torstai 30. tammikuuta 2014

--

Jostain syystä nyt on - neljättä päivää putkeen - ihan kamala olo, juuri sellainen kuin muutama vuosi sitten oli aina, joka päivä, lähes tauotta. En ymmärrä, miten olen selvinnyt vuosikausia tällaisen olon kanssa, kun nyt jo tuntuu siltä, etten pysty. Tosin, mitäpä muuta tässä voi kuin selvitä? En osaa kertoa, miten ja miksi tämä ahdistus puski pintaan, eikä se nyt niin yhtäkkisesti iskenyt, kuin tästä tekstistä voisi päätellä. Joulu- ja tammikuun aikana on ollut omituisia ajatuksia, pikku hiljaa niitä on tullut mieleen, ahdistavia unia, epävarmuutta ja identiteettikriiseilyä ja häpeää. Se vain viime maanantaina tuli jonkinlaiseen huippuunsa, ja on oikeastaan pysynyt siellä. Silloin vielä luulin, että olen vain väsynyt, mutta tiistaina aamulla herätessäni tajusin, että nyt on jokin vialla. Eilen illalla itkin pari tuntia, juuri sillä tavalla kuin minulla oli tapana ennen itkeä, ja se oli ihan kamalaa, ei yhtään tehnyt hyvää tai ollut vapauttavaa. Viime yönä näin kuvottavaa unta, ja niin todentuntuista, niin totta... Pelottaa, tietenkin pelottaa, tähänkö tämä kaikki kaatuu, vaikka tottahan se on, että takapakit kuuluvat kuntoutumiseen. Yritän vain sanoa itselleni, että tämä on ohimenevää, minullahan on mennyt jo kauan aikaa niin hyvin. Palelee ja ahdistaa ja kuvottaa, mietin syömistä, syömättömyyttä, laihuutta.

En pysty koomaamaan koneella koko ajan, olen joka päivä puuhastellut nukkejen kanssa, ja käynyt eilen ja tänään kuntoutuksessakin, vaikkakin olen käynyt hädin tuskin puolella teholla. Hyvä jos jaksan nousta sängystä ja pukea. Saatika tehdä siellä oikein mitään. Ja vielä vähemmän jutella ihmisten kanssa. Mutta vielä pahempaa olisi mököttää kotona päivät pitkät. Mietin ihan liikaa pahoja asioita, pelottavia asioita, sellaisia mistä tahtoisin kertoa jollekin, mutten uskalla.

Kaikkein pahinta on se, kuinka ahdistavaa tämä on Haltiapojalle. En tahtoisi sen näkevän minua tällaisena. Luulin, ettei tähän ikinä enää tultaisi. Mutta onhan se ohimenevää, vai mitä?

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

The Upcoming Chaos

Voisin kirjoittaa sellaisesta jutskasta jota mietiskelen usein.

Katsokaas kun ihmiset, ne ovat niin mielenkiintoisia otuksia. Tulee mieleen paljonkin kaikkea jänskää, mitä voisin nyt pohdiskella tässä, mutta jos kuitenkin ottaisin vain sen yhden aiheen minkä alun perin aioinkin. Ihmisten fysiikka, muokattavuus. Ihmisen vartalo on todella monipuolinen ja ihmeellinen asia. Sitä pystyy koulimaan mitä erikoisimpiin suorituksiin, melkein yliluonnollisiin tekoihin. Jos vartaloaan harjoittaa kaksikymmentä vuotta jotain tiettyä tehtävää varten, siitä muokkautuu ihan erilainen kuin meidän "tavallisten" tallaajien vartalot.

Vaikkapa kehonrakentajat. Tai balettitanssijat. Tai miten keskivartalon pystyy muokkaamaan ahkeralla korsetin käytöllä, jalat korkokenkien ylikulutuksella.

Tanssijat ylipäänsä, mutta erityisesti balettitanssijat, pystyvät aivan luonnottomiin asioihin. Ihmisen vartaloa ei ole suunniteltu toimimaan niin, ja sen he kyllä saavatkin taatusti joka paikassa tuntea. Urheilija ei tervettä päivää näe. Mutta siitäkin huolimatta ahkeralla koulimisella keho pystyy siihen kaikkeen, vaikka sitten kivun ja veren kanssa.

Lihaksia, luita ja niveliä pystyy harjoittamaan lukuisilla eri tavoilla. Ajatelkaa vaikka kung fu -mestareita, jotka kovettavat luunsa kivikoviksi. Ja sitten sekin, että jos päivittäisen harjoittelun ja muokkaamisen lopettaa, keho alkaa äkkiä palautua ns. normaalitilaan. Siihen, mihin se toisenlaisessa elämässä olisi tottunut. Kiehtovaa, ihan hemmetin kiehtovaa. En oikein osaa ilmaistakaan kaikkea jännää, mitä olen tästä aiheesta pohdiskellut.

Puhumattakaan kehonmuokkauksesta lävistyksin, tatuoinnein ja leikkauksin. Jos kielen halkaisee, sitä oppii pian käyttämään kaksihaaraisena. Jos johonkin kohtaan kroppaa lisää jotain ylimääräistä, se voi kasvaa osaksi kehoa, ja alkaa tuntua niin luonnolliselta, ettei sen olemassaoloa pian edes huomaa. Vaikkapa nenälävistys tai rintaimplantit. Tottahan toki toisinaan keho hylkii vierasesineitä pahastikin, mutta yleensä ongelmaa ei synny.

Mielestäni tiedän kehonmuokkauksesta aika paljon, ottaen huomioon sen, kuinka vähän sitä olen itse harrastanut. Olen lukenut ja jutellut ihmisten kanssa paljon lävistyksistä, venytyksistä, tatuoinneista, sen sellaisesta. Aihe on mielenkiintoinen, ja olen sitä mieltä, että jokaisella on täysi oikeus tehdä omalle keholleen mitä tahtoo. Aivan niinkuin olen joskus kertonut täällä senkin, että mielestäni jokaisella on täysi oikeus riistää oma henkensä jos tahtoo. Oma keho, oma henki, vain ja ainoastaan oma päätös. Tykkään siitä, kun ihmiset päättävät viedä itseilmaisun seuraavalle tasolle, ja tehdä jotain hyvinkin radikaalia keholleen. Arvostan, kun ihmiset uskaltavat näyttää ulospäin siltä, miltä sisällä tuntuu. En kaihda mitään kehonmuokkauksia, tai no, ehkä sukuelinten lävistäminen (ja venyttäminen) hieman puistattaa henkilökohtaisesti, mutta hei, eihän se minua varten ole! Pidän ajatuksesta, että ihminen tuo sisäisen maailmansa myös itsensä ulkopuolelle, selvästi muiden nähtäväksi ja arvosteltavaksi, tietäen saavansa osaksi ennakkoluuloja ja jopa kaltoinkohtelua, mutta silti rohkeasti itseään toteuttaen. Koska se todellakaan ei ole niitä muita varten.

Eikä sellaisen poikkeuksellisen silmiinpistävän ulkonäön tarvitse olla tietenkään vain kehonmuokkaukseen perustuvaa, jo meikillä, vaatteilla ja hiuksilla pystyy tekemään niin mahdottoman paljon.

Ja sitten jokunen esimerkki erikoisista tyyleistä, joita ihailen kovasti:

Laura Aurora





Adora BatBrat







Siriusc, ehkäpä se minulle kaikkein inspiroivin lolita/aristo/mikälie:






Olisihan noita vaikka ketä, mutta tässä ekat kolme, jotka tulivat mieleen!

Olen kyllä nyt aika pahasti sivuraiteilla siitä, mitä tulin alun perin kirjoittamaan, mutta eipä tuo haittaa.



Vaikka oma tyylini ei loppujen lopuksi kovin spesiaalin silmiinpistävä olekaan, pidän kuitenkin siitä, että saan vapaasti ilmaista itseäni monen eri tyylin avulla, ja kokeilla aina uusia juttuja.

Ja vielä jotain kuvia, yksi eiliseltä:

mm1
Miten niin käytän tuota hupparia jatkuvasti?

Ja muutama tältä päivältä:

mm2

mm3

mm4

Hei, sama paita joka minulla on bannerin kuvassa! Tahtoisin jo uuden bannerin taas... mutta millaisen?!


Uutta musiikkia olen löytänyt taas, yay.

Tulipa pitkä postaus, meni pari tuntia tätä tehdessä...

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

(◕‿◕✿)

Fabulous nails.

DSCN7032

Vaaleanviolettia ja mintunvihreää.

DSCN7047

Valkoisia koristeluja ja järisyttävän kehnoa mattapäällyslakkaa. Aika hankkia uusi.

DSCN7038

Die pony die! *kuristaa*

Minulla on ollut melko tuottoisa viikonloppu. Olen siivonnut ja järjestellyt ja kaivellut laatikoita ja heittänyt tyhmyyksiä roskiin, käyttänyt aikaa kynsienkin kanssa, sekä tänään jopa värkännyt pitkästä aikaa nukkejen parissa. Imuri kylläkin otti ja räjähti, mutta nytpä tiedän, mitä ostaa itselleni synttärilahjaksi. Johan se olikin vanha ja kökkö romu, ilmaiseksi haalittu, jesarilla korjattu.

Minuun on iskenyt pitkästä aikaa sellainen tekemisen meininki, luomisvimma, näpertelyhalu, joka on loistanut poissaolollaan jo pari kuukautta. Sen käynnisti kuntoutuksessa keskeneräisenä lojunut työni, jota pääsin vihdoin jatkamaan tällä viikolla. Tajusin, kuinka hieno siitä todennäköisesti on tulossa, ja innostuin. Nyt sitten kotonakin on jatkunut sellainen pieni sisustus- ja näperryspöhinä. Kaikenlainen turhanaikainen värkkääminen onkin lempipuuhaani, joten hyvä vain, että sitä tulee välillä tehtyäkin taas.

En ole edes leiponut sen jälkeen, kun tein kuppikakkuja halloweeniksi! Tämäpä erikoista. Nyt minulla onkin ollut jo viikon päivät mielihalu leipoa, mutta aion kuitenkin odottaa vielä muutaman päivän, ja leipoa sitten jotain oikein ihkua synttäreikseni. Mutta mitä? En ole vieläkään koskaan tehnyt itse juustokakkua, vaikka tykkään sellaisista kovin... Toisaalta jokin oikein överisuklainen kakkukin kävisi... Tai... Tai...



Hei, haluan jakaa täälläkin nämä pari kuvaa. Otin jo joskus joulukuussa lähikuvia jääkimpaleesta, joka sahattiin järvestä irti. Tänään sain päähäni muokata yhtä, ja tykkään lopputuloksesta kovin. Todella mystisen näköistä, ei varmaankaan heti arvaisi, mistä on kyse, ellen olisi kertonut.

ice2

ice


Täällä kaupungissa on sellainen 25 astetta pakkasta, mutta kun isä soitti, se kertoi, että siellä maalla on ollut koko viikon alle kolmekymmentä. Hyrrr. 

Minulla on ihan liikaa katsottavaa! Supernaturalin uusintakierros on yhä kesken, Buffyn kakkoskausi pitäisi aloittaa, sitten on kaksi Dyyni-minisarjaa, ja vielä Animorphs-sarjakin. Puhumattakaan kaikista leffoista, mitä pitäisi nähdä. Tämähän käy työstä.

tiistai 14. tammikuuta 2014

I'll find you

Tästä lähin käymme kuntoutusryhmän kanssa kuntonyrkkeilyssä joka toinen tiistai. Tänään oli nyrkkeilypäivä. Rystyseni ovat ihan punaiset ja kipeät, käsilihakset jumissa, aivan niinkuin tuntuisi siltä, että on tehnyt jotain fyysistä. Oli muutenkin kovin reipas päivä. Nyt kello on jo peräti seitsemän, eli nukkumaanmenoaika ihan selvästi. Eilenkin taisin mennä nukkumaan kuudelta, ja olen tässä kyllä jo pari tuntia haaveillut sängystä. En edes ehtinyt pestä pyykkiä tänään, enkä lämmittää saunaa. Jännä kun tuntuu olevan niin paljon tekemistä, tai paljon entiseen verrattuna. Jospa viikonloppuna käyttäisin kokonaisen päivän siivoamiseen ja järjestelemiseen.



Kuvia eiliseltä, sain aamulla aikaisin inspiksen tehdä vihdoin jotain sille mustalle peruukille, jonka kanssa tappelin tuossa jokin aika sitten. Ei se mikään kovin hyvälaatuinen peruukki ollutkaan, ensi kerralla ostan paremman. Nips naps kävi sille, sitten vähän talkkasin ja takutin. Tuli ylivalottuneita ja epätarkkoja kuvia, ihansama, kuitenkin ihan kivoja.

ll1

ll2

ll5

ll6


Pystyraidalliset legginssit ovat kuulemma Obelix-pöksyt.


Yhdennäköisyys on kieltämättä hämmentävä.

ll7

ll3

ll4

Huomenna on 30 astetta pakkasta, ehkä jätän minihameen jo kotiin.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Vengeance for...

En ole tehnyt mitään sen eteen, mutta olen ajatellut sitä...

Laihuutta.



On yö, minä olen hereillä vähän aikaa tässä näin. Menin vahingossa nukkumaan jo viideltä. Heräsin yhdeltätoista. Nyt on aikaa valvoa muutama tunti ennen lisäunia. Pidän tästä rytmistä, minulla on aikaa yökukkua mutta olen silti aikaisin jalkeilla. Täydellistä, koska yö on maaginen ja aamu on... mitä aamu on? Ihmisten aikaa. Melkein kuin onnellisuutta, mutta ei. En tiedä paljonko painan, ja niin on hyvä, koska en halua ajatella sitä taas. Ei ole hyvä ajatella sitä taas. Ei ole hyvä miettiä syömistä, ruokaa, syömättömyyttä, sokerin määrää ja nälkää. Luita. Oloni ei olisi hyvä, jos olisin ollut syömättä koko päivän. Ajattelen sitä, mutten tee mitään. Syön, en ajattele syömistä syödessäni, teen sen rutiininomaisesti, ehkä jopa nautin mausta. Viikonloppukarkkia, en ehdi miettiä mitään koska luen Tieteen Kuvalehteä. Eihän se minua lihota. Tai vaikka lihottaisikin, entä sitten? Miksi laihuus on absoluuttinen hyvä ja lihavuus absoluuttinen paha? Miksi on kohteliaisuus huokailla "voi kun olet niin laiha! <3" ja kuitenkin karsea loukkaus päivitellä "kylläpäs olet lihava!", eikö kyse ole ihan tismalleen samasta asiasta, toisen painon kommentoimisesta, ei se ole koskaan oikea tapa kommunikoida. Lakatkaa jumalauta kommentoimasta toisten painoa! Jos haluat sanoa nätisti, kerro toiselle että hän näyttää hyvältä, tai että juuri tuo asia mikä hänellä on päällään istuu upeasti, tai että tukka on juuri tänään kivasti, tai ihan mitä tahansa mukavaa. Ei ole ok sanoa, että toisen pitäisi saada vähän lihaa luidensa päälle. MIKSI HELVETISSÄ SE OLISI OK, MITÄ KUMMAA IHMISTEN PÄÄSSÄ OIKEIN LIIKKUU?! Mikset voi saman tien laukoa kelle tahansa "joo kyllä sinun pitäisi varmaan vähän laihduttaa, ihan ystävällinen neuvo vain, ei mitään ilkeää tässä kommentissa ei", mikset, siksi koska sinulle on toivon mukaan sen verran opetettu käytöstapoja. Ja jos ei ole, niin olkoon voima kanssasi.

Käytöstavat. Voi hyvät hyssykät.



Unhoduin jaarittelemaan ja vauhkoamaan taas kerran. Yöllä ei ole ketään kelle puhua, kenen ajatuksia kuulla. On vain omat, ja monta tapaa käsitellä niitä, esimerkiksi pohdiskelu ja kirjoittaminen. Palelee ja on nälkä, ja minulla on oikeus syödä iltapalaa tähän aikaan, voi kyllä, minulla on lupa, ja saan syödä ihan mitä haluan, eikä siitä tarvitse tulla huono mieli. Minun ei tarvitse miettiä littanaa masua tai kapeita reisiä. Miksi miettisin? Eiväthän ne ole oikeastaan ihmisten juttu, yleisesti, enemmänkin poikkeustapauksia, koska jokainen ihminen on kaunis, ja jokaiselle tulee makkarat kun ne istuvat kyyryssä, ja oikeasti, siis kun nyt puhutaan ihan tavallisista oikeista ihmisistä, meidän kaikkien mummoista ja papoista ja äideistä ja isistä ja serkuista ja kavereista ja vihamiehistä, oli niillä sitten littanat masut tai ei, niin kamoon, mitä väliä. Ei se kauneus sitä tarkoita, että tarvitsee näyttää joltain, vaan sitä että näyttää itseltään.







Jaa miksikö ajattelen näitä juttuja? Mistä tuli kimmoke, mikä laukaisi tämän taas? Äh. Ei se mitään. Asia on jo hoidossa, mutta olen silti hieman huolissani.

lauantai 11. tammikuuta 2014

...but out of mind, yeah

Kuulemani mukaan joskus näytän vähän pelottavalta.

DSCN6952

DSCN6953

Ainakin kynsissä on kisuja.

DSCN6954

DSCN6963

Ja löysin Gina Tricotista täydellisen hupparin, niin suurta materialismionnea taas ettei mitään rajaa.

DSCN6965

Äiti ei arvostanut tätä, kun kävin siellä toissapäivänä kylässä. "Yhyy kasvot ei näy", äh sehän se idea juuri onkin! Piilotteluhuppu!

DSCN6969

DSCN6971

DSCN6975

Olen edelleenkin varsin mielissäni näistä piilareista, käytän aina kun vain silmät jaksavat. Ja välillä vaikka kuivaisikin. Niinkuin tänään. Yyh voisin kyllä ottaa pois jo. Onneksi on silmätippoja. Seuraavaksi haluan valkoiset ja keltaiset, ja mitähän vielä...

Haaveilen tukan ajamisesta kokonaan pois. En taida vieläkään uskaltaa tehdä sitä, vaikka olen aina silloin tällöin siitä haaveillutkin jo kai monta vuotta. Ehkä vielä jonain päivänä. Unirytmi on nyt ihan jännä, menen nukkumaan jo kuuden-seitsemän aikoihin illalla, herään keskiyön maissa pariksi tunniksi valvomaan, ja sitten nukun vielä aamukuuteen tai seitsemään asti. Tänään kyllä heräsin jo neljältä. Ihan omituinen rytmi, mutta oikeastaan ihan kivakin. Aamuisin ylös nouseminen on yleensä niin kurjaa kun herätyskello pärisee ja unngh, mutta nyt on mukavaa ja leppoisaa. Käytiin Haltiapojan kanssa aamulla kahdeksalta aamukävelylläkin, postista hain tilaamiani lakanoita. Päätin, että tarvitsen lakanoita, eikä mikä tahansa nyt kelvannut, joten tilasin Ellokselta mustavalkoraidalliset ja mustavalkosalmiakkiruutuiset. Hankin myös mustia aluslakanoita. Hyvin näkyy sitten kissankarvat. Että kun inhoan eräitä apinakuvioisia lakanoitani (lahja äitiltä joskus muinoin), en suostu nykyään enää nukkumaan niissä lainkaan. On se tarkkaa.

Vihdoinkin kunnolla pakkasta, oikein sievä päivä, aurinko peräti näkyy, on valoisaa, sai ikkunan ääressä kuviakin oho! Koskahan viimeksi olisin nähnyt auringon, kun lomalla oli niin kökkö rytmikin...

Tänään mennään J:n kanssa iskälään taas vaihteeksi.


En keksi muuta kirjoitettavaa joten siinä on derp. Hyvää lauantain jatkoa.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kauan

Kuntoutus alkoi, pääsin sängystä ylös, tai siis olin jopa nukkunut yön aikana vähän, jaksoin sitten peräti laittautuakin, ja oli sievä olo pitkästä aikaa.

hn4

hn5

hn7

hn8

En oikein sanoisi tätä lolitaksi, koska hame on edelleen tuollainen, mutta oli mikä oli, tykkään kuitenkin. Peruukki on vähän sekainen, otin kuvat vasta kotiin tultuani, silmiä kirveli ja väsytti ja kiukutti. Silmiä kirvelee ja väsyttää ja kiukuttaa yhäkin, mutta yritän valvoa iltaan asti. Otan nykyään kuvat aina keittiössä samassa paikassa, vaikka tausta onkin huono. Tästä kämpästä ei löydy hyvää taustaa. Eikä hyvää valoa. En uskalla mennä kauppaan koska ostaisin kuitenkin namia. Vielä muutama tunti pitäisi jaksaa valvoa. Kyllä minä tämän unirytmihomman vielä jonain päivänä handlaan, tai oikeastaan pah, en taatusti.

Kouluhommat aukesivat tänään jonkin verran taas. Kelalta on tullut päätös, että ne maksavat minulle kahden viikon koulutuskokeilun, sitten ilmeisesti ensi syksyksi haen varsinaisesti kouluun sinne. Siihen asti saan varmaankin olla tuolla kuntoutuksessa. Jos lääkäri kirjoittaa sairaslomaa/-eläkettä niin pitkälle. Eli ei tarvitsekaan tästä ihan yhtäkkiä muuttaa ja häipyä kauas pois, sellainen stressinaihe poissa. Hyvä niin.

maanantai 6. tammikuuta 2014

House of...

Kiukuttaa kuivat huulet, kiukuttaa ihan hemmetisti. Ne kopristuvat ällöttäväksi kuivaksi känkyksi ja sitten irtoavat ja vuotavat verta, eikö kuulostakin ihanalta? Huulirasva ei todellakaan auta, pepantteeni ei auta, seuraavaksi kokeilen muita lukemiani vinkkejä.

2

Ainakin luin, että hunaja tai aloe vera voisi auttaa. Sattuipa somasti, että minulta löytyi kaapista hunajan lisäksi jopa jotain aloe vera -rasvaa. Jos ei toimi, menen apteekkiin.

En ole tehnyt ties kuinka pitkään aikaan oikeastaan mitään muuta kuin löhönnyt, nukkunut ja laiskotellut. Ja tietenkin se nukkuminenkin on tapahtunut ihan vääriin vuorokaudenaikoihin. Vaikka olenkin rampannut siellä Haltiapojalla aika ahkerasti, ja se täällä, senkin kanssa ollaan vain löhötty, nukuttu ja laiskoteltu vääriin vuorokaudenaikoihin. Nyt taitaa olla maanantaiaamu, siis huomenna alkaisi kuntoutus taas, ja vihdoinkin lomalusmuilu loppuu, pääsee ehkä unirytmiin kiinni. Olin jossain mahapöpössäkin kai, tai en minä tiedä, ainakin oli varsin kurja olo ja ryystin novellea. En onneksi kuitenkaan yrjönnyt, sehän on - kuten on tullut todettua - suurin fobiani.

DSCN6926

On muutenkin ollut sellainen epämääräisen tyhmä, ällö, pöhöttynyt ja ruma olo. Liikaa suklaata ja liian vähän kehittävää tekemistä. Tukkakin kaipaisi taas väriä. Joka päivä mieleni tekisi laittautua nätiksi, olen aikonut käydä keskustassakin jo monta päivää, mutta joka päivä on ollut niin tylsä ja kökkö olo (sekä tietysti olen nukkunut iltapäivät pitkälle), etten ole saanut tehtyä mitään. Kyllä syö naista tällainen. En ymmärrä miten olen jaksanut olla tyhjänpanttina sairaslomilla niinkin paljon elämässäni, kun nyt kahden viikon tyhjänpantteiluloma ahdistaa.

3

Uusi projekti, Buffyn eka tuotantokausi. Päätin sivistää itseäni hieman. Ihan mukava sarjahan se on, mutta en ole ihan varma kuinka paljon jaksan katsoa, kyllästynkö jossain vaiheessa, vaikka tarkoitus olisi kuitenkin nähdä kaikki. Ennemmin tai myöhemmin. Ja mikä ihme se muka on, kun teinit käyttäytyvät niin kummallisesti kaikissa sarjoissa ja leffoissa, ei yksikään teini-ikäinen joita olen ikänäni tuntenut ole ollut sellainen. Vai onko? Kai ne ovat vain jotain outoja stereotypioita. Mene ja tiedä. Epäuskottavia hahmoja.

DSCN6931
Sievästi kuitenkin pinkit valot heijastuivat siitä silviisiin.

DSCN6928

Ja Riesa.

torstai 2. tammikuuta 2014

Jar of memories

Parhaita juttuja mitä minun 2013-purkistani löytyi (epäkronologisessa järjestyksessä):

  • Synttärilahjaksi pyykkikone
  • 2.1. Ostettiin M:n kanssa ystävyyskihlasormukset
  • Tänään oli tosi kaunis olo ♥
  • Helsinki Lolita Convention!
  • Palautin puhevälit erään ihmisen kanssa
  • Nauroin kaverin kanssa niin että kyyneleet valuivat poskilla
  • Näin unen itsestäni täydellisenä ja rakastettavana olentona, heräsin onnellisena
  • Tapasin uutta kaveria
  • Sain postissa lolitaan sopivan talvitakin ja se on täydellinen
  • Oulussa, M:n seura avartaa, kaikki on maagista
  • Tunnelukkotestissä EI YHTÄÄN erittäin vahvaa lukkoa enää!
  • Lumitunnelin kaivuu 6-vuotiaan kanssa
  • Kaksi kamua oli kylässä, oli erikoinen ilta
  • Koukutuin Supernaturaliin
  • Jokkmokkin markkinat
  • LUEN TAAS ♥
  • Itse tehty sushi
  • Old Mornings Dawn!! ♥
  • Serkun häät
  • Ekat hiirenkorvat koivuissa 18.5
  • Kisu palasi kuukauden karkumatkalta
  • Hengailut veljen ja serkkujen kanssa
  • Sukujuhlat, Torniojoessa uinti, omenapuu ja mökkeily
  • Iskälässä kävi kylässä serkku, joka on ollut siellä viimeksi 90-luvulla
  • Monsterien kustomointi
  • Dyyni-kirjat
  • Jane Austen -putki
  • Ensimmäinen Bodylinen tilaus
  • Lolitamiitti Oulussa
  • Ensimmäinen Moitién mekko
  • Uudet nettikaverit
  • Smaugin autioittama maa
  • Haltiapoika! ♥♥

Tosiaan vuoden mittaan tapahtuneita hienoja asioita on unohtunut kirjoittaa paljonkin, mutta purkista löytyi silti monia juttuja. Lisäsin sinne vielä viime hetkellä Haltiapojan, joksi tyyppiäni aion tästä lähin täällä kutsua, ja se olikin yksi vuoden parhaista asioista. Tuumiskelin, mitä tehdä noille lapuille? Ajattelin, etten viitsisi heittää roskiinkaan vain. Pitäisikö ne arkistoida jonnekin? Vai riittääkö, että suurin osa niistä löytyy tästä postauksesta? Pitäisi kuitenkin tyhjentää purkki, ja aloittaa uudestaan lappujen kirjoittelu, vuoden 2014 hienot asiat. Sitten päätin, että hyvä tapa heittää hyvästit menneelle vuodelle, joka oli yksi parhaista ikinä, ja toivottaa seuraava tervetulleeksi, olisi polttaa kaikki laput. Se tuntui hyvältä toimenpiteeltä tehdä, joten tein niin.

Viime vuoden aikana tapahtui niin paljon kaikkea hyvää, siihen nähden purkissa oli aivan liian vähän lappusia.
Ehkäpä tänä vuonna tulee tapahtumaan vielä enemmän kaikkea maagista, jännittävää ja hienoa! Vaikka en muistaisi niistä asioista edes puolia kirjoittaa ylös, tärkeintä on kuitenkin, että ne tapahtuivat. Uskallan toivoa, tai olen oikeastaan melko varma, että tästä vuodesta tulee vieläkin hienompi kuin edellisestä.

Päätin myös, että tylsä purkki pitää koristella jotenkin, ja asettaa sellaiseen paikkaan, että muistan täyttää sitä usein. Länttäsin sen täyteen tarroja, ja asetin tietokonepöydälle näytön viereen. Nyt aion kirjoittaa sinne ensimmäisen lapun, minulla on jo oikein hyvä juttu kirjoitettavana.


jar

Purkissa on muunmuassa viikset ja tsiisus my mään, my tsiisusmään.