Enenääedestiedämitähäheieieiei

Hei juu. Voisi kirjoittaa joskus blogiin jostain asioista. Mietiskelen paljon kaikkea mistä tahtoisin puhua tai kirjoittaa, mutta en uskalla. Tai osaa.

Esimerkiksi regressio. Törmäsin tumblöön ihmeellisessä maailmassa sellaiseen yhteisöön kuin chire. Se tulee kai sanoista childhood regressionist tms? Käyttävät muunmuassa myös hääshtägejä kiddiecore ja kidcore. Olen tyytyväinen, että löysin nämä ihmiset, koska luulin kauan aikaa, että kaikki hmm... lapseksi jääneet (?) joko pysyvät hiljaa tai sitten harrastavat sellaista epäilyttävää bdsm:n muotoa kuin dd//lg/ageplay junou, daddy dom, toinen osapuoli esittää lasta, toinen on daddy, kaikki muistuttaa vähän pedofiliaa. Se on aika suuri ja ongelmallinen yhteisö tällä hetkellä, en viitsi tässä tarkemmin paneutua asiaan. Törmään siihen jatkuvasti kaikkialla. Ja se liittyy siihen koko juttuun, että kaikki viaton pitää seksualisoida. En jaksa avautua aiheesta. Se on ahdistanut minua jo monta vuotta niin voimallisesti, että en enää jaksa edes ajatella sitä. Tai ainakin yritän kovasti olla ajattelematta.

Mutta minulle selvisi, että esimerkiksi autistisilla ihmisillä on aika yleistä jollain tavalla jäädä lapseksi, ja se on eräänlainen selviytymiskeino. Kuten minullakin. Ja on ehkä sittenkin ihan ok antaa myös sen puolen itsestään elää ja näkyä ulospäin. Ja meitä onkin loppujen lopuksi aika paljon. Sellainen näkymätön, vuosien varrella keräämäni kamala häpeän taakka pikku hiljaa helpottaa harteiltani. Olen hävennyt itseäni niin kauan kuin muistan, yrittänyt esittää normaalia, peitellä kaikkia omia omituisuuksiani. Viime syksynä saadessani asperger-diagnoosin, tuo häpeä alkoi hyvin hitaasti murentua, kun uskalsin joissain tilanteissa jättää opittuja "normaalin" malleja käytöksestäni pois. Nyt olen myös antanut itselleni luvan regressoitua, käyttää näitä keinoja, jotta elämä tuntuu mielekkäämmältä. Huomaan kyllä, kuinka ihmiset eivät ymmärrä. Se on jotenkin automaattisesti väärin, jos ei kasvakaan aikuiseksi samalla tavalla kuin muut. Ihmiset, jotka vielä kymmenen vuotta sitten pitivät omituisuuksiani ihan hyväksyttävinä teini-ikäiselle, eivät enää pidäkään siitä, että olen yhä minä.

En saa taas mitään selvää tästä tekstistä. Mitä minun piti kirjoittaa. Mihin se punainen lanka meni.

Yksinkertaisesti elämä tuntuu helpommalta, kun olen höllännyt, antanut naamioista osan pudota, kaivanut esiin piiloon painamani luonteenpiirteet, kiinnittänyt enemmän huomiota tähän kaikkeen. Yksin kotona ollessa on entistä helpompi laittaa esille lelut, katsella 2000-luvun alun kamalia animaatioelokuvia, harjailla nukkejen hiuksia ja antaa sen turvallisuuden tunteen levitä. En mieti tulevia vaikeuksia, enkä menneitä traumoja. En suunnittele, en haaveile, en stressaa, en murehdi. Olen vain omassa kuplassani, ja kaikki on juuri silloin ihan hyvin. Ja se auttaa jaksamaan.

En tiedä mitä tehdä. Pian minun täytyy muuttaa pois tästä asunnosta. Sain pari viikkoa sitten palaverissa päätöksen: kaupungin maksusitoumus loppuu, en tarvitse niin paljoa päivittäistä tukea, että minun tarvitsee asua tässä tukiasunnossa. Minun täytyy muuttaa, ja sitten... Sitten ihmiset alkavat kysellä, mitä aion tehdä. Ihmiset alkavat tuputtaa kouluja ja kursseja ja kaikkea sitä mitä en pysty edes ajattelemaan. Minun täytyy hankkia uusi lääkäri ja hoitokontakteja ja sähkösopimus ja kaikkea sellaista.

Mutta niin kauan kun saan olla täällä kuplassani, elämä on siedettävää. Niin kauan kun minulla on turvallinen ja rauhallinen olo, pystyn olemaan miettimättä kamalia asioita. Ja silti ne tulevat välillä. Enkä voi niille mitään.

Kunpa kaikki jättäisivät minut rauhaan. En pysty kohtaamaan sitä kaikkea taas kerran, taas uudestaan, taas pitää, taas tuputetaan, taas yritetään, taas romahdetaan. En jaksa enkä pysty romahtamaan enää. Ei enää.







Hei, löysin mahdollisesti avuliaan selityksen koska en osaa selittää itse:

Mut ei se sulle mitään pahaa tee

Sain vihdoin avattua mysteeripaketin, joka saapui Japanista jo kai yli viikko sitten. Halusin homman välttämättä videolle.

Joten siinä on. Tuli pitkä pätkä.

Kuvat eivät nyt ole ollenkaan samassa järjestyksessä kuin nuo namit näkyivät videolla, mutta väliäkö tuolla.

Söin eilen illalla tuon condenced milk -version. Se oli kovin makeaa, mutta ihan jees.

Ainoa vikaostos, yh.

Olen kuunnellut tänään ahkerasti Dingoa ja tiskannut kaiken ja leiponut vaaleanpunaisia vadelmakuppikakkuja ja käynyt suihkussa. Vau, olen saanut jopa aikaiseksi jotain.

Tänään tuli myös maistettua tuota yhtä omituista maustetta, laitoin vain nuudeleihin. Se maistuu katkaravulle, ja on aivan hyvää, ei mitenkään kovin erikoista kyllä. Lisäksi paistoin kaksi kananmunaa ja heitin tuohon päälle, hyvää muonaa. Laatikossa on kuusi pientä pussia noita, niin täytyy vielä kokeilla johonkin muuhunkin.

En ole leiponut kuppikakkuja yli puoleen vuoteen! Onneksi nyt sain vihdoin leivottua pienen satsin.

Osa kuppikakuista on sydämen muotoisia, koska sain viime jouluna noita silikonivuokia muutaman.

Huomenna on emon muuttopäivä, niin vien varmaan sille ja kaikille muuttoapulaisille muutaman kuppikakun ja vähän japskinameja.

Hyvä

Olen saanut aikaiseksi uuden videon. Käytin kaiken taiteellisen lahjakkuuteni. Seuraavakin pitäisi jo editoida, kuvasin juuri lisää.

Kesäfiilistelyä jea. Minulla on taas tämä vaikea olo joka nykyään tulee joka vuosi. Syksy on tavallaan lempivuodenaikani ja odotan sitä aina innolla ja ooh, mutta olen alkanut pelätä talven tuloa ihan uudella tavalla, joten olo on ristiriitainen. Pelkään talvessa sitä loputonta ankeutta ja pimeyttä ja tylsyyttä ja sisällä istumista. En ole kai koskaan ollut sellainen kesäihminen joka rakastaa eniten aurinkoa ja hellettä, mutta talvi-ihminenkin minussa on näköjään kuollut. Mitäs nyt. Syksy on ihan liian lyhyt näillä korkeuksilla, mutten halua muuttaa etelämmäskään koska siellä ei tule lunta ja sitten sitä vasta onkin pimeää ja ankeaa. Elämä on niin vaikeaaaaaaa.

En tahdo julkaista tätä postausta vielä, koska kirjoitin juuri edellisen, joten ajastan tämän keskiviikoksi, hähää.

Under my spell

Ainiin, en ole muistanut kertoa Lumouksesta. Tai ylipäänsä en ole oikein kertonut blogissa oikein mistään viime aikoina.

No, tilasin Nellyltä terävät noitakengät Lumousta varten. Olivat sopivan suuressa halvennuksessa ja tykkään näistä kovastipaljon.

Ehdin käyttää kenkiä yhden päivän ajan ennen Tampereelle lähtöä. Sitten yöllä yritin epätoivoisesti pakata laukkua, asukriiseilin, etsin koko helvetin yön yhtä tiettyä mustaa hametta sitä löytämättä. Valvoin aamuviiteen asti, ja päivällä kahden aikaan lähti juna. Ja arvatkaa missä se hame lopulta oli, kun löysin sen kotiin palatessani... Makuuhuoneen lattialla likaisten sukkien alla :(

Lumoukseen matkasin velipojan kanssa, ei ollakaan koskaan ennen seikkailtu sen kanssa kahdestaan.

Meillä oli liput lauantaille, nähtiin kuusi bändiä: Masquerade, Virgin in Veil ja Cardinal Noire pikkuisessa Dog's Homessa, ja sitten Naevus, Two Witches ja Aesthetic Perfection illemmalla Tullikamarilla.

Tuona päivänä olikin juuri kauniin tuore haava leuassa, pari päivää aiemmin poistettiin siitä luomi, ja sitten yöllä unissani löin itseäni turpaan ja tikki repesi. Huppista.

Tykkäsin Two Witchesin keikasta eniten. Olin jostain syystä ihan mielissäni, lauloin mukana, tanssin antaumuksella. Jokin magia vain vei mukanaan.

Aesthetic Perfection oli myös kiva nähdä, se kun esiintyi myös WGT:ssä, mutten silloin siellä sitä mennyt katsomaan. Eivät kylläkään soittaneet lempikappalettani:

Näinpäs myös livenä ihanan Hukutetun Nuken, kauheasti siellä musiikin pauhussa ei jutskailla pystynyt, mutta tanssittiin ainakin. Ja J otti meistä salaa tämän pörröisen kuvan, kun istuttiin hetki levähtämässä, muuta yhteiskuvaa emme tajunneetkaan siellä ottaa.

Seuraavat kuvat eivät ole minun omiani, vaan kuvaaja oli Tomi Vitikainen.

Onneksi oli mukavat kengät jalassa, koska tanssin koko illan, ja sitten vielä käveltiin yöpaikkaan, koska busseja ei enää kulkenut. Hyvä ilta oli, minulla ainakin. J:stä en tiedä, se kun ei uskalla tanssia. Jalat olivat aika väsyneet, mutta eivät oikeastaan mitenkään paskana. Jee, hyvät tanssikengät.

Niin ja olihan lauantaina päivällä se Dark Market, käytiin katsomassa, mutta ei siellä ollut oikein mitään ostettavaa. Päädyin kumminkin tähän kaulakoruun sitten:

Sunnuntaina istuttiin pari tuntia Gothnicillä, mutta sitten ei jaksettu lähteä illalla End Klubille, vaikka oli tarkoitus. Nukuttiin päikkärit ja pelattiin lautapeliä J:n kamujen  kanssa sen sijaan. Maanantaina matkattiin takaisin pohjoisnavalle. Hyvä reissu! Ensi vuonna uudestaan, ja useammaksi päiväksi kenties.