keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Come october

Olen onnistunut kuormittumaan liikaa jotenkin jännästi. Olen mennyt uusiin juttuihin ja joutunut tekemisiin uusien ihmisten kanssa. Maanantaisin on puutyöryhmä, tiistaisin käsityö-/taideaiheinen pienryhmä, keskiviikkoisin vain ohjaajan tapaaminen, torstaisin joogaryhmä, ja perjantaisin nuorten ryhmä. Olen oikeastaan jaksanut käydä koko nuorten ryhmässä vasta kerran, luullakseni. Totta puhuen minua ei kiinnosta istua siellä länkyttämässä niiden kanssa ja ryystämässä teetä ja tekemässä jotain kurjaa. Viimeksi paikalla ollessani siellä laulettiin karaokea, eikä se minua kyllä innosta, varsinkaan aamupäivästä.

Nukkuminen on kovin huonoa. Jokainen toimintapäivä vie lusikoita enemmän kuin ehdin yön aikana kerätä taas kokoon. Jokainen menetetty lusikka lisää paineen tunnetta, ja jokainen nukuttu tunti tuo aina vain vähemmän ja vähemmän lusikoita takaisin. Viime perjantaina jo tiesin, että nyt on kyllä liikaa kuormitusta, ja tästä ei hyvää seuraa. Keräilin rauhassa lusikoita koko päivän sängyssä maaten. Äiti tuli hiillostamaan, lähdetään kauppaan lähdetään, ostetaan eväitä, koska olimme sopineet lauantaiksi yhteisen retken Kuusamoon, Rukalle samoilemaan metsissä. Perjantaina olo oli vielä sellainen, että ei mitään tsäänssiä. Mutta kokemus tuo varmuutta, ja vaikka äitin hiillostus vain pahensi oloa, ja lauantain retki näytti jo tuhoontuomitulta, onnistuin kuitenkin häätämään sen äitin kauppaan ostamaan ihan yksin niitä eväitä, jotta sain rauhassa vähän keräillä itseäni. Niin, kun kokemus on opettanut, että seuraavana päivänä sitä sitten jaksaakin jo jotain. Vähän jännitin, etten jaksaisikaan kävellä laisinkaan, mutta maagisesti lusikat kuluvat hitaammin metsässä kaupunkioloihin verrattuna, ja jaksoin luullakseni ihan hyvin. Äiti ainakin kehui, että jaksoin paremmin kuin se oli odottanut. Maasto oli kyllä hyvin haastavaa, välillä piti ottaa kädet avuksi kiivetessä ja laskeutuessa, ylös alas ylös alas, kiipesimme huipulta huipulle, ja Valtavaaran huipulle, ja loppumatkasta jo kyllä reisissä tuntui. Nukuin automatkan kotia kohti, ja seuraavana yönä 14 tuntia. Maanantaiaamuna, koko sunnuntain levättyäni, tiesin kyllä, että tällä viikolla tuskin jaksaa hirveitä määriä asioita tehdä. Mutta tuumasin, että jos nyt jonkin jaksaa, niin puutöihin pitää mennä. Olen ihan mielissäni projektistani. Joten menin puutöihin, ja tiesin jo illalla, että tiistaina ei kyllä jaksa yhtään mitään, varsinkaan minkäänmoista sosiaalista kanssakäymistä. Pakko oli vielä lappuja kelaan ja sossuun, taas kuntoutustukihakemus, koska neropatit kelassa lähettivät hylkykirjeen. Ei minun työkykyni suinkaan ole alentunut. Muuten vain muutin asumaan tuettuun asuntoon jne. Mutta onneksi koko tiistaina ei tarvinnut jutella kenenkään kanssa. Ohjaajalle soitin että ei pysty, liian hapokasta.

Nyt on tilanne tämä. En uskalla kertoa ohjaajalle kovinkaan tarkkaan. Mutta en ole jaksanut siivota ainakaan kahteen viikkoon, vaikka otin nimenomaan asiakseni siivota kerran viikossa silloin kun tähän muutin. En ole nyt jaksanut pedata petiä, vaikka sekin on ollut sellainen uusi mukava juttu, mitä olen mielelläni täällä asuessa tehnyt. En ole jaksanut kokata muonaa, ryystän vain jotain lämminkuppisoppaa. Mitä enemmän olisi ryhmiä ja toimintaa, sitä vähemmän tunnen jaksavani. Nyt ei kiinnosta hevonhelvetin vertaa jutella naapureille ja ryhmien tyypeille, ei kiinnosta sosialisoitua ja opetella ihmismäistä käyttäytymistä. Yritän parhaani, mutta muuta en jaksa. Käytökseni muuttuu koko ajan tönkömmäksi, käytöstapani, puheeni. Hermoni lyhenevät ja pinna kiristyy. Aika paljon mietin kaikkia mukavia juttuja, joita tekisi mieleni tehdä, mutta sitten vain tuijotan eteeni enkä tee. Katselen nukkea, jonka tahtoisin kustomoida, mutten jaksa aloittaa. Aika paljon jaksan istua sohvalla ja tuijottaa ympärilläni olevia esineitä. Aika paljon jaksan rullata tumplöössä ja tapittaa silmät puoliummessa söpöjä videoita juutupessa.

Aika paljon mietin ikäviä juttuja itsestäni, aika paljon soimaan kaikkea mitä teen ja ajattelen, aika paljon välttelen peiliä, mutta sitten tuijotankin ja soimaan. Aika paljon on ristiriitaisia tunteita identiteetistä, itsestäni, kehonkuvasta, itseilmaisusta. Aika paljon ylianalysoin pääsemättä minkäänlaisiin lopputuloksiin. Aika paljon vähättelen kaikkea hiemankaan hyvää, varsinkin itseeni liittyvää.

Muistot vääristyvät, tai kirkastuvat, tai en minä tiedä. Ohjaajalla ei ole aikaa jutella. Ohjaajalle ei voi kertoa kun se jo pyyhältää muihin hommiin. Ketään muutakaan ei oikein ole.

Enkä uskalla soittaa isälle ja ottaa puheeksi erästä asiaa, jota vatvon päivittäin, ja joka pitäisi tosissaan ottaa puheeksi. Pitäisi selvittää. En uskalla enkä varsinkaan jaksa. Jos yritän ottaa puheeksi, purskahdan taatusti välittömästi itkuun eikä mistään tule mitään ja sitten hävettää. Ei oikeastaan hirveästi kiinnosta, mieluummin on ihasama ja annan koko asian olla. Voin mököttää yksin täällä eikä tarvitse mennä iskälään ottamaan asia puheeksi. Voin syödä karkkia ja yrittää olla ajattelematta itseäni. Ajattelen mieluummin sitä, kuinka mahtavia ja jänniä ja cooleja kaikki muut ovat.



Oikeastaan kai pitäisi nukkua. Laitan tähän kuvia sieltä Rukalta niin ei tarvi ainakaan alkaa vääntämään erikseen postausta siitä. Hyvät eväät oli repussa, mukava oli metsässä tarpoa, kauniita maisemia oli, hyvä keli, hyvä mieli, mutta sitten väsytti.




video










Rakensin pienen kivispiraalin.




Ihan super sekava postaus.


torstai 17. syyskuuta 2015

Inbetween days

Ennen kirjoitin hyvin avoimesti ja helposti blogiin kaikenlaisista ajatuksistani. Annoin vain sanojen tulla, tajunnanvirtaa, ja niitähän tuli. Toisinaan sain kirjoittaessa tärkeitä oivalluksia, joista olin salaa hieman ylpeäkin. Kirjoitin paljon kuulumisia, millaisia oloja oli päivän mittaan ollut, mitä tylsän tavallista olin tehnyt, mitä unia nähnyt. Jossain vaiheessa kirjoitin helposti useita kertoja viikossa, kirjoitin sitä samaa töhinää, ajatuksia, tavallisuuksia, unia.

Nykyään blogiin kirjoittaminen on vaikeaa. Mieluummin vain laitan kuvia, julkaisen ja suljen välilehden. Se on helppoa eikä tarvitse ajatella, tai ei ainakaan tunnustaa ulkomaailmalle, mitä ajattelen. Mutta kello kolmelta yöllä on helpompi tunnustaa, ja nyt minä voin ainakin yrittää. Koska tänä yönä iski ihan uudenlainen toivottomuus ja lohduttomuus. Tai ei ehkä ihan uusi, kaipa tässä on jotain tuttuuden tuntua. Muistuu mieleen, kuinka monta vuotta tässä jo olenkaan jynssännyt ihmismäisen ihmisen kunniamerkkiäni, sitä ikinä puhtaaksi saamatta. Taitaa koko hilu olla alunperinkin väärennetty. Samanlaista toivottomuutta ja lohduttomuutta olen potenut ennenkin, ja olen kirjoittanut siitä ennenkin.



Keräilen sanoja vanhoista blogipostauksista. Minä, 21-vuotias minä, se kirjoitti ne. Nämä kädet, nämä samat näppiksetkin, tämä sama pääkoppa. Eri kämppä, mutta sama kaupunki. Sama toivottomuus, sama lohduttomuus. Muistan jopa syöneeni näitä samoja karkkeja tuolloin.


"Kunpa vain osaisin puhua itselleni myötätuntoisesti. Kunpa vain osaisin nähdä omat hyvätkin puoleni. Mikä hiivatti siinä on niin vaikeaa? Sisäinen puhe on jokaisella koko ajan käynnissä, miksei se voisi olla enemmän positiivissävytteistä? Ihmiset piiskaavat itseään niin kovasti. Miksi omaa itseä on niin kauhean vaikea hyväksyä, tai edes nähdä? Minä en näe. Minä en rehellisesti näe itseäni. Näen jotain ja se on vain jokin juttu, ehkä tyttö, ehkä hirviö, en minä tiedä. Se on hirvitys, se on liian kaikkea. Se ei tiedä mistään mitään. Se on ilkeä ja kaikin puolin kurja olento.

Jotenkin tiedän, että kun katson peiliin, jätän huomiotta sen näkemäni (kuvittelemani?) hirviön, ja tuijotan tiiviisti jonnekin silmien taakse sisälle, syvälle syvälle... Siellä on jotain muuta. Siellä on se joku jota minä ihan oikeasti rakastan, jota säälin kaiken tämän keskellä, joka tarvitsee ja kaipaa huolenpitoa ja kauniita ajatuksia. Jotenkin, joskus, kun oikein pinnistän, minä näen sen. Siellä on joku. Se joku ihan vain silloin tällöin kertoo miten asiat ihan oikeasti ovat. Mutta se hirviö ei kuuntele. Se hirviö ei ymmärrä olevansa oikeastaan vähemmän olemassa kuin se joku siellä silmien takana."

-2012





Yksi suurimmista asioista, mikä kumminkin pistää silmään juuri tuon vuoden postauksista, on minun kroppani. Minun laihuuteni. Minun litteä mahani. Muistan hyvin, kuinka monta kiloa painoin, ja kuinka paha olo tuli joka kerta, jos söin jotain. Muistan kumminkin liian hämärästi heräämiseni todellisuuteen, jossa olinkin hieman liian laiha. Nukahdin kai jossain tässä välissä uudestaan. Ristiriitaiset tunteet omasta ulkonäöstäni liitelevät tietoisuuden reunoilla. Yritän nipistää itseäni, herää pahvi, etkö muista, kun 2013 katsoit vuoden takaisia kuvia ja näit vain tikku-ukon? En siltikään muista kuin vain teoriassa. Muistan mieluummin vallan tunteen katsoessani kun muut syövät, tuntiessani nälän. Vuonna 2015 katson kolmen vuoden takaisia kuvia ja näen paremman itseni, ylemmän itseni, fiksumman ja kauniimman. Kieltäydyn muistamasta, mitä kaikkea muuta tuohon menneisyyden minuuteen kuului, mikä hirviö siellä sisällä myös asui.

Ehei, kaikki on aivan loistavasti.

Mutta en pysty edelleenkään nukkumaan tässä kämpässä. Viime yönä makasin kuuntelemassa hiljaista musiikkia, ja yhtäkkiä pelkäsin, että täällä asunnossa liikkuu joku tai jokin. Nousin kahdelta ylös keittelemään teetä, melatoniinipilleristä huolimatta. Iskälässä voi nukkua, mutta siellä on vaikea saada tehtyä mitään, minulla olisi paljon projekteja, joita siellä olisi hyvä aloittaa, mutta en ala. Kaupungissa ei voi nukkua, mutta täällä on sentään internet ja Twin Peaks, täällä sentään on jonkinlainen tunne epäyksinäisyydestä välillä, kun käyn ryhmissä.



Mutta tänä yönä on sellainen olo, etten enää ikinä halua jutella yhdenkään ihmisen kanssa, ei. Enää koskaan. Miksi vaivautua? Valitan aina yksinäisyyttä ja kaverittomuutta, mutta jos joku yrittää tehdä tuttavuutta, vetäydyn heti, ei voisi vähempää kiinnostaa. Lupasin mennä naapurin kanssa huomenna kirpparille. Aamulla olisi myös ensimmäinen joogatunti. Mutta tämän yön toivottomuus ja lohduttomuus on sitä mieltä, että mitä vitun väliä. Ei voisi vähempää kiinnostaa. En jaksa. En enää ikinä. Luovutan. Mksi pitää aina jaksaa yrittää? Kuinka monta vuotta tai ihmisikää vielä? Miksi?


Ihmiset osaavat olla niin ahdistavia, kuvottavia ja typeriä. Jos olisin kaikkivoipa, nukettaisin meistä joka ikisen helvettiin maan päältä. Silmänräpäyksessä. Toivottomuus. Lohduttomuus.





Kaikkein pahinta kumminkin on traumojen ja ahdistusta aiheuttavien muistojen, tunnetilojen pyörittely. Ne pyörivät ja pyörivät ja pyörivät. Ne ovat sellaisia, mistä en voi puhua kellekään. Ohjaajakin on liian lähellä, se on elämässäni joka päivä. Näin hankalista asioista voi puhua vain ja ainoastaan jonkun ulkopuolisen kanssa. Kunpa pääsisin uudestaan psykoterapiaan. En selviä näiden ajatusten kanssa. Fläsäreitä muistoihin, jotka eivät oikeastaan ole omiani, mutta silti ihan yhtä todellisia. Vääristyneitä muistoja ja tunnetiloja. Miksi asiat, jotka aikoinaan olivat vain lievästi ahdistavia, ovat muutaman vuoden päästä sellaisia hirveyksiä, joita ei pääse pakoon, ja joiden ajatteleminen sattuu fyysisesti? Miksi kaikki tämä pyörii päässäni yhtä aikaa, nyt, taas? Aina kun luulen edistyneeni, pian samat asiat junnaavat taas, ja taas, ja taas. Mikä on tämä kaikennielevä tunne paikoilleni jämähtämisestä? Aivan kuin yhtään mikään ei olisi muuttunut viimeiseen viiteen (tai ehkä enemmänkin kuin viiteen) vuoteen. Sama harmaus ja tyhjyys jota nämäkään sanat eivät täytä. Sama häpeän tunne ajatuksesta, että pitäisi painaa "Julkaise"-nappia. Ja taaskin on sellainen olo, että itku ei tule, vaikka pitäisi.




keskiviikko 16. syyskuuta 2015

We're here to see you dance

Minulla on nyt Chess Storyn Starry Night Angel JSK. Löysin sen käytettynä, kuten lähes kaiken lolitani. Tällaisen kummallisen nukkemaisen asun sain siitä aikaiseksi tässä eräänä päivänä. Ihmeen sweetin mekon kyllä ostin..? Vaan taas kerran enkeleitä, jo neljäs enkeliaiheinen vaatekappale lolitakokoelmassani. Tällä kertaa tällaisia söpömpiä enkeleitä, ei tuomiopäivän sanansaattajia.













Otin pari kuvaa riisuttuani mekon ja peruukin koska lolitan alusvaatteet on söpöt.







Tänään taas hermoa kiristää. Kone taas reistailee. Mökötän mieluusti koko päivän kiitos.







keskiviikko 9. syyskuuta 2015

TMI (Too Much Information) Tag

Tämä kysely pyörii juutupessa, mutta teen sen täällä blogissa, koska kello on yli kolme ja aamulla on lääkäriaika ja todellakin pitäisi olla nukkumassa.

Annan kysymysten olla englanniksi kun en jaksa niitä alkaa kääntämään, mutta vastaan silti suomeksi.



1. what are you wearing?
- Marjapuuron värinen neule ja harmaat legginssit ja raidalliset sukat.

2. have you ever been in love?
- Maailmassa on paljon monenlaista rakkautta.

3. have you ever had a terrible break up?
- Nooo ei nyt hirveän pahoja, tai no kyllä ne silloin tuntu aika karseilta, tai ehkä jälkipyykki lähinnä.

4. how tall are you?
- Vissinpä 168 (ja puoli!).

5. how much do you weigh?
- Ihan hemmetisti.

6. any tattoos?
- Yksi. "Xaoc" vasemmassa lavassa. Seuraava kuva on otettu ihan tuoreeltaan, en kyllä muista mikä vuosi. -11?

Punaiset jäljet teipin poiston jälkeen


Minä ja bestest gurrl friend 4evah <3 otettiin samanlaiset.




7. any piercings?
- Vasen korva on lävistetty. Siinä kaikki. Se jopa näkyy tuossa ylemmässä kuvassa hoho. Septumin aion nyt vihdoin ottaa vuosien harkinnan jälkeen, kunhan tulee fyffeä.

8. otp?
- Minun ainoa oikea paritus on Eowyn ja Faramir, muuten ei ole tapana shippailla ketään tai mitään.

9. what is your favorite show?
- Buffy Vampyyrintappaja on kyllä ihan sairaan kova (ja Angel!). Supernatural on aika kiva. En ole hirveä sarjojen fanittaja. Vanhemmat Simpsonit on aika hienoja kans.

10. who are your favorite bands?
- Samat vanhat: The Sisters of Mercy, The Beauty of Gemina, Frozen Autumn, Fields of The Nephilim, Solemn Novena, Summoning, Theatre of Tragedy, Kråke, Caladan Brood esimerkiksi

11. something you miss?
- Mulla on ikävä sitä ku näin M:ää eli kuvassa näkyvää tyyppiä joka päivä. Sitä ku asuttiin samassa kaupungissa. Sitä ku oltiin angstisia teinejä. Ja mulla on ikävä kahta kaukaista ystävää lapsuudesta, ne oli mulle super tärkeitä kouluaikoina myös. On myös omituisesti ikävä yhtä vanhaa nettikamua. Ja mulla on ikävä minun veljeä A:ta.




12. favorite song?
- Return - Deine Lakaien

13. how old are you?
- Olen kuulkaa 24,6 eli lähempänä jo kahtakytäviittä.

14. zodiac sign?
- Vesimies










15. quality you look for in a partner?
- Nyt en kyllä osaa vastata mitään. Mulla on tällä hetkellä semmonen olo etten enää IKINÄIKINÄIKINÄ halua seurustella, vaan en kumminkaan sano "ikinä", koska tiedän, että mulla olot vaihtuu aina välillä.

16. what is your favorite quote?
- "And those who were seen dancing were thought to be insane by those who could not hear the music" Väittävät että Nietzsche sanoi niin. Voisin myös kirjoittaa koko E.A. Poen runon "Alone" tähän, mutta en jaksa. Se on lemppari.

17. who is your favorite actor?
- Michelle Pfeiffer ja Harrison Ford ainaki.


Kuva leffasta White Oleander
Kuva leffasta Blade Runner


18. favorite color?
- Monituiset vihreän sävyt.

19. loud music or soft?
- Molempia! Mutta nykyään kuuntelen useimmiten vähän leppoisampaa, tai enimmäkseen oikeastaan istun hiljaisuudessa.

20. where do you go when you’re sad?
- Metsään.

21. how long does it take you to shower?
- Joskus on mukava istuskella suihkun lattialla, mutta en nykyään yleensä jää sinne munimaan kovin kauaksi, 20 min alkaa olla maksimi. Ennen meni helposti tuntikin.

22. how long does it take you to get ready in the morning?
- Tykkään kun on aikaa. Tunnista kolmeen mieluusti.

23. have you ever been in a physical fight?
- En oikeasti.

24. turn on’s?
- Ei ole. You cannot turn me on muhahaa!

25. turn off’s?
- Yh en halua ajatella.

26. the reason I joined youtube blogger?
- Tuli tarve ilmaista itseäni jollain uudella tavalla.

27. what are your fears?
- Ebola, oksentaminen, hulluksi tuleminen, aikuisuus.

28. last thing that made you cry?
- Kattelin videoa juutupessa ja oli kyllä vaikuttavaa shittiä.

29. last time you said you loved someone?
- Plääh.

30. meaning behind your youtube blogger name?
- Miss Chaos? Aah Kaaoksen konsepti on mulle alati muuttuva, mutta aina tärkeä asia. Ja jos totta puhutaan... Suunnittelin teininä että sitte ku teen musiikkia minun taiteilijanimi on Mistress of Chaos!

31. last book you read?
- No nyt on kesken kokoelma "Seven Masterpieces of Gothic Horror" josta sain luettua teoksen Carmilla, kirjoittanut Sheridan Le Fanu.




32. the book you’re currently reading?
- Seuraavaksi luen samasta kokoelmasta teoksen The Fall of the House of Usher, Edgar Allan Poe.

33. last show you watched?
- Twin Peaks on kesken.




34. last person you talked to?
- Voi pojat kellehän olen päivän aikana puhunu... Taisi olla se hieman ahdistava tyyppi joka tuli hakemaan juttujansa ja kyseli multa liikaa.

35. the relationship between you and the last person you texted?
- Son mun emo.

36. what is your favorite food?
- Hirvikäristys. Ja kasvissosekeitto. Ja mozzarellatikut sekä cheddarjalapenot.

37. place you want to visit?
- Kiina, Islanti, Itävalta. Kaikkia vanhoja Euroopan kaupunkeja haluaisin nähdä.

38. last place you were?
- Ai niinku ulkomailla? Kävinhän mie kesällä länsinaapurin puolella ostamassa karkkia. Eikö lasketa? Olin Turkissa pari vuotta sitte, suositella en voi.

39. do you have a crush?
- Plörp.

40. last time you kissed someone?
- Kisua! Kisuille paljon pusuja! Riesa on metsäreissulla. Myrsky saa pusuja sillä aikaa.

41. last time you were insulted?
- Hmm tjaa. Ei muista.

42. favorite flavor of sweet?
- Laku!

43. what instruments do you play?
- Soitan huonosti pianoa, bassoa ja rumpuja. Soitin joskus haitaria mutta tuskin enää luonnistuis edes ukkonooa.

44. favorite piece of jewelry?
- Tykkään nykyään choker-mittaisista kaulakoruista erityisen paljon, esim:





Ja koruiksi voi laskea myös naamaan liimattavat blingit joita harrastan nykyään melkein joka päivä.


45. last sport you played?
- Ha! Haha!

46. last song you sang?
- Viime yönä soi päässä maista maista mansikkaa ja sitä taisin hiljaa lauleskella.

47. favorite pick up line?
- Haiseeko tämä liina sinusta kloroformille?

48. have you ever used it?
- Joka lauantai.

49. last time you hung out with anyone?
- Kävin perjantaina Teasealla, tehtiin muonaa ja leikittiin Rötköpötkön kanssa.

50. who should answer these questions next?
- Joo vohkikaa vain kysymykset.






Nyt kello on jo melkein puoli viisi oho! Damdidam, pitää kai kahdeksalta herätä... Jos menisi... Unille.



Muutin tosiaan viime yönä blogin ulkoasua. Halloween on jo ovella.

torstai 3. syyskuuta 2015

Kotikolosta päivää

Tämä nykyinen kämppä on viihtyisä ja mukava, neliöt on fiksusti suunniteltu, rakennus on uusi ja ilmastointi löytyy, ja toistaiseksi olen mielestäni melko hyvin jaksanut pitää asunnon kunnossakin, mikä tietysti lisää viihtyisyyttä suuresti. Kaikelle muulle on ihan sama silloin, jos joka paikka on täynnä roskaa, likaisia vaatteita ja tiskejä, eikä ympäriinsä pysty edes kävelemään ilman roinan väistelyä. Sellaistakin minulla on joskus ollut.


Otin silloin heinäkuussa muuttaessani videon kämpän tilasta, mielessäni oli jo silloin, että voisin sitten myöhemmin kuvata sitä valmista kotia.


"Ennen":

video



Nyt olenkin sitten saanut kuvattua sen "jälkeen" -videon. Vaikka tottahan se on, että täällä on vielä jokunen laatikko ja yksi mysteerijätesäkki, eikä seinillä ole vielä kaikkea mitä pitäisi, niin samapa tuo. Koskapa ihmisen koti olisi täysin valmis?





Nyt minulla tietysti on taas tämä kriisi värien kanssa. Kaipa se sitten tulee joka kevät ja joka syksy, niin kliseistä kuin onkin. Keväällä iskee pastellihysteria, nyt pitäisi taas olla kaikki lähinnä mustaa. Olen aikonut jo vuosikausia esim. maalata kirjahyllyni, mutta niin milläkä värillä? Hohhoi.






Tänään palelee ja nukuttaa ja keuhkoihin ja kurkkuun koskee, sekä lihaksia kolottaa. Varmaankin taas melkein tulee flunssa, mutta ei sitten kunnolla tulekaan. Kohta on uusi lääkärinaika, ensi viikolla. Lääkäri täällä on yllättäen ihan jees, olen kovin tottunut sellaisiin ärsyttäviin ylimielisiin kaikentietäjiin, jotka eivät anna suunvuoroa ja jotka ovat jo kyllästyneitä ammattiinsa. Varsinkin mieslääkärit. Tällä kertaa onkin sellainen nuorempi mies, se vaikutti kiinnostuneelta siitä mitä sanon, ja osasi kysellä sellaisia asioita, joita kukaan muu ei ole koskaan tullut kysyneeksi. Varmaankin ensi viikolla sen kanssa sitten sovitaan jotain uusista tutkimuksista. Minulle on tehty neuropsykolgisia tutkimuksia neljä vuotta sitten eräällä kuntoutuskurssilla, niistä ei ilmennyt mitään, mutta ne ovatkin ilmeisesti keskittyneet ihan väärään asiaan. Uusia neuropsykologisia tutkimuksia siis. Eri ammattilaisia. Ehkäpä ihan upouusi kiiltävä diagnoosi? Kerron sitten lisää, kun tiedän jotain.