torstai 31. lokakuuta 2013

Suuri juhlapostaus

Riesan mielestä koko Halloween on ihan höpöhommia!

DSCN9231

DSCN9243
You have got to be kitten me right meow!
DSCN9237

Tämän illan vietän yksin kotona kauhuleffojen ja uusien pelien kanssa (Steamin Halloween-alennukset innostivat minutkin pelaamaan pitkästä aikaa), ja Riesa pörrää ympäriinsä uuden oranssimustan pallonsa kanssa ja ottaa sitten torkut.

video

Huomenna sitten taitaa käydä niin köpelösti, että tieni vie taas kerran baariin! Siis jo neljättä tai viidettä kertaa tänä vuonna! Ei huolta, alkoholia tuskin tälläkään kertaa tulen juomaan tilkkaakaan.

Hyvää kummitusten yötä kaikille.

tiistai 29. lokakuuta 2013

As much as you like

Tänään oli pitkästä pitkästä aikaa lolitapäivä. Tajusin, etten ollut käyttänyt tätä hametta ties kuinka pitkään aikaan. Ainakin se oli päälläni HelLo conissa helmikuussa, en ole varma onko sen jälkeen raukka edes nähnyt päivänvaloa. En viitsinyt laittaa peruukkia, joten hattu sitten.


En minä oikeasti ihan noin vähissä vaatteissa kulkenut, oli päällä vielä neule ja ulkona villakangastakki. Mutta nyt on kyllä aika lämmin sää, lumi suli pois ja vettä sataa.


Illan olenkin viettänyt rattoisasti (not!) peruukkihommissa.


Kuten viime vappuna miitissä otetusta kuvasta voi huomata, musta peruukkini oli aika kurjassa kunnossa. Ja nyt vasta sain aikaiseksi tehdä asialle jotain. Paha paha minä.


Pesin sen shampoolla ja liottelin hoitoaineessa. Sitten olikin karseimman homman vuoro. Käytin tunnin keittiön lattialla ikävässä asennossa kiroillen kammaten peruukkia joten kuten siedettäväksi. Ai jumankekka. Vieläkin kiukuttaa. Ei se siitä paljon miksikään muuttunut, on yhä aika ruma ja homssuinen. Kampakin katkesi, mutta sitä vähän uumoilinkin kun tuntui niin heppoisalta romulta.


Kaikenkaikkiaan turha ja turhauttava projekti. Saa nähdä sitten kun se on kunnolla kuiva, että tuliko siitä edes käyttökelpoinen. Voisin suihkutella vielä lisää hoitoainetta ja kampailla, mutta en juuri nyt taatusti jaksa. Seuraava mahdollisuus olisi sakset, pahimmat homssulatvat pois nips naps.

Oma syyni kun en ole pitänyt peruukista huolta ennemmin.




perjantai 25. lokakuuta 2013

Arkiston aarteita

En ole nukkunut koko yönä, sen sijaan olen käyttänyt suurimman osan siitä kaivellen pölyisiä vanhoja kuva-arkistojani. En muista enää miksen mennytkään nukkumaan silloin kun olin menossa. Ei voi muistaa niin kauas. Ainakin tästä päivästä tulee upea, siis siinä tapauksessa että selviän yhtenä kappaleena kuntoutukseen asti. Mitä vähän epäilen.



Olisihan sieltä kätköistä löytynyt vaikka millä mitalla hämmentäviä kuvia, mutta aion nyt vain jättää tämän yhden tähän selittämättä sitä yhtään mitenkään.

Hyvää päivänjatkoa.

torstai 24. lokakuuta 2013

Dream Circus

At first I was like:





But then:




And then:







Jasminator väitti, että minä ja Riesa muistutamme toisiamme. Olemmehan me kyllä molemmat aika fab.


Yhyy en ole käynyt kaupassa kohta viikkoon ja silloinkin kun viimeksi kävin, en muistanut ostaa ruokaa. Ei vain hotsita lähteä tuohon 50 metrin päähän Prismaan. Alkaa varastot kohta loppua kaapeista. Tai no, olisihan siellä tölkillinen Pilsner Korvia ruattista omnom, mutta minulla ei ole purkinavaajaa eikä huvita alkaa mitään veitsellä värkkäämään. Ei kestäisi kuin vartti hakea kaupasta avaaja ja ehkä leipää. Muttakun en tahdo! Pakkasessa taitaa olla vielä pari kevätkäärylettä, ja riisiäkin on... Kyllä minä huomenna... Ensi maanantaina... Ostan sitten ruokaa.

Niin ja onhan minulla kaamea kasa kuppikakkuja yhä! Niillä pärjää!


Löysin myös taas miellyttävyyksiä:


Raha-asiat (=Kela) kusee mutta onneksi minulla on silti kivaa.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Walk away

Huomaa taas kuinka talvi tulee ja päivänvalo loppuu eikä huvita kuvata sisätiloissa. Samoin huulet rapsahtivat halki heti kun pakkaset laskeutuivat yllemme. Ihan kohta siirrytään talviaikaan, muututaan apaattisiksi ja väsyneiksi, lähdetään aamulla pimeän aikaan ja tullaan kotiin pimeän aikaan, ja suunnitellaan joulua. Vaan eipä aikaakaan kun ollaan jo talvipäivänseisauksessa ja ihmetellään "oho, no nythän se päivä alkaakin jo taas pidetä!" Niin käy joka ainoa vuosi. Minulle ainakin, ja monelle muulle myös.

Tässä vuodenajassa on aina jotain surumielistä. Kun syksy on vielä värikästä ja toimeliasta ja raikasta, ensimmäisten talvipäivien myötä elämä muuttuu hiljaiseksi, hitaaksi ja jaksamattomuudeksi. Sitten kun kylmään ja lumeen tottuu, muutamassa viikossa, se alkaa jo tuntua luonnolliselta elämänmallilta, eikä enää sureta. Kunnes helmikuussa taas siristelee silmiään auringonvalossa ja hoksaa, että voisihan sitä joskus tehdäkin jotain, käydä vaikka ulkona ihan vain sen ulkoilman ilosta.

En voisi kuuna kullan valkeana kuvitella muuttavani etelämmäs, missä vuodenaikojen vaihtelu ei ole näin radikaalia. Ainakaan loppuelämäkseni. Se on aina yhtä ihmeellistä ja maagista, kuten myös ihmisolennon sopeutumiskyky.




Eilen tukka oli vielä noin kovasti haalistunut. Eipä se kai niin kuvissa näy, mutta minua se jo vähän ahdisti, vaan onneksi huivi pelasti.






Tänään tukka onkin jo huomattavasti eloisamman värinen.




Nämä kuvat eivät kyllä näyttäneet yhtään tältä siinä vaiheessa kun niitä muokkasin. Blogger se kai taas parantelee niitä itsekseen. Kuvien laatu ei kyllä alun perinkään ollut mikään loistava.



Ba dum tshh

PS: Kissat ja laatikot.



maanantai 21. lokakuuta 2013

Aika jäätävää hei

Eilen ehdin veljen mukaan nopsalle reissulle iskälään, kun yövieraani lähtivät jo keskipäivän aikoihin ajelemaan kohti Oulua. Onneksi ehdin, koska järvi oli juuri täydellinen luisteluun! Sääkin oli muuten mitä parahultaisin, mutta jäätävä pohjoistuuli vähän hankaloitti hommaa. Ei vaan muuta kuin kelkkahaalari niskaan, niin siellä pystyi olemaan. Tosin polvisuojaimia olisin kaivannut, nyt on polvi aivan mustana ja paskana. Ja muutenkin kun ei ole tuota liikkumista tapana harrastaa, meinaa nyt lihakset olla jumissa tämän urheilusuorituksen jälkeen.

Meidän kotijärven jää oli kymmensenttistä ja vahvaa, ei inahtanutkaan mistään pomppimisesta, mutta emme sentään ihan keskelle järveä uskaltaneet lähteä kokeilemaan. Rantoja pitkin oli aivan tarpeeksi hyvä luistella menemään. Syksyn luisteluaika kestää vain siihen saakka, kun lumi peittää jään, ja se on joka vuosi yhtä hauskaa hommaa, kun pääsee halutessaan vaikka kiertämään koko järven. Sitten talvella jos auraa jonkin alueen sinne, ei ole yhtä jännää mennä sitä ympäri vain.






Kössikin pääsi vauhdin huumaan. Nappasin sen syliin rantaan lähtiessäni, eikä sitä kyllä häirinnyt olla kyydissä luistellessani. Ulkokissaa ei pikku tuulet ja pakkasetkaan haittaa. Kun laskin sen jäälle, se ei edes ihmetellyt liukkautta, tai lähtenyt pötkimään karkuun, hengaili ihan rauhassa siinä hetken vain ja sitten lähti takaisin pihalle. Kissat osaavat olla niin itsevarmoja.


video

"Värkkää nyt ko mie kuvvaan!"


video

Tosiaan myötätuuleen mennessä ei tarvinnut edes luistella, mutta vastatuuleen sitten olikin varsin pirullista yrittää ähistä eteenpäin.

video

Lopussa J:n ottama video, se yritti saada kuvattua tuulen mukana lenteleviä jäähippusia.

Toivoisin kovasti, että vielä ensi viikonloppunakin pääsisi jäälle. Tosin lupasivat lämpimiä päiviä ja vesisadetta, joten saattaa jäädä haaveeksi.

Olipa tapahtumarikas viikonloppu. Noin niinkuin yleisesti ottaen viikonloppuihini verrattuna. Leivoin kuppikakkuja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, ja eilen illalla autossa J:n kanssa oli hyvät keskustelut siitä, millaista olisi olla kaikkivoipa. Tänään äiti kävi kylässä, toi kasvislasagnea ja syötin sille kuppikakkuja ja puhuttiin mielenkiintoisista asioista ja ihasteltiin kun Riesa oli niin hieno. Maanantait ovat minulle viikonloppua nykyään, koska silloin ei ole arkipajaryhmäpäiväjutskia, mutta huomenna onneksi pääsen tekemään projektiani loppuun ja sellaista. Nyt saattaisi olla taas vaihteeksi kauhuleffan aika.... Mutta minkä?

lauantai 19. lokakuuta 2013

Take away these hands of darkness

Istuin tuossa saunassa, jolloin aina ajattelen paljon kaikenlaista kuten asiaan kuuluu, ja mieleeni tuli vuoristoradat.

Muutaman viime vuoden aikana on ollut juuri sellainen loputtoman pitkältä tuntuva nousu, kun vaunu matelee jyrkkääkin jyrkempää rataa ylöspäin tuskastuttavan hitaasti "ka-klank, ka-klank, ka-klank". Ja huippu on ollut niin kaukana ja korkealla, että se on sekoittunut jonnekin pilvien sekaan, näkymättömiin, eikä ole voinut tehdä muuta kuin odottaa, katsella hitaasti ohi lipuvia maisemia ja tuntea, niinkuin olisi täysin pysähtynyt paikoilleen. Olen pelännyt, ettei vaunu koskaan saavuta radan lakipistettä. Tai että se lähteekin jopa yhtäkkiä kiitämään taaksepäin, takaisin alas, ja syöksyy tuhoonsa.


Olen täysin varma siitä, että olen juuri nyt vuoristoradan laella, minulla on puoli sekuntia aikaa killua jossain painottomuuden rajoilla ja vilkaista ympärilleni, ennen kuin vaunu lähtee hurjaan syöksykiitoon kohti tuntematonta. Hetkeäkään ei ole hukattavaksi, mutta toisaalta en voi tehdä muutakaan kuin katsoa ja odottaa, millainen alamäestä tulee. Muutoksen voi aivan haistaa ilmassa, päässä humisee näin korkealla, ja mielen valtaa epäusko siitä, että siinä se ylämäki nyt oli. Tässä puristan turvakaidetta rystyset valkoisina, samalla peläten ja odottaen pahinta, mutta myös innostuneena tirskahdellen. Kohta, ihan kohta se paras osa tulee! Sitten saan nostaa kädet ilmaan - jos suinkin uskallan - ja vaikka kiljua keuhkojen täydeltä.

"HUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA TÄMÄ SE VASTA ON ELÄMÄÄÄÄÄÄÄ!!"




Tuntuu kyllä vähän siltäkin, että nyt on ollut niin pitkä ja puuduttava nousu, että jos tässä elämän vuoristoradassa tulee vielä yhtäkään samankaltaista, vaunu ei ehkä pääse ihan sinne ylös asti. Toivon mukaan tulevat nousut ovat vähän pienempiä.


Juuri nyt kuitenkin en voi kuin odottaa malttamattomana. Pelottava alamäki tulee, riuhtaisu vatsanpohjassa, ja sen mukana tulee mitä on tullakseen, ja vaikka pelottaa, tahdon vain nauttia kyydistä mahdollisimman täysillä. Ja sitä ennen tahdon paistatella juuri tämän ohikiitävän hetken kauneudessa ja harmoniassa, täydellinen pikkuruinen tuokio, joka ei koskaan palaa.

En voi kuin vuodattaa pari kiitollisuuden ja helpotuksen kyyneltä.



Tarot-kortit lupasivat, aivan päivänselvästi, kaiken mitä tarvitsen, eivätkä ne koskaan ole olleet väärässä. Minä olen alkanut luottaa niihin. Minä puristan pakkaa rintaani vasten ja hengitän raskaasti. Se on tulossa, tulevaisuus on tulossa, minä olen valmis, vihdoinkin, kiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitos

Ne lupasivat. Minua pyörryttää. Tämä odottava jännittynyt hetki on täydellinen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Magical

Toissapäivänä, kävellessäni hautausmaan poikki hakemaan postista paketillisen herkkuja, kuvasin vähän maisemia. Lumi oli satanut edellisenä iltana, eikä se muuten vieläkään ole sulanut pois. Aurinko paistoi ja sai ne harvat vielä keltaisena olevat puut loistamaan, ja teki maailmasta täysin maagisen. Olin ihan onnessani koko päivän monesta syystä, mutta enimmäkseen juurikin sään vuoksi. Täydellistä.














Huomenna tulee yövieraita kaksi! Minulla ei - äitiä lukuunottamatta - käy vieraita kuin ehkä pari kertaa vuodessa, ja nyt vähän jänskättää.

Tänään olin kuntoutuksessa, vaikken ole aikaisemmin siellä perjantaisin ollutkaan. Tosin nukuin pommiin, ja menin sinne vasta puoli kahdeksitoista sitten, mutta oli vähän turhahko reissu, koska siellä katsottiin vain leffa. Kökkö leffa vieläpä. Sisko tahtoisin jäädä oli se. Jotenkin itseään toistavia nuo kaikki hemmetin kuvaukset teineistä jotka irrottautuvat vanhemmistaan ja plaa plaa plaa. Loppua kohden tuntui, ettei se pätkä ikinä pääty. Mutta on sitä nyt huonompiakin nähty! 2/5 would not recommend.

Nyt keitän nuudeleita ja paistan kevätkääryleitä. Vähän niinkuin unohdin ostaa kaupasta ihmisten ruokaa, kun keskityin kisunruokaan ja leipomistarvikkeisiin, mutta ainahan kaapista ja pakkasesta jotain löytyy.