keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Carried away

Tänään on tiedossa hauvaterapiaa. Kuntoutusryhmän kanssa huskytarhalle, en tiedä mitä siellä tehdään. Hengaillaan hurttien kanssa oletettavasti. Sitten lähden iskälään, sieltä suoraan, ja olen varmaankin viikon loppuun asti. Kisu on siellä, mutta isä kertoi eilen puhelimessa, että se oli karannut. Takkahuoneen tuuletusikkunan sääskiverkossa oli reikä, ja ilmeisesti Riesa sitten lopulta kyllästyi olemaan tylsistyneenä yksin siellä, ja pakeni. Puhelun jälkeen itkin ensin, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että ei se kauas lähde, ja pärjää kyllä. Sillä on varmaankin vain hauskaa seikkailla ja se varmaan harjoittelee uinuvia pedon taitojaankin. Tänään kun menen sinne, uskon vakaasti, että kutsustani se ilmestyy paikalle.

Viikkokausia - tai peräti kuukausia - odottanut kämpän siivous onnistui lopulta eilen, kun äiti tuli apuun. Säälittävää. Jämähdän paikalleni enkä saa tehtyä yhtikäs mitään. Hävettää.

Sain eilen kaikki kuvat siitä toimintaterapian kuvaprojektista. Kävin osan niistä läpi, ja kokeilin muokkailla eri tavoilla. Tässä kaksi maistiaista, joista kumpikaan ei ole THE kuva, joka valitaan lopulliseen tuotokseen.



Oulun reissusta minulla ei ole juurikaan sanottavaa, saatika kuvia. Siellä oli aivan hyvä. Kaikki oli aivan hyvä. Juhannus oli, ja meni, ja kaverin kaverin kaverin missälie kotibileissä käväistiin yhtenä yönä, toisena kuunneltiin ysärihittejä kahdestaan kotona ja tanssittiin ihan käsittämättömän kauniisti, ja aika paljon oli edestakaisin kävelyä ja jonkin verran Sinkkuelämän tuijottamista, mutta yöt olivat maagisia. Uni jäi vähälle, mistä johtui kotiin palattuani 16 tunnin velkojen maksu.

Nyt olen kuluttanut liikaa aikaa koneella, 20 minuutin päästä tulee kyyti...

Mutta miksi ihmeessä ostin eilen ruokatarpeita tätä päivää varten, kun olen kerran lähdössä pois? Ääliö.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

A lost spirit


I can do things but I cannot really feel them. It's been almost three centuries since I passed away, and I can't remember the smell of grass or the taste of fruits. I have distant memories of my favourite things, like soft silk dresses, holding hands, sweet cakes, stroking my cat's fur, but I do not know what they feel like, not anymore.  Usually people don't even see or hear me, I float in the middle of a crowd feeling more alone than ever. I'm next to nothing, diminishing every day, like an echo in the wind. I do not walk, I do not sleep, I exist. Barely. The world changes around me, but I never change. You get used to it though, not living.  But sometimes I wish I'd gone with him, the grey man who came for my soul when I died. Though I admit I'm still so very afraid of letting go, I wonder where he would've taken me.













Poistin gorgon-tytön mekosta niskan taakse solmittavat nauhat ja helmasta karmivan ruman vihreän rimpsun. Siitä tuli nätti ja simppeli pikkumekko, Spectralle sopiva.

Anteeksi typerän synkkä teksti tuossa alussa, taidan olla katsonut liikaa typerän synkkää Supernaturalia tänään.

torstai 20. kesäkuuta 2013

Provide. Protect. Procreate. Our pledge to women

Tunnin päästä äiti tulee hakemaan, menen Ouluun taas vaihteeksi, äiti jatkaa siitä sitten matkaa hiivattiin asti. Yllätys, en nukkunut koko yönä. Olipa aikaa katsoa Pump Up The Volume joka on ihan loisto. Näin sen telkkarista joskus muutama vuosi sitten, ja pistin korvan taakse tarkasti talteen, ja nyt vihdoin ja viimein katsoin sen uudestaan, ja voooi nenä, taas olen ihan mielissäni. Elokuvat. Jännittävää. Oli myös tässä aamusella monta tuntia aikaa kuunnella musiikkia, vaatekriiseillä ja tupeerata tukkaa. Sekä tietenkin jättää pakkaaminen viime tinkaan. Niin ja höpsöttää kameran kanssa.



Joskus pari vuotta sitten päätin hieman muokata tätä veljen vanhaa Type O Negative -paitaa. Leikkasin siitä pois pitkät hihat, kauluksen ja vähän helmaakin. Sitten päätin repiä ja leikata helman tuollaiseksi homssuiseksi, mutta se jäi silloin kesken, koska en osannut, ja paita on siitä lähtien maannut kaapissa surullisena. Tänä aamuna, kun sitä kuuluisaa aikaa ja tarmoakin oli, tein homman loppuun, vähän paremmin nyt, ja jee hieno tuli.



"Verkkopaita" taas on legginssit, jotka ostin New Yorkista -09, enkä koskaan pitänytkään niitä. Kierrätykseen siis, päänaukko haaraan ja lahkeista tyhmä pitsiresoriasia pois. Ostin tuolta reissulta muutenkin kaikkea sellaista, mitä en sitten loppujen lopuksi ole pitänyt juuri lainkaan. Paitsi matkalaukku, se oli loisto-ostos.


Sitten laitoin solisluun alle sellaisen leikkitatuoinnin, pinkin lepakon, niitä tuli joskus Monster High -lehden mukana. Tykkäsin pentuna kovasti tämmöisistä tatskoista. Tein sen kuvien oton jälkeen, ihan äsken, joten joudutte käyttämään mielikuvitusta. Olen mielissäni, kun sain pistää piilarit päähän, joskus lasit vain pilaavat kaiken.

Olin viime juhannuksenkin Oulussa, ja minulla oli suorastaan harvinaisen hyvä keskikesänjuhla, jota emme mitenkään kyllä juhlineet. Juhannus on kaikkein pahin juhlista, vappu on helpompi välttää, mutta juhannuksena olen yleensä aina ollut iskälässä. Onhan se kiva kun siellä voi saunoa ja polttaa kokkoa ja kalastaa, mutta kun siellä on aina sitten niitä ihmisiä, joiden ainoa tavoite on päästä mahdollisimman tujakkaan humalaan. Ei se mitään, olen tottunut olemaan ainoa selväpää seurassa, mutta kyllä siihenkin joskus kyllästyy. Nytpä olen tyytyväinen, kun pääsen taas karkuun. En ole koskaan oikein harrastanut kovin tarkoin pakanallisia juhlapäiviä, mutta olen hengessä mukana.

Oukkelidoukkeli, menen katsastamaan vielä laukun ja tekemään viime hetken panikointeja. Hienoa viikonloppua kaikki dudet.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Fear is the mind-killer

Täytyy taas tulla blogiin purkamaan! Ihan ensiksi tässä:


Löysin ihan vahingossa bändin josta en jostain syystä ollut aikaisemmin kuullutkaan, ja muutenkin tässä tunteita kuohuvaan mieleeni tämä nyt aiheuttaa sellaisia myrskyaaltoja, että tunnen sen fyysisenä tuskana kehossani. Ihan totta.


Sitten aihe jota tuumiskelin päivällä... Muistaako kukaan lukija, kun puhuin siitä, kuinka minua alkoi ahdistaa pukeutua "seksikkäästi"? Se oli keväämmällä, noihin aikoihin mietin paljon asioita ja näin sitä yhtä untakin, jonka koko sisältö oli liian suuri käsityskyvylleni, samaan aikaan tuijotin Jane Austen -filmatisointeja ja hämmensin itseäni. En osaa selittää. Oli hauskaa haaveilla noista ajoista, ihastella sitä erilaista maailmaa, mutta samalla pohtia sen aikaista naisten asemaa ja hmm... ylipäänsä ihmisten kahlitumpaa elämää, voisi sanoa.

Voi juku, en pääse tässä selostuksessa puusta pitkälle, hukkasin jo punaisen langan kun jäin pohtimaan ties kuinka pitkäksi aikaa miten asiani selittäisin.

Siis, tuolloin kun vedin päälleni lyhyen hameen ja korkokengät, tunsin painostavan läsnäolon, kuvittelin miljoonat ahdistavat katseet, olin supertietoinen fyysisestä itsestäni ja jouduin jonkinlaisen paniikin valtaan. Mieluummin pitäydyin niissä polven alapuolelle menevissä helmoissa ja ihan pienissä koroissa. Ok. Mitäs sitten? Ongelma on kai siinä, että minä todella pidän vautsivaukoroista, piskuisista hamoisista, pitsisukkahousuista ja sen sellaisista. En ehkä ihan sellaisia tyrkkyvaatteita pitäisi, mutta tyrkkyys on katsojan silmässä, vai miten se sanonta meni?

Sittenhän minun täytyy vain löytää tapa olla oma itseni ja tuntea oloni mukavaksi, mitä minulla sitten onkaan päälläni. Yksinkertaista, vai mitä? Ajatelkaa, kuinka vaikeaa ja monimutkaista voi elämässä olla niinkin ärsyttävän yksinkertainen ja loppujen lopuksi merkityksetön asia kuin ulkonäkö ja pukeutuminen. Ihan tyhmää. Oivoi, kaikki on ihan liian monimutkaista. En pääse yhtään mihinkään koskaan ikinä missään, kun on pakko tarttua kaikkiin vähäpätöisiin yksityiskohtiin ja tehdä kaikesta vielä paljon vaikeampaa. Joko tässä on lätisty tarpeeksi?

Olen nyt kuitenkin yrittänyt. Sain jopa pientä inspiraatiota jostain hipsterinugothmitälie-tyyleistä.




Meikata en viitsinyt. Seisoin eyeliner kädessä peilin edessä, tuijotin, ja sitten en meikannut. Näen kasvoni ihan eri tavalla, siis hyvin perustavanlaatuisesti erilaisella tavalla nyt, kun sain vihdoin aikaiseksi hankkia piilolinssit. Kyllä vain. Olen halunnut kokeilla ties kuinka kauan, eikä minulla ole koskaan ollut aurinkolaseja vahvuuksilla, ja voi elämäni kuinka ärsyttävää on olla aurinkoisella säällä sokko joka tapauksessa, oli sitten päässä lasit tai aurinkolasit. Torstaina kertakäyttöpiilareita löytyi postilaatikosta, ja nyt kun olen kolmena päivänä niitä pitänyt, te silmälasittomat ette voi kerta kaikkiaan kuvitellakaan! Pidän kyllä mieluummin lasejani, ja piilarit kuivattavat silmiäni aika ikävästi, enkä aio todellakaan siirtyä käyttämään pelkästään niitä. Mutta mitä kaikkea olenkaan nähnyt! Ensimmäistä kertaa ehkäpä viiteentoista vuoteen olen voinut katsoa peiliin kunnolla. Olen aina joko katsonut peiliin lasit päässä, tai sitten ihan likeltä, tai sitten vain sumeasti kauempaa. Tänään näin peilistä ensimmäistä kertaa ihan kunnolla omat kasvoni, kauempaa, kokonaisuuden. Se ei ole sama kuin valokuvia katsoessa. Se ei ole sama kuin lasit päässä katsoessa. Silmäni ovat jotenkin erilaiset, ja koko naamataulu, ja hämmennyin tästä kaikesta niin kovin, enkä taaskaan osaa oikein selittää tätä koko juttua! Pitkä selostus ja nyt vain kiukuttaa kun en voi näyttää kellekään, mitä tarkoitan.


Jaaaaaaa sitten olisi vielä yksi asia. Olen tainnut täälläkin sanoa joskus, että minuun voi olla melko helppo tehdä vaikutus, mitä elokuviin tulee. Niin tai näin, VOI POJAT taas minkälaisia suuria tunteita olen tänä yönä kokenut sci-fi -eepoksen syövereissä! En voi uskoa, etten tästäkään kirjasarjasta tahi leffasta ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan, vaikka nimenomaan sci-fi on elokuvissa varmaankin suosikkisarkaani (kun taas kirjoissa suosin kauhua).

Dune. Kolmetuntinen pläjäys monimutkaisuutta ja yksityiskohtia ja epämääräisyyttä. Jäi sellainen nälkä tähän, että suunnittelin juoksevani hetikohta kirjastoon etsimään täydennystä lukemistooni. Sehän on selvä, että kirjoista jää aina paljon kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää pois, kun niitä aletaan siirtämään filmille, ja tästä kyllä huomasi sen. Näen elokuvan puutteet, ja niitä on aika paljonkin, mutta ne saavat minut vain tarmokkaammin hamuamaan lukunautintoa lisäksi.


Juonesta en osaa kertoa mitään. Yritin kirjoittaa, mutta siitä tuli pelkkää "öö ollaan eeppisiä" ja "hölöpötipölöpöti" meininkiä, niin että en taidakaan edes yrittää selittää.



Niin ja puvustus ja lavastus, ma tykkaan.

Kirjasto aukeaa vasta kymmeneltä! Missähän välissä minä nyt nukkuisin? Miten kummassa on taas jo aamu?! WHAT IS THIS?!!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Juokse tai kuole

On totta, että itselleen ei saisi olla liian ankara. Ei pidä harmistua pikku virheistä, ei ole hyväksi soimata itseään jokaisesta huonosta päivästä tai tekemättömästä työstä. On ihan hyvä filosofia opetella antamaan itselleen anteeksi, ja lupa olla välillä huono ja hyödytön.

Olen antanut itselleni luvan laiskotella, valvoa, syödä huonosti, lusmuilla ja vätystellä. Välillä on joka tapauksessa omatunto soimannut, ja joka päivä enemmän. Nyt kun tätä turhanpäiväisyyttä on jatkunut jo pari viikkoa, katselen ympärilleni, ja ahdistaa. Ehkä ei olisikaan pitänyt antaa sitä lupaa. En tunnu enää saavan itseäni niskasta kiinni. Velttoilun ja yleisen amotivaation kierre jatkuu koko ajan pidemmälle yöhön ja vähentää päivän aktiviteetteja tasaisen tappavaan tahtiin. Tekee mieli tehdä vähemmän ja vähemmän. Ei jaksa lähteä ulos kuin joka kolmas päivä. Ei jaksa pukea tai meikata kuin joka kuudes. Ei jaksa kokata kuin satunnaisesti. Ei jaksa siivota laisinkaan. Jaksaa vain soimata itseään tekemättömyydestä, ja jatkaa turhaa paikallaan pysymistä.

Se johtuu kai kesästä. Kesä on yleistä velttoiluaikaa, ja unirytmittömyyden aikaa, mutta siihen liittyy myös olinpaikka. Maalla iskälässä kaikki tuntuu ihan oikealta, saunan lämmitys, illan oleminen, yön läpi seikkaileminen. Kaupungissa on vain kaupan aukioloajat ja mistä ikkunasta aurinko nyt paistaa sisään ja kello jota vilkuilee koko ajan. Kotona metsässä ei tarvitse tietää kelloa, tarvitsee vain kerätä kukkia silloin kun ne ovat auki, ja vetää villasukat jalkaan sitten kun tulee kylmä. Siellä valveilla oleminen ja nukkuminen on mielekästä hommaa, ja ne seuraavat toisiaan luonnollisesti, eikä tule sitä pysähtyneisyyttä, kun on istunut paikallaan niin kauan että niveliin sattuu.

Tarvitsen jonkinlaisen mäkilähdön nyt. Tai ehkä en, koska on jo maanantai, ja keskiviikkona pääsen taas pakoon tätä mielensisäistä ja -ulkoista pölyisyyttä. Onnekseni saan ihan ilmaisen kyydin Ouluun, ja sitten sunnuntaina takaisinkin vielä. Karkuun kaikkia jotka ryyppäävät itsensä hengiltä tai ainakin melkein. Karkuun ärsyttäviä tilanteita.

Keskiviikkoaamuna on myös vihdoin se toimintaterapiahomma. Kuvaprojekti. Jänskättää. Silloin ainakin on jotain konkreettista ja mielekästä tekemistä.

Viime viikonloppuna istuttiin takkahuoneessa, paistettiin makkaraa, laulettiin karaokea, ja puhuttiin sellaisten ihmisten kanssa sellaisista asioista, että tämä kokemus oli vain kerran elämässä, eikä varmasti tule toistumaan. Nämä ihmiset, joiden kanssa yleensä puhutaan vain käytännön asioista jos niistäkään, ihmiset joiden mielenliikkeitä en loppujen lopuksi tunne paljoakaan, ihmiset joiden syvimmät ajatukset eivät oikeastaan koskaan ajaudu toisten kuultavaksi, suusta ulos, paitsi muutaman kerran elämässä, kun on juuri sellainen hetki, ja keskustelu jotenkin ajautuu aiheisiin, ja niillä on sopivasti sitä maagista alkoholia veressä. Vaikka minä puhunkin sellaisista asioista aika paljon ja avoimesti ihan ilman kuningas alkoholia, huomaan kuinka vaikeaa se voi monille olla. Mutta se on vähemmän vaikeaa joka kerta, ehkä. Usein taas kun tuollaisten ihmisten kanssa päästään keskustelussa asioiden ytimeen, kaikki menee päin helvettiä, ja kaikkia vain vituttaa, ja kukaan ei osaakaan sanoa mitään oikeaa, ja sitten se vain kuivuu kasaan. Siinä ehkä yksi syy, miksi ihmiset eivät mielellään jaa sisäisiä tuntojaan.

En minä kai sitten olekaan niin jäyhä ja hankala ja tuppisuu.


Sissi pyydysti liskon

torstai 13. kesäkuuta 2013

Aamuisia

En ole vieläkään pessyt niitä silmälaseja.



video






Taas yksi turhanpäiväinen video, tai siis kaksikin, terve. Jälkimmäinen loppuu yhtäkkiä, taisi loppua kamerasta akku kesken oho. Se on kovin pimeäkin. Käyn vähän hitaalla, elkää välittäkö.

Taisin vihdoin löytää minulle animesarjan, AKB0048.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Blargh I'm dead

Ärsyttävää kun spoilataan leffasta niin paljon jo trailerissa! Katson uusia leffoja mieluiten niin, etten tiedä juonesta juuri mitään etukäteen, vain konseptin jos sitäkään, joten yleensä en edes katso trailereita, mutta toisinaan tarve on suuri, jotta osaan päättää katsoako koko höskän vai ei. Kauhean epämiellyttävää tietää tärkeitä juonenkäänteitä jo pelkän kahden minuutin trailerin perusteella. Ehkä parasta onkin katsoa trailerista vain ensimmäinen minuutti tai puolikas tästä lähtien.


Tältä näytän normaalisti, tukka pystyssä titityy ja meikittä ja syön pullaa ja koomaan.

Mutta toisinaan saatan yrittää vähän enemmän.






Eilen kävin kirpparilla pitkästä aikaa ja äitin tykönä, tuli mielihalu laittaa vaaleanpunainen peruukki. En vieläkään ole päättänyt, pilkonko sitä lyhyemmäksi vai en.

Pitäisi pistää tuotteita myyntiin huuto.nettiin. Pitäisi siivota. Pitäisi pestä silmälasitkin, ne ovat olleet ihan ryönäiset eilisestä saakka. Huomenna pitäisi mennä Roihulan kesäjuhliin. Kyllä elämä on haasteellista. Äitin antama pullakin loppui.

Imuri on keskellä lattiaa. Imuroin tietokoneen, koska se on tärkeä. Minun piti kyllä imuroida koko kämppä, mutta... voisihan sitä vaikka tehdä jotain muuta jännempää. Niinkuin tumblata. Tai syödä pullaa ja ottaa kuvia siitä kun syön sitä. Ajatukseni oli lähteä kauppaan ostamaan jotain (mitähän sekin muka oli), mutta en ehtinyt, kellon on jo kohta yhdeksän. Nukuin iltapäiväneljään jostain syystä ja sitten jotain tapahtui ja sitten oli ilta. Näin epämiellyttävää unta.

Pakko vissin pestä nämä silmälasit nyt.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mitenkäs se menikään?

Toinen postaus heti perään, koska hoksasin Rosalian postanneen Terribleen vapun miittikuvat (mitä nyt pikkuisen myöhässä, haitanneeko tuo!) ja tahdon pistää tännekin noita. Kaikki siis hänen ottamiaan.

Se oli kylmähkö päivä.

*siristys*
Muistaakseni minun oli vaikea keksiä posetuksia, joten tanssiksi meni sitten...

Pakko jakaa myös tämä, koska ihana!
Janjan ja esuka
Ryhmäkuvassa kai sitten esittelen habaani.
Hauskaa kun siellä oli pari upouuttakin naamaa.

Ilme
Tästä kuvasta en ensin tunnistanut itseäni!
Olin juuri ottanut lasit hetkeksi pois.
Hyrr, kalsea tähtitorni ja turkoosit viltit.
Oli ihkua olla pitkästä aikaa miitissä. Toivon mukaan heinäkuussa kun tarkoitus on päästä taas Ouluun, siellä olisi uusi sellainen.

Smaug

En tahdo puhua feminismistä ikinä missään. Korkeintaan tumblr:ssa joskus, jotenkin kaikkialla muualla jos tulee vähänkään misogyniasta tai jostain puhe, vetäydyn, koska odotan joka tapauksessa keskustelun menevän päin helvettiä. Odotan joka tapauksessa menettäväni hermoni - mitä en ole vielä kertaakaan tehnyt, ehkäpä nimenomaan koska en osallistu keskusteluun - eikä huvita pätkääkään sellainen. Ihan hölmöä. Tahtoisin joskus kirjoittaa siitä tänne, mutta en sitten oikeastaan tahdokaan.

Päivänä muuanna viime viikolla vahingossa palellutin itseni liian vähissä vaatteissa. Oli minulla tuossa kuitenkin vielä neule päällä.



Aivan onnessani Summoning-korusta.


Toisinaan leikittelen ajatuksella kissojen pitkälle kehittyneestä estetiikantajusta. Yhtäkkiä tuumin, pitävätkö kissat asioita kauniina, ja sitten se ajatusketju aina johtaa jonnekin sellaiseen, että kissat itse asiassa ovat hyvin tarkkoja kauneudesta. Ehkä ne arvostelevat hiljaa mielessään koko ajan. Ehkä kisuni salaa pyörittelee silmiään sisustukselleni tai vaatteilleni ("gurrrrl you gonna wear that?") tai taiteelleni tai kuuntelemalleni musiikille tai kaikille ihmisille. Ehkä joku kisu tykkää kuunnella musiikkia ja toinen haistella kukkia. Ehkä siksi monet niistä ovat niin nirsoja ruoan kanssa, kissanruoka ei varsinaisesti hivele silmää eikä varmaankaan makuhermojakaan. Ehkä siksi minun kisuni tykkää katsella peiliin, se pitää itseään niin huumaavan upeana.

Tätä ajatusleikkiä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

video

Taas pieni videonpätkä, tällä kertaa viime viikonlopulta. Keskellä yötä metsässä Riesan kanssa, päästin vain hihnasta irti, ei se uskalla lähteä minusta kauas. Mutta oli niin ihana katsella kun sillä oli hauskaa, se juoksenteli ja pomppi aivan mielissään. Testasin sitä ja kävelin itse kauemmas, se jäi tuijottamaan perääni silmät suurina ja sitten "maaaau" aivan kuin olisi huutanut äitiä se hipsutteli luokseni.

Viime viikko ja tämän viikon alku on mennyt ihan häneksi. En ole jaksanut mitään eikä ole huvittanut mikään. Jotenkin niinkuin tylsistyttää ja ärsyttää ja harmittaa ja itkettää, mutta en osaa oikein sanoa tästä mitään. En ole käynyt missään missä olisi pitänyt. En ole edes syönyt paljoakaan. Saatika siivonnut. Taas jotenkin hämmennyksissäni itsestäni myös, asiat joiden ei pitänyt muuttua muuttuvat sittenkin, vaikka tietäähän sen, kaikki muuttuu koko ajan, mutta en osannut varautua. En tahdo muutoksia. Tahdon katsella kauhuleffoja toinen toisensa perään koko yön joka yö.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tillin tallin taivasalla

Pari tarinaa ja jotain kuvia Ylitorniolta ja sen lähimaastosta sieltä täältä jossain järjestyksessä. Jotain? Täh?


Menomatkalla autossa alkoi ahdistaa kuumuus niin että meinasi iskeä paniikkikohtaus pitkästä aikaa. Pyysin äitiä pysähtymään johonkin, missä olisi vettä, mutta koska olimme jo ohittaneet järvet, pääsin rompsimaan maantienojaan jonka jääkylmä vesi virtasi viereiseltä jängältä. Suopursu tuoksui, tupasvilla... teki jotain ja hillat kukkivat. Tuli hyvä olo ja innostuin värkkäämään niin, että lopulta olin ihan märkä ja turpeinen ja kolhuilla ja vertakin tuli jostain.


Tulee hyvä hillavuosi, tai marjavuosi ylipäänsä, minä ennustan! Aion heinäkuun aikana pitää lomaa kaupungista poissa ja poimia niin paljon kuin jaksan, ehkä jopa vähäsen tienata.

Saunahommia

Siellä näkyy Aavasaksa


Pakollinen omenapuukuva
Keksin, että voisimme juhlistaa kummitädin ja -sedän omenapuun kukintaa samaan tyyppiin, kuin kirsikkapuiden kukkimista juhlitaan. Lauantaina kun sattumoisin oli myös se International Lolita Day, joten hyvää ruokaa piknikmeiningillä ja kukkien nuuhkimista ja rentoa chillailua auringossa... tai siis minä olin varjossa ja kaikki muut auringossa! Välillä satoi, mutta mitä pienistä.


Ja perinteisesti mökillä Torniojoen rannalla, aurinko laskee Ruotsin taakse ja itikat ovat ihanan seurallisia. Jäi paljon mukavia kutisevia muistoja joka puolelle kehoa.


Mökkilook, mummovainaan pöksyt jne.



Snapsi kimalteli kauniisti, kuvaamiseen kelpasi, mutta juonut en.
Sitten kerron pikku oravaisesta, josta tuli kamuni! Oravanpoikanen pyöri siinä mökin läheisyydessä monena päivänä, siellä ei normaalisti juuri liikuskele ihmisiä, mutta se oli kovin ystävällinen ja peloton. Aluksi säikähti minua, mutta sitten tuli monta kertaa tekemään tuttavuutta.




En tiedä oliko sillä emoa lainkaan. Se oli jo aika iso, että saattaisihan se selviytyä omillaankin, mutta olisi varmaan kaivannut vielä emon hoivaa. Banaanista se kyllä tykkäsi, maiskutti oikein kuuluvasti. Tuli nuuhkimaan sormiani, pikku nenä väpätti pehmeästi sormenpäitäni vasten. Päästi pientä kurrkurr-ääntä. Lähetän sille hyviä ajatuksia, että se selviää kesästä ja jemmaa itselleen paljon ruokaa talveksi. Menen heinäkuun loppupuolella käymään siellä taas sukujuhlien aikaan, niin näen ehkä sitten, pyöriikö se vielä siellä. Otan banaania mukaan, varmuuden vuoksi.

video