torstai 28. kesäkuuta 2012

Don't you wanna be a monster too?

Olen tullut reissultani jo viime sunnuntaina, muttei ole ollut virtaa tahi fiilistä raportoida tänne mitään. Ketään tuskin kuitenkaan kiinnostaa rullata satojen lomakuvien läpi, joten ehken kuitenkaan kirjoita mitään kilometripostausta aiheesta. Ajattelin nyt kuitenkin naputella edes jotain, ja keskittyä suurempaan ja mielenkiintoisempaan postaukseen toisena päivänä.


Jaan kyllä sitten varmaan joitakin lempikuviani hugetastic-Pietarista, joka oli niin pramea, ylenpalttinen ja mielenkiintoinen, että meni aivan yli hilseen. Matkaan vielä joskus itänaapuriin pidemmäksi aikaa. Monta kertaa. Mutta palaan siihen toiste.


Kävin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni Suomenlinnassa. Kuvat minusta ovat serkkulikan ottamia, osa hänen kamerallaan ja osa minun kamerallani.



Tänään (errrr, eilen, alkaa olla jo torstaiaamu...) olen käynyt nuorisopsykiatrian poliklinikalla palaverissa. Asiat vaikuttavat kovin vaikeilta, ylitsepääsemättömän hankalilta, mutta eivät yleensä olekaan. On ihan okei pyytää apua. Varsinkin, jos ei ole aivan kunnossa. Tämän yrittäisin nyt opetella vielä.


Jänskättää tuo asunnon hakeminen. Meinaa olla hankalaa ja kiemuraista. Mutta onneksi asiantuntijat auttavat.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kinder-munasta tuli virtahepo

Minun pitäisi oikeastaan pakata. Pakata niin helvetisti. Huomenna on oltava tavaroiden kasassa ja kaiken valmiina, menen emon luo yöksi ja lauantaina aamulla aikaisin herätään junalle. Enkä ole pakannut käytännössä lainkaan. Huoh. Miten on taas niin vaikeaa saada aikaiseksi mitään. Olen jo tässä monta päivää suunnitellut blogiin kirjoittamista taas, mutta en ole jaksanut muokata kuvia ja plöööö. Mutta nyt ajattelin tehdä senkin! Juuri silloin kun pitäisi tehdä jotain muuta. Tosin tässä varmaan kestää taas tuntikausia kun teen välillä kaikkea muuta, luen toisten blogeja, tumblaan, ajattelin lakata kynsiä, en ole vielä oikeasti edes muokannut noita kuvia joten teen senkin tässä samalla, ehkä jopa pakkailen välillä, jne. Onhan tässä aikaa, nukuin tuossa "päikkärit" yhdeksän aikoihin illalla, joten ei ihan heti tule unikohtaus.

Paitsi nyt kyllä hiiri vittuilee niin että alkaa itselläkin kiukuttaa. Se on tehnyt tätä viime aikoina.

Viime viikonloppuna iskälässä päätin lähteä kuvaamaan. Lainasin siis isän ikivanhaa kolmijalkaa ja painelin metsään. Otin monenlaisia kuvia, myös itselaukaisimella itsestäni. Oli varmaan näky, juoksin edestakaisin ja yritin näyttää fiksulta ja kompuroin ja sain aika kummallisen näköisiäkin kuvia kun oli niin kiire. Hiki päässä remusin menemään, mutta sepä ei kuvissa näy. Jos nyt jotain noista julkaisisi.


Samoilin metsässä aika kauan, koska halusin juuri oikeille paikoille. Muistan lähiympäristön risukot ja jängät aika hyvin ulkoa, ja piti kuvata tietenkin juuri sellaisia kuvia mitä mielikuvissa siintää. Vaikka eihän niistä lopulta tullut lähellekään sellaisia. Kuten aina.



Löysin sattumoisin matkalta lampaan pääkallon. Muistan juuri siinä kohti maanneen lampaanraadon joitakin vuosia sitten, ja nyt jäljellä oli pelkkä pääkallo. Kaikki irtaimisto oli mussutettu parempiin suihin. En kyllä tiedä, miksi kuollut lammas juuri sinne oli dumpattu. Isä tietää. Isän lampaat. Sen pääkallon otin sitten mukaan, täydellinen rekvisiitta kuviin! Se oli vähän likainen ja vihertynytkin, hammas tipahti, mutta hieno. Ajattelin puhdistaa ja valkaista sen, tuon sen sitten tänne kaupunkiin ketunkalloni viereen koreilemaan.



Hassu juttu sinänsä, että aika suuri osa kuvista ylivalottui käyttökelvottomaksi, koska minun valkoisena hohtava ihoni. Rusketus ei tartu, ei sitten vähääkään. Ja minullehan se sopii, hienot naiset eivät rusketu. Tosin haittapuolena sitten se kuvissa ylivalottuminen.

Kuvat näyttävät vähän syksyisiltä. Täällä ei ole kesä vielä ihan täydessä tohinassa, ja no, havupuumetsä on melko väritön muutenkin.



Minulla oli mukana tuo huivi, ja kun tuuli niin kivasti, otin sitten lepatuskuvia. Paaaljon lepatuskuvia.



Olin juuri lopettelemassa kuvaamista, keräilemässä kimpsuja ja kampsuja, vetämässä kenkiä takaisin jalkaan, kun olin kuulevinani nimeäni huudettavan. En ollut kaukana metsässä enää, joten huuto kuului ihan hyvin. Ajattelin velipojan jo kaipailevan, kun pitäisi takaisin kaupunkiin lähteä ja lähdin kävelemään kotia kohti. Olin juuri tulossa pihaan, kun näin veljen auton takavalojen katoavan mutkan taakse. Ne lähtivät ilman minua! Soitin perään, ja tulivat hakemaan. Oli muka ollut niin kiire, eikä minua kuulunut. Piruvie kun ei saa rauhassa edes kuvailla!


Tämän postauksen tekemisessä meni koko yö. Olin välillä tuntikausia pakkaamassa, leikkimässä Riesan kanssa, tumblr:ssa, katselemassa V:n uutta peliä, kaikkea sellaista. Aloitin varmaan ennen puolta yötä, ja nyt kello on puoli seitsemän aamulla. Huppista.

Tänään perjantaina siis pitäisi saada pakkaus valmiiksi, käydä taas Balanssissa, mennä emon luo yöksi ja jännittää niin pirusti. Suuri haaveeni toteutuu ihan kohta. Venäjä. Pietari. Ymmärrättekö kuinka suuri juttu tämä minulle on? Ihan hemmetin suuri, nyt tiedätte. Tuskinpa enää kirjoitan blogiin ennen lähtöä. Se tarkoittaa varmaankin viikon taukoa, en ole varma montako päivää vietän Helsingissäkin.


Aivan ihmeellinen tunne, minä matkustelen niin hirveän vähän. Toivotaan, että reissu menee hienosti.

Helei lukijat!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Happy International Lolita Day

Tänään on ollut vähän kurja päivä, enkä jaksanut lähteä ollenkaan sinne valmistujaisiin, mikä nyt sitten hieman harmittaa. Olen pääasiassa möksöttänyt ja itkeskellyt, tosin nyt iltapäivästä on parempi. Pistin sitten päälle jotain casual (bittersweet?) lolitaa, ihan vain koska ILD, enkä halunnut taas jäädä paitsi. Ei minulla taaskaan tietenkään mitään aiheeseen liittyvää tekemistä ole. Olisin kyllä voinutkin keksiä jotain, mennä ostamaan teetä, pitää piknikin yksikseni, tai jotain. Mutta kun pitää aina yksin.

Ukkoni kanssa sitten ihan vain kauppareissulla pysähdyttiin hetkeksi, jotta saan muutaman kuvan. Joku setä käveli ohi ja sanoi onnea valmistuneelle. Totesin, etten minä ole valmistunut, ja setä kysyi että eivätkös kaikki valmistu tänään. Vastasin, etteivät nyt ihan kaikki.




Tuli monta hölmön näköistä kuvaa, koska selitin ja heiluin ja katselin jonnekin ihan muualle. Mutta sentään muutama vähän parempikin. Enkä ole viitsinyt tänään meikata lainkaan. Ei haittaa. Pitäisi muuten varmaan kaventaa tuota vaaleanpunaista samettijakkua, meinaa istua aika huonosti.

Tänään sitten istun koneella, syön jäätelöä ja lähden kohtapuoliin veljen kanssa käymään iskälässä. Jos se nyt pääsee lähtemään, oli kuulemma pää kipeänä.

PS: Miksi MilkyWay -patukat ovat niin pieniä?

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Do we have to die for love or do we love to die?



Jos minun pitäisi loppuelämäni kuunnella vain ja ainoastaan yhtä bändiä, valitsisin varmaankin Blutengelin. Se on jotain, mihin en tunnu koskaan kyllästyvän. Tai jos kyllästyn vaikkapa uudempaan, kuuntelen vanhempaa, ja toisin päin. Vaikka ne kierrättävät samoja juttuja ja sanoitukset eivät ole mitään runollisen nerouden taidonnäytteitä, jokin siinä vain on. Chris Pohlin ääni, ja ne vaihtuvat tyttäret kanssa. Se on tanssittavaa, menevää, välillä fiilistelyyn vain, välillä vanhan kamun kanssa huudatettavaa. Siinä on jokin salaisuus. Yläasteikäisenä veli poltti minulle levylle musiikkia (kiltti veli!) ja mind blown. Ja sitten se vain oli ja on. En nyt tiedä mitä selitän. Mutta piti minun selittää muustakin kuin Blutengelista.


Kävin viime viikolla Sahan luona leikkimässä kahden uuden vauvan kanssa. Ruskea on Rutto ja mustavalkoinen on Surku. Kisuvauvat ovat ehkä hienoin asia maailmassa. Kun muutan tästä kohta taas yksikseni asumaan, saatan ottaa Riesalle kamun, koska se on tottunut olemaan aina koiran kanssa ja saattaa sitten potea yksinäisyyttä. Riesa ja Iikka ovat kyllä niin soma parivaljakko, nukkuvat sohvalla vierekkäin ja nuolevat toistensa korvia ja leikkivät hassusti.

IW:n mekko - second hand
Ozz Angelon takki - second hand
Äitylin vanha veska - second hand
Se Seppälän paita
Kengät Nelly.com
Veljen tyttökaverilla oli tänään valmistujaiset, joissa sitten kävin. Suunnittelemani hieno juhlamekko oli kavennuksenkin jälkeen liian halukas lipsahtamaan päältä pois, olkaimeton kun oli (terveisin A-kuppi trololo), joten päätin sitten mennä lolitassa. Jättimäisen muhkea tyllialushame sanoi "BLARRRGGHH" eikä sitten olekaan enää muhkea. Hankin joskus paremman alushameen. Äiti otti monta kuvaa asustani, mutta kauhean huonoja tuli. Yksi ainoa julkaisukelpoinen. En jaksanut olla kemuissa montaa tuntia, kova väsy iski, mutta sainpa vietyä hienoja kukkia ja maistettua voileipäkakkua. Juhlissa on parasta aina voileipäkakku.

Mutta huomenna on se International Lolita Day taas, joten enköhän keksi jotain kivaa sitten huomisellekin. On sattumoisin myös Lady Narcissan valmistujaiset, joihin olen menossa.

Ja minulla on jo kokonaista neljä Monster High -nukkea. Obsessio, muttei varaa ostaa kaikkia! Ah ja voi tätä tuskaa! Uusin on Nefera De Nile, ja kyllä, löysin niille kätköistäni Bratzien vaatteita.


 Tulipas huono kuva taas. Haluaisin kokeilla kustomoida noita, mutten uskalla ainakaan vielä. Ehkä sitten joskus kun minulla on niitä satoja ja tuhansia. Olen nähnyt niin satumaisia luomuksia ihmisillä, että en ole varma kehtaanko edes kokeilla, kun sitten vain harmittaa pilalle mennyt nukke... Mutta haluaisin ainakin yrittää ommella niille jotain, Spectralle valkoinen kummittelumekko, Neferalle muumiomeiningit, Draculauralle ehkä lolitamekko, ja joo olen nyt hiljaa nukeista ettei mene höpöksi.

Pari kuvaa joistain kustomeista, että uskotte! Kaikki tumblr:sta.






Olihan siinä.