perjantai 28. syyskuuta 2012

Piru vie!

Muuttaminen on perseestä. Sen kaikki varmaan jo tiesivätkin. Mutta perseestä ovat myös ne ihmiset, jotka tulevat pätemään siitä kuinka minulla on liikaa tavaraa, kuinka he  aina muuton aikana heittävät jätesäkkitolkulla tavaraa pois, kuinka paljon kivempaa ja fiksumpaa on kun heittää sitä tavaraa roskiin eikä sitten tarvitse roudailla sitä niin vitusti. Joo okei kiva kiitti, minulla on paljon tavaraa. Minulla on kaksi pahvilaatikollista poneja, sen viitisensataa jätesäkillistä vaatteita, verhoja, lakanoita, takkeja, kenkiä ynnä muuta. Ja ties kuinka monta laatikkoa somia koriste-esineitä, askartelutarvikkeita, pientä romua ja suitsukkeita ja kynttilöitä ja tietysti kirjoja. Nyt kun kaikki on laatikoissa ympäri kämppää vielä, täällä hädin tuskin pystyy kävelemään. Jossain vaiheessa iskee toki se ahdistus, tunne siitä että heitänkin nämä viimeiset laatikot ojanpohjalle mieluummin kun raahaan toiselle laidalle kaupunkia ja taas portaita ylös ja taas uuden olohuoneen nurkkaan. Mutta jumalavita! Minun roina! Tosin päätin heittää pois turhaakin turhempia astioita, joita kukaan ei huolisi edes ilmaiseksi, saati maksaisi kirpparilla euroakaan. Mutta en vielä ehtinyt tehdä sitä.

Katsokaa, netti toimii. Uusi modeemi pinkissä muovipussissa, surkeat pikkukaiuttimet ja Ashbury Heights. Kisu kyhjöttää epäuskoisena pimeän makuuhuoneen perimmäisessä nurkassa, pitää mykkäkoulua eikä edes vilkaise minuun päin kun yritän mennä hieromaan sovintoa. Tosin viime yönä, kun pimeä laskeutui, uskalsi se hiippailla tutkimaan kämppää. Ja piti tietenkin minua hereillä koko hemmetin yön. Varsinainen hajotus koko tämä päivä. Ja vieläkin on jotain laatikoita ja ärsyttävän paljon siivottavaa vanhassa kämpässä. Mutta hei, netti toimii!

Konttasin nälän ja unenpuutteen uuvuttamana keittiön lattialla, raahauduin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan laatikoiden kanssa edestakaisin, ylös rappuja, pitkän käytävän perälle asti, takaisin, autoon, toiselle puolen pitäjää, kiroilemaan astioiden kanssa, raahaamaan laatikoita alas rappuja, autoon, ylös rappuja... Tiputin kotiavaimeni vessanpönttöön ja jäin tuijottamaan suu auki pariksi sekunniksi, ennen kuin alistuin ja kalastin ne ylös. Pahvilaatikko kävi väkivaltaiseksi ja viilsi veljen molemmat huulet auki. Kännykän laturi hukkui jonkin laatikon pohjalle. Rautasängyn ruuvit tipahtelivat jonnekin Rovaniemen ja ei-minkään välille. Molemmat hiiret olivat väärässä osoitteessa kun päätin rentoutua internetin ihmeellisessä maailmassa. V kävi hermoille, oikeastaan kaikki kävi hermoille, aloin vihata entistä kämppää. Unohdin kaiken oleellisen. Sotkin tavarat minne sattuu, jonnekin vain, äkkiä pois täältä. Huomenna vielä. Apua. Kuolema.


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pinkly

Eräänä päivänä muuttolaatikoiden keskellä. En käyttänyt aikaa ja vaivaa kaiken sommittelemiseen, halusin vain jotain kovin sokerista päälle. Hengailin pari tuntia, ja vaihdoin takaisin pyjamahousuihin.



Näytän vähän angstiselta. Mutta oikeasti kikatin ja höpsötin. Vaikka kuinka monta kuvaa kiusallisilla ilmeillä.




Alushame meni merkillisesti... näyttää raskausmahalta.

Haluan alkaa kuvaamaan videoita Youtubeen. Aloitan varmaan muuton jälkeen pikimmiten. Monet vloggarit saavat minut niin hyvälle tuulelle ja/tai inspiroituneeksi, tahdon kovasti tehdä jotain samaa. Videoiden ei tarvitse olla edes niin ihmeellisiä tai informatiivisia, pelkät hömpät ja hassuttelutkin lataavat energiavarastoani aika hyvin.

Olen yrittänyt olla onnellinen ja hyväntuulinen, mutta muuttostressi puree minuun jotenkin erityisen vahvasti aina. Muutos. Puhkean näppylöimään, olen kärttyinen ja tarvitsen taas liikaa sokeria. Kohta se on ohi. Ensi torstaina! Vielä muutama päivä! En varmaan kirjoita lähipäivinä, katsotaan koska saan uuteen kämppään netin.

Kyllästyttää jo violettisininen tukka. Taidan kohta vaalentaa taas. Vaalea sopii kaiken kanssa.

maanantai 17. syyskuuta 2012

My Little Zombie

Perjantaina halusin käyttää uutta mekkoani. Huusin huuto.netistä Hell Bunnyn zombieyksisarvismekon, jota olin jo kesällä ihastellut Helsingin-reissulla Cybershopissa. Päätin kuitenkin, etten moisesta reuhkasta sellaista hintaa maksa. Kärsivällisyys kannatti. Puolella alkuperäishinnasta sen sitten itselleni sain.

Yhdistin sen hieman lolimaisesti Bodylinen blouseen ja lisäsin puffuutta vetämällä alle muhkeamman minihamosen. Ihan vain jotta kangas laskeutuisi kauniimmin, oli vähän säkkimäinen. Vähän se hame oli mekkoa pidempi ja pilkistää, mutta mätsää. Minulla oli koko päivän kovin soma olo, ja Sahakin kehaisi.






Kivasti kaikki kuvat ihan eri kokoisia.

Uutta musiikkia kuunnellessa on rattoisaa vain olla, mutta kun nukkuakin pitäisi. Voihan nenä.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Happy thoughts, happy happy joy joy?

On yksi ominaisuus, joka jäytää minua jatkuvasti. Sellainen, josta en niin vain pääse eroon. Yritän kovasti olla oma itseni, tehdä parhaani, olla vertailematta aina ja koko ajan itseäni kaikkiin muihin. Vertailen saavutuksiani, taitojani, ihmissuhteitani, vaatekaappiani, jopa hemmetti kissaani. Koskaan mikään ei ole tarpeeksi hyvin juuri minulla. Miksi ihmeessä kaikkien muiden kaikki on parempaa, hienompaa, kalliimpaa, tai sitä on enemmän?

Kateus. Ruma peikko jota häpeän. Aina jos olen jollain tavalla vähänkään tyytyväinen johonkin itsessäni, johonkin saavutukseeni, ihan mihin vaan... aina heti kohta joku on tehnyt kaiken paremmin, isommin ja tyylikkäämmin. Tai siltä se tietenkin vain tuntuu. Enhän minä huomaa niitä tilanteita, kun minua ei jyrätäkään saman tien. Muistan vain sen, kuinka jäin muiden upeuden varjoon ja kihisin kateudesta. Ja kateus tuo aina mukanaan häpeän. Ja mitä seuraa siitä, ja siitä, ja taas siitä? Loputon tyytymättömyyden kierre.

Eikä minulla ole oikein keinoja käsitellä tätä. Siis mitä tehdä?




Luullakseni minun täytyy vain hokea tarpeeksi kauan mantraa "minä olen tarpeeksi hyvä" ja varmaankin myös "kukaan ei ole täydellinen" ja ehkä joskus, vielä jonain kauniina päivänä... sen sitten uskon. Täytyy siirtää ajatukset pois siitä mitä kaikkea voisi olla, siihen mitä kaikkea hyvää jo on. Siinä temppu, kai? Olisipa se niin helppoa.



Olkoon maagisen kisuyksisarvisen voima minun kanssani ja teidän kanssanne!

torstai 13. syyskuuta 2012

25.2.2009 kirjoitettu merkintä jostain

mie kuuntelen ihan tytinöissäni predatorleffojen sountrackeja ja mielikuvitus lentää ja mulla on mukavaa tänään ja mie join ediä ja mulla on karkkia ja keksejä mutta ei jäätelöä voi paska ja mie istuin aamusella aikasin revontulessa ja siellä oli se söpö kurttunen mummeli ja mie annoin sille kaks euroa ja se meni juomaan teetä ja se vilkutti vielä mulle ko kävelin ohi ja huuteli "kultaseni, kato tässä on minun tee, mulla jäi vielä kolme euroa ko oli vähän itelläki rahaa!" ja joku ählämi tuli selittämään mulle ruottia mutta mie vain pudistin päätäni ko istuin siinä polvet suussa ja siellä oli ihmisiä ja mie istuin ja mulla meni nilkat kipeäksi ko ne oli huonosti ja sitte ko kävelin portaita alas niin sattu nilkkoihin ja mie inisin ko sattu niin perkeleesti eikä tiimari ollu auki vielä mie olisin tahtonu käyä kattomassa sitä juttua mutta äh en mie sitä osta nikkaroin ite samanlaisen mutta isomman ja maalaan hienoksi iskä saa auttaa minua ja mie kävin psykolla ja kohta mie soitan tyypeille jotta mie saan oikein hienosti tavata niitä tyyppejä mutta mien osaa piirtää predatoria vieläkään miun pitää piirtää se joka päivä niin ehkä mie ens vuonna jo osaan joten kuten vaikka ulkomuistista on aika hankalaa saaha se piään muoto pittää hakea kuvia lissää ja kattoa vähän mallia ja oih mulla on tosi hyvä kirjaki kesken mie luin sitä taas kaks tuntia yöllä ja enää suunnilleen sata sivua niin se tyyppi löytää sinne laaksoon ja sitte tulee paras kohta koko kirjasta ja mie tahtoisin lukea silmarillionin taas koska mien muista mitä siinä tapahtuu ja oho tekispä ne siitäki leffan tai vaikka monta ko siinä tapahtuu niin paljon asioita.

se oli pitkä lause.

mie ostin hienon värityskirjan päivä muuan ja se on yksityiskohtanen mie väritin sinä päivänä monta tuntia yhtä kuvaa ja mie tahtoisin uusia tusseja ja vau ko tämä predatorin musiikki on kivvaa ja ohoo aurinko paistaa vaikka äsken vielä sato lunta tai siis kaheksalta aamulla oli aika pilvistä tai jotain semmosta enkä mie muista mitä unia mie näin viime yönä mutta ne oli varmaan kivoja ja mie voisin vaikka piirtää taas yhen predatorin tai hetkonen mulla on edellinen piirros kesken teen sen loppuun ennen ko alotan uuen vai alkaisinko värittämään hieman no ei sillä väliä mulla on koko päivä aikaa ja huominen ja ylihuominen ja vaikkapa vielä muutama vuosikymmen siitäki etiäppäin eikä se haittaa mitään vaikka mie jumalauta värittäisin jotain keijujen kuvia vielä harmaahapsenaki koska se on kivvaa ja voi helvetti ko te oletta rasittavia te ihmiset miksen mie muka sais leikkiä poneilla olkaa hiljaa mie tahon muovailuvahaaki nyt ko mulla on taas lyhyet kynnet sitä ei jää könttejä kynsien alle ja nykyään myyään niitä ponyville-poneja yhen pakkauksissa eikä ne maksa paljon voisin ostaa semmosen ja tutkia onko ne mukavia vaikka ei ne kyllä voi olla yhtä mukavia ko isot ponit ja abj-nukenki mie tahtoisin jo tai vaikka montaki ja anttilassa oli tosi söpöt kengät ja siellä oli semmonen juttu mutta se oli pinkki ja kallis vaan oli se silti hieno juttu älkää älkää mitä helvettiä älkää lukeko tätä jos on niin perkeleen vaikeaa taas kaikki voi jumalauta ko on ylimielistä porukkaa taas mien jaksa mie lähen pois ei helvetti ko te oletta rasittavia.

blah miksi syömisen jälkeen pitää oksettaa yäh ikävä olo tai sitte se johtuu edistä...







Olen muuttunut, ja paljon. Ihan hyväkin. Mutta jotain tuosta ihmisestä tahdon takaisin. Seikkailunhalua, mielikuvitusta.

Ghostly ghossip

Päätöksiä.


Asiat tulevat muuttumaan. Paljon. Se on kiinni vain ja ainoastaan minusta. En suostu tuhlaamaan elämääni näin! Ei enää kurjuudessa vellomista. Pois kaikki mikä tuhlaa minun kallisarvoista elämääni, ei enää kaikkia päiviä ruudun edessä! Kirjoitan blogia, mutten enää lue sataa muiden blogia. Jäin lukijaksi lemppareihin, poistin kaikki muut. Ei enää yökausia Tumblr:ssa kunnes rullasormi on kipeä. Pois paikallaan junnaaminen, istuminen, kuihtuminen. Pois aaveet ympäriltä. Pois negatiivinen energia.


Tilalle luovuus, mietiskely, eheytyminen ja vihdoin... Minä. MINÄ. Ei enää vertailua toisiin. Kutsun takaisin tarinat, elämänilon, ja Sigridin. Merkityksellisyyden.

Kukaan muu ei voi minua nostaa. Vain minä itse. Minä en enää tarraudu toisten elämiin.


Ja kun minä toukkaparka kuoriudun kotelostani sudenkorentona, kaikki on maagista.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tyhjä, loppu, vai alku?

Toisinaan sitä palaa takaisin "juurilleen" voisi sanoa. Kehittyy eteenpäin ja sitten jostain syystä kääntyy katsomaan takaisin jotain vanhaa ja tuttua. Jotain niin tuttua, että se on omissa muistoissa muuttunut jo vanhaksi legendaksi. Hupsua, mutta se johtuu ihan siitä, että ihminen on niin lyhytaikainen otus. Minun 21 vuottani ovat minun koko historiani, minun koko esihistoriani, minun koko muinaisuuteni. Kymmenen vuotta on jo puolet siitä. Mitä nuorempi on ihminen, sitä pienempi on ihmisen henkilökohtainen muinaisuus. Ja sitä suurempia asiat ovat.

Ja jotkin asiat, jotka ovat jotenkin jääneet sen uuden kehityksen jalkoihin ihan vahingossa, kypsyvät kuin vuosikertaviini. Ja sitten korkin voi taas poksauttaa ja muinaisuutta maistella. Säälittävän pienet pienen ihmisen vuosikertamuistot. Mikä oli elämääkin suurepaa kymmenisen vuotta sitten, jokin unohtunut? Kaikki ne pölyyntyneet ajatukset ja mielikuvat juoksevat pikkuruisen minihistorian viinilasiin ja kaatuvat kurkusta alas, iskeytyvät takaraivoon, värisevät selkärankaa pitkin. Aivan kuin silloin... Silloin kun asiat olivat niin hemmetin tärkeitä. Silloin kun tunsin itseni niin kertakaikkisen tärkeäksi ja suureksi. Silloin kun tunsin olevani osa jotain uskomatonta. Ja voi luoja, minähän melkein tunnen sen taas. Ehkä se oli teini-iän paloa. Ehkä se oli totta. Magiaa. Suuri Suunnitelma. Ehkä. Mutta se raivaa tiensä jostain syvältä syvältä muistoista, jonne nykyhetki sen on muutamassa hassussa vuodessa haudannut, kovin pimeään nurkkaan.

Merkityksellisyys.

Naurettavaa suorastaan. Ihmismieli on niin outo. Mikä voi saada moista aikaan? Jokin niinkin yksinkertainen ja äärimmäisen monimutkainen asia kuin musiikki.

Pelottavaa, kuinka kauas on tultu. Ja kuinka kauas tullaan vielä matkaamaan. Suoraan sanottuna en tahdo. Jäisin niin paljon mieluummin tänne hullutuksiini, uskomuksiini, merkityksellisyyteeni. Koska jos mikään ei enää merkitse mitään, voi yhtä hyvin olla olematta olemassa. Ja tässä on nykyhetken koukku.

Merkityksettömyys.

Se kun ihan todella on sitä mieltä, ettei sillä ole väliä mitä tapahtuu, mitä tekee, onko olemassa. Ei ole mitään Tärkeää Tehtävää. Se, minkä uskoin täydestä sydämestäni, on kypsymättömän hömpötyksiä. Surullista. Olen yhä kypsymätön, mutta tarpeeksi katkera olemaan uskomatta. En halua kohdata tätä todellisuutta. Sitä, että minä vain elän päivästä toiseen, olen se zombie jota tuolloin pelkäsin ja halveksuin. En opi. En tutki. En janoa elämää.

Minä istun tietokoneella ja yritän tehdä ajatuksilleni jotain. Minä olen kuihtunut aaveeksi, harmaaksi, kuin veretön vampyyri. En edes halua käyttää sanaa "minä", koska en enää ole mikään "minä". Olen jotain jolta puuttuu minuus. Istuu tietokoneella. Etsii tunteita netistä, elokuvista. Vankila. Kuihtuu harmaammaksi ja ohuemmaksi ja verettömämmäksi. Auta minua musiikki, auta. Auta muinaisuus, auta.



Auta Sigrid. Oletko enää siellä? Auta.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Dancing in the Factory

Herään iltapäivällä neljän aikoihin puhelimen pirinään. Kömmin sohvalta ylös tuskastuttavan hitaasti, puhelimen pirinä loppuu juuri. Soitan takaisin outoon numeroon, koska tiedän soittajalla olevan tärkeää sanottavaa. Ja kas, sain kämpän! Maanantaina sopimuksen allekirjoittaminen, sitten samantien vain roinaa roudaamaan sisään. Kirjoitin hakemukseen voivani muuttaa heti, ja tiedän niiden tahtovan juuri sellaisia vuokralaisia, koska niiltä saa mahdollisimman pian rahaa. Saas nähdä, miten minä sitten lopulta kerään varat kasaan. Mutta kerään. Lainaan isältä jos ei muuten. Kirjoitin myös hakemukseen, etten polta tahi juo lainkaan, siitäkin ne varmaan pitivät. Nyt pukemaan ja syömään, lähden kohta kauas metsään viikonlopuksi.



torstai 6. syyskuuta 2012

Get out of my way 'cause you know that I am totally wasted!


Hello jättipitsa! Jaksoin syödä kahdeksasosan.
Sitä sitten rahdattiin kotiin pari kilsaa, piti teipata kun oli niin kökkö loota.
Eilen, sen kunniaksi kun V sai Oulusta kämpän, oli roskaruoan aika pitkästä aikaa. Olemme syöneet monta kuukautta kovin hyvin, terveellistä perusruokaa, joten nyt pitsa maistui. Vaikka tulikin heti sellainen olo, että kyllä omatekoiset lihapullat olisivat olleet parempia. Nyt ei tarvitse taas moneen kuukauteen moista.


Tänään kävin katsomassa sitä kämppää. Se oli ihan jees. Vähän murju nykyiseen verrattuna, mutta tarpeeksi iso minulle ja kisulle (45 neliöä), kohtuu vuokra, oma sauna, ja rutosti kaappitilaa. Good enough. Jätin hakemuksen. Toivotaan parasta.


And One - Shining Star soi kuvanottohetkellä.
V vangitsi ilmeen jota kutsui "nuppanaksi"

Riesa tykkää tuhota pahvilaatikoita joita tarvitsisi muuttopuuhissa...
Rovaniemellä on jo kovin syksyistä.
Prismaan menin etsimään tietysti Monster High -nukkeja sitten. Jos tuon kämpän saan, se on n. 50 metrin päässä Prismasta. Lähellä on myös Lidl, jos haluan boikotoida S- ja K-ketjuja. Ihan vain periaatteesta. Ja Musti ja Mirri, hyvä kauppa. Mutta Prismasta saa niitä nukkeja! Nyt siellä oli vähän tylsiä, en oikein välitä Operetasta tai Create a Monster -paketeista, joten Clawdeenille uudet kuteet sitten.

Ja ihkua kynsilakkaa.

Ja toinenkin.

Mutta iiiiih somia Monster High -tarroja!
Olenko koskaan maininnut, kuinka höperönä olen tarroihin?
Tahdon joskus vielä kirjoittaa tarroista postauksen, ihan vain.
Piti ostaa uusi tarrakirjakin koska kolme vanhaa ovat täysiä.

Kävelin viemään äitin kämpille valokuvia, matkalla istuin hautausmaalla vetämässä höttökolmaria naamaan.


Tarkoitukseni oli olla Moonchild kolmen eyelinerpisteen kanssa.
Jee itselaukaisin.
Gaaah. Tudorsin toinen kausi tulossa oh so slowly koska minä vahingossa bluray-versio. And One on yhä ihan helvetin kova. Pongahti yhdeksi lempibändeistäni. Muistan kuunnelleeni tätä ihan pikkuisen jo joskus yläasteella kai, mutta nyt vasta kunnolla. Miksi oi miksi?


Tämän piisin veli poltti minulle silloin joskus levylle. Tuosta laulajasta tulee vähän mieleen Tudorsista se yksi pappisetä. Hassua. Tätä veli muuten myös laulaa kännissä, ei nättiä.

Lisää hypeä samasta aiheesta







En voi tarpeeksi painottaa syksyn viehätystä, siis toinen postaus samasta aiheesta.

PS: Huomenna Tänään kämppää katsomaan, toivottavasti saan! Heräsin ja nyt ei tule uni.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

You'll never be a shining star

Blogini on näköjään täyttänyt kaksi vuotta tuossa 18. elokuuta. Kumma juttu. En edes halua muistaa niitä ensimmäisiä postauksia. Tosin eivätpä nykyisetkään sen kummempia ole.



Ah ihania synttärikortteja löydän blogilleni... Blingee muunmuassa on kultakaivos kaikelle hölmölle.

30.9. pitäisi painua hiiteen tästä kämpästä tosiaan. V lähtee Ouluun, minä taas... Saas nähdä. Äiti on muuttamassa omasta kämpästään ja neuvottelee ilmeisesti nykyistään minulle. En jaksa toivoa parasta. En jaksa oikeastaan mitään muutakaan. Miten tulee sellainen mystinen deja vu, aivan kuin viime syksy? Pakata pitäisi. Juttuja pitäisi jaksaa tehdä. Paljon uutta ja stressaavaa taas. Sängyssä makaaminen iltaviiteen asti on harvinaisen houkuttelevaa, vaikkei siitä olo mene yhtään miksikään. Korkeintaan huonommaksi. Välit äitiin kiristyvät kiristymistään.


Etsin tähän kaikkein jööteimmät synkistelyblingeet kaikkien iloksi, koska byhyy angstipostaus.

Kuuntelussa And One. Miksen ole kuunnellut tätäkään bändiä koskaan juuri lainkaan? Aivan loistava. V nukkuu. Kello on puoli kuusi aamulla. Kisu höpsöttää. Leivänpaahdin käräyttää ruisleivän. Yöllinen epätoivo hiipii kun tuumin taas kerran, kuinka huono ja hyödytön olen. Se vasta kannattaa! Itsesäälissä kieriskely on harvinaisen tuottoisaa hommaa tunnetusti!


Jotenkin usein tuntuu, että identiteettikriisini ei koskaan katoa mihinkään. Yritän tehdä töitä sen eteen, että oppisin tuntemaan itseni ja pitämään itsestäni, mutta en oikeastaan tiedä, mitä tehdä. Kärsivällisyyteni on koetuksella. Tuntuu, että ihmiset vain pahentavat tilannetta. Kaikki muut ovat niin paljon parempia kuin minä ja muistavat näyttää sen tarpeeksi usein minullekin, etten vain unohda. Tiedän, eiväthän ne tahallaan. Mutta argh. En tahdo, en jaksa, buhuu.


Se varmaan johtuu vain syksystä. Stressistä. En tahdo myöntää. Tulee inhottava huomionhakuinenangstiteini-olo. En syö lääkkeitä enää, shh, ei saa kertoa lääkärille.

Oikeastaan ei missään nimessä ikinä maailmassa tahtoisi nukkua. Sitten kun menee nukkumaan, ei missään nimessä ikinä maailmassa tahtoisi nousta. Pelottaa. Kohta asun yksin ja saan keksiä toinen toistaan parempia syitä miksei kannata mennä terapiaan, nousta sängystä, syödä, pestä pyykkiä. Tai sitten joudun punkkaamaan veljen tai isän nurkkiin joksikin aikaa. Ei helvetti. Ei sentään veneen alle, positiivinen elämänasenne! Mitä tuokin kollaasi tuolla seinällä auttaa niinä päivinä kun ei usko yhdenyhtä positiivista asiaa.  Jos saisin jostain jäätävän summan rahaa tilaisin sata hienoa mekkoa ja kaksi sataa paria hienoja kenkiä ja makaisin sängyssä niitä ihastelemassa sitten.


Rohkeutta! Kärsivällisyyttä! Ei vaan mielialanvaihteluja, ahdistuskohtauksia, unettomuutta, raivoa, itseinhoa, kehässä on taas tultu tähän vaiheeseen. En halua myöntää. En halua kertoa. En halua huolta. En halua että äiti kohtelee minua kuin varhaisteiniä. Vikka mitäpä sitä kieltämään. Minähän käyttäydyn kuin varhaisteini. Mitä tässä voi enää sanoa? Voinko nolata itseäni enää enempää? Vuoden viimeinen neljännes on vuoden paras neljännes. Miksi se on samalla ilmeisesti myös se kurjin? Anteeksi.


tiistai 4. syyskuuta 2012

Witches Brew

Nyt taidan olla sitten virallisesti aloittanut tuon teenjuontikauden. Koko kesänä ei ole tullut ryystettyä, mutta nyt taas tekee mieli. Ostin Wanhoilta Markkinoilta uutta jännyyttä, Witches Brew. Sisältää seljanmarjaa, vadelmaa ja koivua. Tuoksuu eniten sille koivulle mielestäni. Mietoa kovin.


Värjäsin myös tänään tukan kun oli ihan järkyttävän haalistunut, tällä kertaa kokonaan violetiksi sinivioletin sijaan. Ja joo, komeahan se on, mutta mikä ihmeen haisuliväri tuo Directions on?! Minulla on nyt koko ajan nenässä sellainen kissanpierun ja vanhusten haju. Etsin lemun lähdettä jonkin aikaa ympäri kämppää ravaten, kunnes V ehdotti, josko se tulisi tukastani. Ja niinhän se teki. Suihkuttelin tuoksuisaa hoitoainetta, ei auttanut. Suihkuttelin vielä hajuvettäkin, ei auttanut. Nyt keitin teetä jota nuuhkia ja tahtoisin polttaa vaikka suitsuketta, mutta V ei taida kestää sitä hajua taas sitten. Minulla on erittäin herkkä nenä hajuille, V:llä taas enemmän kemikaaleille. Minä tiedän mitä naapurustossa kokataan, V ei pysty astumaan sisälle apteekkiin. Jännä juttu.




Katselen Tudorsin ensimmäistä tuotantokautta. En ole koskaan seurannut mitään sarjoja, mutta ajattelin yrittää. Tudors ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Kohta on myös muutto. Tämän kuun lopussa. Ihan kohta taas. Voi stressi.

Ei muuta.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Syyskuu!

Uusia kynsikkäitä!





Samettia kehiin!




Patterit päälle ja viltti niskaan!




Jättimäinen teemuki kaapin perältä käyttöön!

Minun oma ikivanha jättikuppi josta juuri ryystän teetä.
Kynttilä tietokonepöydälle!

Vaikka venetsianlyhty.

Söpöt pipot!


Suklaata ja suklaatupakkaa!

Nämä on minun Halloween-teemaiset suklaatupakit.
Just for fun.


Lisää ja lisää sukkahousuja!





Kerrospukeutuminen!





Tervetuloa takaisin saappaat!




Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään...