torstai 26. helmikuuta 2015

Maybe not from the sources you have poured yours

Tööt. Lähden jo tänään pohjoiseen. Eilen oli ihan kamala päivä. En edes jaksa yrittää selittää järkevästi. Aamu alkoi kamaluudella, jatkui kamalampana, kaikki soittelivat hysteerisenä, äiti oli hysteerinen, hoitaja jankutti ja jankutti puhelimessa ja pakotti lääkäriin...

Kätkin suolaiset ja pöhöttyneet kasvot hupun sekä meikin suojiin. Istuin odottamassa lääkäriä 25 minuuttia itkua pidätellen. Pidin taskussa pientä kettupehmolelua ja se auttoi vähän. Lääkäritädillä oli oikein lempeä ääni.

DSCN5705


pff3


Mutta ei eilinen kokonaan kamala päivä ollut, lääkärin jälkeen lähdin Halpa-Halliin ja siellä oli hyvät alennukset. Löysin vihdoin sellaisen superpehmoihkujättineuleen jota olen halunnut, ja maksoin huimat kolme euroa.


20150225_194552


pff4



Olin tiistaina koulussa, mutta en maanantaina, enkä eilen, ja lääkäri käskikin loppuviikoksi sairaslomalle. Melkein itkin tänäänkin sossussa, ehkä ne olisivat antaneet enemmän rahaa jos olisinkin itkenyt. Tänään iltapäivällä sen tädin pitäisi soittaa ja kertoa, saanko tarpeeksi, että pystyn pitämään tämän kämpän koulun loppuun asti. Ehkä olisi pitänyt kertoa tarkemmin, tismalleen miksi en pysty asumaan asuntolassa. Noh, myöhäistä. Sossutäti sanoi, että on ensisijaista, että saisin käytyä koulun loppuun. En edes sanonut, etten varmasti saa käytyä sitä loppuun, jos joudun irtisanomaan asuntoni. Yritin olla aikuinen, en kaivanut kettua taskusta. Yritin ajatella järkevästi.



gifu




En edes muista, miltä päivältä tämä kuva on.

pff2








On hankala syödä. Masu huutaa hoosiannaa. Ei tee mieli mitään. Pakko yrittää, parin tunnin päästä lähden bussiin ja pakatakin vielä pitäisi. Ei saa unohtaa kettua.

Tahtoisin kirjoittaa lisää, kertoa, en osaa.



Miksei kaikilla kissaeläimillä ole pystyt pupillit?





EDIT: Pakko tulla kertomaan vielä viime yön unesta... Muistatteko Kössi-kissan, joka kuoli viime syksynä? Näin unta, jossa olin siellä iskälässä, ja näin Kössin istumassa terassilla. Menin sitä silittelemään, ja hoksasin, että se näytti jotenkin sairaalta ja riutuneelta ja takkuiselta. Sitten tajusin, että sen silmät olivat kokonaan punaiset, pupillit ja valkuaiset ja kaikki. Ja sitten hoksasin, että sen naama oli verinen. Ja sitten vielä hoksasin, että se koko kissa oli verinen. Ja kylmä ja kova.

Ihan kamala uni. Ahdistaa hirveästi.



maanantai 23. helmikuuta 2015

No idea

En ymmärrä miksi yhtäkkiä olot taas heittelevät näin radikaalisti. Tai yhtäkkiä? En minä tiedä. Ovatko ne heitelleet aikaisemminkin?

Olin kovin reippaasti viikon koulussa, sitten väsyneenä ja vähemmän reippaasti toisen viikon. Nyt pitäisi olla vielä viikko ennen lomaa. En tiedä, mikä siinä on välillä niin vaikeaa. Huomenna on hoitajan aika, mutta se hoitaja on ihan turha tyyppi. Kävisin mieluummin sillä psykiatrilla, joka vaikutti olevan hyvin kärryillä asioista, mutta kun ei voi. Hoitajalle voi vain valittaa ja ärsyyntyä, enkä minä tiedä, mitä muutakaan odotan.

Sain torstaille ajan sossuun kumminkin. Sen luulisi helpottavan edes raha-asioita, toivon mukaan, hieman ainakin. Äiti hiillostaa yhteishakuun ja oikeisiin kouluihin. Aivan kuin se ei saatana omilla silmillään näkisi, aivan kuin se ei vähääkään tajuaisi tai haluaisi nähdä, missä jaksamisen vaiheessa minä oikein tässä olen. Ei ole mitään pienintäkään toivoa, että vielä pystyisin käymään sellaista "pakko"-koulua. Jossa on pakko tehdä sitä ja tätä ja pakko käydä joka päivä ja pakko saada tehtyä nämä ja nämä jotta ei potkita pihalle.

Oikeasti.

En ole niin typerä, että todellakaan kuvittelisin, että olisin tässä vaiheessa valmis moisiin koitoksiin. Vaan selvästikin, kaikkien näiden vuosien ja paskuuksien ja askeleiden eteenpäin sekä taaksepäin jälkeen, yhäkin äiti elää omassa kuvitelmassaan, että minä opiskelen joksikin ja alan töihin ja ostan asunnon ja menen naimisiin ja teen lapsia. Ehkä minä olen sairas, tai jotain, mutta ehkäpä äiti on myös.

Kuka muu on muka nähnyt minun ponnisteluni yhtä läheltä?

Äitistä on helppo valittaa. Antaa sen hiillostaa. Antaa sen vikistä puhelimessa ja lähettää ahdistavia, kannustaviksi tarkoitettuja tekstareita. Ihan sama, Mutta miksi omituinen ahdistuksentapainen typeryys painaa henkitorvea iltaisin? Miksen voi vain pestä hampaita ja mennä nukkumaan, normaalisti, helposti?

Miksi on liian helppoa valua jonnekin tiedottomuuden, välittämättömyyden ja todellisuudesta irtautumisen maille?





.

.


Ja miksi on niin helvetin kuvottava olo, niinkuin koko kroppa tihkuisi paskaa ja likaa ja rasvaa, niinkuin koko elämä täällä kämpässäni olisi pelkkiä bakteereja ja rumia värejä ja rumuutta, niinkuin minä en olisi mitään muuta kuin kasa oksettavaa limaa, en edes pysty katsomaan peiliin, en harjaa tukkaa, yritän pestä naamaa mutta edelleen tuntuu kuvottavalta, menen suihkuun mutta heti on taas likainen olo, yritän siivota, mutta en jaksa imuroida, pyykkään, mutta se ei auta, tiskaan, mutta kaikki ruokakin on pelkkää paskaa, kaikki tavarat muuttuvat paskaksi, minä muutun paskaksi.



.


.


.


.


.


.


.





Jos vain yrittäisin nukkua. Jos vain pääsisin huomenna ylös. Jos vain menisin hoitajalle.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Blogipostaus nro. 500

Onhan tämä blogi minulle tietenkin ollut jo syksystä 2010, mutta tuntuu silti vähän omituiselta, että jo viisisataa hölmöä postausta tullut naputeltua. Enkä muuten ole vanhoista postauksista poistanut oikeastaan yhtään, ehkä kaksi, jos oikein muistan. Ei kannata käydä ihastelemassa niitä 19-vuotiaan Miss Chaosin ensimmäisiä yritelmiä, mutta sielläpä ovat tallessa.


Kaksi randomikuvaa kisusta tähän väliin. Niin paljon kaikkea kaunista roinaa, kokispurkkia ja meikkitahraista vanupuikkoa myöten!

20150218_153413


20150218_153444


Onnistuin käymään tänäänkin koulussa, vaikka todellakin aamulla vastusti. Haluan sellaiset hyvät yöhousut, flanelliset, jotka jalassa voisin joskus lähteä kouluun ja kauppaan niin, ettei tarvitsisi ihan välttämättä vaihtaa aina... Tänään oli tämän kurssin viimeinen päivä, palautepäivä siis, ja tulin aikaisin kotiin. Sainkin onneksi hommani valmiiksi jo keskiviikkona, kun jäin ylitöihin. Vedostin vielä viimeiset 12 kertaa. Eilen kun meni melkein koko päivä terveyskeskuksessa... tai ei oikeastaan, minullahan kyllä oli aika ensin lääkärille ja sitten psykiatrille, mutta lääkärin aika peruuntui, mutta nukuin hyvällä omallatunnolla psykiatrin aikaan asti, koska olin jo kertonut opettajalle, että olen teekoossa. Siihen luuloon opettaja sai jäädä. Tämä psykiatri, jolla siis kävin ensimmäistä kertaa, oli oikein hieno. Psykiatreilla on tapana olla todella kuvottavia, ylimielisiä, ahdistavia ihmisiä. Tähän mennessä nyt sitten kaikki paitsi kaksi ovat olleet niitä sellaisia. Ja ne kaksi mukavaa ovat olleet molemmat naisia. Juttelinkin M:n kanssa, että miespuolisista hoitajista ja psykoista sun muista tulee helposti pahaenteiset vibat, on vaikea jotenkin uskoa, että ne ovat oikeasti empaattisia ja kiinnostuneita. Monesti ne osoittautuvatkin kaikentietäjiksi jotka eivät jaksa kuunnella yhtään. M kertoi, että hänen kohdalleen on sattunut kyllä naispuolisiakin ikäviä psykiatreja, mutta minulla on edelleen vain kahdesta kokemusta, ja molemmista hyviä.

Tällä eilisellä psykiatrilla oli vieläpä ihan sairaan hieno, värikäs hippihuppari. Juttelimme 45 minuuttia, ja jo siinä ajassa sain uusia oivalluksia. Harmi, etten voi aloittaa käyntejä sillä tyypillä useammin, koska hän ei ole vakituisesti täällä töissä, käy vain silloin tällöin.



Olen kaikenkaikkiaan superväsymyksestä huolimatta ollut varsin reipas tälläkin viikolla joka päivä. Pakko taputtaa itseä nyt selkään hieman *taputapu*

Taidan olla ansainnut herkutteluillan leffojen parissa.


Isken tähän kaikenlaisia kuvia tältä viikolta.


Olen nauttinut auringonvalosta. Niin jännää!

20150218_153826


Käsi menee aika pilkulliseksi vedostaessa.

DSCN5528


Seuraava asu eiliseltä. Sen psykiatrikäynnin jälkeen menin vielä pariksi tunniksi kouluun, luulossa, ettei tarvitse enää vedostaa mitään. Sen kunniaksi puin päälleni ihanan pehmoisen pörröisen valkoisen paidan, koska sotkupäivinä ei valkoisesta voi haaveillakaan. Päädyin kuitenkin sitten ottamaan toisesta laatastani vielä neljä vedosta, mutta onnistuin tekemään sen ilman tahroja paidassa, hyvä minä. Hameen täydellisen vihreä sävy ei kuviin välity. Tykkään. Ostin viime kesänä huuto.netistä, jokin 70-luvulta peräisin oleva.

gr1


gr2


gr3


gr4



Ja seuraava omituisuus kai sitten keskiviikolta. Meikkasin kouluun kyllä, mutta koulusta tulon jälkeen innostuin värkkäämään vielä lisää, ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni huulien suurentamista sun muuta. Oli omituinen olo, enkä fiksuja kuviakaan saanut. Piilaritkin jostain syystä kovin kuivasivat ja kirvelivät.


q3




Otin tänään videon, jota olen suunnitellut jo jonkin aikaa. Eihän siitä mikään laadukas tule, kun kamera on peruna, enkä muutenkaan koskaan muokkaa videoitani mitenkään. Tööt. Mutta siinä se on! Lisäsin huomioita englanniksi, kaiken varalta.





Sanon lopussa että "hyllyssä" kun tarkoitan tietysti, että "seinällä"...





Onpas mukava kuunnella pitkästä aikaa Neljää Ruusua.





tiistai 17. helmikuuta 2015

It seems

Puhkipoikki-päivä. Taas kerran.









Kädet on oranssit, koska sain tänään koulussa grafiikan työtä hyvin eteenpäin. Olen ylpeä siitä työstä, tulee hieno. En saa maalattua kritiikkityötä ihan valmiiksi, koska glitterliima kuivuu niin hitaasti. Se on yhä märkää, enkä voi lisätä päälle viimeistä läpikuultavaa kerrosta. Ja tosiaan jätin sen viimeistelyn tähän viimeiseen iltaan, kuten tavallista. Täytyy vain viedä se aamulla kouluun tuollaisena, samapa tuo.

Miksi on niin väsy. Miksen ole nukkumassa jo. Miksi videosta tuli niin pimeä, vaikka oli vielä ihan valoisaa sen ottaessani.







maanantai 16. helmikuuta 2015

Nähdä surujen sillalta sain kaupungin katolla tähtiä tuhansittain

Riesa on hölmö.


DSCN5461


dot1


dot2


dot3


Pilkkupäivä viime viikolta.

dot4


dot5



Tänä aamuna ovikellon korviariipivä pimputus ja me kisun kanssa melkein kuolimme järkytyksestä ja naapurin remonttimies ehti mennä pois ennen kuin pääsin ovelle, mutta kaipa se olisi vain ilmoittanut vesikatkosta, koska kohta ei enää tullut vettä. Jaksoin juuri ja juuri mennä kouluun ja tehdä juttuja eteenpäin. Keskiviikoksi pitäisi saada kritiikkitehtävä valmiiksi. Ei niin millään inspaa maalata tuota typerää maalausta.


un1


un3


un4


Yksisarviseni Lucifer hengailee nurkassa koristuksena, mutta silloin tällöin käyn sitä siellä halimassa silti.

un5


Tässä välissä tiputin kameran ja nyt on akkuluukku teipillä kiinni. Hyvin toimii.

un6


un7



En oikein tiedä, olenko edelleen ihan poikki siitä lauantaista, kun oli kovin uuvuttava päivä. Olen henkisesti ja fyysisesti poikki. En todellakaan jaksa olla koulussa yhtään sosiaalinen. On hankala mennä nukkumaan ja saada ruumiille lepoa. On vain niin nuupahtanut olo.

Jostain syystä olen koko päivän tuijotellut lempijuutuupereideni (vau olipa hieno sana) videoita. Princess Peachie, Kazlovesbats ja It's Black Friday ovat parhaat. Mieleni tekisi kovasti taas suklaatia, niin en sitten käynyt kaupassa, koska olisin kuitenkin ostanut, ja söin eilenkin. Jotain rajaa. On tavallaan hyvä olla ja tavallaan tosi kamala.

Aika hassua, kun huomasin tuossa, että en oikein osaa suhtautua itkeviin ihmisiin. Ihmettelen aina sitä, jos joku muu itkee. Itse sitten kuitenkin itkeskelen helposti useita kertoja päivän aikana mitä jännimmille asioille. Hmm tänään ainakin tuli kyyneleet silmiin kun vain hetken mietin sitä, että kaikilla voisi olla jonkinlainen suojelusenkeli tai -henki tai henkiopas, joka valvoo aina vierellä. Minä henkilökohtaisesti uskon henkioppaisiin, jollain tavalla, jollain tasolla, en ole varma. Noh, niille voi itkeä. Sitten olen viime aikoina jo monta kertaa itkenyt vähän sille, kuinka ihania, upeita, kauniita, cooleja ja lahjakkaita lolitoja Suomessa on. Tottahan toki, kukapa ei olisi itkenyt moiselle?

Ehkä se johtuukin juuri minun superyliherkkyydestäni, että minun on niin vaikea suhtautua muihin itkeviin ihmisiin. Tunnen itsessänikin liian vahvasti sen toisen ihmisen tunteen, se on kuristavaa, siihen helposti hukuttaa itsensä, jos liiaksi antautuu ulkoapäin tulevien tunteiden valtaan.

Mitä eroa on empaateilla ja yliherkillä ihmisillä? Onko empaatti jotenkin vielä herkempi juuri muista ihmisistä hyökyville tunteille kuin "tavallinen" herkkä persoona? Olisiko empaatilla enemmän tunnepuolen herkkyyttä, ja yliherkillä ihmisillä ruumiillista herkkyyttä? Olen miettinyt empaatteja jonkin verran viime aikoina, vaikka tuskinpa sillä oikeasti on väliä, millä sanalla sitä omaa herkkyyttä sitten kutsuu. Tein kuitenkin todella luotettavan, super ammattimaisen ja vakavastiotettavan testin, joka ihan taatusti kertoo täydellisellä tarkkuudella minusta kaiken tarvittavan vain muutaman kysymyksen avulla...





Your Super Serious Title is: The Rainbow Goddess Empath

You scored pretty high on the overall results. It is highly likely that you are an empath.

You can get by socially, although it sounds like your intuitive social skills could be better. Sometimes you need to be around water to heal. This indicates that you may need some healing work done on your second chakra. You love nature and unconsciously understand its healing effects -- which is a general, but strong indicator that you are an empath. You like nature and love to experience it's healing properties! But you have a gift for influencing the moods, energies, atmospheres, and environments around you.

You need to learn how to recognize and differentiate other people's energy from yours. Learning psychic/empathic meditation tools will help. You scored fairly poor on the "Mirroring Others Unconsciously" portion of the quiz. It looks like you have a tendency to mirror other people and their energy. Your score indicates that you would benefit from learning to recognize your own energy and learning to run it through your body, rather than running your friend's or family's energy.


You scored pretty low on the "Has Protection Tools" section of the quiz. Yikes! You need to learn some empathic protection tools! Starting with an aura mirror! Lastly, you aren't out to heal the entire world and fix everyone's problems. Good job! 

Sellaista.


Öööh tulin kirjoittamaan alun perin jostain aivan muusta, mistälie enpä muista, mutta tätä tuli tällä kertaa ulos sormenpäistä. Selvä pyy.






Minulla ja naapurilla on jotain yhteistä: kuuntelemme molemmat toisinaan Kaija Koota.


sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Four a.m. in the morning, carried away by a moonlight shadow

Eilen Oululolit lähtivät eeppiselle ystävänpäivän road tripille Tornion loleja morjenstamaan. Onneksi päätin laittaa tällä kertaa mukavamman asun ja vain kertakäyttöpiilarit värillisten sijaan, sekä vähiten puristavan peruukkini. Oli pitkä ja uuvuttava päivä, mutta kyllähän se oli sen arvoista. Lähdin kotoa kymmeneltä, ja pääsin takaisin puoli yhdeksän aikoihin illalla. Oli mukana ne tarvittavat lääkket paniikin ja ahdistuksen varalta, mutta ei tullut tarvetta niille.

Istuskelimme kahvilassa - onneksi sieltä sai kunnon muonat koska oli nälkä, ja niiin ihanaa pätkiskakkuakin - ja pelasimme Cards Against Lolitaa, pyörimme vähän Rajalla-kauppakeskuksessakin turisteilemassa ja käväisimme lopuksi vielä Lapland Tattoo Weekend -tapahtumassa.

Sain paljon kivoja asukuvia.


5


7


9


2


16


22


Ulkonakin muutaman, nämä on otettu minun omalla kökkökamerallani. Sillä ei saa sisällä niin minkäänlaatuisia kuvia, ja ulkonakin aika hintsusti.

moi3


moi4


Minulla oli Moitién mekko, emon vanha kettu, joku kirpparipaita ja jotkut vanhat kengät. Tarkoitus oli ottaa hattu pääasusteeksi, mutta se oli liian pieni peruukin kanssa, eikä muutakaan sopivaa pääjuttua löytynyt. Tein mustaruskean, noitamaisen meikin, piirsin kuunsirpit silmäkulmiin, mutta tottahan toki peruukki sitten peitti ne niin, ettei näy, ja meikki muutenkin kuvissa aina haalistuu kovin.


Tänään pitääkin vähän toipua ja keräillä voimia, että jaksan mennä huomenna kouluun. En tiedä ovatko tuon tyyppiset sosiaaliset tilanteet useimmille ihmisille yhtä kuluttavia kuin minulle, mutta minä ainakaan en jaksaisi moisia kovin usein, ja tarvitsen ehdottomasti yksinoloa ja aikaa latailla akkuja sellaisten jälkeen.


Onneksi mikään hemmetin ystävänpäivä ei ole täällä kotosuomessa niin masentava juhla kuin tuolla rapakon takana. Tuntuu että mitään muuta ei kuulekaan kuin "oooh parisuhde" tai sitten "yhyy on niin paskaa ja forever alone" ja itsemurhatilastoissa on näihin aikoihin aina piikki sielläpäin. Onneksi se on meillä nimeltään juuri ystävänpäivä. Tuntuu kyllä vähän siltäkin, että se yltiöromanttisuuden paine on meilläkin vähän kasvamassa, että se muka kuuluisi asiaan. Pyh.





Olisi niin nätti sää, mutta taidan silti löhöillä mieluummin yöpaidassa tänään. Paitsi että suklaata ehkä voisin käydä ostamassa...



keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Juuuuuliaaaaaksi kastettiiiiin

Tänään oli koulukuvauspäivä (ryhmäkuva vain, ei yksittäiskuvia). Halusin olla jännän näköinen, joten innostuin sitten aamusella meikkailemaan ja sensellaista, kun sattumoisin heräsinkin niin reippaasti kahdeksalta.



wh16


wh17


wh18


wh19


wh20


Jovain, värjäsin eilen illalla tukankin. Sekoittelin vähän uusia jutskia.


wh14
On ollut tuollaista pientä ihottumaa suupielessä koko talven, ärsyttäääääää...


wh13


wh12


wh8


wh6


wh3


wh2


wh1

Olisi tullut ihana pusukuva jos ei olisi juuri käsi tärähtänyt!


wh9


wh10


Riesa ja tylli. Ja kameran hihnakin näköjään.


Otin kuvat iltapäivällä koulusta tullessani, joten meikki ei ole enää ihan freesi. Aina silmien sisäkulmista vähän kulahtaa, ja oikeasta silmästä tietystä kohtaa yläluomea jostain syystä.


wh15


Edelleenkin minun blogini ja minun oikeuteni postata hemmetisti itsareita. Totta kai postaan, silloin kun on sievä olo ja haluan kuvata!


video



Oli mukava päivä, sain otettua hyvän värisiä vedoksia kisulaatasta, ja huomenna sitten uuden laatan tekoon. Jutskailin ihmisten kanssa ja oli energinen, iloinen fiilis kaikenkaikkiaan. Muutkin vaikuttivat hyväntuulisilta. Kevät ainakin piristää.

Toivon mukaan tämä hyvä olo nyt jatkuisi, niin saan käytyä koulun loppuun. Tai no, jos vain jostain saisin taiottua rahaa jolla maksaa se!





Otsikosta voi päätellä, mikä kappale tänään on soinut päässä. Neuvostoliiton kansallislaulun lisäksi. Miksi juuri se aina soi päässä?! Sotalaulut eivät ole kyllä viime aikoina korvamatoilleet niin kuin ennen.