maanantai 30. joulukuuta 2013

Bang bang

Taas on kulunut liian kauan edellisestä lolitapäivästä. Tänään sain aikaiseksi kokeilla sitä koordinaatiota, jota suunnittelin jossain aikaisemmassa postauksessa. Käytin nyt vihdoin myös tätä bonnettia ihka ensimmäistä kertaa, olo oli oikein hyvä ja sievä. Samoin ensimmäistä kertaa minulla oli nämä mustat linssit lolitan kanssa, olo oli jotenkin nukkemaisempi ja ehkäpä "kokonaisempi" näinkin pienen yksityiskohdan takia.

tiv1

tiv3

tiv4

tiv5

tiv6

Tämä on mielestäni taas jotenkin gothic classicia. Sen teki muunmuassa meikki, joka nyt ei kuvissa tietenkään paljon näy.

Odottelen ihan innosta litteänä pakettia saapuvaksi maailman toiselta puolelta, sieltä olisi tulossa mekko, talvisaappaat ja kaksi paitaa. Valitettavasti joudun todennäköisesti odottelemaan vielä pitkään... Mutta onneksi minulla on kärsivällisyyttä. Olen vähän suunnitellut, että yrittäisin vuonna 2014 panostaa lolitaan enemmän, en välttämättä sillä tavalla että shoppailisin kaikki rahani, vaan enemmänkin niin, että keksisin uusia luovia tapoja käyttää jo olemassaolevia juttuja, sekä mielellään myisin vihdoin ja viimein pois sellaiset, mitä en käytä. Olen kuitenkin harrastanut lolitaa jo muutaman vuoden, mutta tuntuu edelleen, että olen ihan aloittelija, eikä minulta todellakaan löydy suurta mekkokokoelmaa muutenkaan.



Tämä on varmaankin vuoden viimeinen postaus, joten nähdään sitten ensi vuonna seuraavan kerran!

Minä alan käymään läpi lasipurkkia, joka sisältää pieniä lappusia, joihin olen kirjoittanut mukavia tapahtumia menneen vuoden varrelta. Loppuvuodesta on kyllä unohtunut kirjoittaa niitä, mutta muistanpa ainakin alkupuoliskon ilonaiheet. Huomiseksi ei ole kummoisia suunnitelmia, katsotaan sitten sen erään tyypin kanssa, että mitä huvittaa tehdä tai olla tekemättä.

torstai 26. joulukuuta 2013

Children of the Light

Yksi kuva minunkin joulutunnelmistani emon tykönä.

DSCN6841

Ja sitten tämän päivän meininkiä, kun taas kerran olen valvonut yöllä haikailemassa 80-luvulle, niin se sitten näkyy. Se oli juuri samankaltainen yö silloin vuosi sitten, kun hetken mielijohteesta leikkasin takatukan. Juuri samanlainen tunnelma youtuben äärellä, juuri samoja post punk ja gothic rock -biisejä, juuri samalla tavalla tanssitti, mutta silti kaikki oli varsin suuresti toisin.


trd3

trd4


trd6

trd7



trd9

trd10

Yhtään ei ole kuivan näköiset huulet.

trd11

Uudet piilarit myös, ihkua. Heitin vihreät kuukausilinssit pois ja avasin nämä vuoden kestävät. Enpä taida toiste ostaa kuukauden kestäviä, menee jotenkin hukkaan kun en kuitenkaan käytä niin usein.

trd15

Kyllä tähän aikaan vuodesta saakin olla jo ihan kevätkeli, plussaa, lumi sulaa, kengät kastuu, nahkatakilla pärjää. No jaa, eivätköhän ne pakkaset ole vielä tulossa kuitenkin.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Mouryoun demoniperheen juhlamieltä





Minulle tärkeimmät jouluherkut ovat suklaa ja mäti. Ei minulla muuta. Hyvää tiistaita.

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ok then

Tahtoisin kirjoittaa jutuista mutten uskalla. Tahtoisin kertoa ja pohdiskella, kirjoittaminen auttaa, mutta on liian aikaista. Ei vielä. Tämä on vielä liian tuore tunne. Omituinen ja pelottava.

Viime yönä meinasin alkaa pelkäämään ja ahdistumaan, mietin mitä minä oikein voin sanoa, jotta tulisin ymmärretyksi. Lopulta en sanonutkaan mitään. Olikin oikeastaan paljon tärkeämpää vain olla hiljaa ja kuunnella sydämensykettä. Uusi oppitunti minulle, tämä näin, tämä tyyppi, taidan yhtäkkiä ymmärtää maailmasta paljon enemmän.

Joko tunnustan, miksi olen pitkän aikaa valittanut täällä sitä, kun jännittää, ei pysty nukkumaan, ei pysty syömään, no siitähän se johtui. Siitä tyypistä.

En uskalla kertoa enempää.



Tällä kertaa en itkenyt Hobitille, en tiedä miksi. Saattaa kyllä olla, etten pystynyt edes keskittymään tarpeeksi, vaikka virnuilinkin kuin mielipuoli Thranduilille ja Smaugille. En osaa päättää, kummasta pidän enemmän. Thorin ei ollut enää ihan yhtä eeppinen kuin ykkösessä jotenkin. (I still ship it though)



Muistin, että minulla on mahtisormus-kaulakoru, ja sitä laatikosta kaivellessani törmäsin ruusukvartsiseen sydänkoruun, jonka sain 7-vuotiaana joululahjaksi A:lta. Tuntui kovin merkitykselliseltä katsoa sitä korua pitkästä aikaa, en ole oikein koskaan käyttänyt sitä, pitänyt vain laatikossa tallessa. Laitoin sen kaulaan, koska niin oli hyvä. Se tuntui oikealta teolta. Se toi vähän rohkeuttakin. Ja... A on taas mielessä aika paljon.



torstai 19. joulukuuta 2013

Velvet is the new black

Minulla on joskus aika eeppinen tukka.

Enkä tiedä mitä flickr tekee, mutta olkoot. Ei hotsita kirjoittaa, jätän vain nämä tänne. Etutukan piti olla punaisempi, tuli vähän purppura, mutta olen ihan tyytyväinen.













Tein aamulla ennätyksen pikameikkauksessa, kun piti tapella niin kauan korsetin ja tukan kanssa.

Oletteko koskaan syöneet litsejä? Kiinalaisia käpyjen näköisiä hedelmiä, hassun näköisiä mutta oikein makeita ja nam.

DSCN6739




(Onko.... onko minulla huomenna tänään ihan oikeat.... treffit?)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Poispoispois hushushus

Hetkellinen häpeän tunne. Entä.... entä jos minä en olekaan niin kelvollinen ja tyytyväinen kuin jo ehdin kuvitella? Ehkä minun pitääkin muuttaa itseäni, ehkä minun pitää sittenkin vähän pyörtää päätöksiäni, tehdä kompromisseja mielipiteideni ja näkemyksieni kanssa, ihan vain jotta olisin vähän vähemmän vaikea. Vaikea? Vaikeasti lähestyttävä? Omituinen. Pelottavakin ehkä. Entä jos olisi sittenkin parempi, että myöntyisin muotteihin vähän enemmän, antaisin periksi yhteiskunnan paineen alla, alkaisin taas murehtia niistä asioiSTOP

STOP TYKKÄNÄÄN. NYT RIITTÄÄ.

Onnistuin murehtimaan monta päivää vähän väliä. Koko viikonlopun olin kuin tulisilla hiilillä. En pystynyt keskittymään ja tuotanoin, ei siitä sen enempää, mutta tänään löysin mielihyvää niistä omista jutuistani taas. Ylpeyden itsestäni.

Piruvie! Ei siinä ole yhtikäs mitään hävettävää, että olen juuri tällainen! Ei siinä, etten jaksanut tänäänkään siivota, koska hupsuttelin ja kikattelin mieluummin yksikseni. Ei siinä, että keksin ihan älyttömiä ja "lapsellisia" juttuja, ja jaan ajatukseni ehkä vähän liian usein läsnäolijoiden kanssa. Ei siinä, että kerään ympärilleni paljon omituista roinaa. Eikä siinä, miltä minä näytän, oli se sitten lolitamekossa ja peruukissa, tai minihameessa ja ylenmääräisessä meikissä, tai lökähousuissa ja yöpaidassa, tai ihan alasti.

Tässä minä olen. Minä en tarvitse hyväksyntää. Päätin sen jossain vaiheessa, ja sitten aloin epäillä päätöstäni myöhemmin. Pysy lujana. Se tie johtaa vain epävarmuuteen ja itsesyytöksiin ja vihaan ja itkuun josta ei tule loppua ja numeroihin mittanauhassa sekä vaa'an näytössä.  Ja häpeään.

Tässä olen minä, ja tässä on minun maailmani, ota tai jätä.



Jos joku ikinä minun seurassani koskaan missään tilanteessa kehtaa päästää suustaan sanat "käyttäytyisit kuin ikäisesi" tai jotain vastaavaa, minä räjähdän. Minusta räjähtää ilmoille sellainen vihreä pilvi turhautumista, sellainen joka haisee kuolleille opossumeille jotka ovat maanneet löyhkäävässä suossa kolme kuukautta ja sitten syöty ja oksennettu ja syöty uudestaan ja paskottu keskelle homejuustokekoa, ja koristeltu surströmmingillä.

Että mitenkä hemmetissä muka kuuluu käyttäytyä ikänsä mukaan? Maailma on älyttömän vanha, ja se on silti todella omituinen ja arvaamaton ja typerä paikka. Käyttäytymismallit eivät ole edes sääntöjä vaan tapoja. Osa niistä helpottaa elämää, osa tekee sen kurjaksi, tylsäksi ja turhaksi. Se, että juuri sinä olet valinnut kurjan, tylsän ja turhan elämän, ei todellakaan ole minun ongelmani.





Otin laastarin pois. Katsoin sitä, ja päästin inhon äänen. Tai montakin. Sitten sanoin itselleni ääneen: "Kuka tekisi tätä huvikseen?" Ja tajusin, että huviksenihan minä niin juuri teinkin. Voi helvetin helvetin helvetti. Jospa se oli vihoviimeinen.

torstai 12. joulukuuta 2013

Too much

Itsenäisyyspäivän aamuna puoli neljältä noustiin sängyistä (en tietenkään ollut nukkunut yhtään, vaan vain makoillut) ja lähdettiin lentokentälle. Helsingin päässä sain sentään jonkinlaiset päikkärit aikaiseksi. Illan ja yön punkkasin sedän luona serkkujen kanssa ihmettelemässä kättelyjäisiä.

Lauantaina - sopivasti International Lolita Day - olin katsomassa balettia ensimmäistä kertaa elämässäni.

ballet2

ballet4

Näytin kuvissa tosi oudolta. Mutta hei, sukkikset mätsäävät tukkaan!

DSCN6679

DSCN6684

DSCN6685

Lumikuningatar ajeli blingaavalla segwaylla.

Sunnuntaina käytiin Halosenniemessä katsomassa upeaa taloa. Asuisin tuolla kyllä ihan mielelläni. Sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta kai ulkokuvistakin jonkinlaisen käsityksen saa siitä millainen pytinki on kyseessä. Oikein kunnon vanhaa taidokasta puusepän työtä, kaikkia yksityiskohtia myöten. Saahan sitä unelmoida...

DSCN6696

DSCN6702

DSCN6710

DSCN6698

Maanantaiaamuna lensin takaisin Rovaniemelle vain lähteäkseni lentokentältä samantien uudelle reissulle, tällä kertaa Kuusamoon. Eilen kun pääsin vihdoin kotiin, alkoi olla kuolema jo lähellä, tai ainakin siltä se tuntui. En ollut nukkunut ja oikeastaan syönytkään viikkoon kunnolla, Kuusamossa en nukkunut juuri lainkaan. Ja ihan liikaa aktiviteettia ja sosiaalistumista. Mutta jännää oli. Ellei peräti maagista.

DSCN6716

Parasta oli sauna ja avanto. Tai... ehkä toiseksi parasta.



keskiviikko 4. joulukuuta 2013

As she doth change and yet remain the same

Hnnnngh, en tahdo kirjoittaa tästä, en tahdo kertoa blogissa, mutta en uskalla jutellakaan kellekään.

Okei, minä en nykyään satuta itseäni usein. En oikeastaan juuri koskaan. Yleensä menee monta kuukauttakin, ettei käy edes mielessä, tai vaikka kävisikin, ei tule tarvetta. Viimeksi minä poltin itseäni kai kolme viikkoa sitten, en tajunnut että se oli niin kuuma, piti vain vähän sattua jotta saan kerättyä ajatukseni kokoon ja rauhoituttua koska jännitti niin paljon, mutta se olikin tositosi kuuma, ja sitten tuli vesikello. Kädessä on vieläkin rupi. Ei se ollut paha, ei se mitään, näin käy joskus.

En ole koskaan satuttanut itseäni käsiin. En tahdo, että kukaan näkee mitään jälkiä. Nyt kun kädessä näkyy, tuntuu ikävältä. En halua kertoa, mistä se tuli, enkä halua valehdella. Joitakin vuosia sitten tein aika usein jalkoihin pieniä viiltoja, palovammoja ja paleltumia. Niistä tuli hyvä mieli. Minulla on aina ollut sama surkea keltakahvainen pieni veitsi, sellainen todella tylsä ja hyödytön. Aina se sama jostain syystä. Varmaan 16-vuotiaasta asti. Otin sen mukaan äitin keittiöstä kun muutin 19-vuotiaana yksin asumaan.

Viime yönä tulin ajatelleeksi jotain oikein oikein terävää, ei ollut edes tarve tai mitään, vain uteliaisuus kokeilla sitä. En ehtinyt ajatella, että olen tottunut tylsään. Painoin samalla tavalla kuin sitä tylsää keltaista veistä.

Ei ehtinyt sattuakaan, mutta en ole koskaan saanut itsestäni ulos niin paljon verta, ja niin rumaa haavaa, ja hetkeksi säikähdin todella, vaikka oikeastaan se on aika naurettavaa nyt jälkeenpäin. Se ei enää edes maistunut hyvältä. Sitten sitä vain tuli ja tuli ja sitä oli vessan lattialla ja siinä vaiheessa alkoi sattuakin, eikä se loppunut, ja iso kasa paperia oli veressä, ja kisu nuuhki, enkä halunnut että se nuolee sitä, ja sitten vielä kolmesta laastarista tuli läpi samalla kun katsoin muumeja rauhoittuakseni (yleensä nimenomaan sen pienen haavan teko rauhoittaa, nyt meni kaikki pieleen), vaihdoin vain aina uuden ja yritin ajatella Tiuhdin ja Viuhdin laulavaa kukkaa. Nukuin mustat housut jalassa, ettei sitä mene lakanoihin, koko yön oikealla kyljellä, ettei vasen reisi hinkkaa mihinkään. Aamulla oli kauhean flunssainen ja kurja olo ja käveleminenkin oli vaikeaa, ja pelko että haava aukeaa kuntoutuksen aikana, ja sain melkein paniikkikohtauksen autossa pitkästä aikaa, mutta suljin silmät ja lausuin mantrani päässä yhden kerran, ja se meni ohi. Minä olen hyvä tässä. Sydän hakkaa ja kävelen linkuttaen, ei saa venyttää juuri sitä lihasta, laastari vääntyilee, tarkistelen päivän mittaan hameen alle, joko veritahraa pukkaa legginssien läpi. Ei pukkaa.

Vaikka olo onkin kehno ja yskittää ja hävettää, päivä on silti kiva, koska... se on. Puoliksi tunnustin ihmiselle, jolle en pystyisi ikinä valehtelemaan. Tai tunnustinkin, tunnustinko? "Miksi kävelet vaivaisesti?" "Mitä tapahtui?" "Kerro nyt". Jaarittelin ja tuijotin seinää ja ajattelin verta.

Ehkä sain opetuksen. Sitten illalla puhdistin ja vaihdoin taas laastarin ja katselin sitä, ei se ole kaunis. Toivon mukaan se ei ole koukuttavaa, seurata kun se paranee. En tahdo enää. En tykkää tästä enää yhtään. Soitin äitille ja halusin kertoa, mutta tiesin, etten ikinä kertoisi. Ei sille. Se vain kauhistelee.

En uskaltanut edes soittaa M:lle, vaikka tiesin että voisin.




Yyyy en halua julkaista tätä. En halua että kukaan lukee tätä. Mutta haluan kertoa ei-kenellekään. Nukuin päikkärit, nyt kello on paljon ja pitäisi taas nukkua, mutta haluan kuunnella Die Verbannten Kinder Evasia.

Leikitään, ettei kukaan koskaan lukenut tätä. Kukaan ei koskaan painanut "luin" eikä kirjoittanut kommenttia. Heti parempi olo. Ehkä tämä vain livahtaa jonnekin bittiavaruuteen heti kun painan "Julkaise" ja sitten miljoonien vuosien päästä jossain toisella planeetalla joku onkii tämän jostain tuulesta, mutta ei osaa suomea, ja sitten jotenkin selvittää mitä tässä lukee. Joo. Se on hyvä. Ehkä se olen minä itse, minun sieluni jossain toisessa elämässä toisessa ulottuvuudessa toisella planeetalla, ja minä luen tämän ja se tuntuu hassulta, melkein kuin muistaisi, mutta ei aivan. Sekin on hyvä. Siten kukaan muu ei koskaan lue tätä, mutta saan silti kerrottua sen pois mielen päältä.

En saa pelätä, pelko on mielentappaja...

maanantai 2. joulukuuta 2013

Fuzzy

Riesa tykkää nukkua vaatteideni päällä, ja mitä käytetympiä, sen parempi. Jätän sängylle usein vaatteita, on siellä vähintään yöpaita aina, ja juuri sen päälle kisun on päästävä makaamaan. Eikä sitä ilmeisesti haittaa olla vaatteiden allakaan.

DSCN9956

Peittelin sitä niin kauan, ettei koko kattia enää näkynyt.

DSCN9958

Tänään yritin luoda tänne vähän joulutunnelmaa.

video


DSCN0054

DSCN0059

Minulla on myös upouusi kristalli, kävimme eilen sunnuntaina äitin ja tätien kanssa napapiirillä, vaikka olinkin siellä jo perjantaina kuntoutusryhmän kanssa. Siellä on sellainen ihana kivikauppa. Tämä kristalli puhutteli minua niin vahvasti, että päätin vihdoin ostaa itselleni oman. Olen ikionnellinen. Ehkä pitää yrittää päivänvalossa saada siitä parempaa kuvaa.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Ich will dich weinen sehen

Toissapäivän kuvia.

kk1

Keijukaismeininkiä tai jotain.

kk3

Ensimmäiset värilliset piilarini. Eivät kovinkaan ihmeelliset, koska tosiaan tarvitsen vahvuudet. Lensonista tilattu, sieltä ei saa niitä hienoja vahvuuksilla. Ehkäpä ensi kerralla tilaan jostain muualta kunnon circlet.

kk4

Ovat ne kumminkin kuulemma pelottavat.

kk5

Täytyy nyt pitää niitä ahkerasti kuukauden ajan.



Tänään kuntoutuksessa:

"Tykkääks zombeista ja death metallista?"
"Nääh, mie tykkään ihmissusista ja black metallista."
"Jaa, no ei meillä sitte ole tulevaisuutta."

Tänään oli menopäivä, käytiin napapiirillä katsomassa turisteja.

kk6

Avaruuskalsarit, kuukengät ja hitsaajan lasit. Taas tuo etusormi sojottaa.

kk7

Piti olla kylmä päivä, kahtakymmentä luvattiin, joten pukeuduin kunnolla. Sitten olikin vain kymmenisen astetta pakkasta, ja läkähdyin. Taas kerran.

Muuten oli hieno päivä. Vaikka tuo zombiedeathmetal-tyyppi olikin aika karu. Onneksi ei koko päivää tarvinnut hengailla sen kanssa, vaan paljon paremmassa seurassa. Joulupukkia en nähnyt, kuka hullu nyt sinne jaksaa jonottaa. Varsinkin kun turistit tuppaavat usein haisemaan vahvasti parfyymille. Sen sijaan ostin itselleni ylikalliin joululahjan, huppista.

torstai 28. marraskuuta 2013

Kylymä

Viime sunnuntailta paljon kuvia.

DSCN9806
Kiipesin navetan katolle
DSCN9807

DSCN9808

DSCN9812

DSCN9818

DSCN9826

DSCN9828

DSCN9830

DSCN9840

DSCN9843

DSCN9858

DSCN9874

DSCN9876


Oli oikein kaunis, aurinkoinen ja kylmä päivä. Onneksi olimme päättäneet lähteä lauantaina laittamaan verkkoja jään alle, siinä kesti koko päivä ja jäädytin varpaani, eikä kuitenkaan ollut kuin viitisentoista astetta pakkasta. Sunnuntaina olikin sitten -25. Hyvä siis, ettei jätetty verkkohommaa sunnuntaille, ei siellä olisi tarjennut. Otin sieltä järveltä jotain videota, mutta ei siitä oikein tullut mitään.