sunnuntai 21. joulukuuta 2014

--

Pelkään ihan hirveästi. Toivoin, että Limingasta pois pääseminen kotikuvioihin, nukkuminen, se auttaisi. Saisin rauhan. Mutta missä tahansa olenkin, toivoisin, että olisin jossain muualla. Jopa iskälässä en ole rento. Nukun ja nukun ja sekin vain ahdistaa. Leivoin, kyllä, en muista miltä se tuntui. Olen ollut emolla ja Haltiapojalla yötä. Meillä oli vuosipäiväkin. Se oli ihan kamala päivä.

Tunnen imeväni ympäristöstäni kaiken värin ja äänen. Vain musta aukko, äänetön, liikkumaton. Äiti näkee mutta en jaksa kertoa sille mitään. Tiedän, kuinka äiti muistaa minut voimattomana sängyn pohjalla makaamassa, itkemässä äänetöntä huutoitkua, vaikertaen "auta", ja tiedän, että äiti pelkää. En jaksa pelätä. En jaksa muistaa, miten minä silloin pari vuotta sitten kiipesin täältä kuopasta. En jaksa muistaa niitä ylentäviä ajatuksia, sitä kovaa työtä, taistelua omaa mieltä vastaan. En jaksa.

En enää tiedä, mitä odotan. Aina huomenna voisi olla paremmin, ja joskus onkin. Sitten tulee seuraava huominen, kahta kamalampi. Älkää katsoko minua, älkää nähkö. Äiti näkee. Tavallaan toivoisin, että äiti näkisi, eikä minun tarvitsisi sanoa mitään. Toisaalta tahdon vain takaisin iskälään, metsään. Siellä on ainakin yksinkertaisempaa. Mutta serkut tulevat, enkä voi enää nukkua ja makoilla ja leipoa hiljaa. Tiedän, että se on hyvä, mutta olen silti pettynyt.

Voi niitä suuria lupauksia siitä, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi. Nyt en enää ikinä anna pimeyden nielaista minua.

Olen ärtynyt ja poissaoleva ja vainoharhainen. Samat lauseet kiertävät kehää päässäni.

"Minä en ole mikään. Minä en ole kukaan"

perjantai 12. joulukuuta 2014

Finally

Olen ollut viime aikoina vähän heikossa kunnossa, kuten blogistani nyt nokkelimmat ovatkin havainneet. En ole jaksanut oikein mitään, ja koulussa käyntikin on ollut vähän niin ja näin, erityisesti nukkuminen on ollut perseellään. Päätin, että pidän suosiolla viimeisen kouluviikon lomaa, ja lähden jo nyt iskälään rentoutumaan. Siellä ei ahdista. Otan kisun, pakkaan kaiken ja raahaudun viimeisillä stressin polttamilla voimillani sinne. Onneksi saan kyydin, ihanaa, bussissa ja junassa matkustaminen ovat niitä asioita, jotka minua erityisesti stressaavat. Ja juuri nyt en jaksa. Ja Magiatäti tulee hakemaan minua kotoa, niin ei tarvitse matkalaukkua ja kisulootaa muutenkaan raahailla ympäriinsä.

Olen paketoinut muutaman lahjan, yhdessä niistä lukee "mulle" kuten joka vuosi. Ostan aina itsellenikin jotain, paketoin sen, kirjoitan noin. Se on mukavaa. En avannut lainkaan pakettia, jonka hain eilen postista. Joten vaikka tiedänkin, mitä siellä on, en vielä tiedä, miltä ne jutut tarkalleen näyttävät ja tuntuvat. Tiedän, että kuusen alla on joka vuosi ainakin yksi rakkaudella hankittu lahja, kun hankin sellaisen itselleni. Vaikka saan minä rakkaudella hankittuja lahjoja perheeltäkin, totta kai. Haltiapoika tuskaili viikkokausia ja valitti, ettei löydä minulle mitään, mutta yritin rohkaista, että ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ilmeisesti se lopulta löysi jotain. Äitille ja sielunsiskolle on kaikkein helpointa hankkia lahjoja, siksi kai minä vahingossa ostin M:lle kaksi lahjaa. Iskä ja veli tyytyvät (osittain itse tehtyihin) herkkuihin, tai saavat luvan tyytyä ainakin, koska en minä niille mitään osaa koskaan ostaa.

On sellainen stressiolo, kun tuntuu, että pitäisi tehdä kaikenlaista. Tykkään jouluhommista, ja hössötyksestä, mutta miksi stressaan samalla? Ei kukaan oleta minun tekevän kaikenlaista. Haluan silti. Äääh ihan tyhmää.

Pakkaaminen ja reissaaminen on stressaavaa. Jokohan olen tarpeeksi monta kertaa senkin tämän blogin historian aikana maininnut?





No niin kuitenkin joo, en varmaankaan joululomalla postaa mitään. En vietä aikaa netin ääressä, paitsi ehkä jos olen äitillä kylässä jossain vaiheessa, siellä on kelvollinen yhteys. Vaan tuskinpa sielläkään viitsii alkaa kirjoittelemaan.


Nyt menen vain iskälään, viikon päästä eli 19. päivä on minun ja Haltiapojan vuosipäivä. Silloin olen varmaan viikonloppuna kapungissa, käymme Hobitissa (jossa märisen silmät päästäni) ja jotain, ja 20. päivä äitin tykönä on kylässä sukulaisia, joita pitäisi käydä katsomassa. Jossain siinä vaiheessa serkkutyttö V pyllähtää pohjoiseen junalla tsukutsuku ja menemme taas iskälään, Haltiapoika menee kai silloin vielä pohjoisemmas. Kenties välipäivinä olen äitilläkin yötä. Uuden vuoden olemme varmaan vaihteeksi iskälässä, V lähtee takaisin etelään ja Haltiapoika tulee kanssani. Ja niin, sellaista.

Toivottavasti tammikuussa jaksaa paremmin kouluhommia ja muutenkin. Iskälässä pitäisi ainakin pystyä nukkumaan aivan erityisen hyvin ja paljon, jos vanhoihin kokemuksiin on luottaminen.


Piirsin eilen toisen omakuvan. Kaikki selän takana seisojat kommentoivat, että näyttää Maleficentilta. Piti vielä fiksata suuta, kun tuli vahingossa kiero, mutta en sitten jaksanutkaan. Ihan sama.





Vielä pitäisi muka aamulla jaksaa käydä koulussa, on maalausjakson viimeinen päivä, pitäisi käydä näyttämässä opettajalle työt ja ottaa siltä arvosana opintokirjaan. En jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaksa en jaska em jaksk enajs k

Siivosin kyllä eilen kaiken oman roinani pois. Arvosanat pystyy hakemaan toistekin. En jaksa.





Tuli hyvä mieli, kun paketoin lahjoja viimeisillä lahjapaperin palasillani. Yritän miettiä sitä hyvää mieltä, joulun hyvää mieltä. En mieti stressiä turhuuksista ja ahdistusta tyhmyyksistä. Yritän nukkua vähän. Kyllä tästä hyvä tulee. Oikein hyvä. Ja pohjoisessa on luntakin. Ja minulla on jo hirveä hinku savusaunaan.




Hyvää joulua rakkaat lukijat. Syökää paljon namia ja halikaa paljon rakkaita ja saunokaa ja kikattakaa.










Yule blessings.


Ensi vuoteen!


torstai 11. joulukuuta 2014

Phoenix of my Heart

Muistatteko postaukseni kesäkuulta, jossa muistelin Kössi-kisun elämää? Kello on taas neljä yöllä, ja tajusin tuossa äsken yhtäkkiä, että siitä on jo niin kauan kun Kössi kuoli. Tuli itku. Riesa tuli lohduttamaan, kiipesi syliin, kiehnäsi, maukui.

Mietin juuri tässä eräänä päivänä sitä, kuinka lapsille opetetaan jo hyvin pienenä, että itkemisessä on jotain hävettävää. Jo ennen kouluikää useat lapset eivät uskalla itkeä vähän tuntemattomampien seurassa, ja viimeistään koulussa niitä "herkkis" tapauksia pilkataan, jos nyt vähän jostain hassusta asiasta tulee itku. Muistan ainakin itse, kuinka olin ala-asteella vähän itkuherkkä, ja muutaman kerran se sitten tuli koulussa, ja sitä häpeän määrää. Muut tuijottivat. Kuiskailivatkin.

Erityisesti muistan erään toisen tytön, vielä herkemmän kuin minä, vuotta ylemmällä luokalla. Ihmettelin itsekin välillä, että tuostako se nyt alkoi itkeä, onpa outoa. En tiedä, hävettikö sitä tyttöä.



Miksi itkeminen on heikkoutta, naurettavaa, jotain mitä vain lapset ja naiset tekevät, turhaa ja typerää?

Se, että antaa itsensä olla haavoittuvainen, uskaltaa näyttää sisimpänsä... se jos mikä on rohkeutta.



Ja sen toitotus, että pojat eivät itke, miehet eivät itke, itkeminen on heikoille naisille vain, se on erittäin haitallista lapsille, ja aikuisille miehillekin. Siinä on yksi syistä, miksi juuri pojat ja miehet usein patoavat tunteet sisällensä, ja sitten purkavat niitä epäterveillä tavoilla.




Minun ei ollut tarkoitus tulla kirjoittamaan itkemisestä. En oikein muista, mitä varten tulin. Se oli ainakin yksi syy, että tuli niin paha olo Kössiä muistellessa. Viime jouluna se oli vielä täällä.

Enkä taaskaan tiedä, miksen ole nukkumassa. En ollut tänään/eilen/keskiviikkona ollenkaan koulussa, koska Riesa valvotti minua jotain neljä tuntia aamusta. Sitten olin vain niin väsynyt ja ihan helvetin kiukkuinen, että en jaksanut mennä kouluun. Sitten kun Riesa lopulta rauhoittui, sain otettua päikkärit. Mutta taas lattialla jostain syystä. Minulla on toisinaan omituinen tapa nukkua lattialla peittoon kääriytyneenä. En edes mene jumiin siitä sen enempää kuin sängyssä nukkumisestakaan.

Kisut ovat ihania ja somia ja rakkaita ja hölmöjä, mutta joskus Riesa kyllä totisesti elää nimensä veroista elämää. Muistan aamulla seitsemän aikoihin huutaneeni sille sängystä puoliunessa "RIESA EI NIMI MIESTÄ PAHENNA ELLEI MIES NIMEÄ!!!"

Se huusi ja ravasi ja melusi ja kolisteli ja läpsytti maton kulmaa ja ryömi sinne alle möyrimään ja rapsutti eteisen väliovea ja tiedättehän, kisujen hölmöilyjä. Raivostuttava otus <3

Käytin sitä tuossa illalla vähän ulkona, mutta siellä oli niin ikävä räntäsade ja tuisku, että jäi lyhyeksi reissu. Nyt se on melkein koko ajan siitä asti rapustellut väliovea ja vinkunut, koska se tahtoo takaisin ulos. Jankkaan sille, että en vain voi päästää sitä yksin ulos täällä ihmisten ilmoilla, mutta kuunteleeko se, ehei.


No mutta kävin kuitenkin maanantaina ja tiistaina vähän koulussa... Parannus on viime viikkoon verrattuna ihan mittava. Albersin värioppi minulta menee nyt ihan kokonaan ohi, koska siellä pitää olla joka päivä, alusta asti, ja ajoissa paikalla. Se alkoi viime viikon torstaina, eli maanantaihin mennessä minulta oli jo kaksi ensimmäistä päivää mennyt ohi. En ole muutenkaan päässyt kouluun kuin aikaisintaan yhdentoista jälkeen, joten... Samapa tuo. Saan olla aika rauhassa maalausluokassa tekemässä omia hommiani, kun suurin osa ryhmästä on eri paikassa opettajan ja värioppinsa kanssa. Maanantaina olin kahdestaan Maagisen tädin kanssa, ja tiistaina meitä oli kolme.

oo6

oo7


Aion nyt uskaltaa laittaa tänne kuvan omasta tekeleestäni. Kunhan tiistaina sotkin itseni ihan tyystin pastelliliiduilla, samalla kun kokeilin saada jonkinlaista omakuvaa aikaiseksi siniselle paperille. Innostuin niistä pastelliliiduista muutamia viikkoja sitten, ostin isomman paketin, ja olen katsellut vierestä kun Maaginen täti piirtelee maagisia värikkäitä kuviaan. Inspiraatiotäti. Katsoin itseäni peilistä, jotta löydän varjokohdat, joten sivukalju on väärällä puolella.

Olen jossain vaiheessa piirrellyt paljonkin omakuvia, monenlaisia, eikä niissä koskaan ole ollut tärkeintä näköisyys, mutta en tiedä, olenko ikinä saanut niihin juuri mitään tunnettakaan mukaan. Ehkä vanhemmista sellaisista näkyy itseinho. Olen usein niissä jonkinlainen hirviösekasikiö, mutta tästä versiosta minulle tulee mieleen merenneito tai jokin muu taikaolento. Ainakin se, miten näen itseni, on muuttunut hurjasti vuosien varrella.

DSCN4556


Piirtäminen itsessään on ihan perseestä, varsinkin lyijykynällä hyi, maalaaminen on paljon mukavampaa ja vähemmän stressaavaa. Mutta pastelliliiduilla piirtäminen on ihan eri asia. Tykkään.

En uskalla pistää tänne kuvia, joita se Maaginen täti piirsi minusta, koska minulla ei ole lupaa julkaista toisten tekeleitä, en ole pyytänyt, enkä aio julkaista ilman lupaakaan. Se on mielestäni töykeää. Samoin kuin toisten naamojen julkaiseminen ilman lupaa, yleensä. Mutta oli kauhean mukavaa, kun se täti halusi piirtää kuvia minusta. Se otti ensin naamastani kännykällään pari kuvaa, ja piirsi sitten mustalle paperille niiden pohjalta oikein värikkäitä kuvia. Näytän niissä ovelalta. Niin kuin menninkäinen.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

The Awakening

Tässä blogissa on ylittynyt viidenkymmenentuhannen kävijän raja. Vaikkakin varmaan puolet noista on omia käyntejäni, on se silti suuri määrä. Kai se laskuri nyt laskee minun omatkin käyntini? Tarkistan blogin varmaan monta kertaa päivässä. Tirsk.


Hmm perjantain asu. Lähdin Halpa-Halliin, hui jännää.


oo3

oo4


 Ei hemmetti kun on ollut ankea viikko, paitsi silloin kun M oli kylässä, ja silloinkin puhuttiin aika ankeista aiheista välillä.

Mistä päästäänkin hetkeen numero viisi aamukahvihetkihaasteessa. Aamuteetä, halusin pienen ruusukupin, ja M halusi halloweenkupin.

kaa4


Kuvasin jonain yönä vahingossa kuudennenkin hetken, koska menin laskuissa sekaisin, joten tässä huikea bonus. Glögiä yöllä kello neljä erittäin hämmentävissä tunnelmissa.

kaa5
Polvessa on... jokin hieno Haltiapojan piirustus



Joo, olen valvoskellut ja sitten nukkut ihan miten sattuu enkä ole ollut koulussa tai käynyt juuri ulkona kämpästäni, on lähinnä ollut ihan pysähtynyt ja ankea ja ahdistunut ja tylsistynyt ja vaikea olo. En ole jaksanut mitään, ja nukkumaan meneminenkin on välillä ollut ylivoimaisen ahdistava tehtävä, mutta valvominen sitten vuorostaan on aiheuttanut sellaisia täysin tarpeettoman kamalia oireita. Olen yliherkkä ihminen ja luonne noin niinkuin ylipäänsäkin kaikelle, kaikessa. Väsyneenä kaikki asiat sattuvat ja ahdistavat. Äänet, valot, suihkussa käyminen, puhuminen, syöminen, käveleminen, istuminen, makaaminen, pään pystyssä pitäminen, junou, kaikki. Puhun fyysisestä kivusta, kun sanon, että nuo asiat sattuvat. Kun suihkussa vesi ropisee iholle, se sattuu. Koska on niin yliväsynyt. Noh, sain sentään edes käytyä suihkussa, aplodit siitä. Ja väsyneenä paniikkikohtausten todennäköisyys kasvaa, joten kohtauksen pelossa en edes uskalla enää mennä mihinkään. Ja niin edelleen.

Sain kuitenkin viime yönä nukuttua, ja tosiaan yöllä, en päivällä, ihan oikeaan aikaan. Kahdestatoista kymmeneen, niin monta tuntiakin putkeen. Nukuin tänään päivällä päikkäritkin. Jospa ne univelat vaikka tällä saatiin kuitattua. Ja jospa ensi yönä olisi yhtä hyvä, niin pääsisin huomenna kouluunkin. Toisaalta en halua mennä, haluan mädäntyä täällä, ja toisaalta en kestä enää yhtään ainoata päivää tässä mädäntyen.

Tänään kävin kävelyllä vastapainoksi sille, että vietin eilisen yöpaidassa ja peiton mutkassa. Oli niska niin jumissa, ettei veri kiertänyt ja päähän koski ja huimasi, mutta kävelin silti jonkin aikaa, ja siitä tuli ihan hyvä olo. Näin päivänvalon pitkästä aikaa, aurinko varmaan paistoi oikein kauniisti ja kirkkaasti siellä paksun pilviverhon takana. Muistin, että eihän tämä ulkomaailma niin kamala paikka ollutkaan. Joskus siitä tarvitsee muistutuksen. Pakko päästä aamulla kouluun, ihan pakko. Pakkopakkopakko.



Kun tulin kävelyltä ja kaupasta, Riesa käyttäytyi ihan eri tavalla kuin ennen. Yleensä se menee piiloon kun lähden ulos ja kun tulen takaisin, aina kun ulko-ovi käy. Tällä kertaa se tuli katsomaan, ja kun otin takkia pois se tuli eteiseen nuuhkimaan. Sitten se katseli ulko-ovea, sitten minua silmiin, naukaisi, katsoi ovea, minua. Kertoi mielestäni varsin selvällä kielellä, että sen tekisi mieli käydä ulkona. Kerroin, etten voi päästää sitä yksin ulos, koska se on tottunut olemaan metsässä, ja täällä on liikaa ihmisiä ja autoteitä. Mutta sanoin, että voisimme käydä yhdessä sitten illemmalla pimeällä, valjaiden kanssa. Nyt odottelen, että se heräisi, niin voisin lähteä käyttämään sitä. En viitsi kesken unien alkaa toista raahaamaan ulos.



Juu ja löysin tänään uutta miellyttävää musiikkia.




Jotain sellaista kuin atmosfääristä bläkkis-skotti-keltti-folkki-metallia. Tykkään.

Ja tämän kappaleen nimi sopiikin hyvin postauksen otsikoksi, koska heräilen tässä nyt siitä viikon mittaisesta horroksesta.

Niin ja ainiinjoo, nyt se sadan lukijan rajakin on ylittynyt uudestaan, jei!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Nevertime

Kisu kai katselee kummituksia. Viinapiruja. Tai sitten se vain suunnittelee, miten tuonne ylös parvisängylle pääsisi.



video




Hetki numero neljä siihen Eliseltä saatuun haasteeseen. Juon hyvin harvoin kaakaota, koska en ikinä osta maitoa, se vain happanisi jääkaappiin. Viime maanantaina Haltiapoika oli jättänyt minulle kupillisen verran sopivasti, joten kokeilin tehdä ekstraspesiaalikaakaota joulun hengessä.


kaa1

kaa2

kaa3



Kannattaa tosin varmistaa, että piparminttuaromi ei ole mennyt vanhaksi 2012. Maistui omituiselta. Onneksi pistin vain ihan pikkutipan. Ja se ei haittaa, että minivaahtokarkit (aka tufftuffit) olivat avatussa pussissa menneet vähän koviksi, kuumassa kaakaossa ne pehmenivät.

Olen lukenut jänniä kaakaoreseptejä tumblrssa ja yritin etsiä niitä nyt jaettavaksi tähän, mutta äh, ei tullut mitään. Hakutoiminto siellä on ihan kökkö. Jouduin näkemään pornoa, mutta en löytänyt hakemaani. Ei sitten.


En jaksa miettiä, kenet tällä kertaa voisin haastaa.


perjantai 5. joulukuuta 2014

Vitja

Tässä kurjan päivän asu.


oo2

oo1


En nukkunut viime yönä lainkaan, ja nyt näyttää pahasti siltä, että samoin käy tänä yönäkin. Kouluviikko on mennyt ihan häneksi. Maanantaina olin paikalla, tiistaina nukuin pommiin ja sitten ahdisti niin etten uskaltanut mennä lainkaan, keskiviikkona oli kritiikkipäivä ja päätin suosiolla skipata sen, koska M tuli tänne yöksi tiistai-iltana, ja nyt torstai meni sitten lattialla maatessa. Unohdin muuten myös psykiatrin ajan, ja voi helvetti kun voi ärsyttää pientä peikkoparkaa. Se psykiatri käy täällä muistaakseni kerran kuussa tai kahdessa ja sille on hankala saada aikoja, vielä tiistaina hoitajan kanssa juteltiin siitä kuinka sitten torstaina pitää mennä sinne ja keskustella kuntoutusrahahommista sekä mahdollisista nukahtamislääkkeistä...

Mutta voi jukranpujut kuinka hieno homma, en muistanut koko juttua laisinkaan! Seitsemältä illalla ollessani puhelimessa Haltiapojan kanssa yhtäkkiä tajusin, että heeetkinen nyt taisi unohtua jotain. Ja ties koska saan sille uuden ajan. Pitää soittaa hoitajalle ja itkeä sille kuinka olin ihan polla sekaisin valvomisen jäljiltä ja horrostin lattialla peiton päällä maaten.

Olen myös koko torstain vetänyt napaani kaikkea suolaista ja rasvaista ja ällöä, ja sitten potenut koko illan hirveää närästystä, harvinainen vaiva minulle. Jotenkin sitä kuvittelee, että lohturuoasta oikeasti tulee parempi mieli, vaikka häränkakkaahan sellaiset kuvitelmat ovat. Ehkä niistä jotain pientä mielihyvää saa, mutta se menee äkkiä ohi. En ole lihovaa sorttia, mutta katsotaan miten käy sitten viisikymppisenä, jos olen koko ikäni mussuttanut sokeria ja muuta kakkaa. Kroppa varmaan pettää tyystin. Vihreä tee kuitenkin tällä kertaa auttoi oloon, kun tuntien kärvistelyn jälkeen lopulta tajusin sitä keittää.

Vaikka oikeasti minä syön loppujenlopuksi melko terveellisesti, sellaisina normaaleina päivinä ainakin. Koulupäivinä taatusti. Vapaapäivinäkin aika usein. Mutta joskus on näitä päiviä.

En jaksaisi mököttää kotona, enkä jaksaisi tehdä mitään muutakaan. Tulisipa jo joululoma. Mutta vielä pitäisi yksi joululahja jostain nykäistä.






Ja sitten hetki numero kolme, teetä jonain iltana mörkökupista.


lx8

lx6



Kenethän vielä voisin haastaa... Miten on, Elinalice, kiinnostaisiko sinua jakaa viisi aamukahvihetkeäsi? Tai vaikka yöllisiä absinttihetkiä, ihan miten vaan!




Oletteko lukijat huomanneet, että käytän tekstieni otsikkoina yleensä vain jotain ihan hatusta vedettyjä sanoja, jotka eivät yhtään mitenkään liity postauksiin? Kirjoitan otsikon aina lopuksi, usein menen toisiin välilehtiin lukemaan juttuja ja poimin jonkin aivan randomin sanan, tai sitten jostain kappaleesta jota kuuntelen, tai jotain. Ihmetyttää ihmiset, jotka valittavat kun ei keksi otsikkoa. "Pieru" on ihan hyvä otsikko. Ihan mitä tahansa.

Vitjan repäisin päästäni kun tässä kirjoittaessani samalla äänettömästi mielessäni kiroilen kaikilla mahdollisilla koskaan elämäni aikana oppimillani kirosanoilla, koska ärsyttää. Voi vitjat!

torstai 4. joulukuuta 2014

Evil agenda

Viime viikonlopun seikkailut Haltiapojan kanssa.

Kävelimme junaraiteilla, halusin löytää luita. Mutta ei yhdenyhtä! Ehkä täällä on liian avointa maastoa, metsän keskellä kulkevilta raiteilta löytyy aina luita sun muuta kuollutta. Löysin kuitenkin sievän violetin kiven.


lx3

lx2


Kotimatkalla molskahdin jään läpi haisevaan lammikkoon, ja tuli kiire sisälle lämpimään. Olin polvia myöten märkä, pakkasta oli yksi aste, mutta villasukat sentään lämmittävät varpaita märkinäkin.

lx4

Hameenhelma ainakin jäätyi kauniisti.

1



Sain postissa paketin Tanskasta. Osallistuin taannoin tumblrssa arvontaan, jonka järjesti tanskalainen Mai blogista shortcuttothestars, ja voitin sen. Minun oli tarkoitus avata paketti vasta jouluna, mutta nyt kun sain sen, ja pitelin sitä, ja ravistelin sitä, minulle tuli paha aavistus, koska tiesin, että siellä on jotain särkyvää. Ja helinä kuulosti pahaenteiseltä.

mai1

mai2


Avasin siis sen, ja oikein arvattu! Pieni sievä teekupponen oli hajalla. Liian monessa osassa, jotta olisin viitsinyt alkaa liimailemaan. Ja varsin köykäisesti pakattu se kyllä oli, ei minkäänlaisia pehmusteita... Noh, aina ei voi tulla ajatelleeksi.

mai3


Sain kuitenkin kaikkea muutakin mukavaa, kuten pörrösukat ja kädenlämmittimet...

mai4


Ametistikaulakorun ja kaksi sormusta... mutta niistäkin toinen oli mennyt rikki! Voihan nenä! Ajattelin käyttää tuon lintuoksan johonkin muuhun askarteluun jossain vaiheessa.

mai5


Sitten Main itse tekemä teesekoitus, sekä tuoksuva saippua. Ette ehkä ole kuulleet sellaisesta vaatetyylistä kuin strega fashion, se on nyt sellainen tumblr:ssa leviävä juttu, jolla on Main itsensä keksimä nimi, joten sen mukaan hän nimesi myös teesekoituksensa. Strega on italiaa ja tarkoittaa noitaa.

mai6

Paketissa oli myös lakupatukka ja pronssinvärinen pöytäkynttilä.


Ja kun eräänä iltana olimme Haltiapojan kanssa matkalla kaupasta kotia kohti, tuumasin, että kun minulla oli päällä niitä Main lähettämiä juttuja, minusta voisi ottaa kuvan. Vaan mitenpä tästä oikein näkee kaulakorun, sormuksen, sukat ja kädenlämmittimet? Noh, ne kuitenkin ovat mukana.

Tykkään tästä kuvasta siksi, koska tukkani päätti tehdä jotain omituista. Otin hupun pois päästä ja puff! Hiuslakalla tai muilla mömmöillä ei ollut mitään osuutta tapahtuneeseen.


5

Peikkotyttö.

3




Viimeisenä hetki numero kaksi siihen Eliseltä saatuun haasteeseen, jossa piti kuvata viisi aamukahvihetkeä... tai edes jotain sinne päin. Illan teehetki, yhteinen jättimuki josta ryystimme vuorotellen, ja Strega blend -teetä. Oli se kyllä varsin hyvää. Mustaa teetä ja kaikenlaista jännää seassa, ainakin appelsiininkuoren ja kardemumman tunnistimme.


lx



Nyt voisin yrittää haastaakin jonkun tähän... Tahtoisikohan H blogista H World In Here jakaa viisi aamukahvihetkeä? Annan henkilökohtaisesti luvan soveltaa tätä haastetta niin paljon kuin näkee tarpeelliseksi!




Ghost business

Ei minulla loppujen lopuksi kauhean paljon ole kerrottavaa siitä yökoulusta, joka pidettiin 20. marraskuuta. Se on kuulemma ollut jokavuotinen traditio, ja nimenomaan pimeään aikaan aina, ja joka kerta jotain kurjia, negatiivisia aiheitakin on ollut. Tänä vuonna teemana oli kummittelu, mikä itsessään on jo vähän positiivisempi aihe, ehkä? Mutta pelottavuuksiahan siitä tietenkin saatiin aikaiseksi.

Yökoulun ideana on siis se, että iltapäivän ja illan aikana oppilaat ryhmissä toteuttavat omia eeppisiä ideoitaan aiheeseen liittyen, oli se sitten mitä tahansa. Jos jotain materiaaleja täytyy hankkia, se jää opettajan hoidettavaksi paria päivää aiemmin. Minun ryhmäni oli maalauskurssilla silloin, joten olimme maalausluokassa ja maalauksen opettajan kanssa.

Minä olin ideoinut jo etukäteen monenlaista, ja raahasin kotoa mukaan jotain rekvisiittaakin varmuuden vuoksi. Kehittelimme siinä niitä minun ideoitani eteenpäin, muutimme sitä aika paljon, ja lopulta saimme aikaiseksi jonkinlaisen lyhyen esityksen, jonka rakensimme ulos joen rannalle. Olen ryhmästämme kovin ylpeä, meillä oli omaperäinen ja hyvin toteutettu juttu. Ja ehkäpä kaikkein masentavinkin.

Se kuolinnaamio, joka oltiin tehty naamastani jo muutamaa päivää aikaisemmin, oli se sysäys, mistä sain idean koko hommaan. Halusin järjestää hautajaiset, omat hautajaiseni. Tuumasin, että rakentaisimme sille naamiolle ruumiin ja minä itse voisin sitten kummitella ruumiini äärellä. Päädyimme lopulta tulokseen, että on paljon helpompi olla rakentamatta sille ruumista, ja vain pistää elävä ihminen makaamaan se naamio kasvoillaan.


DSCN3892


Ihmettelen vieläkin tätä naamaa, se on minulla tuolla pöydällä ja tuntuu tosi omituiselta ottaa se käteen ja pyöritellä ja katsella omia kasvoja ulkopuolisen näkökulmasta. Ja se hymyilee! Sain siis todisteen siitä, että kun pidän kasvoni rentona, minulla ei ole resting bitch face. Todellakin iloinen yllätys.


DSCN3911


Ja näin loimme illuusion minusta makaamassa kuolleena.

DSCN3915


Loppujen lopuksi meillä oli kasassa jonkinlainen pakanallinen rituaalimeininki, jossa murhattu makaa jalustalla surevan kansan silmien edessä, ja murhaaja poltetaan elävältä. Tai jotain sinne päin!


Näin hienon murhaajan me sitten rakensimme:

DSCN3900


Sen nimeksi tuli Romeo.

DSCN3903


Opettaja oli super cool ja haki meille pitsoja jossain vaiheessa iltaa! Ja kokista ja suklaatiakin!

DSCN3918


Tällaiset kuvat sain asustani, vaikka se vähän erilainen olikin sitten siinä esitystilanteessa ulkona kylmässä.

ghost1

ghost2

Seuraavassa kuvassa mukana myös meidän papittaremme, joka johti tätä hautajaisseremoniaa.

ghost4


Romeo pääsi puuhun kiikkuun.

DSCN3923


Kunnes paloi. Pitäähän sitä nyt jotain päästä polttamaan, kun kerrankin on lupa!

DSCN3942



Minulla ei oikeastaan ole mitään kuvia niistä muiden ryhmien hommista.


Mutta tästä sarjislinjan opettajan kokoamasta videosta näkee yleistä illan tunnelmaa, kun lopuksi kierrettiin katsomassa kaikkien aikaansaannoksia. Osan meidän esityksestämmekin voi sieltä bongata.





Minä hiippailin kummittelemassa siellä, ihmettelin ruumistani, ja sitten osoitin Romeota huutaen "Murhaaja! Nyt saat palkkasi! Kirveellä minut tapoit. Oman siskosi." Kauhean iloista. Sitten avustaja sytytti murhaajan palamaan. Happy end!


Sana yökoulu oli kyllä vähän harhaanjohtava, koska pääsimme jo kymmenen jälkeen pois. Mutta jännää ja spookya oli!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Haaaaukotus

Dumppailen taas tylsyyksiä vain tänne, viime viikolta.


Tiistain tonttu:

off1

off2


Keskiviikon synkiö:

off4

off6

Sotkin muuten tuon yhden lempimekoistani vaaleansiniseen öljyväriin, joka siis todellakaan ei lähde minkäänlaisessa pesussa ikinä koskaan mitenkään. Puuh. Ajattelin vain sotkea mustaa väriä siihen päälle. Kannattaa pistää lempimekko kouluun päälle, maalausviikolla.

off7


Torstain huppuhyypiö:

off8

off9



Ja kisu.

off3




En ole vieläkään kirjoittanut siitä yökoulusta, jota varten minusta otettiin se kipsinen kuolinnaamio, mikä nähtii eräässä toisessa postauksessa. Minun piti kirjoittaa siitä jo viikko sitten. Kyllä se aika vielä tulee.

Yökouluhan oli tosiaan jo viikko sitten torstaina, 20. päivä marraskuuta.



Noh, hyvää joulukuuta nyt kuitenkin!