maanantai 31. tammikuuta 2011

20

Tänään on minun syntymäpäiväni. Täytän pyöreitä, ja teinivuotenikin ovat nyt sitten virallisesti ohi. Ikäkriisi on ahdistanut jo 17-vuotiaasta asti, eikä aikuistuminen tai vanheneminen huvita laisinkaan. Nyt ikäkriisi ei onneksi ole ihan niin paha kuin kaksi vuotta sitten tullessani täysi-ikäiseksi.

Minulla ei ole ollut tapana juhlistaa merkkipäiviäni, tänäänkin menen poikaystäväni luokse ja paistan ehkä lättyjä, siinä juhlaa kerrakseen. Katsotaan sitten kun täytän 50. Tai ehkä sitten kun täytän 100. En kyllä saanut yhtään syntymäpäiväkorttia, vaikka toivoin saavani edes pari. Kortteja on niin mukava saada.

Voihan, myöhästyin juuri puoli viiden bussista!

Nukuin viime yönä kokonaista kolme tuntia, meni koko yö ihan häneksi, vaikka yritin nukkua melko aikaisin. Silti heräsin kesken kaiken enkä enää saanutkaan unta. Nätisti on tämä maanantai mennyt aikalailla silmät kirvellen ja sumussa, tarvitsisin oikeastaan sen 9 tuntia unta joka yö. Tänään ei ehdi nukkua päikkäreitäkään, mutta ehkä niin on hyvä, saan sitten illalla taas unen päästä kiinni.

Suunnittelimme eilen poikaystäväni kanssa yhteen muuttoa!


Kaunista maanantaita.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Kummallisuuksia

Muumi-päivä tänäänkin, viimeksi katsoinkin niitä sunnuntaina kirjoittaessani edellisen postauksen.

Suunnittelin päivällä taas mitä kirjoittaisin tänään blogiin, sekä unohdin autuaasti jok'ikisen keksimäni überjännittävän aiheen. Onneksi mielikuvitusrikkaana tyttösenä keksin tuota pikaa uutta tilalle. Sitä ennen viikon camwhore:

Tiistaina violettia.


Keskiviikkona vaaleanpunaista.

Torstaina sängyssä peiton alla.
Perjantaina kynähame ja korsetti, tosin ei kuvatodistusaineistoa.

Tyylini taitaa olla melko vaihteleva..?

Huono omatunto, tunnen olevani uskomaton surkimusluuserityperys kun en aina pysty menemään töihin (työharjoitteluun), kuten tämän viikon torstaina. Miten muut ihmiset pystyvät siihen niin helposti, miten muut jaksavat viisi - tai enemmän - päivää viikossa, minulle optimaalisin työviikko olisi ma-ti, keskiviikko vapaata, to-pe ja 5-6 tuntia päivässä. Stressaan suorastaan naurettavan paljon kaikesta mitä minun pitää tehdä. Saan monenmonta paniikkikohtausta ennen kuin saan varattua ajan hammaslääkärille tai hoidettua jotain muuta. Menetän usein yöuneni murehtimisen takia. Eilen illallakin menin sänkyyn kymmeneltä, luin hetken, yritin nukkua, kahdelta vielä pohdin typeriä juttuja jotka eivät pohtimisella parane. Nousin pesemään hampaat äkillisessä bakteerikammossa. Aamulla oli herkkua herätä.

Tämä on silti ollut ihan hyvä päivä, tein töissä mukavia juttuja ja vietin pari tuntia poikaystäväni luonakin. Tunsin oloni kauniiksi koko päivän. Sain iltapäivällä omenapiirakkaa ja lounas oli lasagnea. Täytyisi opetella keskittymään elämän pieniin hyviin asioihin, omg kliseen huippu? Mutta kun niin se on, siitä päivä lähtee kirkastumaan.

Rahahuoletkin ovat hetkellisesti ohi kun isä lahjoitti synttärirahaa.

(Maanantaina on paras tulla postissa edes yksi synttärikortti joltain tai suutun koko maailmalle!)

Ja äitikin lupasi tehdä juustokakkua, jos tulen merkkipäivänäni, eli silloin maanantaina sinne kylään.

Iski outo aavistus, että tämä blogimerkintä on kummallisen sekava. Erityisen sekava. Lisäksi unohdin taas sen aiheen mistä minun loppujen lopuksi piti ihan oikeasti todella kirjoittaa. Kirjoitellaan niissä merkeissä sitten toiste, kun ajatus kulkee hieman paremmin.

Minulla on jo seitsemän (7) lukijaa, ihan kuin jollain oikealla blogilla!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Näkinkenkiä

En joulun jälkeen nähnyt tarpeelliseksi esitellä lahjasaalistani. Se olisi saattanut olla ihan mielenkiintoistakin (ainakin sain ystävältäni muovisen Uzin), mutta ei välttämättä lukijoiden kannalta. Nyt minulla kuitenkin tuli halu esitellä kaksi saamistani lahjoista, ihan vain niiden kauneuden takia. Äiti lahjoitti tämä ihanan keijukaispatsaan:

Istuu sienellä <3


Poikaystävältäni sain suurehkon karusellin, joka on ehkä kauneinta mitä olen koskaan keneltäkään saanut lahjaksi. Olen tohkeillut tämän karusellin kanssa koko tammikuun, ja himoitsin sitä pitkään jo ennen joulua, mutten raaskinut ostaa. Saatoin ehkä ohimennen pikkuisen mainita karusellista miehekkeelle, ei tietenkään mitään taka-ajatuksia joulun lähestyessä...



Se soittaa kappaletta Memories ja hevoset pyörivät.

Kuvanlaatu on toki upea, lukulampun valossa äsken kuvasin.

Minulle iski tänään myös outo hinku katsoa Muumeja pitkästä aikaa, joten avasin fin-tv.com:n ja aloin katselemaan jaksoja alusta asti. Olin pienenä hirveä muumifani, minulla oli niitä VHS:lla ties kuinka paljon, ja muistin kaikki vuorosanat ulkoa. Pelkäsin mörköä hirmuisesti, ja isoveli tietenkin sitten kiusasi aina juuri möröllä, osoitti ikkunaa ja huusi "MÖRKÖ!" jolloin minä juoksin itkien äidin helmoihin. Minulla on vieläkin tallessa kaikki Muumi-kortit joita keräsin noihin aikoihin, mintunvihreässä kansiossa hyvässä järjestyksessä. Muumit ovat nykyään aika ylihypetettyjä, niitä tursuaa liikaakin joka paikasta. Kaikkea mahdollista niihin liittyvää krääsää on myynnissä. En kiistä etteikö Muumilaakson Tarinoita olisi yksi parhaista lastenohjelmista mitä olen katsonut, mutta rajansa kaikella. Muumimukien kerääminen esimerkiksi, melko hullun hommaa mielestäni. Tosin mikä minä olen sanomaan, keräilijäluonne itsekin, eivätkä omat keräilynkohteeni sen fiksumpia ole. Kaiken lisäksi kummitädilläni on tapana hankkia minulle syntymäpäivälahjaksi muumimuki! En minä sitä kyllä huonona lahjana pidä, itse en kuitenkaan ostaisi. Siltikin, Muumi-innostus on jo niin suurta ja näkyvää, että välillä ärsyttää koko pulleat virtahepopeikko-olennot.

Kuitenkin, kun tänään katsoin ensimmäistä jaksoa jossa Mörkö esiintyy, nousi ihoni kananlihalle ja selässä kulki väristyksiä. Jokin siitä lapsuuden pelosta lienee jäänyt jäljelle, vaikka minulla on Mörkö-pehmolelukin.



Mitä ihmettä, on jo ilta! Olen istunut koko hemmetin päivän koneella kuuntelemassa musiikkia ja katsomassa Muumeja... Voi taivahan vallat.

No jos nyt vielä pari jaksoa.

torstai 20. tammikuuta 2011

Nyyh

Osallistuin blogissa Drink me arvontaan, vastustamattomia palkintoja!




Päivän mieliala:

Itkuinen, teatraalinen (hence the meikki ja muokkaus)

Toiste lisää.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

About Dolls

Todellakin, en ole nukkunut tahi mennyt töihin, en jaksa välittää eikä sillä kyllä olekaan mitään väliä. Tälle tielle kun lähdetään, totean lopulta, ettei millään ole mitään väliä. Mutta toistaiseksi joillakin asioilla saattaa olla vielä vähän väliä. Yö oli outo, mutta ihan mukava. Se täyttyi 70-luvun esigoottilaisella musiikilla ja 80-luvun ah niin ihanalla goottirokilla.

Nyt aiheeseen. Ajattelin puhua BJD-nukeista. Tässä pari tuoretta kuvaa lellipennustani:


Terhen sanoo hei.
Minulla on kolme nukkea. Niistä kaksi on tällä hetkellä epäedustavassa kunnossa. Poikani Nikanor (Angelheim Luka) makaa palasina laatikossa ja angstityttöni Della (Bobobie Luna x Dollmore Bonnie hybrid) on muuten vain ruma ja tyhmä ja aion myydä sen pois koska en enää lainkaan bondaa hahmoon saati nukkeen. Sitten on Terhen (Bobobie Mei), se jota kuljetan mukana ja kuvaan eniten Olen laiska nukkeilija. En ole koko talvena ommellut tai nikkaroinut niille mitään, paitsi syksyllä löysin kirpparilta pari juttua niille. Olen kuvannut Terheniä vain kerran koko talvena, eli tuossa joululomalla. En jaksa juurikaan pyöriä hartsilapset.fi:ssäkään. Arvelen, että kunhan kevät koittaa ja saan ehkä taas enemmän aikaa itselleni ja voin koota pojan ja päällystän sen, jaksan keskittyä taas lasteni elämään. Ehkä tänä vuonna saan myös tilattua seuraavan nuken, THE tärkein hahmo voisi jo vihdoin tulla kotiin.

Tärkein hahmoni on alter egoni Sigrid. Etsin sille kauan täydellistä kuorta, ja päädyin lopulta tähän:

Iplehouse EID Jessica
Sille tulee tummanpunainen, suora ja pitkä peruukki sekä vihreät silmät. Nukke on massiivinen, 65 senttiä pitkä ja lähes kahden kilon painoinen. Nykyiset kolme nukkeani ovat n. 40-senttisiä eli lapsen kokoisia, vaikkeivät hahmot suoranaisesti lapsia olekaan.

En voi tietää, kuinka paljon mahdolliset lukijat ovat tutustuneet BJD-nukkeihin. Kerron lyhyesti perusasioita niistä. Nämä ovat hartsista valmistettuja nukkeja, joiden kaikki nivelet liikkuvat sisällä olevien kuminauhojen avulla. Nuket voivat seisoa ja posettaa todella monipuolisesti niveltensä ansiosta, ja niiden nimikin - Ball Jointed Dolls - tulee tietenkin näistä pallonivelistä. Nukkeja tehdään käsityönä lähinnä Aasiassa, mutta jonkin verran myös muualla maailmassa, ja ne tilataan netin kautta eri nukkefirmoilta. Ne maksavat kultaa ja hunajaa, ihminen joka tutustuu näihin ensi kertaa ei voi mitenkään käsittää miksi joku maksaisi tähtitieteellisiä summia nukesta. Nukkeja on monta kokoa, niistä tärkeimmät MSD ja SD, MSD tarkoittaen näitä ~40-senttisiä ja yleensä lapsiksi tarkoitettuja nukkeja ja SD sitten ~60-senttisiä aikuisia. SD-nukkeja tosin voi olla monen kokoisia, isoimmat varmaankin niitä 80-90-senttisiä. Lisäksi on pienempiä lapsinukkeja: pienehköjä, pieniä ja pikkuriikkisiä. Sen monimutkaisemmin en yleensä luokittele niiden kokoja.

BJD-nuket ovat loputtomasti muokattavissa, niiltä voi vaihtaa tukan ja silmät, ja jos nenän muoto ei miellytä, sitä voi hioa. Näille voi tehdä lävistyksiä, tatuointeja ja arpia. Kasvot maalataan itse tai ostetaan firman/osaavan harrastajan tekemä meikki. Yleensä nukke lähetetään firmalta alastomana, täysin värittömänä ja ilman tukkaa tai silmiä. Hahmon nukeksi luominen voi olla ikuisuusprojekti. Vaatteet ja meikit ovat kalliita, joten monet tekevätkin niitä itse. Nämä eivät ole vain nukkeja, suurimmalla osalla on hahmo, menneisyys ja persoonallisuus takanaan, ja tätä laajennetaan usein kirjoitetuilla tai kuvatarinoilla.

Itse innostuin nukeista luullakseni 3 vuotta sitten. Taisi olla kevättalvea, kun törmäsin vahingossa IRC-galleriassa jonkun nukkekuviin ja ihastuin niiden realistisuuteen ja elävyyteen. Olin joskus aikaisemmin osunut nettiretkilläni LUTSin sivuille, se on yksi tunnetuimmista nukkefirmoista. Olin vain katsellut ja ajatellut "ah kuinka kauniita, mutta hyi miten kalliita, kuka HULLU näitä ostaisi?!" ja sitten jatkanut elämääni normaalisti. Vähänpä tiesin, mikä karu kohtalo minua odottaa! Ehkä vuosi tai pari tämän jälkeen hairahduin, rakastuin, ja maksoin itseni kipeäksi. Tähän mennessä, ostettuani kaksi nukkea käytettynä ja yhden uutena, mukaan lukien vielä niiden vaatteet, peruukit ja muu roina, olen luullakseni käyttänyt tähän harrastukseen vajaan 1000 euroa. Eikä se ole summa eikä mikään, kun tästä harrastuksesta on kyse.

Ja voihan paholainen kun minun piti viime syksynä vielä mennä höynähtämään lolita-tyyliin, lisää rahanmenoa!

Hassua on se, miten joudun mukaan tällaisiin juttuihin kummallisia reittejä. Minun on pakko korostaa, etten oikeastaan ole Japani-höpsähtänyt, enkä ymmärrä, miten tähän tultiin. Kaksi tärkeää harrastustani (sillä lasken loleilun harrastukseksi) ovat kierosti yhteydessä toisiinsa siellä kummallisessa japski-maailmassa, ihan vahingossa.

Noh, en muista mitä muuta minun piti vielä vaahdota, joten isken tähän sitten kuvia joita olen häpeilemättä nyysinyt denofangels.com:sta ja hartsilapset.fi:sta sekä firmojen sivuilta.

Sitä ennen vanha kuva Nikanorista.













Se Iplehousen Jessica.

Kilbas, ehkä lempinukkeni hartsilapsissa.











Kylläpäs niitä riittää, piti karsia vaikka mitä hienoa poiskin. Kunnia kuvista kenelle se kuuluu, kuka minkäkin kuvasi ja niin edelleen.

Tuntuu siltä kuin olisi ilta, valvoin koko yön ja nukuin aamupäivällä muutaman tunnin, nyt on pasmat sekaisin.

Paras pukea ja lähteä taas ukkoni luo.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Ähkytäkyräkytäky



Olenkin tänään ollut oikea kodinhengetär - vaikkei kämpän ulkonäöstä uskoisi! - ja tiskannut, siivonnut keittiön sekä leiponut shakkiruutukeksejä. Keksejä jaksoin syödä yhden, ja sitten tuli suolaisennälkä. Ja nyt on masu aivan liian täysi, tein lämpimiä voileipiä, kananugetteja ja dippiä. Enpä jaksa juurikaan kokata kunnolla yksin mörskällä ollessani.

Olen ihaillut kauniita ihmisiä tänään. Esimerkiksi Vomit, jonka blogiin törmäsin juuri. Blogeja on niin kiva lukea, ja etsiä uusia.

Olin myös töissä kaksi tuntia pitempään kuin tavallisesti, nukuttuani pommiin niin pirusti. Sain töistäni ihailevia kommentteja paikalle sattuneilta uusilta kuntoutujilta, ja se tietenkin lämmittää aina mieltä. Olen nyt kuullut aika paljon ylistystä kuinka olen niiiiiin näppärä ja minulla on käsityön taito ja OOOOH, niin alan tässä pikku hiljaa itsekin uskoa siihen. Ehkä minä todella osaan. Töissä tosiaan autan kuntoutujia monenlaisissa puuhissa, askartelussa ja käsitöissä, mutta enimmäkseen teen mallitöitä esille sinne työpajalle. Inspiraatioksi ja esimerkiksi. Eikä se ole minulle oikein mikään kuin tehdä vain, ja niin minä tekaisen. Ei se kai sitten kaikilta niin vain tulisi.

Ärsyttävää, nyt olen niin täynnä etten voi mennä nukkumaan pitkään aikaan. Tulee vain paha olo jos menee masu täynnä vaaka-asentoon. Kello on taas jo aika paljon, pitäisi nukkua. Miksi piti alkaa syömään näin myöhään? En ole edes käynyt suihkussa tai lakannut kynsiäni vielä.

Äh sama kai se on sitten valvoa. Ähkyssä on huono olla ja näkee painajaisia. Ei edes nukuta. Tahdon kuitenkin käydä siellä suihkussa ja lakata kynnet. Paras pistää aamuksi kaksi herätystä päälle. Voisin opetella kirjoittamaan blogiinkin joskus iltapäivällä välillä!


Siouxsie Sue <3

Nico



Lost Boys (ja R.I.P. Corey Haim btw)
En ole kuvaillut taas lainkaan missään, aina on pimeää ja tänään kun yritin mennä liikuntasaliin teinipeileilemään taas, oli se varattuna. Eli jälleen jotain inspiskuvia netin syövereistä.

Öitä.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Poroparvi



Tajuan kirjoittaa blogiin aina vasta iltamyöhällä kun pitäisi jo miettiä nukkumaanmenoa. (Great, sotkin mehua ympäriinsä!) Suunnittelin tänään päivemmällä automatkalla kotoa kaupunkiin päivän postausta, mutta taisin suurimman osan keksimästäni materiaalista jo unohtaa.

Kävimme siis veljen kanssa viikonloppuna kotona, tarkoitukseni oli kuvata kun lauantain sää oli niin mahdottoman nätti, mutta se sitten jotenkin unohtui. Ainoa kuva on tämä:


Sattumoisin myös päivän asukuva. Eli se uusi alushame josta mainitsin edellisessä postauksessa, tosin enää se ei onneksi ole aivan niin jättimuhkea kuin aluksi vaikutti. Tässä hieman lässähtänyt automatkan jälkeen. Punaiset villasukat eivät kuuluneet asuun, mutta kun kotona on niin kylmä lattia että piti heti hakea lämmintä jalkoihin. Kaulahuivi pakko olla kipeää kurkkua lämmittämässä ja muuta seliseliä. Mekko F+F.


Tänään tulomatkalla vierailin ensimmäistä kertaa mummoni luona lolit päällä. Eihän tuo kovin OTT asu toki ollut, mutta kaupungilla ainakin herätän kummasti huomiota (missä tahansa asussa...), ja odotin mummolta jotain kommenttia. Hänpä kysyi vain, eikö pitkä helma olisi lämpimämpi näin kovilla pakkasilla. Vastasin minulla olevan pari kerrosta sukkahousuja ja saappaat, ja mummo hyväksyi selityksen. Ei sen kummempaa ihmettelyä, taitaapa olla nähnyt paljon outouksia lapsenlapsiensa päällä. Puhe tuli myös leipomisesta, mummo kyselee usein, olenko leiponut, ja kävi ilmi ettei minulla ole kakkuvuokaa. Piankos hän totesi ettei leivo enää itse juuri koskaan ja keräsi pussiin vuoan, sähkövatkaimen, kuivakakkuvuoan plus muuta leipomistarvetta ja pisti mukaani. Ihmettelin, että etkö sinä nyt ihan todella tarvitse näistä mitään, mutta mummelipa tietenkin piti päänsä, ja nyt voinkin vihdoin leipoa täällä mörskällänikin muutakin kuin keksejä ja pullaa. Ihana isoäiti <3 Myös noin vuosi sitten muuttaessani omaan asuntoon hän lahjoitti minulle silitysraudan ja keittiövälineitä. Nyt minulla on vanha arabian kannu kaapissani, enkä uskalla käyttää sitä, koska uumoilen sen olevan arvokas.

Mummon jutut ovat saaneet melkein legendaarisen maineen suvussani. Hän on vitsaillut omasta kuolemastaan jo ainakin 20 vuotta (84-vuotias täti), eikä härskeiltä jutuiltakaan säästytä, kun hän pääsee vauhtiin. Muistan tilanteita, joissa olemme suurehkolla porukalla istuneet kahvittelemassa, ja mummo on laukaissut jonkin todella mustan vitsin, ja me kahdestaan olemme hihittäneet jutulle muiden väännellessä kummastuneina naamaansa. Kerroin myös poikaystävälleni, että vien hänet tapaamaan isoäitiäni, ja jos hän selviää niistä jutuista kunnialla, hän on läpäissyt testin ja voin harkita vakavampaa suhdetta. Jaksaisin kuunnella mummon juttuja ja muistelmia loputtomiin. Jaan kanssanne tilannekomiikan helmen:

Mummon luona kylässä, minä, serkku ja veljeni. Velipojalla oli maha kipeä, ja arvelin ääneen hänen olevan raskaana, johon mummo totesi: "No ei ihme jos noin komia poika raiskattais!"

Olen koko illan istuskellut tässä nauramassa riemurasia.netin jutuille ja lukemassa ihmisten blogeja. Voisin toisinaan käyttää aikani paremminkin, esimerkiksi tavata kavereita, jos minulla olisi kavereita. Turha itkeä kun maito on maassa.









Taisin juuri innostua hunnuista pitkästä aikaa.

Nukkumisia.