Notget

Täytin tammikuun viimeinen päivä 26 vuotta. Käytiin edellisenä viikonloppuna sushilla ja jäätelöllä. Tilasin itselleni uudet silmälasit synttärilahjaksi.

Aina jos taustalla on tämä sininen lokerikko, kuva on otettu nuortenryhmän aikana. Tästä lähin tiedät.

Seuraavat kuvat on otettu varsinaisena syntymäpäivänä.

Nimittäin muutin. Helmikuun eka päivä oli muuttopäivä.

Heti kun toin kisun uuteen kämppään, se asettui kotoisasti. Ei mitään hätää. Täällä on istuttavan leveät ikkunalaudat, sopivat sekä kisulle että minulle.

Sain Tiripiltä synttärilahjaksi Smashboxin luomiväripaletin, siinä on oikein kirkkaita värejä, minulla ei ole ikinä ennen ollut oikeaa hienoa luomiväripalettia. Vain se yksi Kiinasta, 88 väriä ja maksoi neljä euroa...

En ole vielä etsinyt kohtaa, jossa voisi ottaa asukuvia.

Olen ollut aika sosiaalinen. Käynyt taidekurssilla ja käsityökurssilla ja välillä nuortenryhmässäkin, jutskaillut ihmisten kanssa, poistunut kotoa melkein joka päivä. Tämän asunnon ikkunat ovat etelään, aurinko paistaa sisään.

Olen alkanut ahdistua, väsyä liikaa. Ei jaksa enää olla sosiaalinen. Ei jaksa kirjoittaa blogiin. Ei jaksa pysyä kärryillä sosiaalisessa mediassa, eikä varsinkaan oikeassa elämässä. Mutta olen päättänyt yrittää kirjoittaa taas muistikirjaan. Päiväkirjaan, jos siksi sitä haluat kutsua. Luin vanhoja muistikirjojani, niissä oli paljon olellista sekä epäoleellista, mutta mielenkiintoista tietoa. Tahdon saada jotain samaa taas aikaiseksi. Nykyisessä muistikirjassa on enää joitakin sivuja jäljellä, joten voisin kohta ostaa uuden. Etsiä sanaisen arkkuni avaimen. Antaa tajunnanvirran virrata taas.


Huomaan tyylini taas muuttuvan. Kenties se on varma kevään merkki, tai sitten vain vuodenajat sisälläni taas vaihtuvat. Olen suunnitellut tukan värjäämistä jo ties kuinka kauan, mutta pian. Pian.

Sitten päästään tuoreisiin, eilisiin kuviin. Ikkunan edessä nyt ainakin on hyvä valo. Minulla kesti neljä tuntia nousta sängystä ylös, pukea, pestä hampaat, meikata, letittää takkupehkoperuukki, värkätä jotain turhaa ja turhempaa ja vielä turhempaa, ennen kuin pääsin vihdoin ulos ja suoritin tehtävät. Piti käydä hakemassa Matkahuollosta paketti, toimittaa Postiin toinen, viedä vaatekeräyslaatikkoon pussillinen vaatteita. En ehtinyt nuortenryhmään taaskaan. Ehkä perjantaina sitten.

Tarkkasilmäiset huomasivat takan. Asunnossani on takka. Kyllä. Aivan. Jos et ole sattunut seuraamaan kun vauhkoan takasta instagramissa tai jossain muualla, niin nyt vauhkoan tässä. Näetkö. Katso. Ihaile.


Tästä pääsemmekin tähän hetkeen. Siinä oli update.

En tiedä kirjoitanko blogiin lähiaikoina. Ehkä, tai sitten en. Aika näyttää. Ainakin pitkä video odotettavissa hyvin pian. Muokkaan sen vaikka nyt heti.

Hyvä

Olen saanut aikaiseksi uuden videon. Käytin kaiken taiteellisen lahjakkuuteni. Seuraavakin pitäisi jo editoida, kuvasin juuri lisää.

Kesäfiilistelyä jea. Minulla on taas tämä vaikea olo joka nykyään tulee joka vuosi. Syksy on tavallaan lempivuodenaikani ja odotan sitä aina innolla ja ooh, mutta olen alkanut pelätä talven tuloa ihan uudella tavalla, joten olo on ristiriitainen. Pelkään talvessa sitä loputonta ankeutta ja pimeyttä ja tylsyyttä ja sisällä istumista. En ole kai koskaan ollut sellainen kesäihminen joka rakastaa eniten aurinkoa ja hellettä, mutta talvi-ihminenkin minussa on näköjään kuollut. Mitäs nyt. Syksy on ihan liian lyhyt näillä korkeuksilla, mutten halua muuttaa etelämmäskään koska siellä ei tule lunta ja sitten sitä vasta onkin pimeää ja ankeaa. Elämä on niin vaikeaaaaaaa.

En tahdo julkaista tätä postausta vielä, koska kirjoitin juuri edellisen, joten ajastan tämän keskiviikoksi, hähää.

Vloggari metsässä

Harjoittelin vlogaamista tänä juhannuksena. Sain jutustella yksikseni aivan kaikessa rauhassa keskellä metsää, missä kukaan ihmisolento ei taatusti kuullut.

Oli vähän erilainen juhannus tosiaan.

Torstaina hengasin kaikessa rauhassa kisujen kanssa.

Perjantaina lähdin metsään.

Ja nytpä sain harjoitella myös videon editointia. Ärsyttävää hommaa. Ehkä en ala juutupettajaksi,

Enkä alakaan nyt kirjoitella sen enempää, videot puhukoot.

Too dramatic for my own good

Viime viikkojen aikana päässäni on pyörinyt jatkuvalla syötöllä samat mietteet, samat tunteet, samat lauseet.

-"Mievihaantätämievihaantätä"
-"Mievihaankaikkeamievihaankaikkea"
-"Mievihaankaikkiamievihaankaikkia"

Ja niin edelleen. Tiedän, että on edgyä ja jännää postata tumblööhön kuvia vihaisista kisuista kuvatekstillä "I HATE EVERYTHING" tai kuvia grungetytön solisluista ja ruutupaidasta ja tupakansavusta ja päälle photoshopattu teksti "I hate my life" tai jotain sellaista. Joo, todella edgyä (edgylle ei ole olemassa kunnollista suomennosta...). Mutta nyt ei ole kyse siitä.

Kirjaimellisesti sängystä ylös noustessani päässäni kelaa huomaamattani uudestaan ja uudestaan samat lauseet. Kirjaimellisesti puristan käsiä nyrkkeihin ulkona kävellessäni ja olen valmis lyömään ketä tahansa joka tulee liian lähelle ja ajatukset pyörivät ja pyörivät samaa rataa. Kirjaimellisesti en voi ajatella mitään muuta kun istun vessassa. Mieleni tekisi karjua VIIIITTTTUUUUUU siellä pöntöllä istuessani, hakata rystysiä seinään ja heittää vessanpönttö parvekkeelta alas. Mitään tämänlaisia tunteita en tietenkään näytä kenellekään. Aamulla vain hiljaa laitankin yöpaidan takaisin päälleni ja puikahdan hiljaa takaisin peiton alle kuiskaillen itselleni "vihaanvihaanvihaan" enkä suostu kohtaamaan uutta päivää.

En suostu.

En halua opetella. En halua tekemistä. En halua toimintaa. En halua kursseja ja kuntoutusta ja sosiaalisuutta. En halua nähdä ketään. En halua poistua kotoa. En suostu.

En suostu tiskaamaan. En suostu imuroimaan. En suostu -- ääääh no pakko siivota kissan hiekkalaatikko hyvä on, mutta sen jälkeen en suostu enää ikinä mihinkään!!!!111

Pelkkää säälittävää tyhjää raivoa. En osaa purkaa sitä mitenkään enkä osaa käsitellä sitä mitenkään. Istun vain hiljaa ja pinnistän aivosolujani, jotta voisin ajatella jotain muuta.

Ja arvatenkin tämä säälittävä tyhjä raivo ja sen säälittävyys ja typeryys aiheuttaa... lisää raivoa, tällä kertaa itseäni kohtaan. Miksi helvetissä pitää olla näin typerä ja nolo ja kamala ja hyödytön ja paska.

Päivän mielihyvät saan siitä kun jaksan tehdä ruokaa, ja siitä kun hypistelen nukkeja, ja siitä kun kisu tuijottaa viattomalla katseellaan, ja siitä kun jääkaapissa on lempimehua, ja siitä kun juutupessa on kivoja videoita. Onneksi on nukkeja ja kisu. Vaikka olenkin huono kisuemo.



Olen kumminkin yrittänyt oikeasti skarpata ruuan kanssa. Sokeria saan syödä vain perjantaina vähäsen. Joka päivä pitää syödä vähän lämmintä oikeaa ruokaa, terveellistä. Ähkyyn ei saa syödä koskaan. Pastaa ja nuudelia ja juustoa pitää vähentää. Tämä on toistaiseksi sujunut ihan hyvin. Lauantaina iskälässä kyllä söin vähän liian paljon koska J paistoi leivinuunissa metson. Omg. Nom.

On ihan hyvä olla vähän nälässä.

Jos en elämässä muuta järkevää jaksa tällä hetkellä tehdä niin ainakin voin hieman hössöttää tämän asian kanssa.

Minua vähän ahdistaa se, että näytän tässä kuvassa mielestäni A:lta. Oli sunnuntaina sellainen androgyynimpi look kun innostuin neljältä yöllä suoristamaan tukkaa ja liimaamaan sitä taaksepäin koska vituttaa kun se kutittaa nenää. Aina kun olen vähemmän feminiininen, peilikuvasta tulee mieleen vain A. Ja sitten olen surullinen.

Ja kuvia iskän kisuista. Myrsky täyttää kohta jo kymmenen! Minun vauva on jo vanha setä yhyy. Sissi sen sijaan kurnuttaa ja keimailee kiimassa.






Olen katsellut omituisia dokumentteja syömishäiriöistä. Tuijotan koko yön silmät verestäen ja yritän takoa päähäni sitä, että terveellinen syöminen kannattaa, nääntyminen ei. Se toimii. Tuntuu toimivan.