sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ajatustensiemenet

Kun cantaloupemeloni on raahattu ties mistä hiivatista asti Rovaniemelle, entisen maalaiskunnan alueelle kyläkauppaan, hedelmähyllystä ostoskoriin ja sieltä kotiin, niin ei se siinä vaiheessa enää kovin hyvää ole. Kasvaisipa niitä takapihalla.

Torstai


Ahdistaa vaalentaa juurikasvua, kun tiedän tukkani korisevan tuskaisesti joka kerta sen tehdessäni... Muttakun tumma juuriaksvu paistaa taas. Minkäs teet? Minä pidän siitä violettina, joten violetti se saa olla, kunnes tahdon jotain muuta.

Tässäpä juttu jota mietiskelen toisinaan: Ajatelkaa hetki, kuinka paljon maailmassa on erilaisia ruokalajeja. Ihan tosi, tuumiskele. Mieti, kuinka monia erilaisia ruokia olet ikäsi aikana syönyt, mitä kaikkia jännittäviä herkkuja nähnyt leffoissa, kokkiohjelmissa, ravintoloiden ruokalistoilla... Mikä on eksoottisinta tai kummallisinta, mitä olet koskaan syönyt? Onko vaikea keksiä? Minä olen syönyt valaanlihaa ja pässinkiveksiä. Mieti nyt, mitä ruokia yleensä kokkailet ja syöt tavallisena tiistaina? Aina samoja? Ovatko lihakeitot ja makaronilaatikot tulleet liiankin tutuiksi? Vai oletko sellainen seikkailija, joka yrittää keksiä aina uusia ja jännittäviä omia sävellyksiä, tai kokeilee erilaisia löytämiään reseptejä?

Miksihän ihmeessä sitä tulee kuitenkin syötyä kovin usein niitä samoja juttuja... Kun maailmassa on olemassa loputtomasti, siis ihan todellakin loputtomasti jänniä ruokia. Niin paljon erilaisia, ettet ehtisi koko elinikäsi aikana maistaa niitä kaikkia, jos eläisit 99 vuotta ja söisit joka päivä jotain eriä syntymästäsi lähtien.

Sitä minä olen mietiskellyt tänään. Tämä liittyy niihin pohdintoihini, että maailmassa on myös aivan liikaa hyviä kirjoja ja hyviä elokuvia, jotka tulevat menemään minulta kokonaan sivu suun. Olen katsonut Sormusten Herrat monenmonta kertaa, mutta jokin leffa, josta saattaisin pitää yhtä paljon, jää minulta kokonaan näkemättä. Luen Pottereita uudestaan ja uudestaan, samalla kun jokin kirja, joka saattaisi muuttaa elämäni, ei koskaan tule löytämään tietänsä hyppysiini. Yhtä aikaa ahdistavaa ja innostavaa!

Tai kaikki nuo maailman ihmiset. Siellä voi olla vaikka 102 sellaista, joiden kanssa löytäisit lähes täydellisen yhteyden, käsittämättömän sielunkumppanuuden tunteen, elämääkin suuremman toveruuden. Saattaa olla, ettet tule koskaan tapaamaan heistä ketään.

Näitä juttuja pohdiskellessa voi viettää monta unetonta yötä.

Perjantai
Muuttolinnut ovat palanneet iskäläänkin. Joutsenia on nähty jo jokunen viikko sitten, ja tänä viikonloppuna siellä pörräsi valtoimenaan västäräkkejä. Pääskyset palailevat räystäille aivan pian.

Minä seikkailin joenrannassa, kurvoin menemään lammikoissa ja sohjossa ja jäällä hirveässä ryteikössä.

Istuskelin sillan alla kuin sadun peikko.

Yritin löytää vanhan joenylityspaikkani, mutta vesi oli liian korkealla kahlaamiseen.


Ampiaiset eivät olleet kotona.


Bongailin vesilintuja ja seikkailin jängällä räntäsateessa litimärkänä. Tallailin menemään poronjälkiä pitkin, koska metsässä oli vielä niin paljon lunta, että meinasi käydä kunnon päälle rämpiminen. Löysin sulista laikuista viimevuotisia karpaloita jängältä, sekä viimevuotisia puolukoita vaaranlaidasta. Varsin ätäkän makuisia.

Miksihän ihmiset valittavat, kun Tylypahkasta ei tule kirjettä eikä Gandalf tule hakemaan mukaansa seikkailuun? Eikö olisi paljon... fiksumpaa ja mielekkäämpää tehdä ihan itse oma seikkailunsa? Turha jäädä odottelemaan sitä pelastavaa parrakasta prinssiä valkoisella ratsulla, menee kaikki potentiaaliset seikkailunjyvät sivu suun.

Minä menen nukkumaan.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Riittämättömyys

Vaikea kirjoittaa mitään. Tahtoisin, mutten tiedä mistä alkaa. Toissapäivän lolitat sen sijaan.




Luulen, että ruskeakin tukka sopii minulle ihan hyvin.

En oikein jaksa ajatella, olen taas valvonut liikaa, välillä hysteerinen energianpuuska ja sitten mateleva tillityskohtaus, silmät kuivuvat päähän, olen harjoitellut viime aikoina vähän turhan usein tätä valvomista. Onneksi on olemassa se yksi tyyppi, jonka kanssa puhuminen auttaa aina, vaikka kaikki muut olisivat ihan pihalla.

Kirjoitan tärkeistä asioista sitten, kun taas osaan. Yritin viime yönäkin, mutta siitä ei seurannut kuin lisäahdistusta.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Niin hyvää puuta

Tänään ei ollut järin hyvä päivä.



Lyra.

Huuto.netin tuomisia. Alusta asti siis katsomaan.


Ainahan saa yrittää? Laitan purkkiin ja vien sitten kesällä isän luo kasvimaalle.


Ostin elämäni ensimmäiset tällaiset ötökkälasit.
Meinasin kirjoittaa mutten jaksakaan. Kurja olo. Taidan mennä peiton alle lukemaan Lovecraftia.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

TURHAA, AIVAN TURRRHAAAA

Aamulla anivarhain, kun ikkunasta näkyi hurjana tuulessa lepattavia lippuja ja melko kiivasta vesisadetta, tulin siihen tulokseen, että jos tällä säällä ei kuulu istua parvekkeella homssuisen näköisenä mustan teen ja sätkän kanssa, niin en tiedä, millä säällä sitten. Olin polttanut syöpäkääryleen viimeksi viikkokausia sitten, omistan niitä vain tunnelman vuoksi. Pitäkää vaikka pöpinä. Ja miksi olin aamulla anivarhain - viiden aikoihin - katselemassa ikkunasta ulos? Tietysti siksi, että olen niin hölmö. Taas oli pakko valvoa koko yö ja päivä, muttakun minä vain en osaa ihmisten unirytmiä, saan sen aina kiinni kovan yrittämisen jälkeen, ja sitten se murenee pikku hiljaa, sitten yhtäkkiä valvon koko yön, tämä päivä on taas ollut tällainen. Ajatus ei kulje, jutskasin toimintaterapeutin kanssa puhelimessa puoli tuntia nukkumisesta, eikä minulla ole oikeastaan hajuakaan, mitä me oikein juttelimme. Minun piti lämmittää tänään sauna, mutta sen sijaan olen lakkaillut nukkejen kynsiä, kuunnellut kasarihittejä ja bläkkistä ja goottirokkia, ja itse asiassa tarkemmin ajatellen ei minulla oikeastaan ole paljon muistikuvia koko päivästä, en tiedä mitä olen tehnyt viimeiset 12 tuntia. Tuijottanut eteeni ja hihitellyt kai.


Katsoin eilen illalla sellaisen klassikon kuin Silence of the Lambs. Tämä on siitä merkittävä tapahtuma, että olen ehkä luullakseni nähnyt ainakin osittain sen joskus keskiajalla, enkä muistanut mitään. Järisyttävä aukko sivistyksessä, ja taas paikattu! Popparit maistuivat eltaantuneilta. Tänään ei pyöri leffa, painun tästä nukkumaan aivan näillä minuuteilla.


Vaan täytyyhän minun julkaista maailman turhin video, kun se kerran on kuvattukin.


torstai 18. huhtikuuta 2013

Marianne

Täytyy kai kirjoittaa vähän tuosta Mariannesta, kun eilen sen katsoin. Olin oikein positiivisesti yllättynyt, vaikka ruotsalaisethan kyllä osaavat tehdä elokuvia, se on huomattu ennenkin.


Kiinnostuin leffasta, kun luin unihalvauksista, ja Wikipediassa mainittiin tämä. Minä olen joskus saanut paljonkin unihalvauksia, ja hirveitä, nykyään silloin tällöin lieviä. Se on mielestäni oikein kiinnostava ilmiö, ja olin tosiaan eilen lukemassa niistä lisää Wikipediassa. Siellä kerrottiin muunmuassa unihalvauksiin liittyvistä vanhoista uskomuksista, joita löytyy joka maailmankolkasta, ja sitten kun mainittiin unihalvauksia sisältävä (kauhu)elokuva, minähän innostuin.


"In Scandinavian folklore, sleep paralysis is caused by a mare, a supernatural creature related to incubi and succubi. The mare is a damned woman, who is cursed and her body is carried mysteriously during sleep and without her noticing. In this state, she visits villagers to sit on their rib cages while they are asleep, causing them to experience nightmares. The Swedish film Marianne examines the folklore surrounding sleep paralysis."



Krister on isä, joka alkaa väsyä ja heiketä unihalvauksiensa takia, joita aiheuttaa ilmiselvästi vaimon kuolemasta johtuva stressi ja itsesyytökset. Tytär Sandra on mielestäni suorastaan harvinaisen hyvin kuvattu teinihahmo, ristiriitainen ja vaikea, muttei yliammuttu. Leffassa on paljon kaikkea pientä, joka tekee siitä aidontuntuisen., vaikka kaikki näyttelijät eivät olekaan niin loistavia. Olin myös tyytyväinen elokuvan tekijöiden päätökseen tehdä maresta sellainen, ettei kenellekään tule selväksi, onko se todellinen, vai stressin ja syyllisyydentunteen tuotetta.

Yleisesti ottaen minuun on melko helppo tehdä vaikutus. Suosittelen kuitenkin, päätä sitten itse löpisenkö tyhjää.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

You look so absurd, you look so obscene



Viikonloppuna paistattelin terassilla päivää kisujen kanssa. Otimme oikein aurinkoiset torkut yksissä tuumin. Mikä autuus! Paljon muuta en koko viikonloppuna ehtinytkään tehdä, kyllä auringossa lekottelu riitti.


Tänään päätin, että on Halloween. Oli niin harmaatakin harmaampi sadepäivä (ooo kevätsadepäivä!), että sitä piti piristää syksyisellä oranssilla. Loogista. Hyräilin tietysti koko päivän tätä:


Ehkä minussa on jotain vikaa, kun haikailen jatkuvasti syksyn perään...

Ihailkaa noita takana törröttäviä tiskejä! Kyllä on ollut kuninkaalliset pöperöt viime päivinä.
*Masu pullollaan nytkin röyh*
Kävin ompelupajalla korjailemassa täydellisen sävyistä violettia juhlamekkoa, jonka olen varannut kesän sukujuhliin. Ostin sen kirpparilta joskus, ja se oli ihan hölmösti pienennetty. Jouduin purkamaan hiki hatussa pikkuruisella tikillä ommeltuja pienennyksiä, siinä pelkästään kesti kaksi tuntia, enkä päässyt vielä edes oikeasti ompelemaan. Minun täytyy pienentää sitä vähän fiksummin, jotta voin sitten kesällä häikäistä kaikki juhlissa.

Olen saanut uusia ajatuksia, valaistumisen, ahdistuksen aihetta, ymmärrystä maailmasta, mutta en jaksa kirjoittaa niin raskaista aiheista nyt. Ehkä toisena päivänä.


Olen myös saanut postissa ihmissusityttäriä kaksin kappalein. Coffin Bean ja Sisters Pack Clawdeenit. Olen vain liian pörrönä näihin. Laskin, että kokoelmassani on nyt 27 (ja puoli) Monster High -nukkea. Olisipa minulla vain kunnollinen hylly niille, jossa ne voisivat seisoa kaikki nätisti rivissä ja pääsisivät oikeuksiinsa.


Perinteisiä, klassisia ihmissusia, ne?


Kuten on tullut todettua varmaankin moneen kertaan, ihmissudet ovat kaikista monstereista ja otuksista ja olennoista lemppareitani. Tämä on Underworld-leffoista William, minusta niissä on miellyttäviä ihmissusia.

Eilen katsoin hupsun Dracula-filmatisoinnin Blood for Dracula. Siinä oli jotain itkettävän ihanaa ja campia ja kökköä.


Tänään taitaa lähteä pyörimään ruotsalainen kauhu Marianne. En vielä tiedä, mitä odottaa.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Meadowland

En ole varma onko vika photobucketissa, bloggerissa vai jossain muussa, mutta kuvat ovat temppuilleet minulla pari päivää. Olen yrittänyt tässä illan aikana kolme kertaa aloittaa uutta postausta, mutta kuvat eivät ole toimineet, ja muidenkin blogeja lukiessa joissakin ei näy kuvat. Sama homma oli eilen. Mutta nyt näyttää toimivan sen verran, että ainakin saan tämän tehtyä.

Terapeutilla on puhuttu tunnelukoista viime aikoina. Se on kovin mielenkiintoinen aihe. Tein tämän testin aikaisemmin, mutta tulin muutamaa päivää myöhemmin siihen tulokseen, että laitoin siihen vanhentunutta tietoa. Joten sitten tein testin uudestaan, kun tulin ostaneeksi tuon kirjankin omaksi. Aikaisemmissa tuloksissa minulla on todella monta erittäin vahvaa ja vahvaa tunnelukkoa. Ja niin minulla onkin ollut, kauan aikaa, ja ne ovat vaikeuttaneet elämääni huomattavasti. Vastasin testiin ensimmäisellä kerralla vain siltä pohjalta, miten olen tottunut asiat näkemään, ajattelematta sen kummemmin, miten ne mallit ovatkin voineet viime aikoina muuttua, ja paljon.

Esimerkiksi Riittämätön itsekontrolli vaikkapa. "Olet impulsiivinen, annat hetken mielijohteiden ja tunteiden ohjata elämääsi. -- Sinun on vaikea hallita omia halujasi, tunteitasi ja mielesi yllykkeitä." Tuumin tuosta, että erityisesti sellainen negatiivinen tunne kuin pelko on hallinnut minua koko elämäni, enkä ole mitenkään pystynyt kontrolloimaan sitä. "Sinun on vaikea ilmaista vihaasi rakentavasti, koska se ilmenee raivokohtauksina ja sopimattomana käyttäytymisenä." Jotkut osat tämän tunnelukon kuvauksesta eivät kuulosta lainkaan tutuilta, mutta toiset kiinnostavat minua kovasti, koska en ole nuorempana hoksannut näitä asioita. Vaikkapa juuri tuo vihan ilmaiseminen. Ennen kun suutuin, olin hiljaa, en sanonut mitään, menin pois. Sitten jossain vaiheessa aina tuli se raivokohtaus. Nykyään osaan pitää puoleni, sanon, kun joku on kusipää, ja kerron, että minulle ei puhuta noin. Jossain ristiriitatilanteissa en enää haaveile toisen nylkemisestä ja koukkuun ripustamisesta, vaan mieluummin heiluttelen sanan säilää, ja se tuntuu paljon paremmalta. Tähän liittyy myös tunnelukko Alistuminen. Sekin vaikuttaa osittain ihan potaskalta, kun pohdin omaa elämääni, mutta sitten hoksaankin, kuinka jotkin kohdat herättävät ikäviä muistikuvia. Juurikin tuo puoleni pitäminen on tässäkin hyvin tärkeä uusi opittu asia."Antaudut enemmän tai vähemmän toisten kontrolloitavaksi, koska haluat välttää ikävän seuraamuksen. Pelkäät, että joku rankaisee, kritisoi, kostaa, torjuu tai hylkää sinut. -- Et ilmaise avoimesti tarpeitasi, mielipiteitäsi, kiinnostuksen kohteitasi, halujasi, toiveitasi, haaveita tai unelmiasi, koska et pidä niitä oikeina tai tärkeinä. Sen vuoksi tarpeesi eivät tyydyty ja alat turhautua. Pitkään jatkunut turhautuminen tuottaa vihaa, vaikka sinun voikin olla vaikea tunnistaa sitä itsessäsi."

"Koet kompensoidessasi herkästi, että toiset kontrolloivat sinua tai haluavat määräillä sinua. Ylireagoit ja ilmaiset itseäsi karkeasti, jotta voisit varmistua siitä, ettet ole alistettavissa." Tässäpä pätkä, joka äitini kannattaisi lukea. Monelta konfliktilta saatettaisiin välttyä vastaisuudessa. Otan puheeksi joskus.

Tunnelukot ovat hyvin tavallinen ilmiö, väittävät, että niitä on kaikilla enemmän tai vähemmän. Tämä kirja (Kimmo Takanen - Tunne Lukkosi) vaikuttaa oikein hyvältä ja auttavalta, vaikken ole vielä pitkälle päässytkään. Tunnelukkoni kuitenkin alkavat jo avautua, koska myöhemmin testin uudestaan tehdessäni minulla ei ollut enää yhtään erittäin vahvaa lukkoa, muutama vahva ja keskivahva, ja paljon heikkoja. Jatkamme ensi kerralla terapeutin kanssa vielä aiheesta.

On se keskeneräinen sienitaulu, näit oikein.


Tänäänkin oli lolitapäivä. Hyvä päivä.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Dolly Day



Amethystiumia jaksaisin kuunnella vaikka joka päivä, millä tuulella tahansa.


Jokuset kuvat tämän päivän lolitameiningeistä. Kävin kuntoutuksessa, sain kehuja ihmisiltä, ja niitä perinteisiä "oooh nukke" -kommentteja. Oli mukavaa. Joku täti pyörän selässä pysähtyi kohdallani ja kehui, kysyi olenko tehnyt itse, vastasin ei, ja sitten täti kysyi olenko tilannut Japanista. Hämmennyin vähän, ja vastasin myöntävästi, jolloin täti kysyi vielä nettisivua, kerroin toki. Aikoi kuulemma tilata jotain lapsenlapselleen. Lopuksi vielä varmisti, että ovathan kenkänikin samasta paikasta. Nykyajan tädit, vau.

Saan vihdoin käyttää takkia, jonka ostin kirpparilta joskus talvella. Tykkään kovasti, mutta nappi puuttuu.


Lempiperuukkini kaipaa kai pesua ja hoitoainetta. Se on melko pahalla päällä. Mutta onneksi pahantuulisuus ei näy kuvissa. Sen sijaan nilkkani näyttävät niin ohuilta, että katkeamispiste taitaa olla lähellä..?

Silmäilin tätä raidallista mekkoa Bodylinen sivuilla siitä asti kun se ilmestyi, ja nyt kun olen ihan vähän varakkaampi, saatoin pistää tilauksen tulemaan. Ja kengät, vihdoinkin kunnolliset lolitaan sopivat tassuttimet.



Sain kai sen unirytmin korjattua, kun pistin kahdeksalta illalla nukkumaan ja heräsin aamulla yhdeksältä. Minä kyllä valvoin siinä välissä yöllä kolmisen tuntia. Mietiskelin sitä, jos minulla olisi lapsi, että miten kertoisin sille kiusaamisesta. Miten opettaisin sille, miksi kiusaaminen on väärin. Miten selittäisin sille, että se myös varmasti menisi jakeluun. Kuinka kiusaaminen voi sattua vielä aikusenakin. Kuinka pahaa kiusaaminen voi toiselle tehdä. Ja ottaa esimerkin: jos Spider-Man olisi koulussa, olisiko se kiusaaja, kiusattu, vai kiusattujen puolustaja (Peter Parkerista itsestään ei nyt ollut kyse)? Mitä sankarit siitä tuumivat? Ja kuinka tärkeää on hyväksyä jokainen erilainenkin, ja olla kiltti kaikille. Ja niin edelleen.

Tuumiskelin myös Cthulhu-mytologiaa. Ei siitä sen enempää.


On leivontapäivä. Veljellä oli tiistaina synttärit, mutta koska olin viikonlopun ja alkuviikon kipeänä, leivoin vasta nyt valkosuklaa-sahramipullia sille lahjaksi. Olen tullut siihen tulokseen, että siinä on mies joka ainakin arvostaa leipomuksiani. Yhtä makeanperso kuin minäkin. Taidan pistää muutaman pullan omaankin pakastimeen.



Iloisen keltaisia. Tämä on kyllä joululeipomus, mutta kun veli vihjaisi taannoin, että tekisi mieli. Ovathan nuo keväisen värisiä, vai? Pitää käydä huomenna kylässä viemässä näitä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Miss Chaos 4v

Pitkään jatkuneista yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut korjaamaan unirytmiäni. Päätin, että on kovien otteiden aika, joten jätin yön välistä, eli nyt pitäisi jaksaa vielä muutama tunti seuraavaan iltaan asti, ja sitten katsotaan, kuka on pomo! Tämä päivä on ollut silkkaa sumua, hysteriaa ja kofeiinipärinää. Olenhan yliherkkä kofeiinille tunnetusti. Olen aamuseitsemästä asti suunnitellut kauppaan lähtöä, mutta niinhän sitä sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Tosin en kyllä usko että tämä reissu on edes neljäsosaksi tehty. Mutta kyllä minä sinne ennen sulkemisaikaa ehdin! Ehkä.

Pitääkseni itseni hereillä kaivoin kaappeja, kokeilin vaatteita, tupeerasin tukkaa, meikkasin, kuuntelin Apoptygma Berzerkiä, nauraa käkätin niin että flunssakeuhkoihin sattui, ja piirsin univajehumalaisen omakuvan. Juuri nyt on melko vakaa olo, mutta kyllä tuossa parin tunnin päästä tulee varmaankin taas sellainen unikohtaus, että on pakko kävellä kämppää ympäri, jottei kuukahda. Tai mennä vihdoin sinne kauppaan. Mutta ei sinne uskalla mennä unikohtauksen kanssa, sitä näyttää ihan... öö... en edes tiedä miltä. Mömmöiseltä tai humalaiselta tai muuten vain höpsähtäneeltä. Yhdeltä ihmisiä ilmeisesti ikuisesti riivaavalta kiroukselta olen muuten elämässäni välttynyt, nimittäin silmäpusseilta! Muuten naama säilyy melko freesinä vaikkei nukkuisikaan, mutta silmät menevät punaisiksi ja kieroon. Juu.

This is my "angel of the lord" face. I'm working on it.



Kuvitelkaa vaalea tukka, vähemmän meikkiä, lapsekkaampi nenä ja enemmän pisamia. Voilà! Minä eskarilaisena.



Tulin pohtineeksi yön ja aamun hämyisinä tunteina kaikenlaista. Antakaahan kun summaan hieman:


  • Säpinä on ihan kamala sana. Mutta se on käsitteenäkin jotenkin hirvittävä, samaan aikaan niin hauskaa ja niin kauheaa.
  • Jälkiviisas on helppo olla, mutta jälkeenpäin ei voi ymmärtää tismalleen niitä tilanteen aikaisia tunteita ja ajatuksia, eikä siten mennyttä itseään oikein voi tuomita. Miksi katua mitään, mikä on joskus ollut hyvä ja oikein?
  • Jos on tahallaan unohtanut jotakin, ei kannata alkaa kaivelemaan niitä muistoja esiin.
  • Old Mornings Dawn! Ihan kohta iiiiiiih!
  • Kofeiini tuntuu kropassa vähän samalta kuin adrenaliini, mutta laimeammalta ja pitkäkestoisemmalta.
  • Alan huolestua koukkuusasteestani, viitaten Supernaturaliin.
  • Miksihän kaikki linnut heräsivät tasan puoli yhdeksältä laulamaan?
  • Nauran nykyään paljon, kaikelle, ja hymyilen, se on niin hienoa!
  • Olen myös alkanut taas itkemään paljon, mutta ihan eri tavalla kuin ennen. Itken suurista mielenliikutuksista, jopa silkasta onnesta, melkein joka päivä. Sekin on jotenkin ihanaa.
  • Katson itseäni ihan eri tavalla kuin ennen. Se ei ehkä näy ulkopuolisen silmään vaikkapa siitä omakuvasta jonka tänään piirsin, mutta minä näen sen koko ajan, tunnen sen siinä miten ajattelen itseäni. Kasvot ovat samat vanhat, mutta silmissä on tapahtunut jotain. Ne ovat alkaneet näkemään ja siten myös näyttävät eriltä.
  • But you're not a jedi yet.
  • Tumblr tuhoaa suomenkieleni. Onneksi kirjoitan tänne suomeksi. Tosin olen pohdiskellut sitä nykyistä trendiä kirjoittaa ensin äidinkielellään ja sitten vielä käännös englanniksi. Se voisi olla ihan kivaa, hyvää harjoitusta.

Nefera deNile tuijottaa minua kovin tuomitsevasti!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Attention!

Pääsiäisen jälkeen kaupunkiin palatessani unohdin kameran iskälään. Olisin ottanut monista asioita kuvia tässä välissä, ja ehkä julkaissut jotain niistä blogissa, mutta minkäs teet. Ainakin yksi näkemäni upea jäämuodostelma on varmaankin tällä aikaa jo kadonnut, enkä saanut siitä kuvaa. Vaikka tuskinpa se kuvassa olisi näyttänyt yhtään miltään, eivät ne ikinä näytä. Ilman kuvia ei ole huvittanut kirjoittaa blogiin, ja olen ollut muutenkin kipeänä, ja plöö. Voisin nyt julkaista jotain pilkkikuvia pääsiäisen ajoilta, mutta nääh. Ei hotsita. Eivät ne mitään mielenkiintoisia olleetkaan. No tässä yksi, sunnuntaina lähdettiin lammelle porukalla, mutta ei sieltä mitään kalaa noussut.


Etualalla punaisessa haalarissa isä, muut ovat äitipuoli ja tämän tyär ukkoineen, sekä pari kersaa. Moottorikelkka muuten on vanhempi kuin minä.

Tahtoisin kirjoittaa taas tärkeistä asioista, mutta olen selittänyt niistä nyt psykolle ja hoitopalaverissa ja kaikille ketkä vain suostuvat kuuntelemaan, ja olen ihan puhki, ja kaikki on kovin sekavaa, mutta kirjoitan pian.

Ja niitä karitsoja taas.



Veli pitelee mustia.
Mutta sitten tärkeimpään asiaan! TYTTYRY TYTYTY TYYYYYYYY!


Summoning! Niin pitkä odotus! Ennakkotilasin levyn tuossa! Katsoin tämän trailerin neljä kertaa ja itkin! Ihan kirjaimellisesti aloin nyyhkyttää ja vetistellä! Taidan katsoa vielä toiset neljä kertaa! Apua! En halua edes yrittää selittää kuinka iso asia tämä on! IS THIS REAL LIFE? OR IS IT JUST FANTASY?!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Mikä loppujen lopuksi ON vakavaa?

Makasin reessä moottorikelkan perässä, katselin ohi vilistäviä puunlatvoja ja taivaalla leijailevia pilvenhattaroita, nauraa käkätin ääneen koko matkan ja tuumin:

"Elämäni on täydellistä."

Istuin takkahuoneessa hipihiljaisessa yössä peiton alla lukemassa sarjakuvia, takkatuli oli jo hiipunut ja metsä pilkkopimeä, kisu tuhisi vieressäni, nostin molemmat kädet ilmaan, suljin silmäni ja kuiskasin:

"Elämäni on täydellistä."

Seisoin järven jäällä liian isossa kelkkahaalarissa pilkki kourassani, kevätaurinko oli läkähdyttävän kuuma, melkein kuin kesällä, mietiskelin juttuja, kaikki olivat omilla rei'illään hiljaa pilkkimässä, ja mieleeni juolahti:

"Elämäni on täydellistä."

Surin hiljaa sellaisten ihmisten puolesta, jotka ovat kovin kyynisiä ja katkeria, ja pyörittelevät huokaillen silmiään minunlaisilleni, onnettomien ihmisten puolesta, kaikkien, joiden elämässä ei ole mitään muuta vikaa kuin heidän oma ajattelutapansa, ja tajusin:

"Elämäni on täydellistä."



Minulle meinasi tulla paniikkikohtaus, mutta silloin ajattelin koko maailmaa, minua osana sitä, minä olen juuri siinä missä minun pitääkin olla, juuri tässä näin, kaikki on juuri niinkuin pitääkin, ja kaikki on täydellistä, ja tämä ruumis on vain fyysinen kuoreni, eikä sillä ole mitään hätää, eikä siellä sisällä asustavalla minuudella tarvitse enää koskaan olla mitään hätää. Kosketin seiniä ja tunsin läsnäoloni, ja paniikin oireet katosivat heti. Kaikki on hyvin.

Vihdoinkin.