Sain J:stä kovin hienon kuvan kuusenhakureissulta. Muokkasin sille komeat viikset naamasensuuriksi. Kuusi löytyi ihan pihan lähettyviltä, ei tarvinnut lähteä eeppiselle tutkimusretkelle, ja löytyi vieläpä varsin sievä ja terve, ruosteeton kuusi. Suopursuruoste on ollut riesana nyt pari vuotta.
Osa kuvista on kökköisiä kännykkäkuvia. Iskälässä oli tällä kertaa kummallisen hyvin kenttää, ja pystyin käyttämään instagramia melko helposti, joten tuli otettua sen takia kuvia myös kännykällä.
Olimme isän ja J:n kanssa keskenämme, juuri kuten olin toivonutkin. Emme tehneet mitään spesiaalia, perus muonat, lammasta ja ostolaatikoita jne, saunoimme ja sensellaista, ihan kaikessa rauhassa. Siivosin taloa jonkin verran, mutta mitään suursiivousta ei tehty. Oli leppoisaa ja stressitöntä.
Siltikin ahdisti. Aattona sen huomasin itse, levoton ja hankala olo, hieman suruinen, mutta varmaankin olin päällepäin ihan samanlainen kuin ennenkin. Joulupäivän aamuna paska vasta levisi käsiin. En tiedä miksi, mutta heti kun nostin päätä tyynystä, koin ihan järkyttävää huimausta, sellaista mitä ei ole ikinä ennen ollut. Niska oli kyllä jumissa, mutta en ole varma voiko se johtua vain siitä. J on urheiluhieroja, ja kokenut näissä hommissa. Teki minulle asentohuimaustestit ja hieroi vähän pään lihaksia. Purulihakset tuntuivat erityisen jumittuneilta. Oikean korvan tasapainoelin reagoi voimakkaasti joten huimaus tuli sieltä, mutta miksi? Kenties siellä vain oli sakkaa, niin käy joskus.
Sain kumminkin ihan helvetinmoisen paniikkikohtauksen. Ahdistus, pelko, ja fyysinen paha olo räjähtivät päälle niin, että itkeä vollotin kuin pikkuvauva enkä pystynyt ajattelemaan millään tavalla järkevästi tai puhumaan mitään, huusin vain "pelottaa pelottaa" kädet silmillä, enkä oikein muista tuosta aamupäivästä mitään. Isä ja J taisivat vähän säikähtää reaktiotani myöskin. En ole kokenut ties kuinka pitkään aikaan niin voimakasta paniikkikohtausta,
Isällä oli lihasrelaksanttilääkettä, otin sellaisesta puolikkaan niskan avuksi. Istuin keittiön pöydän ääressä uskaltamatta liikuttaa päätäni, nypläsin pieruhousujen lahkeita niin, että niistä irtosi iso kasa lankoja ja itkin ja mumisin itsekseni. Lopulta J käski minut makuulle sohvalle, ja siinä sitten alkoi paniikkikin hellittää. Lääke rentoutti jonkin verran, paniikin laukeaminen sai minut pulisemaan ja haukottelemaan, kuten aina. Kun reilua tuntia myöhemmin uskalsin nousta sohvalta, minua huimasi yhä, mutta muuten fyysinen ja henkinen olo olivat jo tasaantuneet.
Koko päivä meni vähän sumussa ja yksinäisessä ahdistuksen kuplassa. En jaksanut tehdä mitään, enkä oikein syödä kunnolla, mutten saanut nukuttua päikkäreitäkään, joten tuli lähinnä katsottua telkkaria ja makoiltua. Yöllä pelotti mennä nukkumaan, mutta huimaus oli jossain vaiheessa lakannut kokonaan. Lopulta nukahdin peitoista ja tyynyistä rakentamaani pesään olohuoneen sohvalle, telkkarin äänettömässä loisteessa.
Anteeksi tämä seikkaperäinen selonteko, piti saada purkaa.
Ostin itselleni joululahjan kuten tapanani on, tällä kertaa Shibajuku girls -nuken. En todellakaan tule varakkaasta perheestä, eikä meillä ole muutenkaan ollut erityisemmin tapana hankkia lahjoja, enkä todellakaan odota niitä enää keltään, joten paras ostaa itselle juuri sopiva. Sitten saakin ostaa jotain hölmöä ja lapsellista, mistä tulee hyvä mieli. Aika usein ostan nukkeja, mutta myös kirjoja, pehmoleluja ja vaatteita mieluusti, paketoin lahjani aina sievästi ja kirjoitan päälle "mulle", sekä tietysti laitan sen kuusen alle muiden lahjojen joukkoon. Ostan mielelläni lahjoja myös perheelle, vaikka vastalahjaa ei olekaan aina odotettavissa.
Nykyään en enää häpeä harrastuksiani kuten ennen, joten uskalsin ottaa nuket esille ja asetella niitä ikkunalaudalle tai arkkupakastimen päälle istumaan. Isä ja J eivät virkkoneet mitään.
Sain Sahalta kyllä todella ihanat villasukat:
Joulupäivän iltana olon kohetessa jaksoin hieman syödä (vaikka nieleminen tuntuikin tahmealta) ja ottaa kuvia. Paperiroskat yhä lattialla, tiskit yhä ruokapöydällä, vaan mitäpä tuosta.
Nyt olenkin ihan jossain sumussa. Olo on epätodellinen, yritän jutella ihmisten kanssa ja käyttäytyä normaalisti, mutta jokin vain tässä todellisuudessa on koko ajan vinossa. Silmät pyörivät päässä ja korvat kuulevat kaiken liian tarkasti. Enää ei huimaa, mutta pää on silti pyörällä. Putosin jouluna johonkin suonsilmään, ja vaikka kävelen ja hymyilen ja kirjoitan, en silti ole oikeastaan täällä. Onneksi tulin jo isän luota pois kaupunkiin kotiin. Saan olla ypöyksin.
Unirytmi kusi. Kävin pari päivää sitten yökylässä emolla, ja vaikka tiesin, että nukun siellä aina huonosti, en tiennyt, että emolla on kova yskä. Sellainen, että pitää yskiä koko yö. Nousin kahdeksalta ylös ja kävelin silmät punaisena itkupotkuraivon vallassa kotiin nukkumaan. En taida mennä enää ikinä äitille yöksi. Ja sen jälkeen olenkin nukkunut sitten vain päivällä. Johan se unirytmi pysyikin ainakin kaksi viikkoa hyvänä, heti sen jälkeen kun unettomuus pikku hiljaa jäi pois.
Päivät ovat sekaisin ja mieli turtana.
Onneksi en ole koskaan välittänyt uuden vuoden juhlinnasta. Se on perinteinen ryyppyjuhla taas, ihan sama. Jos pää antaa myöten, saatan käydä joen rannassa katsomassa rakettinäytöstä.
Noniin, olipas iloinen ja jouluinen postaus. Jihuu. Vaan sainpas sen vihdoin tehtyä, on lojunut keskeneräisenä jo kaksi tai kolme päivää.
Nyt voisinkin yrittää pelata. Sain J:ltä Steamissa pari joululahjaa, enkä ole pelannut mitään herranaikoihin.
