sunnuntai 29. elokuuta 2010

Randomeilua jälleen

Ennen vanhaan pelien musiikkeja palkattiin tekemään ihmiset jotka oikeasti osaavat jotain.

Upea ja itselleni tärkeä esimerkki on tämä kappale Daggerfallista. Esimerkkejä olisi tuhoton lista, mutta tuo yksi riittäköön tällä kertaa.

Olen kovin nuori tietämään mitään vanhoista kunnon peleistä, ilman muuta. Onnekseni minulla on itseäni paljon vanhempi veli, joka on opettanut minut pitämään hyvästä musiikista, hyvistä kirjoista ja hyvistä peleistä. Siihen aikaan kun hän lintsasi lukiosta pelatakseen Daggerfallia, olin itse hädin tuskin koululainen. En ole vieläkään mikään kova pelaamaan (en ole koskaan päässyt läpi Warcraft III:a tai Battlespirea, saatika Daggerfallia joka on LAAJA), mutta aina silloin tällöin saan jonkinlaisen inspiraation ja vietän koko päivän masiinan ääressä. Tulihan pentuna hakattua Segaa ja Nintendoa jonkin verran, mutta taisin enimmäkseen viettää aikaani puissa kiikkumalla ja metsässä rymistelemällä. Saan itseni kuulostamaan kovinkin poikatytöltä. Pidin kyllä myös barbeista ja pehmoleluista, sekä prinsessaleikeistä.

Mitenkäs tämä juttu näin alkoi rönsyilemään, minun piti mainita nopeasti pelimusiikit ja jatkaa seuraavasta aiheesta. Yht'äkkiä muistelen lapsuutta. Tulee vanha olo muistellessa, aivan kuin siitä olisi sata vuotta. Unohdin joka tapauksessa jo aiheen mistä minun piti seuraavaksi kirjoittaa.

Keksin uuden: Viime yönä sain kummallisen inspiraation yliluonnollisista tarinoista, luonnonuskonnoista ja vanhasta kunnon black metallista. Luin siis kummitusjuttuja Bathory soiden, haaveilin kaikenlaisesta hömpästä, kuten tarot-korteista ja kristallipalloista, pohdin shamaaneja ja wiccoja, suunnittelin samhainin viettoa ja harkitsin pakanallisten kirjojen ostoa. Kaikessa on jokin oma viehätyksensä. Siinä, että laatikostani löytyisi hienosti kuvitetut tarot-kortit, tai siinä, että kirjahyllyssäni olisi Musta Raamattu. Ilman sen kummempia merkityksiä. Suitsukkeita, kynttiläkippoja ja raskaita samettiverhoja. Suuria hartiahuiveja, kiliseviä rannekoruja, pieniä teekuppeja ja vaaleanpunaista sokeria. Yrttejä, kristalleja ja tuoksukynttilöitä. Kaikkea hömppää, joka tekee asunnostani kodikkaamman. Haitanneeko tuo, vaikka leimautuisi ihme hihhuliksi. Ainahan voin puolustautua sillä, että se kerta kaikkiaan kulkee suvussa ja jokainen, joka tuntee äitini, uskoo taatusti.

Nyt kun minulla on blogi johon kirjoittaa ja pari ihmistä joille puhua ihan kasvotusten, muistikirjani on jäänyt huolestuttavan vähälle huomiolle. Toivottavasti en vieraannu siihen raapustelusta kokonaan. On ihanaa (ja joskus kamalaa) lukea vanhoja juttuja sieltä. Tuntuu hyvältä kuljettaa sitä mukana. On hauska lukea pieniä tapahtumia ja huomioita, joita ei muuten muistaisi. Olen myös harmitellut unipäiväkirjani täydellistä ignoroimista. Kirjoitin lähes joka aamu unipäiväkirjaa muutama vuosi sitten. Koska lie olen viimeksi kirjoittanut sinne yhtään mitään. Tuntuu siltä, etten enää muista uniani niin hyvin, ja siitähän se juuri johtuukin, kun en käsittele niitä heräämisen jälkeen yksityiskohtaisesti läpi. En edes tiedä, missä unipäiväkirjani on. Jos hankin uuden, hienon päiväkirjan sitä varten, ehkä saan inspiraatiota aloittaa kirjoittamisen uudelleen. Unet ovat mahtava tarinoiden ja ideoiden lähde. En saa koskaan kyllikseni unista puhumisesta ja niiden pohtimisesta.

Anna Ignatieva

Anna Ignatievan työt ovat upeita, tahdoin vain jakaa oman suosikkini. Niin kaunis. Rakastan keijuja.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

lauantai 28. elokuuta 2010

ATSIU

Tervehdys taas, tuli jälleen tekemisen puute ja mielihalu kirjoittaa. Flunssa ei ota parantuakseen, mutta ainakin olen viime yönä pystynyt nukkumaan, yay. Tietokonepöytä lainehtii kauniisti käytetyistä räkäpapereista, teekupeista ja kurkkupastilleista. Kaulassa iso punainen huivi, jalassa tiikeritossut ja kainalossa mörkö, kyllä tämä tästä. Onnistuin eilen käymään peräti kaupassa asti, vaikka kotimatkan aikana meinasivatkin voimat loppua.

Yllätyksekseni ja suureksi ilokseni olen huomannut, että uusi hiuksiin jätettävä hoitoaine toimii kuin unelma. Vielä joskus minullakin on kaunis ja pitkä tukka, toivottavasti. Olen jo ihan tytinöissä, odotan että saan tehdä hienoja ja hassuja kampauksia. Hiukset näyttävät pidemmiltäkin, kun ne eivät ole ihan niin pörrössä, heh. Ehkä tämä pienoinen hiuskriisi tästä asettuu. Minulla on aina ollut laineikkaat hiukset, ja murrosiän alkaessa ne muuttuivat uskomattoman pörröisiksi ja kuiviksi. Tästä olen saanut yläasteella kuulla paljon "petolinnun persettä" sun muita kauniita huomioita. Myöhemmin kuontalo asettui vähän vähemmän afroksi, mutta yhä se on karheaa hamppua. Värjäsin sitä monta vuotta punaiseksi, mutta jokin aika sitten päätin kasvattaa värin pois, joten vaalensin sitä hieman ja nyt olen vain antanut olla. Ei se enää ole ihan yhtä ruman oranssi kuin silloin!

Eilen illalla tutkiskelin keskustelua guro lolitoista (kyllä, olen ihan tyystin hurahtanut lolitoihin!) ja olisin heti halunnut kietoa sideharsoa ympärilleni. Sattumoisin en vain omista sideharsoa. Mutta jollain tapaa minun oli hieman testattava kyseistä tyyliä, jos nyt edes pikkuisen vaikutteita saaneena, vaikkei täysverisenä lolitana. Ja mitä siitä seurasikaan? Mukiloidun näköiset kasvot, jotain langennut enkeli-tyyppistä ihme hölmöilyä. Ja tietenkin muutama erittäin laadukas ja kauniisti muokattu kuva.

Punainen nuhanenähän se siinä.

Kaikkea pitää kokeilla, tai no ei läheskään kaikkea, mutta lain ja hyvän maun rajoissa, ja makuasioistahan voi kiistellä. Ehkä otan asiakseni ensi halloweenina käyttää hieman enemmän aikaa ja vaivaa kyseisen tyylin luomiseen. Tai sitten vedän noidanhatun päähän.

Halloweenista tulikin mieleeni, minulla on ihan mahtava kakkuresepti. Siihen tulee päälle lakritsikastiketta ja lakusta muovattu hämähäkki. Minun on kai pakko poiketa tavoistani ja ihan todella juhlistaa halloweenia jotenkin tänä vuonna, jotta saan tekosyyn leipoa kaikkea kivaa. Leipomiseenkin olen hieman hurahtanut viime aikoina. Aion ensi jouluna kokeilla myös ensimmäistä kertaa elämässäni piparkakkutalon tekoa. Tahtoisin pitää teekutsuja joille leipoa muffinsseja ja keksejä. Tahtoisin järjestää lastenkutsut joille leipoa prinsessakakku tai jotain sellaista. Tahtoisin leipoa jättimäisen hääkakun. Mutta jos aloitettaisiin jostain vaatimattomammasta. Lakukeksejä voisi tehdä joku päivä, naminami. Voisin laittaa tähän niiden ohjeen, koska ne ovat megahyviä enkä kuollaksenikaan muista, mistä tämän ohjeen olen alun perin napannut:

1,5dl täytelakuja
75g margariinia
1dl sokeria
4rkl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2,5dl kaurahiutaleita
1 kananmuna

Pilko lakut pienemmiksi, makuasia kuinka pieniksi. Sulata margariini kattilassa ja lisää siihen loput ainehet. Ota kattila levyltä ja lisää lakut. Tee keksejä pellille (viimeksi minulla tuli 9 ISOA) ja paista 200 asteessa ihan muutama minuutti, alle 10 pitäisi riittää.

Haukkaa keksistä ja huuda "nomnomnom!"

Tekee mieli leipoa!


Näkemisiin.

perjantai 27. elokuuta 2010

Yölliset räpellykset

Ah ihanuutta, kello lähenee neljää, seitsemältä olisi herätys, eikä tämä pysty nukkumaan yskän takia. Lähdin puoli kymmeneltä nukkumaan, pyörin ja yskin, yskin ja pyörin, aloitin uuden kirjan, pyörin ja yskin taas. Kahdelta luovutin.

Jäätävä nälkä ja levottomat jalat. En ole pariin päivään poistunut asunnostani, flunssan takia. Tokkopa huomennakaan pääsen liikkeelle, eli aamulla kuntoutuskurssille. Onneksi on teetä ja Lämmin Kuppia. Kovinkin nestepainotteinen ruokavalio viime aikoina ollut. Ei meinaa maistua leivän jyystäminen, tosin pilttiä söin pari purkkia jee.

Menin tekemään jännän, uuden ja hieman pelottavankin jutun. Huuto.netissä sattui olemaan kohtuuhintaan F+F:n mekko O_O En ole vielä voittanut huutoa. Yritän välttää näyttämästä aivan italta sitten jos se tänne tulee... Elämä on joskus jännää, se tosin voi johtua ihan noista värikkäistä pillereistä. Ei se ennen ollut näin jännää. Kaikki uusi opittu mielenkiintoinen tieto, kaikki uusi mikä koskettaa läheisesti minua, elämme jänniä aikoja. Luen uudestaan kirjaa joka kosketti minua taannoin jostain kumman syystä syvästi. Sekin tuntuu aivan erityisen mieltäkutkuttavalta, itkettävältä, ja kaikelta. Aivan kuin en olisi sitä ennen lukenut. Aivan kuin en olisi sitä ennen tajunnut. Yövalvominenkin tuntuu uudelta, merkityksellisemmältä kuin aina ennen. Olen harrastanut öisin valvomista paljonkin, mutta tässä yössä on jotain erityistä, en tiedä vielä mitä. Ehkä tämä kaikki johtuu suurista univeloistani, pirun yskä ei ole antanut nukkua kunnolla moneen yöhön, enkä ole itse asiassa sitä ennenkään nukkunut kovin hyvin. Yliväsymyksen piikkiin oudot tuntemukset.

Ärsyttää kun ei pääse liikkeelle eikä jaksa pukea eikä jaksa syödä eikä pysty nukkumaan eikä jaksa tehdä mitään. Ärsyttää kun ei pääse ILKKaan.

Letti lepattaa.

Kiitoshei.

maanantai 23. elokuuta 2010

Materiaa, osa 1

Tänään alkoi puoli vuotta kestävä kuntoutuskurssi. Sen kunniaksi kävin hieman kirpparilla, mukaan tarttui hieman asioita, ajattelin hieman esitellä (ku kaikki muutki aina!). Olen niin ylpeä löydöksistäni.

Laukku, hieno ruusu ja koristenauha. Tarvitsinkin laukkua.


Violetti mummohame.

Type O Negativen levy Dead Again!

Megasoma valkoinen pitsipaita. Tässä on takana nappejakin.

Paras viimeisenä! Ties kuinka kauan olen halunnut nämä kirjat omaksi.

Ostin myös jonkinlaista hiuksiin jätettävää hoitoainetta, kuvistani voikin nähdä kuinka uskomattoman kuiva ja karhea pehkoni on. Tähän mennessä mikään hoitoaine tai hiusnaamio ei ole auttanut. Ainakaan huomattavasti.

Kuntoutuskurssi oli positiivinen yllätys, ryhmään tuli tyär jonka tunsin ennestään, ja muukin porukka oli ihan mukavaa. Ohjaajatiimi oli rento ja vaikutti kelvolliselta. Siellä oli myös pieni käsityöpaja, johon kävin tutustumassa vapaa-ajalla tarkemmin. Huomenna ruokatunnin aikana menen varmaan sinne väkertämään koruja, tarkastelin ihastuksissani tänään laajaa helmivarastoa siellä.

Minua kiinnostaisi joskus kokeilla oikeaa kunnon Lolitatyyliä. Jos olisi kaveri jolta voisi lainata mekon tai jsk:n tai jotain, vaikea lähteä itse hankkimaan kun ei ole varma miten tyyli itselle istuu. Olen jo jonkin aikaa ihastellut erityyppisiä Lolitoja netissä nimittäin, lukenut blogeja ja tarkastellut vaatefirmoja. Tiedän jo paljon kaikkea mitä kaltaiseni maallikon ei tarvitsisi edes tietää. Haaveilen kauniista mekoista. Alan tottua vaaleanpunaiseen ja pinkkiin! Kaikki uusi, jännä ja hieno on kiinnostavaa.

Sisustaminenkin on iskenyt viime aikoina oikein tosissaan, mutta jotain puuttuu: rahaa. Jokin kaunis kirjahylly ja sohvapöytä houkuttaisivat, kuten myös pienet koriste-esineet roikkumaan sinne tänne. Peilejä, tauluja, mattoja, verhoja, kaikelle olisi tarvetta. Lisäksi minulla on jonkinlainen violetti kausi. Lempivärini on yhä vihreä, mutta violetit vaatteet ja asusteet ovat viime viikkoina eksyneet päälleni huomattavan usein. Noh, tällaisena huomiona vaan, tiedä sitten mitä se kertoo.

Tänään on hyvä päivä. Hienoa huomata, että joskus on sellaisiakin.

torstai 19. elokuuta 2010

Alkuhuumaa

Ooh uusi paikka mihin tihrustella tyhjänpäiväisiä juttuja, lisää kirjoittamaan äkkiä! Olen tänään keksinyt jo monta hienoa aihetta joista kirjoittaa, sekä unohtanut ne kaikki. Päätin kuitenkin esitellä itseäni kuvin joita otin tänään omassa asunnossani (ja pari vanhempaa). Turhuuksien turhuus, mutta ah niin mukavaa ajanvietettä. Olisin voinut ottaa edustuskuvia itsestänikin (itselaukaisin \o/), mutta tuli sellainen olo että ehkä en tänään... ole edustavimmillani, toiste siis.

Aloitetaan: Olen 19-vuotias ja asunut omillani huhtikuusta asti. Asuntoni on uskomaton kasa roinaa. Minulla on paljon vaatteita mutta aivan liian vähän säilytystilaa. Anteeksi kuvanlaatu, pimeä päivä...

Hamstraan kirjoja, tässä osa.


Kerään poneja, tässä taas osa.


Laatikostani löytyy nukkeja :O


Ostan yhä CD-levyjä, tässäkin osa.


Rakastan palapelejä!


Paras ystäväni on pingviini nimeltä Pingviini.

Kettu ja Mörkökin hengailevat kanssani usein.

Pidän kovasti värityskirjoistakin...

...Koruista...

...Kynsilakoista... (n.30 kpl)

...Koriste-esineistä, etenkin lumisadepalloista...

...Kirjoittamisesta

Parvekkeeltani on -eh- komeat näkymät.

Syön värikkäitä pillereitä!

Rakastan suuresti kollikissaani Myrskyä <3

Oikea kotipaikkani on järven rannalla kaukana kaupungeista. Asun väliaikaisesti kaupungissa.
Löysin muutaman viikon vanhan kuvan...

Kiitän katselemisesta.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Itsetunto

Ihka ensimmäisestä blogimerkinnästäni on muutama tunti. Nyt on iskenyt häpeä: Voi ei mitä olen mennyt kirjoittamaan, naurettavaa ja typerää, koko internetz nauraa minulle, kirjoitin pelkkiä joutavuuksia! Noh, itseni tuntien se häpeä menee ohi.

Itsevarmuus on nimenomaan yksi vaikeimmista asioista minulle. Kyllähän ihmiset sanovat näkevänsä minut hyvän itsetunnon omaavana ja rohkeana, esimerkiksi tarpeeksi rohkeana kulkemaan kaupungilla itse kehittelemässäni vaatetyylissä. Ja toisaalta asia onkin niin, toisaalta tunnen kyllä itseni ja heijastan näkemykseni ulkokuoreeni, sekä kuljen pystypäin ylpeänä omasta olemuksestani. Sitten on se toinen puoli, se joka lähtisi ulos mieluiten päästä varpaisiin hunnutettuna, kasvotkin piilossa. Se joka ei ikinä puhuisi omista asioistaan tai toisi näkemyksiään julki. Se joka on jatkuvasti huolissaan siitä mitä jokainen vastaantulija tykönään ajattelee, huolissaan siitä sojottaako jokin hiustupsu tietämättäni kohti taivaita, huolissaan siitä näytänkö ihan typerältä tai kuulostanko ihan typerältä.

En oikein tiedä mitä itse asiassa yritän tässä sanoa. Tuon ajatuksiani julki häpeästä huolimatta, todennäköisesti ilman mitään punaista lankaa tai etukäteispohdintaa. Useimmiten, kun kirjoitan jotain vain ja ainoastaan itseni luettavaksi, kirjoitan tajunnanvirtaa josta ulkopuolinen ei saisi mitään selvää. Yritän välttää turhaa rönsyilyä ja mystisyyksiä täällä, yritän pitää tekstini ymmärrettävinä.

Kävin äsken ihan vain kaupassa. Kävelymatka sinne tuntui vaikealta, pitkältä, uuvuttavalta. Tuijotin maata ja tunsin näyttäväni hölmöltä, pelkäsin vastaantulijoita enkä katsellut ympärilleni. Kävelin eri reittiä kuin ennen ja pelkäsin eksyväni, vaikka itse asiassa tiesin koko ajan missä olen ja missä kauppa on. Päämäärään pääsin kunniallisesti, ostokset tein kunniallisesti, ja tehtävän suoritettuani kotimatka oli helppo ja lyhyt. Kävely onnistui helpommin enkä pelännyt koko ajan kompuroivani. Katselin ympärilleni ja hymyilin kahdelle leikkivälle koiralle. Hassu juttu. Heti kun olin suoriutunut siitä mitä piti tehdä, kauppareissu tuntui lastenleikiltä. Lähtö oli myös aika vaikea, mietin kauan mitä pistän päälle (vain 13 astetta lämmintä ulkona) ja millaiset kengät ja käynkö muualla ja tarvitsenko oikeastaan kaupasta mitään, haahuilin ympäriinsä kai tunnin ennen kuin pääsin todella lähtemään.

Joskus oli aika jolloin todennäköisesti en olisi päässyt liikkeelle. Oli aika jolloin en uskaltanut huonoina päivinä käydä kiskalta parinsadan metrin päästä ostamassa karkkia. Aika jolloin en päässyt kouluun joka päivä, en edes joka viikko. Ihmiskammo, paniikkihäiriö. Tuli myös aika jolloin opin olemaan antamatta pelolle periksi. Tuli aika jolloin hammasta purren paniikkikohtaus päällä lähdin kävelemään ja kuin ihmeen kaupalla pian paniikki helpotti. Piiiih puuuuh hengitys kulkee, selvisin hengissä. Aika jolloin pärjään ja uskallan! Ja minä puen päälleni juuri sitä mikä silmääni miellyttää ja minä puhun juuri sitä mikä mieltäni lämmittää. Muiden sanavalta elämässäni päättyi siihen.

Hyvä itsetunto. Siihen minä tähtään. Sitä minä tarvitsen hyväksyäkseni muidenkin virheet ja erheet. Sitä minä tarvitsen tullakseni toimeen ihmisten keskellä ja ihmisten kanssa.


Wut?
Jatkukoon pohdiskelu toiste.

Tervehdys kuvitteelliset lukijat

Päätin aloittaa oman blogin, vihdoin ja viimein. Pohdin kai kuukausikaupalla mitä sinne voisi kirjoittaa ja miksi ihmeessä sinne tahtoisin kirjoittaa. Lopulta onnistuin taivuttelemaan itseni ja kas, behold uusi tyhjänpäiväinen blogi!

Tarkoitus on lähinnä kirjoittaa asioita itsestäni ja pohdintoja elämästäni yleisellä tasolla, itseäni varten. Ymmärtääkseni paremmin itseäni. Kirjoitan ylipäänsäkin paljon, kuljetan aina mukana muistikirjaa johon raapustan kaiken mieleen tulevan. Kirjoitan myös tarinoita ja jonkin verran jopa runoja, auta armias. Minulla on viimein myös idea kirjaa varten, ja vielä joskus tulevaisuudessa sen kirjoitan, ehkä. Jos tekstiä tulee. Turha stressata kirjoittamisesta kun teen sitä vain itseäni varten selventääkseni ajatuksiani itselleni.

On paljon viime aikoina mietityttäneitä asioita joista tahdon kirjoittaa. Koti ja eläminen, ystävyys ja sen vaikeus, samankaltaisuus ja erilaisuus ihmisten ulkomuodoissa, oma elämänlaatuni ja -tyylini. Muutokset. Ainainen muutos, ainainen vaiheessa oleminen. Yritän kuitenkin olla vaipumatta liialliseen filosofointiin ja melankoliseen pohdiskeluun. Raskasmielisyys lienee osa minua, mutta tästä pitäisi tulla ihan normaalin elämäniloinen blogi.

Mitä taustatietoja vielä voisin kirjoittaa itsestäni? Dekadentismi on lähellä sydäntäni, olen todellakin pessimistinen romantikko. Olen maalainen, yksinäinen, pörröinen ja vainoharhainen. Pidän koriste-esineistä ja epäkäytännöllisyydestä, raskaista verhoista, vihreästä, tuulikelloista, jäätelöstä, hassuista vaatteista, sci-fi -elokuvista, kauhukirjoista, koruista ja yksityiskohdista. Ammennan tyyliini vaikutteita keijuista, gooteista, historian eri aikakausista, muodin oikuista ja mauttomuuksista. Käytän mielikuvitusta ja yhdistelen ajatuksen kanssa. Rakastan sukkahousuja ja korkokenkiä, sekä pitkiä ja värikkäitä kynsiä. Asuntoni on täynnä turhaa krääsää ja kirjoja. Olen kiinnostunut psykologiasta ja historiasta, ja molempien opiskelu on tulevaisuudessa vaihtoehtoina. Erityisen paljon kiinnitän huomiota omaan mieleeni ja psykologisiin malleihini, psykosomaattisiin reaktioihini ja kaikkeen sellaiseen. Käyn neuropsykologisissa tutkimuksissa tätä nykyä. Tuloksista tarkemmin talven aikana.

Toivon, että pääsen kiinni tähän blogin pitämiseen ja alan kirjoittaa tänne usein. Se ainakin on tarkoitukseni.



Kiitoksia ja näkemisiin.