En jaksanut edes kävellä koko hautausmaata läpi. Vietin siellä tuntikausia, ja olin sopinut treffit epäkristillisen kummitätini kanssa (minulla on olemassa sekä kristillinen että epäkristillinen kummitäti, tasapainon takia!) illaksi, olin ihan poikki ja kävellyt jo useita kilometrejä, joten kun vastaan tuli taas yksi portti, menin siitä ulos. Jäi moni kuuluisa ja hieno hauta näkemättä, mutta jospa palaisin sinne vielä joskus. Lähdin suuntaamaan kohti keskustaa, mutta kävelin sillä tavalla fiiliksen mukaan, että tuostakin matkasta tuli usean kilometrin mittainen. Ehdin kumminkin käydä matkalla Kilalassa, ostin sieltä ensimmäisen Obitsuni! Siitä tuli nukkeprojekti, josta toivottavasti kirjoitan joskus nukkeblogissani.
Nykyään ymmärrän hyvin, miksi joku voi rakastua Helsinkiin. Olen itse kuitenkin sisimmiltäni aina maalaistyttö, ja siitä en pääse varmaankaan ikinä eroon. Inhoan kaupungissa asumista, mutta osaan silti arvostaa kaikkea, mitä kaupungeilla on tarjota, sekä niiden kauneutta, joka on vain erilaista kuin maalla. Tahtoisinkin jo pian uudestaan Helsinkiin, koska tällä kertaa vierailu jäi taas niin lyhyeksi.
Ehkäpä voisin kierrellä muitakin Helsingin hautausmaita, tutustuisin mielelläni vaikkapa ihan kaikkiin. Hautausmaat ovat jotenkin niin kauniita ja rauhallisia paikkoja, aivan eri tavalla kuin tavalliset puistot. Olen kävelevä klisee joskus.
