torstai 21. helmikuuta 2013

Off

Tein viime yönä videon. Kulutin monta tuntia harjoitellessani editoimista ja värkätessäni, ja lopulta AVS lätkäisikin siihen keskelle typerän logonsa minuutiksi. Pidä tunkkis. Yöllä oli hauskaa mutta nyt kyrsii koko video.



Olen jännittäjä, kuten olen monasti ennenkin tässä todennut. Ja tämän illan lähtö kohti uljasta pääkaupunkiamme jännittää minua ihan luvattoman paljon. Taas vaihteeksi. Stressi vie voimani ihan tyystin, en saa oikein pakattua eikä ajatus toimi ja väsyttää vain. Vaikka eihän se öinen valvominen ja videon editoiminenkaan tietenkään väsymykseen auta. Pitäisi vielä käydä kaupassa ostamassa kissanruokaa, koska en hoksannut eilen. Kisu jää kotiin, äiti käy ruokkimassa sitä sitten. Säätiedotus lupaa etelään melkein nollakeliä lauantaiksi. Minulla ei ole oikein käsitystä siitä, millaiset kengät esimerkiksi pitäisi ottaa mukaan, ei hajuakaan siitä, onko siellä jo ihan kevät ja loskakeli. Tai millainen takki, kuinka kova tuuli on. Tai mitään muutakaan, mitä ihmettä minä oikein otan mukaan?

Nyt oikeastaan enemmän vain ahdistaa ikävällä tavalla ennemmin kuin jännittää positiivisella tavalla. Tuttua, näin käy aina ennen mihinkään lähtöä. Tuntuu siltä, että ehkä kuitenkin mieluummin jäisin kotiin missä on tylsää ja turvallista. On katsokaas ihan liian vaikeaa ja monimutkaista suunnitella matka ja lähteä matkalle, vaikka matkalla oleminen onkin sitten loppujen lopuksi ihan helppoa ja mukavaa. Paitsi ehkä junassa istuminen. Tai junassakin ensimmäiset viisi tuntia kuluvat oikein rattoisasti musiikkia kuunnellen, sitten alkaa vituttaa.

Tässä nyt olen viimein tehnyt lopulliset päätökset siitä, mitä HelLo coniin olen pukemassa päälleni. Ei kai auta kuin pistää hösseliksi nyt. Palataan ensi viikolla sitten.


tiistai 19. helmikuuta 2013

PILIKE

Nukuin viime yönä vain pari tuntia. Tänään oli palaveri, äitikin oli siellä. Äiti sanoi, että minusta huomaa minun nukkuneen liian vähän. Mietin, käyttäydyinkö jotenkin hassusti. Oikeastaan taisin käyttäytyä, mutta en osaa selittää miten. Pitkässä samettihameessa oli nätti olo, vaikka se olikin ihan kissankarvoissa helmasta. Saksanpaimenkoira olisi halunnut jäädä nuuhkimaan, mutta taluttajalla oli hoppu. Aurinko lämmitti takaraivoa oikein suloisesti, melkein jo saa upottaa varpaat nurmikkoon...



Lattialla on tyhjä irtokarkkipussi. Todistusaineistoa!
Olen ollut melko nätisti ostelematta turhuuksia (paitsi karkkia, piruvie!), mutta tänään kun kävin lunastamassa R-kiskalta HelLo conin lippuni, poikkesin samalla Kemikaliossa. En ollut käynyt siellä moneen vuoteen jostain syystä. Siellä oli hassu täti. Katselin päärusetteja ja koruja, täti pisti muutamat mukaan ilman veloitustakin.

Pieni kuunsirppi-choker.

Iso kuu.
Ja kolme rusettia.



Se täti antoi minulle myös tämän kortin josta pidin.

Vanha muistikirja tuli täyteen, on aika aloittaa uusi luku elämässä ja kaikkea sellaista kliseistä.
Ostin tämän viime viikolla kirjakaupasta.
Tänään kuntoutuksessa jostain kumman syystä piti piirtää sellainen oma turvapaikka, paikka jossa on onnellinen tai hyvä olo. Piirsin pinkin satulinnan synkän öisen metsän keskelle. Kerroin, että linnan takapihalla asustaa helvetindemoni ja metsässä ihmissusia, mutta ne ovat kaikki kavereitani. Ehdoteltiin myös uudelle kuntoutusryhmälle nimiä, ensimmäisenä mieleeni tuli Rakettiryhmä. Ohjaajan mielestä se oli hyvä idea, vaikka itse olen aivan toista mieltä. Olen saanut tänään jo monta "loistokasta" ideaa. Ja The Crüxshadowsin kappale Winterborn oli nyt ihan selvästi Supernaturalista kertova.

Katellaan tässä, ollaanpa kuulolla, päivänjatkot, mo.

PS: PILIKE, Pienet Limaiset Ketut.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Splendid Horror: part II

Go to Hell











sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Splendid Horror: part I

Weep










torstai 14. helmikuuta 2013

HIRN


Hyvää torstaipäivää.

video


Viime yönä en saanut unta. Luin sen sijaan muistikirjaani, kaikki merkinnät viimeisen kahden ja puolen vuoden ajalta. Muistikirjasta on enää kolme sivua jäljellä. Aloitin sen siis syksyllä -10. Paljon on muuttunut. Ja voi että, minulla käy sääliksi sitä tytärtä, joka nuo vuosien -10 ja -11 merkinnät on kirjoittanut. Ei se edes tajunnut, kuinka paha olla sillä oli. Se ei tajunnut itsestään paljoakaan oikeastaan. Mutta pikku hiljaa se oppi ymmärtämään, ja jossain vuoden -12 aikana se pieni toukkaparka koteloitui. En tiedä koska kotelosta kuoriutuu sudenkorento, mutta siihen ei voi olla enää pitkä aika. Eihän?






Toisinaan on niin kovin kurjaa. Tai ehkei sittenkään. Jos muistelee vaikkapa vuotta 2005. Toisinaan sitä ei ymmärrä omaa parastaan. Mutta juuri nyt, tässä vaiheessa, tässä kämpässä, kisun kanssa kahdestaan, minulla on vihdoin hyvä olla. Muistikirjani kertoo minulle selvin sanoin, mikä oli pielessä kaksi vuotta sitten. Minä kirjoitin sen ylös, tajuamatta itsekään. Ja jossain vaiheessa minä kyllä tästä lähden, jonnekin, seikkailemaan, mutta en ihan vielä. En ole vielä kuoriutunut, katsos. Kuoren alla muhii. Siellä sorretun voima jyllää!


Vaikka eiväthän oikeat sudenkorennot tietenkään koteloidu. Mutta leikisti.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Jokkmokks marknad


T'ämä kuva ei ole minun ottamani.

Minun oli tarkoitus ottaa Jokkmokkissa paaljon kuvia. Mutta totta puhuen, siellä oli niin jäätävää, ettei huvittanut ottaa jatkuvasti sen vertaa lapasta pois että saa kameran esille. Voi jukopliut että oli kylmä. Sen voitte nähdä naamataulustanikin.


Pakkasasteita ei ollut niin paljon, reilut 20, mutta jotenkin sellainen raaka kostea tuuli, joka sai jääpuikkoja muodostumaan ukkojen viiksiin ja jäädytti sielunkin kiteiksi. Eipä hätiä, kuulemma viime vuonna oli ollut -37. Ja päivä oli joka tapauksessa oikein kaunis, lumimyrskykin olisi voinut olla.

Oikeastaan markkinat olivat ihan pikkuisen pettymys. Kuvittelin enemmän sellaista wanhan ajan meininkiä, paljon käsitöitä ja taidetta ja jotain, ja vähemmän 2000-luvun kotkotuksia. Mutta samat metrilaku- ja lumppukojut siellä olivat kuin kaikilla muillakin markkinoilla aina. Olihan siellä tietysti paljon muutakin, ja saamelaisasuisia sekä päästä varpaisiin turkiksiin somistautuneita ihmisiä runsaasti. Veikkaan, että ne kaikkein muhkeimmat ja pörröisimmät turkistyypit olivat ainoita, joita ei palellut. Myynnissä oli kuitenkin aika paljon hienojakin juttuja, erityisesti tykkäsin hopeatöistä, joita muutamat myivät.



Kuolasin myös kaikenlaisten käsintehtyjen herkkujen perään, olisin halunnut ostaa vähän kaikkia.

Suklaariisikakkuja

Harmittamaan jäi vähän, kun en ostanut tuollaisia palleroita.
Mutta siinä vaiheessa olin jo niin syväjäässä, että halusin vain kahvilaan sisälle sulamaan.
Näillä oli kovasti asiaa, mutten oikein ymmärtänyt mitä huusivat...


Porolasagnen päälle vahvaa teetä.
Ostoksista sen verran, että päätin lopulta ostaa tuon suuren turkoosin huivin, joka ensimmäisessä kuvassa harteillani näkyykin. Se on 100% villaa, ihanan pehmoinen ja lämpöinen, ja jotenkin turkoosi nyt iski jostain kumman syystä.



Löysimme Punaisen Ristin kirpparin, josta onnistuin nappaamaan ponin. Beachberry, vähän likainen, kulunut ja takkuinen. Se ei ymmärrä muita ponejani, ne kun puhuvat vain suomea.


Yksi koju möi kymmenittäin erilaisia fudgeja. Olisin halunnut ostaa kaikkia yhden, mutta ne olivat arvatenkin melko arvokkaita, joten valitsin kolme. Lakritsi, Bailey's ja kolmas taisi olla pistaasi-macaroon tai jotain. Siellä olisi ollut Jack Danielsin makuistakin, ja kaikenlaisia jänniä yhdistelmiä. En ole vielä maistanut näitä.


Otin lapasen pois ja tartuin fudgepihteihin paljaalla kädellä. Vikatikki, jääkylmä metalli puraisi sormiani niin kipeästi, että vinkaisin kuin koira. Vaihtorahatkin puraisivat kouraani ikävästi. Ja fudget olivat jäässä. Kyllä sitten illalla bussissa pari jekkuhörppyä lämmitti niin suloisesti, vaikka yleensä en tuota sisäistä villapaitaa harrastakaan.

Tuomisia veljelle myös. Se kun sattuu olemaan ihan pörröinä näihin suklaasuukkoihin kookosrouheella. Ja hyviä ne kyllä ovatkin. Taidan syödä sieltä yhden, ennen kuin vien laatikon veljelle. Onhan noita kuitenkin 12 tuossa.


Omnom!
Viisi tuntia bussissa, kuusi tuntia markkinoilla, ja taas viisi tuntia bussissa. Pitkä päivä. Mutta ei se sentään ihan paska reissu ollut. Ja onneksi oli paljon hyvää evästä mukana, kylmäsavulohisalaatti kyllä maistui.

torstai 7. helmikuuta 2013

Very purple day

Painun nukkumaan ihan justiinsa, univaje ihanainen on taas. Huomenna psykolle, sitten äitille yöksi, lauantaina aamulla aikaisin lähtee bussi Jokkmokkiin Ruotsin Lappiin. Siellä on saamelaismarkkinat, enkä oikein tiedä mitä reissulta odottaa. Ainakin pitkä bussimatka edessä, ja illaksi takaisin. Onneksi äiti osaa ruotsia kai vähän paremmin kuin minä, itsehän menen aivan jäähän kun pitäsi svenskaa taalata. Tosin samoin englannin kanssa, vaikka sitä osaankin huomattavasti paremmin. Itsetunto vain hakusessa, siinä se.


Muuten on ollut kökkö viikko. En ole oikein tehnyt muuta kuin mököttänyt pimeässä verhojen takana ja tuijottanut kung fu -leffoja ja Supernaturalia. Tänään kuitenkin vihdoin pääsin kämpästä ulos, ja kuntoutuksessa käytiin jousiammunnassa, mitä minä olin ehdottanut, ja se oli ihan mielekästä hommaa. Voisin harkita alkavani metsästämään jousenkin kanssa sitten, kun saan aikaiseksi hankkia metsästyskortin. Se tuntui olevan ihan minun heiniäni.


Oli myös yllättäen olo meikata ja pipon sijaan suoristaa ja tupeerata tukkaa. Se on ollut kuin lampaanperse koko viikon, eikä naama ollut nähnyt meikkiä sitten viime torstain. Tosin tukkani nyt on oikeastaan aina kuin lampaanperse. Violetti lammas olisikin hieno.

Haha, näytönsäästäjä pyörittää jotain kuvia taustalla!


Ostin kaupasta pakastesushia. Siinä ei ollut yhtikäs mitään moitittavaa. Mutta nälkä ei lähtenyt, paketissa oli 10 palaa. Ehkä se johtuu siitä, etten eilen syönyt mitään muuta kuin kurkkua, porkkanaa, popcorneja ja luumuja. Elämän pieniä iloja on myös oma pyykkikone.