttia, miekkoja, hieman varuillani, hieman huolissani. Eihän sitä koskaan tiedä.

 Värjäsin tukan vihreäksi, kuten suunnittelin. Olen miettinytkin sitä jo siitä asti kun sen lyhyeksi leikkasin, puolitoista vuotta. Päätin kokeilla, josko se tarttuisi valkaisemattomaan neitsythiukseen, ja kyllähän siitä vihreä tuli.

Löysin kirpparilta vihdoin New Rockit, päätin jo ainakin vuosi tai pari sitten, että jonain päivänä ne vielä kirpparilla tulevat vastaan. Oma koko ja 20 euron hinta, ask and you shall receive. Eventually.

Mäyränkalloprojekti on maseroitunut koko talven, nyt se on viimeisessä vaiheessansa.

Äitienpäivänä puin jonkinlaista lolitaa, ja mietiskelin, että miksihän tänä vuonna en ole pukeutunut siihen juuri lainkaan. Olen kyllä myynyt muutamia juttuja pois, muunmuassa yhden harvoista brändimekoistani, joten jospa vielä tänä vuonna saisi hankittua sitten jotain uutta tilalle.

Vein Riesan torstaina kesälomalle isän luo, nyt on tyhjä ja kisuton koti, yksinäistä ja ankeaa. Herätessä katson ensimmäisenä kohti tyynyä jossa kisu aina nukkuu, mutta katseeni kohtaakin vain tyhjän, kylmän tyynyn. Tähän kyllä tottuu äkkiä taas.

Yritän tänä vuonna saada enemmän kuvia Saksasta, vietän siellä kumminkin vähän pitemmän ajankin nyt, eli viikon, mutta mitään en lupaa.




Mietiskelin kauan aikaa, miten pojan nimeäisin täällä blogissa, koska nyt kerran asiasta halusin kirjoittaa. Päädyin jokiassosiaatioon siksi, koska koen olevani puro siinä rinnalla. Mieleeni nousivat myös hölmöt muistot lapsuudesta, kaikki liittyy toisiinsa, tokihan, en vain pysty sitä selittämään mitenkään järkevästi.

Halloween x 3

Kolme päivää Halloweenia!

Lauantaina Kitaconissa Kemissä:

Kaimani kanssa päätimme laittaa mätsäävät asut, koska molemmat omistamme sarvet Talking To Myself Jewelryltä. Ostimme ne kesällä Helloconista, ja sanoin jo silloin, että joskus pitää mätsäillä. Nyt tuli se hetki. Ja se, että meillä oli sama hame päällä eri värisinä, oli itse asiassa vain onnellinen sattuma!

Oli ihanaa käydä, ei niinkään itse conin takia, vaan miitin, kamujen, ja uusiin ihmisiin tutustumisen takia! Oli hauska tavata myös Freakyangel! Ja sain soman kortin Rotta Ruususelta <3

Piilaritilauskin ehti tulla sopivasti, niin sain somat silmät päähän viikonlopuksi.

Sunnuntaiksi oli sovittu pieni miitti kotikaupungin tyyppien kesken, mutta puolet, eli kaksi, ei ehtinyt paikalle koulukiireiden takia. Kahdestaan sitten Tiripin kanssa taas miittailtiin, askarreltiin nukkehommia (koska hänpä sai vasta ensimmäisen BJD:nsä!), syötiin hyvää piirakkaa ja keksejä, ja otettiin parvekkeella asukuvat. Kyseessä oli yhtä aikaa halloween-, nukke-, askartelu- ja lolitamiitti. Neljä kärpästä jne.

Olin shiro lolita -kummitus, tai jotain sinne päin. Tällä kertaa laitoin tarpeeksi alushameita, kun harmitti helman lättänyys edellisenä päivänä!

Maanantai oli tietysti se varsinainen the päivä. Meillä oli täällä asumisjutskapaikassa jotain juhlan tapaista, katsottiin Paranorman (minun ehdotukseni ja DVD:ni) ja mässytettiin namia.

Päätin että go big or go home, ja laitoin päähän ensimmäistä kertaa tämän peruukin, joka on ehkä kaikkien aikojen mestariteokseni:

En tiedä olenko noita, vampyyri, Cruella De Vil, Elvira, Patricia Morrison, Morticia Addams, vai mikä. Vähän kaikkea kai. Mutta en ole pitkiin aikoihin tuntenut itseäni yhtä upeaksi ja itsevarmaksi, ihan totta. Onneksi yksi ohjaajista suostui ottamaan muutaman asukuvan. Jos minulla olisi aikaa ja voimia, näyttäisin tältä ehkä melkein joka päivä.

Juhlan jälkeen en pystynyt ottamaan vaatteita, peruukkia ja meikkejä pois, vaan ihastelin itseäni peilistä vähän väliä illan mittaan. Hah.

Muistutus siitä, miltä peruukki näytti alun perin

Viime aikoina onkin taas alkanut musta viehättää, vaikkei ehkä uskoisi, kun 2/3 näistäkin asuista oli vaaleita. Mutta johan sitä vaaleaa kautta riittikin tarpeeksi pitkään! Luulin jo, että tämäkin talvi menee valkoisissa, mutta... sitten yhtäkkiä ajauduin kaivamaan mustat noitavaatteet varastosta ulos, ja ihastuin tummiin huulipuniin. Olo on jotenkin ihan erilainen kuin pitkiin pitkiin aikoihin, terävämpi, levottomampi, luovempi, suurempi. Jaksan taas kuunnella äänekästä musiikkia, jaksan taas näpertää ja maalata, olen koko ajan aivan liian innoissani.

Suihkussa ehtii mietiskellä asioita, ja siellä se oivallus sitten tänään iski: Lopetin keltarauhashormonit muutama kuukausi sitten. Mikä muu minun pään sisäisen maailmani olisi näin nopeasti ja vahvasti muuttanut? Tältäkö tuntuu elää ilman sitä kroonista masennusta? Nukkuminen on vaikeaa, liikaa energiaa. En palaa hormonaaliseen ehkäisyyn enää ikinä, vaikka endometrioosi menisi miten pahaksi. On pakko keksiä jotain muuta, särkylääkkeet sentään ovat onneksi olemassa. Olen ylipäänsä masennukseen taipuvainen, ei todellakaan tarvita mitään ylimääräistä sitä taipumusta ruokkimaan.

Sisälläni palaa taas tuli. Elämän tuli. Luulisin. Toivottavasti.



Ja kuten olen blogissa todennut ennenkin, palaan mustiin vaatteisiin aina silloin, kun minulla on parempi olla. Niin näköjään nytkin.

Pumppu hakkaa ilosta, kun mietin näitä juttuja. On tapahtunut muutakin, muutoksia, murroksia, oivalluksia, hengitän syvemmin ja näen pidemmälle.

Noin niinkuin kuvaannollisesti,

oikeasti pitäisi käydä näöntarkastuksessa

ja hankkia uudet lasit, koska en näe.

Mutta nyt meni ohi aiheen. Ää.

Spoop

Tämän juhlan spookyt asuni tulevat tässä!

Eilen nuortenryhmän Halloween-juhlissa. Siellä sai ilmaista pitsaa, ja olin leiponut sinne edellisenä päivänä jättikasan pumpkin spice kuppikakkuja (en maksanut tarvikkeista itse), ja katsottiin Frankenweenie. Juuri kukaan ei ollut pukeutunut, yhdellä ohjaajista oli noidanhattu, ja yksi tyyppi oli Mad Max, sillä oli cool nahkatakki. Voitin pienen tietovisan, koska tottahan toki tiedän eniten Halloweenista, palkinnoksi sain tietysti karkkia. Sain asustani paljon kehuja, se tuntui mukavalta. Halusin jotain mukavaa ja simppeliä, mutta juhlaan sopivaa.

Heitin meikin ihan lonkalta, mutta siitä tulikin aika kiva. Glitteri on tärkeää.

Tänään sitten miitattiin parin tyypin kanssa röyhelöinnin merkeissä. Käytössä suurempi noidanhattu, se ikivanha, mutta koristelin sen tyllillä ja jättirusetilla, asensin vielä nauhatkin jotka voi solmia niskaan tai leuan alle, ettei tipu. Kävimme kahvilassa, joenrannassa kuvaamassa, ja toisessakin kahvilassa. Hyvä päivä. Herätimme kaupungilla paljon kummastusta ja ihastustakin. Teasea oli sarvekas demoni, toinen tyyppi oli pastelliprinsessa.

Tämä Fanplusfriendin mekko oli silloin aikoinaan (2010?) ihan ihka ensimmäinen lolita-asiani. Ostin sen huuto.netistä muistaakseni viidellätoista eurolla, eikä minulla ollut alushametta tai asusteita tai sieviä kenkiä tai mitään, mutta käytin tätä silti ihan mielissäni. Ah muistoja. Helmasta löytyy vihreänä glitteröivä vanha kynsilakkatahra.

Lempparikuva

Toinen lempparikuva

Kolmas lempparikuva

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä huuliin tuollaiset pikkuiset kärjet, jotka tekevät hymystä ihan vähän leveämmän ja creepymmän. Glitteri on taas tärkeää.

Vertailun vuoksi asuni vuodelta 2011, sama mekko, sama hattu ja sama kaulakorukin näköjään oho!

Onko edistystä tapahtunut?


Muistakaa polttaa kynttilöitä esi-isille tänä yönä! Kynttilä myös pitää haamut ja demonit poissa kodistasi. En saa polttaa sisällä, mutta laitoin parvekkeelle palamaan.