Järjestys? Pah

Minä tunsin A:n vain 8 vuotta. Sen sijaan M:n olen tuntenut nyt jo noin 16 vuotta. Minun mielestäni siinä on jokin yhteys, että kun A lakkasi olemasta olemassa minun elämässäni, muutama vuosi myöhemmin M alkoi olla olemassa minun elämässäni. Tuntuu, että universumin hassuus ja hölmöys ja sattumanvaraisuus pitää minusta aina huolta. Se ei ole järjestys, ei sellainen että näin piti tapahtua juuri näin päin ja se oli suunnitelma. Se vain meni niin. Minä en usko järjestykseen.

Järjestyksestä pitävät kynsin hampain kiinni sellaiset, jotka pelkäävät kaaosta.

Kaaos on ainoa tapa, millä asioita voi tapahtua. Kun annetaan tarpeeksi aikaa ja tarpeeksi mahdollisuuksia, niin ennen pitkää kaaos alkaa tuottaa mielenkiintoisia tapahtumia. Esimerkiksi luoda elämää planeetalle, kun on käytettävissä miljardeja vuosia ja miljardeja planeettoja. Ennen pitkää on väistämätöntä, että jotain ihan hassua ja hölmöä, kuten elämä, tapahtuu. Se voi tapahtua usein eri tavoin useissa eri paikoissa ja useissa eri ajoissa, ehkä jopa useissa eri universumeissa. Voihan olla, että on olemassa myös universumi, jossa sitä ei koskaan tapahtunut.

Monia asioita voi mitata ja laskea, mutta järjestykseen asioita ei koskaan lopullisesti saa.

Minusta tuntuu melkein siltä kuin kaaos olisi ajatteleva, tiedostava olento. Mutta se on kovin kovin suuri ja monimutkainen ajatus, minun pienet ihmisen aivoni eivät sitä pysty käsittämään ihan niin pitkälle kuin haluaisin, se murenee käsiini aina kun yritän tarttua siihen lujemmin. Kaaosta ei ole personoitu elokuvissa ja kirjoissa samalla tavalla kuin jumalaa, minä en kykene yhdistämään sitä mihinkään havaittavissa ja ajateltavissa oleviin piirteisiin, niinkuin ideaa ajattelevasta, tiedostavasta jumalasta. Sanasta jumala voi tulla vaikka mieleen Morgan Freeman tai se mikä esitetään Simpsoneissa. Sanasta kaaos on hyvin vaikea saada mitään simppeliä kuvaa päähänsä.

Yksinkertaistaminen on ihmisen elinehto, korkealentoisissa ajatusten sfääreissä ei voi elää koko ajan. Ihmisen aivoja ei ole tarkoitettu moiseen, vaan selviytymiseen, elämän perusasioiden kanssa painimiseen. Mutta silti jostain syystä meille kasvoi sellaiset aivot, joilla niitä asioita voi miettiä. Kaaos onnistui siinä tällä planeetalla tähän aikaan ja tässä universumissa. Ihmiset kirjoittavat korkealentoisia kirjoja ja blogitekstejä, monet ihmiset liitelevät niin hemmetin korkealla, että minä en ymmärrä heidän puheestaan yhtikäs mitään. On ihan jännä miettiä, että miten ihmeessä tähän on tultu, ja onko tällä kaikella jokin syy.

Välittääkö kaaos, onko sillä tunteita ja mielihaluja, tahtooko se jotain ja pyrkiikö se johonkin.

Minä näen yhteyksien verkon, mutta en tiedä miksi, ja miten, ja mitä se tarkoittaa. Vaikka vuodet 1999 ja 2009 olivatkin erityisen huonoja vuosia, ei minun silti pitäisi vetää johtopäätöstä, että 2019 tulisi olemaan aivan yhtä huono. Ei sellaisia syklejä ole. Se olisi epäilyttävän järjestelmällistä. Ja silloin unohtaisin kätevästi, että myöskin vuodet 2000, 2001, 2012 ja  2015 olivat aivan erityisen huonoja. Aaltoliike ei ole säännöllistä, mutta se ei myöskään koskaan pysähdy.



Vain epätotuuden kulissit murenevat. Todellisuuteen herääminen ei ole rakentamista eikä uuden synnyttämistä, vaan valheiden tuhoamista ja teennäisyyden totaalista hävittämistä. Kaaosta. Totuus ei synny mistään ajatuksista ja teoista, se on aina ollut olemassa, ja se tulee aina olemaan, Se ei tarvitse meitä, emmekä mekään tarvitse sitä kyetäksemme olemaan olemassa. Mutta tarvitsemme sitä, jos aiomme oppia. Totuus ei odota meitä, eikä tule meidän luoksemme, se vain on, ja me kykenemme menemään sen luo, jos murtaudumme valheen muurin läpi.

Luulenko minä löytäneeni totuuden, saattaa joku kysyä? En. Miten minä edes tunnistaisin totuuden, vaikka törmäisin siihen? Totuus ei ole vain yksi asia, eikä sen löytäminen ole vain yksi herääminen. Se on loputon matka.

2011

2019

RRRAINBOWW

Minulla on meneillään vahva värien kausi, ja tavallaan toivon, ettei se mene ohi ikinä. Mutta menee se, ne aina menevät. Tahtoisin shoppailla ja kirpparoida ja askarrella paaaljon värikkäitä juttuja, vaan se ei olekaan aina niin helppoa. Suomessa ei saa vaatekaupoista värikkäitä, tai muutenkaan millään tavalla mielenkiintoisia vaatteita. (No ehkä isoissa kaupungeissa saakin, mistä minä tietäisin...) Tällä hetkellä on sellainen ihan hirveä tylsyyden aalto, värittömyyden, minimalististen linjojen ja yksinkertaisten kuosien kausi. Se on ehkä juuri nyt pikku hiljaa taittumassa, näen jo siellä täällä uusien tuulien puhaltavan. Mutta koska uudet tuulet ehtivät kirpparille asti? Ehkä sitten parin vuoden päästä. Ja silloin minulla ei varmaankaan enää ole värikäs kausi.

Teen kumminkin parhaani, onhan minulla jo olemassa oleva vaatevarasto, nettiputiikit ovat tavaraa pullollaan, ja kirpputoritkin joskus yllättävät. Tai voi sitä kaipuuta lääkitä vaikka Tokmannin pehmoleluostastollakin.

Lakanat kirpparilta, pupu Tokmannilta. Paras pupu.

Löysin vaaleanvioletin lempihupparini kaapin perältä, olin unohtanut sen olemassaolon. Nyt se pääsee käyttöön ainakin kerran viikossa! Se on pehmoinen, juuri sopivan kokoinen ollakseen yhtä aikaa super mukava, muttei liian lörö. Siinä on hölmö nallukka. Siinä on tarpeeksi iso huppu ja tarpeeksi pitkät hihat. Ja se on tarpeeksi soma. Löysin myös vaaleanpunaisen minihamosen, jonka ostin kauan kauan sitten käytettynä, ehkä silloin ei ollut vielä olemassa fb:n goottikirppiksiä, joltain silloiselta etäiseltä nettitutulta sen kumminkin ostin.

Huuto.net on joskus hyvä paikka löytää erikoisia juttuja käytettynä edullisesti. Siellä on vain niiiiin paljon tylsiä juttuja, että pitää olla hyvät hermot siellä tavallisuuden meressä kahlatessa, jotta löytää helmen. Ostin esimerkiksi viime syksynä tämän Bonne Chanse collectionsin mekon.

Joskus harvoin voi myös hieman panostaa johonkin tyyriimpään. Attitude Clothingilla oli tammikuussa alennukset, ja vielä toistaiseksi Briteistä tilatessa on halvat, tai joskus ilmaiset postikulut. Minäpäs löysin vaaleanpunaiset Demonian kengät, oooh ja aaah! En ole ikinä ennen elämässäni ostanut Demonioita uutena, koska ovathan ne nyt hintavia herranjestas sentään. Nämä tuntuvat nyt joltain kansallisaarteelta, joltain mitä pitää ihastella ja silitellä ja pitää esillä, ja joiden kanssa pitää patsastella öisin olohuoneessa keväisempiä kävelykelejä odotellessa. Olen suunnitellut jo niin monta vaaleanpunaista kesäasua. Sittenpä näette.

Olen valehtelematta haaveillut vaaleanpunaisista kengistä vuosikausia. Jopa kaikkien mustien ja valkoisten kausien aikana se haave on ollut aina olemassa, jossain piilossa taka-alalla. Kerran joitakin vuosia sitten löysin huuto.netistä elämäni kengät! Aivan unelmaiset, juuri oikean malliset lolitakengät vaaleanpunaisena. Ja hintana 30e. Ostin ne välittömästi ja hykertelin tyytyväisenä tuuriani. Mutta sitten matkahuollolta tuli viesti, että heillä oli ollut jonkinlainen tulipalo, ja pakettini vaurioitui. He maksoivat sen arvon, ja lähetyskulujen arvon minulle takaisin, mutta ne hemmetin kengät jäivät kummittelemaan mieleeni. Katselen niitä ja samankaltaisia vieläkin taobaossa aina välillä... Ne ovat mielestäni varsin kalliita. Mutta sitten nämä Demoniat saapuivat korvaamaan! Ja kuinka kauniit ja unelmaiset ne ovatkaan! Niihin piti kyllä ostaa ohuet pohjalliset, koska olin välikokoa ja otin suuremmat, ja ne ovat pikkuruisen väljät. Mutta nyt pohjallisten kanssa ne ovatkin juuri hyvät.

Löysin myös T-paitalaatikostani joitakin super somia juttuja. FreakyAngel oli muistaakseni ostanut tämän kirpparilta, mutta sitten se päätyi minulle. Miksi maailmassa on ihan liian vähän sateenkaariasioita aikuisille????!!! Elämä on... julmaa ja ankeaa. Paitsi jos on sateenkaaria! Tai sateenkaariviikset edes.

Olen aikuinen. Entäs sitten?

Onneksi kirppareilta löytyy usein jotain muuta värikästä, jos ei vaatteita minun koossani. Ja väriterapiaa saa sitten aina, kun istun kotona, ja katselen ympärilleni. Haaveissani olisi hankkia oikeita huonekaluja, puisia, sellaisia joita voisin maalata ja tuunata haluamani laisiksi. Kaikki tällä hetkellä omistamani huonekalut on saatu ilmaiseksi tai todella halvalla, ja se kyllä näkyy. Pidän ainoastaan sohvastani (joka on lapsuudenkodistani) ja valkoisesta lipastopeili-yhdistelmästäni (joka oli kirpputorilla 40e eli aika kallis, mutta se on puuta!). Ruman lastulevykirjahyllyn voi sentään yrittää peittää sievillä esineillä ja kuvilla.

Sitten tuli muotiin keltainen. Niissä muutamassa vaatekaupassa, mitä Melankolisesta Mestasta eli kotikaupungista löytyy, on yhtäkkiä paljon keltaista, sellaista kirkasta vieläpä, ei ihan sinappista. En ole ehkä koskaan omistanut mitään keltaista, tai ehkä 8-vuotiaana 101 Dalmatialaista -aiheisen paidan. Jos siitä olisi olemassa kuva, laittaisin sen nyt tähän. Mutta tämän värikauden ollessa täysillä päällä, keltainen onkin aika mukava väri. En ole koskaan varsinaisesti vihannut mitään väriä, vaikka punaista en kyllä ole pitänyt päälläni juuri koskaan (hold that thought), ja se kammottu ruskeakin on jotenkin löytänyt tiensä vaatekaappiini sopivina annoksina ja oikeassa sävyssä. Keltainen on vain kovin... keltainen! Mutta ehkäpä nyt se voisi tuntuakin hyvältä. Sillä silmiini osui tällainen mekko.

Se on niiiiin Clueless! En ehkä ole koskaan ollut aivan erityisen innostunut skottiruudusta, mutta kyllä sekin aina joskus säväyttää. Keltainen luomiväri on yhtäkkiä ihan älyttömän mahtava asia. Ja yksi keltainen vaatekappale on juuri sopiva määrä.

Eräänä päivänä kaivelin kesävaatevarastoani värien toivossa, koska talvivaatteet ovat kovin harmaita ja kovin kovin syvälle vaatekaappiin hautautuneita juuri nyt. Löysin pastellisen tie dye -maksimekon, jonka olemassaolon olin myöskin unohtanut. Hupsista. Se tuntui aina olevan ihan pikkuisen hmm, off, vaikka se onkin ihana ja pehmoinen ja mukava kuin yöpaita. Pätkäisin siitä noin vain hetken mielijohteesta minimekon, ja tadaa. Ainahan kesämekkoja voi talvellakin käyttää, kun osaa kerrostaa.

Joko olen kertonut blogissa siitä, että Pojalla on kissanpentu? En. Se on Usva ja sillä on moustache ja se on hölmö. Ja se tahtoo olla osallisena aina ihan kaikessa. Riesa ei pidä Usvasta, Riesa arvostaa rauhaa ja hiljaisuutta!

Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta on ihan ok meikata liian vahvasti silloinkin, kun on vaaleat vaatteet päällä.

Asoksen taannoisesta alennuksesta löytyi kaksi juttua, joista olen edelleenkin aivan täpinöissäni. Ensinnäkin niiden loppuunmyydystä Simpsons-linjasta vaaleanpunainen minihame. Oletan, että jotkut ovat palauttaneet omansa, ja siksi niitä oli vielä myynnissä. Sehän sopii! Ostoskoriin klik! En ollut ikinä ennen tilannut Asokselta, mutta sekin on briteissä joten postikulut, ne iänikuiset postikulut kun yrität vaikkapa jenkeistä tilata yyyh, nyt ne olivat kohtuulliset. (Se toinen tilaamani asia on tuolla alempana, paljon alempana, rullaa menemään vain.)

Ja aina oiva niksi meille, jotka emme jostain syystä kasvattaneet rintakehämme päälle nisäkkäiden suosimia pennunruokkimisvälineitä - lasten paidat. Niitä saa monen värisenä ja söpöillä kuvilla. Pitkähihaisesta tulee 3/4hihainen ja croptop-tyylinen, eikä kukaan tiedä, että kyseessä onkin koon 140 paita, ja koon 120 Leijonakuningas-yömekostakin saa aikuiselle sopivan paidan kunhan se on tarpeeksi tilava. Kaikista pienin vaatteeni on varmaankin noin taaperoille tarkoitettu mekko, josta tuli minulle pieni toppi, kun suurensin hiha- ja kaula-aukkoja. Muttakun siinä oli söpö Barbien kuva!

Näin jonkun instagramissa vinkin, että Aliexpressiltä saa tilattua chokerin haluamassaan värissä ja haluamallaan tekstillä, ja kiteytin koko perkeleen elämäni tähän esineeseen.

Se on täydellinen.

Muistatko, kun sanoin noin kilometri tätä postausta ylempänä, että en käytä punaista? Noh, käytän jos se on osa sateenkaarta! Ja muistatko, kun jätin vielä kertomatta sen toisen asian, minkä tilasin Asoksen alennuksesta?

Eli tämän hetken ihan paras juttu, sateenkaarineule.

En voi kuvailla kuinka visuaalisesti ja aistillisesti tyydyttävä tämä on.

Minulla on ollut vaikeuksia yhdistää sitä mihinkään, koska en juurikaan omista kirkkaita värejä. Ompelin siis aikoja sitten kirpparoidusta vihreästä pörrökangaspalasesta viime viikolla säärystimet ja kaivoin esille ikiaikaisen pinkin hamosen. Tämä asu oli tarkoitettu viime viikonlopun Arctic Pridea varten, mutta en päässyt sinne koska elämä. Puin sen kuitenkin päälleni maanantaina, ja siitähän tulikin hyvä päivä. Kulkueessa minulla olisi ollut myös vihreä peruukki, haltiankorvat, eeppinen puolet naamasta peittävä sateenkaarimeikki ja platform-kengät. Maanantaina en jaksanut. Värikäs voi olla laiskastikin.

Ja tuleehan noita Prideja vielä!

Onneksi kisu sai aikaan haavan sormeeni, jotta sain laittaa ponilaastarinkin vielä.

Loppuun taidekuva, koska instagramin ah niin taiteellinen filtteri kutitteli värihermojani ihanasti.

Iiiiih värejä!

Pink turns Blue

Ystävänpäivämiitti ja road trip, say no more!

Pörhelöiset ajelivat etelää kohti napaten matkalta mukaan yhden jos toisenkin miitti-intoisen, ja Oulussa olikin käytännössä kesä. No, ainakin rotuaarilla saa kipsutella koroilla rauhassa, se kun on lämmitetty ja siten lumeton, loskaton, jäätön. Räntäähän siellä kyllä satoi.

Olimme paikalla suunnitellusti etuajassa, jotta ehdimme käydä Nappi Kikassa, Sokoksella meikkiostoksilla, ja Romeossa & Juliassa, perus Oulun käyntikohteet joka reissulla.

Sen jälkeen miittailtiin Roosterissa kaikessa rauhassa, minun piti höllätä vyötäkin, kun vuohenjuustosalaatti osoittautui ounasteltua ravitsevammaksi. Miitin järjestäjä oli järjestänyt myös ohjelmaa, joten mikäs siinä pimenevässä iltapäivässä tunnelmallisessa kahvilassa sosialisoida.

Tämän virallisempaa yhteiskuvaa ei sitten ole.

Asukuvat otettiin onneksi ennen syöntiä, illan pimenemistä ja räntäsateen alkua.

Minä halusin laittaa päälle kokonaan vaalean asun, mutta esteeksi nousi sama iänikuinen ongelma kuin aina ennenkin: mistä revin vaaleat sekä talveen että lolitaan sopivat kengät, no en näköjään vieläkään mistään, edes vuosikausien kamppailu ei ole opettanut edelleenkään tilaamaan niitä yksiä tiettyjä mitkä ovat olleet hankintalistalla vuodesta 2015. Itseään tässä vain voi syyttää.

Mikä sopii upean vaaleansinisen sifonkisen Innocent Worldin mekon kanssa, ellei valkoinen? No, vaikka musta. Onko tämä nyt punk lolitaa, gothic lolitaa, bittersweet lolitaa, mene ja tiedä. Instagramissa sain kommentin, että Tim Burton -lolitaa, ja sehän minulle kyllä passaa.

Käytössä myös elämäni ensimmäiset brändisukat, Angelic Prettyn vieläpä, huomatkaa ne. Niissä on sieviä tähtikuvioita ja glitteriä, jos katsoo tarpeeksi läheltä. Ja ne ovat hyvin epämukavat, piskuisille japanilaisjaloille suunnitellut. Ostin ne käytettynä siksi koska ne olivat sopivan hintaiset ja mätsäävät tähän mekkoon.

Kokeilin innoissani uutta kampausta. Tai siis samat kaksoissämpylät kuin aina, jos yritän tehdä tukalle mitään, mutta tällä kertaa lisäsin ylimääräisiä lettejä. Vallankumouksellista. Sitten tulikin jo hoppu, ja huomasin, että takaraivolta paistoi komeasti peruukkiverkko läpi, joten lätkäisin päälle random rusetin. Tadaa, ei näy enää. Meikata ehdin sitten automatkalla. Autossa onnistuin myös irrottamaan mekon olkaimesta napin, mutta onneksi löytyi hakaneula hätävaraksi.

Iloisen kahviloinnin jälkeen ehdimme pyöriä vielä hetken kauppakeskuksessa, kunnes vartija hätisti meidät ulos sulkemisaikaan, kuin pahaisetkin teinit. Hihi.

Kotimatkalla autossa oli olo, että ääää eikö tämä päivä koskaan lopu, kuolema kolkuttaa, en enää ikinä poistua kotoa jos tästä selviän, mutta sitten selvisin kotiin ja eihän se niin kamalaa ollutkaan. Väsyttävää, mutta sen arvoista. Onneksi on röyhelöisiä kamuja, miten tätä elämää voisi elää ilman.